Nimi: Yöllisiä kävelyjä
Ikäraja: K11
Paritus: Albus/Scorpius
Yhteenveto: Scorpius oli tajuttoman suloinen. Albus oli pistänyt sen merkille jo ennen kuin hän oli mennyt typerästi ihastumaan poikaan, kyllä, näin monen vuoden jälkeen hän uskalsi jo olla rehellinen itselleen. Mutta silloin se oli ollut vain kaverillinen huomio, esimerkiksi Don Zabini oli hyvännäköinen, Lucas Nott viisas – siihen tyyliin. Scorpius kiinnitti huomion missä tahansa, milloin tahansa ja etenkin tyttöjen huomion ja se teki Albuksen aina niin kovin mustasukkaiseksi. Kun Scorpius kohotti katseensa ja iski Albukselle silmää suuren fanijoukkonsa keskeltä, Albuksen teki useimmiten mieli vain paeta jonnekin, missä saisi olla rauhassa ja kirota maailmankaikkeuden typerää huumorintajua.
Oma sana: Mä oon valehtelematta taistellut tän tekstin kanssa iäisyydeltä tuntuvan ajan verran ja nyt tämä on vihdoin valmis - jes! Kommentit on aina kivoja.
Yöllisiä kävelyjä
Albus huokaisi syvään tuijotellessaan Scorpiusta, joka oli kadonnut onnittelevien luihuisten joukkoon. Hän yritti parhaansa mukaan lukea V.I.P-kokeisiin, jotka olivat kolmen kuukauden päästä, mutta luihuisten oleskeluhuoneesta kantautuva meteli teki keskittymisen mahdottomaksi. Oliko hän tosiaan ainoa, jolla oli edes jotain käsitystä tärkeysjärjestyksestä?
Tietysti Albus huispaus perheenjäsenenä ymmärsi, miten tärkeää oli voittaa vihdoin rohkelikot ja saada huispauspokaali itselleen, mutta hän ei käsittänyt, mikä oli syy siihen, että luihuiset saivat meluta ja häiritä toisten opiskelurauhaa? Se oli suorastaan epäkunnioittavaa. Koko koulu kohisi luihuisten huispausvoitosta, joka oli ollut täpärällä. Scorpius oli tehnyt uhkarohkean syöksyn ja hypännyt luudaltaan saadakseen siepin käsiinsä rohkelikon etsijän Roxanne Weasleyn nenän edestä. James, Albuksen isoveli ja rohkelikkojen huispausjoukkueen kapteeni ja jahtaaja, oli ollut raivosta kalpeana ja Albus oli kuullut tämän huutavan Roxannelle ja nähnyt Roxannen selittävän kyynelsilmin, että oli tehnyt parhaansa. Albus kuitenkin tiesi, ettei James tyytynyt vain selitykseen parhaansa tekemisestä, vaan tämä janosi voittoa ja hän tiesi myös, että James aikoisi kostaa voiton jollakin tapaa.
Nähdessään Scorpiuksen uhkarohkean syöksyn Albus oli pidättänyt hengitystään luudallaan (hän pelasi huispausjoukkueessa jahtaajaa) ja huokaissut helpotuksesta Scorpiuksen selvitessä syöksystä ja hypystä hengissä. Hän yritti turhaan vakuutella itselleen, että oli ollut huolissaan Scorpiuksesta vain ystävänä.
Scorpius oli tajuttoman suloinen. Albus oli pistänyt sen merkille jo ennen kuin hän oli mennyt typerästi ihastumaan poikaan, kyllä, näin monen vuoden jälkeen hän uskalsi jo olla rehellinen itselleen. Mutta silloin se oli ollut vain kaverillinen huomio, esimerkiksi Don Zabini oli hyvännäköinen, Lucas Nott viisas – siihen tyyliin. Scorpius kiinnitti huomion missä tahansa, milloin tahansa ja etenkin tyttöjen huomion ja se teki Albuksen aina niin kovin mustasukkaiseksi. Kun Scorpius kohotti katseensa ja iski Albukselle silmää suuren fanijoukkonsa keskeltä, Albuksen teki useimmiten mieli vain paeta jonnekin, missä saisi olla rauhassa ja kirota maailmankaikkeuden typerää huumorintajua. Kun Scorpius kesken tunnin kumartui hieman hänen puoleensa, niin, että tämän pitkien vaaleiden hiuksien tuoksu tulvahti Albuksen nenään, Albus oli valmis kiroamaan ensimmäisen vastaantulijan, koska tuoksu teki hänet hulluksi. Koska Scorpius teki hänet hulluksi. Kun Scorpius heräsi aamuisin Albuksen viereisestä sängystä ja nousi istumaan hieroen unisia silmiään, Albus hymyili varkain tyynyynsä, vaikka teeskenteli nukkuvaa ihan vain siksi, että Scorpius saisi herättää hänet. Ja Scorpius heitti tyynyn vasten hänen kasvojaan, koska pojan mielestä oli törkeää nukkua sen jälkeen kun hän oli itse herännyt ja Albus huokaisi syvään ja nousi istumaan. Scorpius virnisti ja Albuksen sydän pompotti kuin hullu ja lopulta hän luovutti. Kyllä, hän oli rakastunut parhaaseen ystäväänsä, voisivatko hänen aivonsa nyt jättää hänet rauhaan?
