Ficin nimi: Kartanosta linnaan
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: S
Paritus: Joe/Cherry
Genre: Slice of life
Summary:
“Meidän kartanollamme sentään kasvaa kirsikankukkapuita. Mitähän eteläisellä linnalla olisi tarjota siihen verrattuna?”A/N: Tästä piti tulla triplaraapale, mutta kappas kepponen kun ei ihan mennyt suunnitelman mukaan.
Otsikon juju piilee siinä, että Cherryn sukunimi Sakurayashiki tarkoittaa 'kirsikankukkakartanoa', ja Joen Nanjo puolestaan 'eteläistä linnaa'. Osallistuu
Fandomaakkosiin.
***
Kojiro heitti esiliinan naulakkoon, venytti hartioitaan ja laahusti nuutunein askelein salin puolelle. Tuttuun tapaan Kaoru oli ainoa henkilö paikalla ravintolan ovien jo sulkeuduttua.
“En tiedä, olenko se vain minä, mutta näyttää siltä kuin haluaisit puhua jostain tärkeästä”, Kojiro totesi ja istahti tämän viereen tiskin ääreen.
“Hmm, turha sitä on kieltääkään”, Kaoru sanoi valkoviinilasiaan pyöritellen. “Mieleni päällä pyörii eräs perin käytännöllinen asia ottaen huomioon tämänhetkiset olosuhteet.”
“Tein juuri kymmenen tunnin päivän, joten kehotan sinua käyttämään lyhyitä sanoja ja menemään asiaan”, Kojiro murahti ja tukahdutti haukotuksen käsivarteensa. “Mitkä tämänhetkiset olosuhteet?”
Kaoru vilkaisi häntä kulmiensa alta. “Se, että olemme kihlautuneet ja aiomme naimisiin. Sellaiset olosuhteet.”
Kojiro tuhahti ja kaatoi itselleenkin viiniä. “Vai että ihan
olosuhteet... No mitäs niistä? Oletko tullut katumapäälle?”
“Tietenkään en”, Kaoru tokaisi lyhyesti ja siemaisi lasistaan. Kojiro pyöräytti silmiään.
“Usko huviksesi, minä en millään jaksaisi tällä nimenomaisella hetkellä alkaa vääntää listaa kaikesta siitä, mitä häiden suunnitteluun tarvitaan.”
“En liioin minä, eikä asiani liity sellaisiin käytännön järjestelyihin”, Kaoru sanoi.
“Kakista jo ulos tai luuttuan sinulla lattian.”
“Oletko miettinyt, mitä teemme sukunimiasian kohdalla?” Kaoru kysäisi kuin ei olisi kuullutkaan hänen uhkaustaan.
“Jaa sukunimen?”
Totta puhuen hän oli ajatellut asiaa, muttei niin syvällisesti, että olisi viitsinyt ottaa sitä vielä puheeksi.
“Ollakseni rehellinen minulla ei ole ongelmaa pysyä Sakurayashikina”, Kaoru totesi lasinsa takaa. “En minä silti nokkiini ottaisi, vaikka se olisinkin minä, joka vaihtaisi nimeä.”
“Ai?” Kojiro mutisi keksimättä muutakaan. Kaorun kommentti oli ollut sanalla sanoen yllättävä. Jostain syystä hän oli ajatellut, että sukunimiasiasta syntyisi sen sortin köydenveto ettei tosikaan.
“Työni ja toimenkuvani puolesta minä luonnollisesti edustan yhä Sakurayashikia, se on selvää. En silti näkisi ongelmaa, miksei viranomaisten dokumenteissa voisi lukea Kaoru Nanjo. Minun olisi yksinkertaisempi erottaa työ- ja siviiliminäni toisistaan... Miksi näytät tuolta?”
Kojiro naurahti leveän hymynsä läpi. “Äh, ei mitään. Kaoru Nanjo vain kuulostaa niin nätiltä.”
“Hmh, eikö sinulla ole muuta sanottavaa?” Kaoru tuhahti, vaikkei näyttänytkään niin nuivalta kuin olisi kuvitellut äänensävyn perusteella. “Kakaisepa vaikka oma mielipiteesi koko asiasta.”
“Niin, nyt sellaiselle onkin loistohetki!” Kojiro virkkoi. “Olin tavallaan lykännyt tätä keskustelua, koska en ollut varma, miten suhtautuisit siihen, jos virallisissa papereissa lukisi minun sukunimeni. Nyt kun sitten kertoilit tuollaisia, mieleni on heti kevyempi.”
“Taisit odottaa minun vänkäävän vastaan kynsin ja hampain, vai?”
Kaorun itseironia sai Kojiron naurahtamaan lasiinsa.
“Ottaen huomioon, millainen sähikäinen tapaat olla, ei tuo kauas mennyt.”
Kaoru kohotti kulmiaan huvittuneena. “Mikä ylipäätään sai sinut ajattelemaan, että olisin halukas päästämään sinut kantamaan arvostetun ja jalon sukumme nimeä?”
“Sehän siinä juuri onkin, kun minä en kirveelläkään halua osaksi sitä teidän vanhan rahan ja kuivien puheenaiheiden klaania”, Kojiro näpäytti takaisin ja töytäisi jalallaan Kaorun jalkaa tiskin alla. Tapansa mukaan Kaoru tönäisi häntä saman tien takaisin.
“Kehtaatkin solvata Sakurayashikin perintöä, hunsvotti.”
“Totuus sattuu, tiedän”, Kojiro hörähti silmää iskien ja otti sitten muitta mutkitta Kaorun käden omaansa. “Joka tapauksessa minulla olisi ollut eräs
verratoman kiistaton argumentti heittää, jos olisimme joutuneet vetämään pitkää tikkua sukunimen kanssa.”
“Kerro ihmeessä”, Kaoru hymähti kuivasti.
“No ajattele vähän, saisit avioitumisen myötä melkoisen ylennyksen”, Kojiro virkkoi. “Kartanosta linnaan, ei mikään huono tarjous?”
Kesti pari sekuntia, ennen kuin Kaoru tajusi, mitä hän tarkoitti, mutta läpän pointin hoksattuaan tämän kasvoille kohosi virnistys.
“Meidän kartanollamme sentään kasvaa kirsikankukkapuita. Mitähän eteläisellä linnalla olisi tarjota siihen verrattuna?”
“Jaa-a, tällä eteläisen linnan asukilla on tarjolla yhtä sun toista viehättävää, josta sinulla on loppuelämäsi aikaa nauttia”, Kojiro tokaisi ja suukotti kihlattunsa rystysiä. Kaoru kietoi sormiaan hänen sormiensa lomaan ja sipaisi peukalollaan hänen kämmenselkäänsä.
“Kartanosta linnaan ei tosiaan kuulosta susihuonolta idealta”, tämä totesi sitten. “Lisäksi minä säästän tilaa kirjoittaessa.”
“Niin mitä?”
“Kaoru Nanjo tarvitsee vain kolme kanjia.”
“Totta”, Kojiro naurahti. “Kojiro Sakurayashiki tarvitsisi jo kuusi, piru vieköön. Se nyt menisi jo ihan liian pitkälle!”
“Gorillan lisäksi olet vielä laiskamatokin”, Kaoru hymähti takaisin.
“Noin puhuu sellainen hyväkäs, joka on vetänyt lonkkaa koko päivän ja tulee sitten ärsyttämään kovan päivän tehnyttä sulhastaan.”
“Sitä kutsutaan
vapaapäiväksi.”
