Nimi: Jäänkestävä liekki
Fandom: Yuri!!! on Ice
Hahmot: Viktor Nikiforov/Yuuri Katsuki
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Romance, fluffy
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Sayo Yamamotolle ja Mitsurō Kubolle. Minä en tee rahaa lainatessani heidän keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Toisinaan rakkausasioita täytyy vähän tuuppia.
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen
fluffy10 #4 Fikki myötäilee kanonia ja syksyn 2016 tapahtumia höystettynä tietysti omilla mausteilla.
Jäänkestävä liekki
Pekingin jälkeen jotain muuttui.
Viktor oli suudellut Yuuria televisiokameroiden kuvatessa se miljoonille ja taas miljoonille katsojille ympäri maailman. Viktor oli sulkenut sillä hetkellä kaiken muun ulkopuolelleen ja nähnyt vain Yuurin, tämän vartalon liikkeet miehen liukuessa jäätä pitkin niin kauniina ja viettelevänä. Yuuri oli luistellut vuoronsa jälkeen suoraan hänen syliinsä, eikä hän ollut ajatellut tekoaan sen enempää. Hän ei ollut edes suunnitellut sitä sen suuremmin. Niin vain oli tapahtunut. Se oli Yuurin ensimmäinen suudelma ja sen näki koko maailma.
Viktorin sydämessä paloi liekki.
Kun Yuuri oli jäällä, hän vapautti itsestään jotain sellaista joka oli syvällä kätkettynä ja piilossa. Hän luisteli Viktorille, joka oli saanut hänet puhkeamaan kukkaan ja hänen esiintymisensä oli kevyttä kuin perhosen lento. Hän onnistui sulkemaan suurimman jännityksen ja pitämään paniikin pois, kun hän luotti itseensä. Kun hän unohti yleisön ja keskittyi siihen, että sai luistella sisimpänsä syvimmät tunteet Viktorille, hän oli parhaimmillaan. Se ei voinut olla näkymättä siinä kuinka rennosti ja varmasti hän esiintyi.
Yuuri sulkeutui helposti takaisin kuoreensa, kuin helmi simpukkaan.
Viktor nautti kisamatkoista, jolloin he nukkuivat samassa huoneessa, eikä Yuuri voinut mennä omaan huoneeseensa, kuten hän muutoin olisi tehnyt. Sinä iltana hän työnsi heidän sänkynsä kiinni toisiinsa ja etsi Yuurin käden omaansa lomittaen heidän sormensa yhteen. Yuuri käänsi päänsä niin että näki Viktorin, mutta oli tiukasti kääriytynyt omaan peittoonsa, kuin pieni säikky eläin turvalliseen pesäkoloonsa.
”En vieläkään käsitä mitä oikein tapahtui. Et ollut koskaan ennen ollut niin lukossa, mutta kun pääsit jäälle, jotain tapahtui”, Viktor sanoi.
”Itkeminen auttoi”, Yuuri totesi. ”Sen mukana purkautui paljon pahaa oloa.”
”Olen pahoillani etten osannut auttaa. Minun olisi pitänyt”, Viktor kuiskasi.
”Hei, se meni silti hyvin. Älä ole pahoillasi, koska en minäkään ole”, Yuuri lohdutti.
Viktor hymyili hänelle.
”Olen iloinen puolestasi”, Viktor sanoi. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa paljon enemmän. Hänen olisi tehnyt mieli halata Yuuri ruttuun siihen paikkaan ja suudella häntä uudelleen, mutta hän ei tehnyt sitä. Hän tyytyi rutistamaan Yuurin kättä ja suuteli hänen sormiaan.
”Viktor”, Yuuri sanoi posket punaisina. Hän piti siitä, kuinka Viktor näki hänet, oli huomannut hänet kaikkien maailman ihmisten joukosta ja kiinnittänyt huomionsa häneen. Hänen itsetuntonsa oli kohonnut, mutta Viktorin piti ruokkia sitä aina uudelleen.
Hän piti siitä, kuinka Viktor hänestä huolehti. Vasta pari päivää sitten hän oli peitellyt Yuurin päiväunille huonosti nukutun yön jälkeen. Siihen Viktor oli nukahtanut, pää hänen rinnalleen ja niinpä Yuurilta oli kestänyt tovi saada unenpäästä kiinni. Ei hän ollut yksinkertaisesti voinut alkaa nukkua, kun mies oli siinä niin lähellä saaden Yuurin pyörimään lisäkierroksilla. Viktor oli ainutlaatuinen ja sai Yuurin aina uudelleen häkeltymään siitä kuinka mies piti hänen seurastaan, koska
miten se saattoi olla mahdollista.