”Albus hei, tule juhlimaan!” Scorpius pöllähti jostakin hänen luokseen ja veti häntä kädestä. ”Minä tiedän paremmat bailut, tule.”
”Minne te menette?” Don Zabini kysyi pettyneenä ja vahvasti tuliviskiltä haisten. ”Me tullaan mukaan!” poika jatkoi, nousi ylös nojatuolista ja oli kaataa Albuksen huojuessaan niin pahasti. Albus naurahti teennäisesti nostaessaan poikaa pystyyn.
”Ettekä muuten varmana tule”, Scorpius sanoi nauraen. ”Tämä on vain meidän juttu.”
Vain meidän juttu, Albus ajatteli hetken onnellisena ja huokaisi syvään. Hän taisi olla Scorpiuksen lisäksi ainoa, joka oli edes siinä kunnossa, että pystyi kävelemään. Scorpius ei pitänyt Tuliviskistä eikä Albus ollut juomatuulella.
”Se oli sitten upea syöksy”, Don huokaisi haltioituneena nähtävästi täysin unohtaen, että Scorpius oli juuri jättänyt hänet porukan ulkopuolelle. ”Saat opettaa minutkin tekemään sellaisen.”
”Joskus ehkä”, Scorpius sanoi pitäen edelleen Albusta kädestä kiinni, ettei tämä vain pääsisi karkaamaan minnekään. ”Mennään nyt. Don, koita selvitä huomiseksi, meillä on muodonmuutoksia kahdeksalta.”
”Kyllä minä lukujärjestyksen muistan!” Don huuteli heidän peräänsä ja Scorpius nauroi.
”Jos tuo muistaa mitään huomenna niin minä olen fletkumato”, Scorpius kuiskasi Albukselle, joka naurahti hieman hänen sanoilleen.
***
”Tämä oli ehdottomasti typerin ideasi ikinä”, Albus sanoi Scorpiukselle kovaan ääneen. Scorpius oli johdattanut hänet Tylypahkan Tähtitorniin ja Albusta suututti. Mistä valvojaoppilaat ja johtajaoppilaat muka ensimmäisenä tulivat etsimään kadonneita oppilaita? Tähtitornista tietysti!
”Emme me tänne tietenkään jää valvojaoppilaiden löydettäväksi”, Scorpius sanoi. ”Tule”, ja hän ojensi kätensä Albukselle, joka hieman epäileväisenä tarttui siihen. Mihin Scorpius häntä veisi?
Hänen hämmästyksekseen Scorpius lähti johdattamaan häntä kohti Tähtitornin reunaa, jossa oli valtava aukko, josta näki taivaalle. Sade ja tuuli häiritsivät Albuksen keskittymistä kun hän katseli, mihin ihmeeseen Scorpius meni.
”Tule jo, Albus! Älä ole tuollainen nössö!” Scorpiuksen ääni huusi jostain ylhäältä ja Albus tajusi, missä poika oli.
Tylypahkan katolla.
***
”Katso nyt, eikö olekin mahtavaa?” Scorpius intoili seisoessaan katolla pää koukistettuna taakse ja katse suunnattuna taivaalle. Albus hymyili katsoessaan pojan upeaa sivuprofiilia.
”Tuolla meni tähdenlento! Al, toivo jotain.”
Albus sulki silmänsä ja ajatteli haikeasti Scorpiuksen kovin pehmeiltä näyttäviä huulia ja tämän lämmintä kroppaa. Kun hän hetken päästä avasi silmänsä jälleen, Scorpius oli aivan hänen edessään. Todella lähellä, vieläpä.
”Mitä sinä toivoit?” Scorpius kysyi kuiskaten, siirtäen samalla mustan hiussuortuvan Albuksen otsalta korvan taa. Lyhyt liike oli tehdä Albuksen hulluksi.
”Ei sitä saa kertoa tai se ei toteudu”, Albus sai vaivoin sanottua. Scorpius hymyili.
”Minä taidan arvata.”
Ja heidän huulensa kohtasivat toisensa ja jonkinlainen otus Albuksen vatsassa karjui riemusta.