Toinen aika |S | Ævintýr-fiklettejä

[Okakettu]

Kirjoittaja: Okakettu
Ikäraja: S
Hahmot: Edda, Valve ja Alisa
Tyylilaji: draama

A/N: Olen alkanut editoimaan uusiksi Ævintýrin alkupuolta, ja tällainen kohtaus tuli siitä mieleeni. Kirjoitin tämän alun perin Raapalejuoksuun sanalla menneisyys, mutta sanoja kertyi näin yllättäen liikaa, joten luovutin sen suhteen. Laitan tänne topaan muutkin Ævintýriin liittyvät yksittäiset pätkät, mikäli intoudun niitä vielä kirjoittamaan. Ai niin, tämä spoilaa alkuperäistä tarinaa jossain määrin.

**

Toinen aika

Isännän sydän on myrskyn ravistelema metsä.

Edda kuuntelee havupuiden oksien vapinaa sidoksen läpi ja tuntee toivonsa horjuvan. Seremonia ei ole sujunut hyvin. Isäntä on lähtenyt palaamaan takaisin morsian mukanaan, ja silti se ei ole sujunut hyvin. Jokin on mennyt pahan kerran pieleen.

Huoli nakertaa Eddan omaa sydänalaa, kun hän musertaa soseeksi isännän matkoiltaan tuomia vadelmia. Sormet tahriva punainen mehu tuoksuu kesän makeudelle. Se sopii hyvin mantelikakun kanssa, Edda päättää. Keittiön pöydällä jäähtyy jo yrttileipä sekä piirakka, jonka Edda on koristellut mustikankukilla. Hän tahtoo isännän morsiamen tuntevan olonsa uudessa kodissaan mahdollisimman tervetulleeksi.

Linnan taikuutta värjää tumma murhe. Menneisyys ei ole koskaan kaukana Kalvaslinnan kaltaisessa paikassa, mutta tänään Edda tuntee sen harvinaisen terävästi. Hän tietää, että jos hän kääntyisi, valkoisiin pukeutuneiden surusilmäisten tyttöjen joukko tarkkailisi häntä kuin parvi kyyhkysiä.

”Hys”, Edda sanoo Kalvaslinnalle ja aaveille selkänsä takana, isäntänsä pelokkaalle sydämelle. Hän kurottautuu ottamaan ylähyllyltä sokerikipon vadelmia varten. Tähdenvalon ja surun kirjoma taikuus tönäisee astian lempeästi hänen käsiinsä.

**

Alisa Eljaksentyttärellä on huolestuneet, kalpeat kasvot, mutta hänen katseensa on suora ja tarkkaavainen. Edda pitelee tytön työn kolhimia käsiä käsissään ja toivoo hymynsä kertovan, kuinka ilahtunut hän isännän morsiamen saapumisesta on.

Valve-herrasta ei ole asiassa juurikaan apua, Edda suree. Vaikka tunteiden myrsky on vaimentunut, isännän jähmeästä olemuksesta päätellen hän tuskin on vaihtanut morsiamensa kanssa montaa sanaa. Kun Edda yrittää löytää syytä aiemmalle epätoivolle, sidos heidän välillään sulkeutuu kuin lukkoon salpautuva ovi.

Edda ei anna hymynsä hiipua. Hän johdattaa Alisa-neidin linnan käytävien läpi tämän uuteen huoneeseen ja yrittää pitää parhaansa mukaan loitolla hiljaisuuden. Taikuus seuraa heidän kannoillaan, sujahtelee uteliaana varjoihin ja lyhtyjen liekkeihin, mutta ei tuo itseään liki. Kalvaslinnan tulevan emännän kädet puristavat tiukasti valkoisen juhlamekon kangasta.

Voi, Valve-herra.