”Hyvää yötä nasuseni”, Viktor sanoi jättäen kätensä hänen käteensä.
”Hyvää yötä”, Yuuri kuiskasi vaikka hänestä tuntuikin että unentulo oli kaukana. Viktorin läheisyys sain hänen sydämensä lyömään tiheämmin ja toisinaan jokin kosketus sai väreet kulkemaan hänen selkärankaansa pitkin. Tiesiköhän Viktor sitä, mitä Yuuri oikeasti tunsi? Miten hän saattoi olla tuntematta kaikkea sitä lämpöä ja hellyyttä tuota miestä kohtaan, joka oli hänelle niin ihana? Mies joka antoi hänelle huomiota, ihailua ja kosketti niin välittävästi. Voisiko Viktor ikinä rakastaa häntä niin kuin hän rakasti Viktoria?
Rakastaa? Hän ei ollut varma miten sen pitäisi näkyä ja tuntua tai miten sen voisi näyttää. Rakkaus oli hänen tämän luistelukautensa teema, mutta silti hän tunsi olevansa asian kanssa edelleen umpikujassa.
*
Kisojen jälkeen Hasetsussa Yuuri vetäytyi tapansa mukaan omaan huoneeseensa. Kuten aina, hän oli kylpenyt lämminvesialtaalla ja syönyt Viktorin seurassa, mutta nyt he eivät olleet enää matkalla. Hän oli nyt kotona ja hänen tulisi antaa Viktorille omaa tilaa ja rauhaa. Toki Viktor toisinaan pyysi häntä huoneeseensa nukkumaan, mutta hän ei ikinä mennyt. Ei täällä, se olisi liian outoa. Hän kuuli kolkutuksen ovellaan. Se oli hänen äitinsä.
”Yuuri, ajattelin tulla kysymään kuulumisia”, Hiroko sanoi ja istui hänen sänkynsä jalkopäähän.
”Kaikki on ihan hyvin”, Yuuri vastasi.
”Kuinka minusta silti tuntuu, että olet jostain surullinen”, hänen äitinsä sanoi. ”Tapahtuiko kisamatkalla jotain?”
”Ei mitään tavallisesta poikkeavaa”, Yuuri sanoi ja punastui sitten. ”Tarkoitan ettei mitään ikävää ole tapahtunut”, hän korjasi kun muisti äkkiä että hänen koko kotiväkensä ja tukijoukkonsa olivat todistaneet sen televisioidun suudelman.
Ei tavallisesta poikkeavaa. Sitä se oli kyllä ollut.”Olet ottanut kaikki julisteet pois seinältä, kaikki joissa on hänen kuvansa”, hänen äitinsä huomautti.
”Äiti! Eikö se olisi vain outoa? Pitää kaikki ne julisteet seinillä ja samaan aikaan hän itse asuu vain muutaman huoneen päässä”, Yuuri totesi.
”Hän rakastaa sinua”, Hiroko sanoi. ”Ei hän pysty peittämään sitä. Ja kuinka minusta näyttää siltä, että hän saa sinulta vastarakkautta.”
”Äiti”, Yuuri henkäisi ja punastui. Hän tunsi äitinsä silittävän selkäänsä hyväksyvästi.
”Älä torju häntä. Se sattuu häneen enemmän kuin uskotkaan.”
”Miten? Kuinka?” Yuuri kysyi hämillään.
”Minä puhuin myös Viktorin kanssa.”
Yuuri laski päänsä. Mistä hän saattoi tietää oliko tämä rakkautta eikä jotain muuta. Ehkä se oli asia, josta hänen pitäisi ottaa selvää.
”Ehkä oli oikein että otit julisteet pois seinältä”, hänen äitinsä sanoi. ”Hän ei ole enää idolisi, ainakaan pelkästään. Tunteesi häntä kohtaan ovat muuttuneet ja kasvaneet.”
Yuuri ei voinut muuta kuin kummastella äitinsä viisaita sanoja.
”En tiedä mitä minun tulisi tehdä”, Yuuri sanoi kuulostaen eksyksissä olevalta lapselta.
”Pitäkää hyvää huolta toisistanne, siitä on hyvä aloittaa”, hänen äitinsä sanoi ja halasi vielä poikaansa ennen kuin jätti tämän huoneeseensa.
Vain hetkeä aikaisemmin Viktorin huoneessa oli käyty samankaltainen keskustelu.
