Ficin nimi: Syntymäpäivälahja
Kirjoittaja: Satunnainen raapustelija
Beta: Maissinaksu
Fandom: Näin koulutat lohikäärmeesi
Ikäraja: S
Paritus: Astrid/Hikotus
Genre: Slice of life
Summary:
Prinsessat olivat seisahtuneet paikalleen, mutta Astrid ei koskaan pysähtynyt.A/N: Tulipa kerran aamukuudelta junassa raapusteltua pieni slice of life
Hikotus istahti kaatuneen puunrungon päälle ja värähti. Aurinko lämmitti heikosti hänen selkäänsä, mutta ei pystynyt vielä täysin karkottamaan maaliskuista viileyttä. Kasteesta raskaat heinänkorret hipoivat hänen nilkkojaan, mutta kosteus ei onnistunut läpäisemään lohikäärmeen nahasta tehtyjä vaatteita. Hikotus kertoi itselleen sen olevan syy miksi hän edelleen piti joskus haarniskaansa. Sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että haarniska päällään hän tunsi olevansa edes jotenkin lähellä Hampaatonta.
Jousen vingahdus herätti hänet mietteistään. Hän ehti juuri nähdä, miten nuoli singahti ilman poikki keskelle maalitaulua, kun Astridin siniset silmät pyrkivät tavoittamaan hänen katseensa. Tyttö ei sanonut mitään, virnisti vain vastaukseksi Hikotuksen hymyyn ja peukalon nostoon, ennen kuin kääntyi takaisin kohti maalitaulua. Hymy pysyi Hikotuksen kasvoilla, kun hän näki, miten mielissään tyttö oli lahjastaan. Uusi jousi oli valmistunut Eretin ja Hikotuksen yhteistyönä juuri parahiksi Astridin syntymäpäiväksi ja kuten Eret oli käytännöllisesti huomauttanut, kevään kaatoja varten.
Kun Astrid veti viinestä uuden nuolen ja viritti sen jouseen, Hikotus huomasi tarkastelevansa tätä eri tavalla kuin aikaisemmin. Astrid oli viehättävä tyttö, kyllä, mutta tämän viehättävyys ei piillyt koristeellisissa vaatteissa tai sievässä hymyssä kuten muiden kansojen johtajien tyttärien, joita vanhaan Öystilään toisinaan oli raahattu isän mukana. Ne tytöt istuivat hiljaa paikoillaan, puhuivat vain puhuteltaessa ja kätkivät hiuksensa hilkan tai myssyn alle. Hikotus oli lapsesta asti tiennyt, että menisi heistä jonkun kanssa naimisiin ja olisi kai mennytkin, jos asiat eivät olisi menneet toisin. Hän kiitti mielessään kohtaloa, joka oli puuttunut Hampaattoman muodossa peliin.
Astridin viehättävyys - tai kauneus, lumous tai millä nimellä sitä halusikaan kutsua - ei piillyt hienoissa tavoissa tai hauraudessa, jota päälliköiden tyttäret vaalivat raivokkaasti kuin karhut. Se näkyi vaaleiden hiusten heilahduksessa, käsivarren vedossa taaksepäin kuin jousi jännittyi, hampaat paljastavassa villissä hymyssä, kun nuoli jysähti tyydyttävästi keskelle maalitaulua. Se oli voitonriemuista naurua lohikäärmeen selässä, kulmakarvan kohotus Hikotuksen sanoessa jotain typerää, hiljainen huoahdus pitkän päivän päätteeksi. Prinsessat olivat seisahtuneet paikalleen, mutta Astrid ei koskaan pysähtynyt.
Raskas käsi laskeutui Hikotuksen olalle ja havahdutti hänet ajatuksistaan. Hän käännähti sen verran että näki Eretin vinon hymyn. "Täällä sinä vain haaveilet, päällikkö. Töitäkin olisi." Hän vilkaisi Astridin suuntaan. "Toimiiko jousi?"
"Näkyy toimivan." Hikotus vilkaisi maalitaulua johon oli iskeytynyt jo kolme nuolta ja vältti visusti katsomasta Astridia. Eretin hymy leveni ja hän puristi Hikotusta olkapäästä.
"Täälläpä taidetaan haaveilla jostain ihan muusta kuin hirvistä, joita tuolla jousella kaadetaan."
Hikotus äsähti ja työnsi Eretin käsivarren pois olaltaan. "Pidä suusi."
Hän ei kuitenkaan kieltänyt asiaa. Eretinpojalla oli epämiellyttävän tarkat silmät ja lähes yliluonnollinen kyky erottaa taru totuudesta.
Samassa jousi vingahti ja nuoli suhahti heidän päidensä yli. Hikotus hätkähti ja vinkaisi hyvin epäpäällikkömäisesti mutta lohduttautui tajutessaan, ettei Eretin päästämä äännähdys ollut sen miehekkäämpi.
"Yritätkö tappaa meidät, Astrid?" Eretinpoika tiedusteli pahantuulisesti tytöltä, joka harppoi heitä kohti. Astrid tuhahti ja Hikotus huomasi jälleen katselevansa tämän kasteesta kosteita hiuksia.
"Johan pitäisi huono ampuja olla, ettei kumpaakaan teistä osuisi. Eret, käypäs hakemassa tuo nuoli." Astrid osoitti tammea, johon viimeisin nuoli oli iskeytynyt. Eret murahti, mutta meni kuitenkin.
"Tämä toimii kuin unelma", Astrid sanoi ja silitteli hellästi jousen kaarta. Hän vilkaisi Hikotusta. "Saisit tehdä enemmänkin tällaisia. Minä ja Eret kaataisimme viikossa tarpeeksi hirviä koko kylälle."
"Pitää yrittää", Hikotus sanoi ja katseli Astridin hiestä ja kasteesta kiiltelevää otsaa. Tämä kurtisti kulmiaan. "Mitä nyt?"
"Miten niin?"
"Sinä tuijotat minua."
"Enhän", Hikotus sanoi ja tunsi punan leviävän kaulalleen. "Sinä… sinulla vain on hiukan likaa. Tuossa." Hän kosketti otsaansa.
"Ai."Astrid pyyhkäisi omaansa, vilkaisi hihaansa ja pyyhki sen housuihinsa. Hikotus pani merkille, että ne olivat osa Astridin vanhaa haarniskaa ja hänen sydäntään vihlaisi.
"Kas niin sydänkäpyset", Eret huusi kovaan ääneen heidän takaansa. "Aamiaiselle. Hirvet eivät kaada itse itseään eikä kyläkään tee itse omia päätöksiään, päällikkö."