Ajatus toistuu lohduttomana Eddan mielessä, kun isäntä painaa morsiamensa huoneen oven kiinni ja jää seisomaan eksyneen oloisesti käytävälle. Ilme harmaissa silmissä on tyhjä, valoton. Edda muistaa sen aivan liian hyvin päivistä entisen isäntänsä kuoleman jälkeen.

Mutta sitten hetki särkyy, ainakin osittain. Edda näkee Valve-herran riisuvan synkkyyden yltään kuin sateessa kastuneen, jo raskaaksi muuttuneen kaavun. Hän vilkaisee Eddaa syrjäsilmällä.

”Olen leiponut vähän, sinä sanoit hänelle. Mitähän se oikein tarkoittaa?”

Edda ajattelee keittiön pöytää peittäviä leivoksia, leipäsiivuja ja vadelmahilloa. Valve-herran suupielillä värähtää aavistuksenomainen hymy. Hän ei anna Eddan kuunnella sydäntään liian tarkkaan, mutta sidoksen läpi kantautuu äänetön pyyntö:

Varmista, että hänellä on aamulla kaikki tarvittava. Että hän saa kunnolla syödäkseen.

Kun Edda nyökkää, huojennus isännän kasvoilla tekee hänen olostaan hiukan kevyemmän.

**

A/N2: Editoidussa versiossa Alisan ja Eddan ensikohtaamisessa olennaisin muutos on tosiaan se, että Edda kysyy Alisalta, onko Alisalla mahdollisesti nälkä ja tahtoisiko hän syödä Eddan leipomuksia. 😆

[Kaarne]

Miten voi sanoja kertyä liikaa? Okaketulla? Hämmentävää! Uskomatonta! 

No mutta, jospa kuitenkin menen asiaan ja jopa kommentoin tätä. Oli hauskaa lukea tekstiä pari viikkoa sen jälkeen, kun siirsin kommentteja omista ajatuksistani tämän linnaan saapumisen suhteen ja alkuperäisen tarinan kohtaukset olivat terävinä mielessä. Eddan näkökulma toimii tässä tosi hyvin ja tekstistä välittyy myös se, että hän ja hänen suhteensa Valveen on jo vanha ja monimutkainen. Pidän myös kovasti siitä, miten ja millaisena hän näkee Alisan.

(Sanon tässä tosin samaa mitä sanoin jo aiemmin päätarinaa kommentoidessani: yrttileipä vois olla esmes rosmariinileipä, niin sitten sen tuoksun ja maun hahmottaisi vielä paremmin. Mutta tää on tällaista turhaa nysväystä.)

Pidin paljon monista yksityiskohdista, kuten siitä, että Valve riisuu synkkyyden yltään kuin kastuneen, jo raskaaksi muuttuneen kaavun, ja mustikankukilla koristellusta piirakasta. Myös tuo Valven kysymys siitä, mitä tarkoittaa "vähän leipominen", oli samaan aikaan hauska ja toi hyvin esiin sitä, miten hyvin hän ja Edda toisensa tuntevat. Minua kosketti paljon myös se, miten kovasti Eddakin tilanteesta huolehtii, ja miten se sitten toisaalta näkyy nimenomaan käytännön tekojen ja toiminnan kautta, eikä jää pelkäksi vatvomiseksi.

Ylipäätään oli ihanaa palata Ævintýrin maailmaan, vaikka sitten vain hetkeksi. (Joskin toki pääsen palaamaan sinne tässä pian muutenkin, sekä käsikirjoituksen kommentoinnin että Ætlasin vuoksi, mutta uusi kohtaus on aina uusi kohtaus.) Tämän tekstin lukeminen ilahdutti sekä silloin, kun tämän julkaisit, että tänä aamuna, joten kiitos paljon! Toivottavasti kirjoittelet myöhemminkin juuri tällaisia pieniä pätkiä, mutta ei paineita - ymmärrettävästi suuri osa kirjoitusenergiasta menee nyt varmaan editointiin.

Oot oivallinen! ❤️