Viktor istui huoneessaan rapsuttaen Makkachinia ja suoden sille huomiota oltuaan pitkään poissa. Koira nautti rapsutuksista ja kierähti selälleen, kun hänen oveensa kolkutettiin.
”Vic-chan, minulla olisi asiaa”, Hiroko sanoi ja meni sisään kun Viktor kutsui.
”Kiitos kun huolehditte Makkachinista poissa olessani”, Viktor kiitti ja Hiroko hymyili.
”Minä tiedän, että sinun ja Yuurin välillä on tapahtunut jotakin viime matkanne aikana”, nainen sanoi mennessään rohkeasti suoraan asiaan. Viktor ei voinut olla punastumatta, mutta hän piti katseensa Hirokossa.
”En voi kieltää sitä, mitä olen tehnyt, sillä se televisioitiin suorana katsojille useilla televisiokanavilla”, Viktor sanoi. ”En lainkaan ajatellut.”
”Sinä rakastat minun poikaani, etkä pysty pitämään sitä piilossa. Olen pistänyt sen merkille jo pitemmän aikaa”, nainen sanoi saaden Viktorin tuntemaan itsensä syylliseksi.
”Ja nyt menin liian pitkälle. Olen pahoillani”, Viktor sanoi.
”Vic-chan. Ei sinun tarvitse olla pahoillasi. Yuuri rakastaa sinua, mutta hän ei tiedä miten kertoisi sen”, Hiroko sanoi ja istahti sängylle ja rapsutti heidän välissään makoilevaa koiraa.
”Onko se kaikki niin näkyvää?” Viktor ihmetteli. Hän oli yrittänyt olla varovainen.
”Se on aivan ilmiselvää. Ei ehkä kaikkien silmille, mutta minä olen Yuurin äiti. Ja sinusta on tullut perheenjäsen.”
”En tiedä tiesitkö sitä, että hänen huoneensa seinät olivat täynnä julisteita sinusta. Hän otti ne pois seiniltä kun saavuit tänne.”
”En tiennyt”, Viktor sanoi ja meni vähän hämilleen.
”Yuuri on pienestä saakka ihaillut sinua. Nyt hän yrittää sovittaa tunteitaan uudelleen paikoilleen. Et ole enää vain hänen idolinsa, vaan myös valmentajansa ja hän on käsittänyt että rakastaa sinua. Hän ei tiedä miten käsittelisi niin suurta asiaa. Sinussa minä olen nähnyt surua, kun olet epätietoinen siitä mitä sinun tulisi tehdä. Näin minä olen asian ymmärtänyt ja nähnyt.”
”Kiitos että kerroit minulle”, Viktor sanoi.
Hiroko nousi ja halasi vielä lujasi Viktoria.
”Käsittelethän häntä varoen ja huomaavaisesti. Ole kärsivällinen”, Hiroko pyysi.
”Minä lupaan”, Viktor sanoi.
*
Yuuri nautti kosketuksesta päänahallaan ja hiuksissaan. Viktor kampasi parhaillaan hän hiuksensa kisaa varten. Hän oli sulkenut silmänsä ja keskittyi aistimaan jokaisen sipaisun, kamman vedon ja hellät sormet. Häneltä pääsi tahattomasti pieni huokaus huulien välistä ja Viktor huomasi sen, mutta ei sanonut mitään. Se sijaan hän painoi huulensa kevyesti miehen niskaan ja veti toisen tuoksua sisäänsä. Kuinka usein heidän kommunikointinsa olikaan juuri tällaista, vähän sanoja mutta silti heidän välillään vallitsi usein jännite ja sitäkin useammin kiintymys.
Ja paljon sanomattomia sanoja, Viktor ajatteli.
Jokaisella kisamatkalla oli tapahtunut jotain merkittävää tai vähintäänkin kummallista. Japanissa Yuuri oli lyönyt kasvonsa päin luistelukaukaloa ja Viktorin oli pitänyt vahtia, että tämä oli malttanut pysyä levossa loppupäivän. Kiinassa hän oli suudellut Yuuria julkisesti ja Moskovassa mies oli joutunut kisaamaan toisen osuuden ilman hänen tukeaan, kun Makkachin oli joutunut eläinklinikalle. Eilen Yuuri oli yllättänyt hänet ostamalla hänelle lahjan kiitokseksi valmentajana olosta. Siinä se kiilteli hänen sormessaan ja Yuurilla on samanlainen.
Ole kärsivällinen. Sitä Viktor oli yrittänyt olla. Kärsivällinen ja huomaavainen Yuuria kohtaan.
Vain vuorokautta myöhemmin kärsivällisyys joutui koetukselle. Yuuri oli päättänyt ettei jatkaisi kilpailemista. Eikö Yuuri nähnyt mitä seurauksia sillä päätöksellä olisi? Ei hän helkkari vieköön nähnyt!
”Yuuri, etkö sinä ymmärrä? Se ei ole oikea päätös”, hän oli tiuskaissut suutuksissaan ja itkenyt, sillä Yuurin sanat olivat satuttaneet syvältä.
”Tiedän että olen itsekäs”, Yuuri oli vastannut ja vain kummastellut miksi Viktor itki.
”Meidän täytyy puhua tästä.”
”Puhutaan kisojen jälkeen”, Yuuri sanoi, vaikka Viktor oli halunnut puhua heti. Tehdä asiat selviksi heti. Miksi japanilaisten piti omata niin paksupäinen kulttuuri, että kaikki piti kestää yksin ja selvittää yksin. Yuuri ei tajunnut yhtään mitään, jos nyt päättäisi lopettaa kilpailemisen.
Mutta kilpailujen päättyessä, kun Yuurin kaulalla kimalteli hopeamitali, palaset loksahtivat kohdalleen.
Ei tämä voinut kaikki olla tässä, eihän? Yuuri ei ollut valmis lopettamaan. Hän halusi voittaa.
Kisojen jälkeen he palasivat hotellihuoneeseen. Heillä oli pari tuntia aikaa iltagaalan luistelunäytökseen. Viktor halusi puhua. Hän halusi aivan epätoivoisesti puhua. Hän ei kestänyt enää sitä kummallista välimaastoa tai kahden tulen välissä olemista ja siinä elämistä, missä hän oli viime kuukausina elänyt ja kamppaillut.
”Yuuri, meidän täytyy puhua – nyt!” Viktor sanoi kun ovi oli sulkeutunut heidän takanaan.
”Minä näen kuinka paljon epävarmuutta ja epätietoisuutta meidän välillämme on ollut. Kaikesta luottamuksesta ja hyvästä huolimatta. En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan”, Viktor vuodatti. Yuuri ei voinut muuta kuin istua sängylle ja kuunnella. Viktor oli tosissaan. Epätoivoisen tosissaan. Hänen olisi parempi kuunnella.
Yuuri näki vain kuinka Viktor oli lattialla polvillaan hänen edessään ja tarttui hänen käsiinsä.
”Yuuri. Se on vain yksi asia, että olen valmentajasi myös seuraavan vuoden ajan. On paljon muutakin. Ymmärrätkö kuinka monia se innostaa ja inspiroi, että jatkat? Monet olisivat pettyneet, jos olisi nyt lopettanut. Kyse ei ole pelkästään minusta. Yuuri nyökkäsi vähän.
”Plisetski teki sen minulle jo täysin selväksi. Hän ei antanut minulle
lupaa lopettaa”, Yuuri naurahti vähän. Vaikka aikaisemmin hän oli ehdottomasti toista mieltä. Ja sitten on Minami.”
”On paljon Minamin kaltaisia”, Viktor huomautti. ”He odottavat sinun jatkavan. He tarvitsevat sinun kaltaisia esikuvia, jotka eivät anna periksi.”
”Ja minä jatkan.”
”Olen siitä iloinen”, Viktor sanoi. ”Minä en olisi voinut jatkaa, jos sinä et jatkaisi. En valmentajana, mutta en myöskään kilpakentillä. Lopettamisesi olisi särkenyt minut. Motivaationi olisi kuollut ja samalla osa minua.”
”Ymmärrän sen nyt”, Yuuri sanoi.
Sitten Viktor nousi ylös ja nosti myös Yuurin seisomaan. Hän nosti kätensä Yuurin kasvoille sivellen peukaloillaan toisen poskia.
”Sitten on toinen asia. Eikä se liity mitenkään siihen, että olen sinun valmentajasi.”
Yuurin silmissä kimaltelivat kyyneleet, joita ei oltu vielä päästetty karkuun.
”Minä rakastan sinua.”
Yuurin pidätellyt kyyneleet valuivat poskille. Kuinka helpottunut hän olikaan, että Viktor sanoi sen ääneen. Nyt hänen olisi paljon helpompi sanoa se.
”Minäkin rakastan sinua.”
Viktor suuteli häntä. Huulet koskettivat huulia pehmeästi ja lempeästi viipyillen.
”Pyydän, että olisit tästä hetkestä alkaen kumppanini. Pyydän että voisit olla minulle se, jonka kanssa voin jakaa arkeni ja juhlani, iloni ja suruni, haaveeni ja huomiseni”, Viktor pyysi. Se oli pyyntö olla enemmän. Pyyntö olla yhdessä, jakaa elämäänsä, kuulua toiselle.
”Minä haluan olla kumppanisi”, Yuuri sanoi. ”Olen pahoillani, etten ole voinut olla sitä aikaisemmin.”
”Tämä on juuri oikea aika. Älä ole mistään pahoillasi”, Viktor sanoi ja suuteli häntä uudelleen. Yuurin kasvot säteilivät onnea. Hän hymyili ja Viktor vastasi siihen hymyyn.
He valmistautuivat iltaan käymällä suihkussa ja syöden kevyen välipalan huoneessaan. Heillä oli yhteneväiset asut iltanäytöstä varten ja Viktorista tuntui nyt vielä paremmalta pukea asu ylleen ja mennä jäälle, mitä hän oli aikaisemmin ajatellut. Se tuntui vielä hieman intiimimmältä mitä vielä pari tuntia sitten. Yuuri oli tullut samaan tulokseen. Hän puki oman sinisen luisteluasunsa ylleen ja verryttelyasun sen päälle.
”Viktor, minua jännittää. Ei sillä tavalla kuin ennen kisaa vaan tämä yhdessä esiintyminen. Se tuntuu kovin henkilökohtaiselta”, Yuuri sanoi posket punaisina.
”Se on henkilökohtainen. Se kappale on ollut minulle tärkeä ja se on ollut tärkeä myös sinulle. Nyt se on meidän yhteinen kappaleemme. Siitä hetkestä alkaen, kun tanssimme sen yhdessä ensimmäistä kertaa. Ja nyt tänään se on meidän vielä enemmän, mitä eilen.”
”Ja ihmiset tietävät sen”, Yuuri sanoi.
”Kyllä. He tietävät sen ja näkevät sen. Häiritseekö se sinua?” Viktor kysyi.
”Ei. Ei ainakaan pahasti.”
Kun Yuuri oli jäällä, hän sulki yleisön pois mielestään. Hän aloitti tanssin musiikin viemänä ja kohta Viktor liittyi hänen tanssiinsa.
Stay close to me oli enemmän kuin paritanssi. Se oli julkinen rakkaudentunnustus. Se oli tanssia saman sydämensykkeen tahdissa. Se oli samanaikaisesti kuin pyyntö ja lupaus pysyä toista lähellä. Yuurin käsi kävi hyväillen Viktorin poskella tanssin lomassa. Vasta kun esitys päättyi, Yuurin korvat avautuivat kuulemaan ne huikeat aplodit, jotka he saivat. He jäivät vielä alariviin katsomaan Plisetskin esiintymistä, jonka jälkeen olisi Banquetin aika.
Yuuri oli pysynyt tiukasti sanoissaan, ettei juo alkoholia, kun kisat ovat edessä. Oli paljon mukavampi juhlia kaiken jälkeen. Varsinkin tänä vuonna hänellä oli paljon enemmän aihetta juhlimiseen, mitä pari vuotta sitten. Kun hänen sähellyksensä laajuus viimekertaisesta Banquetista oli selvinnyt hänelle, hän oli nolostunut pahan kerran. Vasta muutama päivä sitten hänelle oli näytetty koko joukko valokuvia ja videoita siitä, kuinka hän oli tanssinut puoli-ilkosillaan ja ollut tolkuttomassa kännissä. Viktor oli vakuuttanut hänelle, että siitä oli seurannut paljon hyvääkin ja Yuurin oli ollut pakko uskoa, vaikka hänen kuumottavat korvansa ja punainen naamansa kertoivat toista.
Hänen iltansa Viktorin kanssa jatkui mukavasti ja hän nautti siitä, että sai yllätettyä rakkaansa jälleen kerran, eikä se vaatinut edes järkyttävää määrää shamppanjaa.
Kirjoittajalta: Katsoin vasta kirjoittamisen jälkeen uudelleen jakson 7. Ja kas, kun suudelma televisioitiin ja näytettiin Yuurin tukijoukkoja television äärellä Hasetsussa, kaikkien muiden ilme on yllättynyt paitsi yhden. Yuurin äiti Hiroko on sen näköinen, että
kyllähän minä sen tiesin. Sellaisia ne tarkkanäköiset äidit ovat.
Suora jatko-osa tälle fikille
Kuuma joulukuinen Barcelona K-18 jonka erotin omaksi fikiksi suuren ikäeron ja kasvavan sivumäärän takia.
