Ficin nimi: Xingiläinen erikoinen
Kirjoittaja: Satunnainen raapustelija
Beta: Maissinaksu
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: S
Mukana: Ed & Ling
Genre: Myötätuntodraama
Summary:
Ling pudisteli päätään kasvoillaan ilme, jonka Ed oli tottunut näkemään Alin, Winryn ja jopa luutnantti Hawkeyen kasvoilla. Se kuvasti puhdasta paheksuntaa siitä, ettei maankuulu teräsalkemisti osannut pitää huolta edes perustarpeistaan.
Disclaimer: FMA:n hahmot ovat vain lainassa
***
Hotellihuone oli pimeä ja hiljainen.
Ed sulki oven takanaan ja antoi takkinsa pudota lattialle. Jos Al olisi ollut paikalla, tämä olisi ripustanut sen naulakkoon. Al oli aina ollut heistä kahdesta huolellisempi.
Mutta Al ei ollut täällä. Ed oli yksin, joten hän sai tehdä mitä tahtoi, eikä hän käsittänyt, mitä varten hotelliin palkattiin siivoojia, jos hän kuitenkin siivoaisi sotkunsa itse. Hän lysähti lattialle takkinsa seuraksi ja alkoi kiskoa saappaita jaloistaan.
“Rankka päivä?”
Saapas lensi ilman halki. Sininen hehku heitti varjoja huoneen seinille, kun Edin automailin sormet sulivat teräksi.
“Hei, rauhoitu, pavunvarsi!”
“Ketä sinä kutsut pavunvarreksi -”
“Okei, okei! Jumalat, Ed, sinä taidat tosiaan olla pahalla tuulella.”
Raivon punainen hehku laantui, kun hän tunnisti äänen.
“Ling?”
“Palveluksessasi.” Xingiläinen kumarsi pilkallisesti. “Tosin minä en palvele ketään, olenhan sentään prinssi.”
“Mitä sinä täällä teet?” Ed murahti, istahti takaisin lattialle ja kiskoi toisen saappaan jalastaan. Hän piti sen kädessään ihan vain siltä varalta että tarvitsisi toista heittoasetta.
“Etsin sinua, tietysti.” Ling silmäili ympärilleen. “Eikö Al ole täällä?”
“Jäi Resembooliin”, Ed sanoi, hylkäsi saappaansa ja lysähti sohvalle. “Isoäitimme on ollut sairaana ja Al jäi pariksi päiväksi auttamaan häntä.”
Ed olisi jäänyt itsekin, ellei everstinpaskiainen olisi teroittanut hänelle, että odotti näkevänsä hänet maanantaina käskynjaossa, kuten kaikki muutkin. Al oli huomauttanut, että hän olisi saanut luultavasti vapaata perhesyihin vedoten, mutta Ed olisi mieluummin kuollut kuin kertonut everstille, että tarvitsi vapaata hoitaakseen vanhaa mummoaan.
Joten hän oli jättänyt Alin Resembooliin.
“Joudun siis tyytymään sinuun.” Lingin ääni katkaisi Edin mietteet. “Ei se mitään, sinulle minulla olikin enimmäkseen asiaa. Lan Fan löysi uusia tietoja... Ed, mikä on?”
Ed avasi silmänsä. Hän ei muistanut sulkeneensa niitä. “Miten niin, prinssinroikale?”
“Te amesterialaiset olette aina kalpeita”, Ling sanoi tarkastellen häntä pää kallellaan, “mutta sinä olet valkea kuin ensilumi.”
“Minua vain väsyttää”, Ed murahti ja nojautui uudelleen sohvan selkänojaa vasten. “Olisin halunnut mennä nukkumaan, mutta sitten joku murtautui huoneeseeni. Mitä Lan Fan löysi?”
Ling ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan niin helpolla. “Milloin sinä olet viimeksi syönyt?”
Ed tuhahti mutta laskeskeli kuitenkin mielessään. Hän ei pystynyt muistamaan, milloin oli viimeksi syönyt, mutta siinä ei ollut mitään uutta. Al tavallisesti huolehti, että hän söi päivän aikana edes jotain, hän kun toisinaan unohti sen. Oli ihmeellistä, miten tämä muistikin aina muistuttaa Ediä, kun ei itse pystynyt tuntemaan nälkää.
Tuttu syyllisyys kiemurteli Edin vatsassa ja sai hänet vastaamaan terävämmin kuin oli aikonut. “Mitä se tähän kuuluu? Kerro ne tiedot tai häivy.”
Ling pudisteli päätään kasvoillaan ilme, jonka Ed oli tottunut näkemään Alin, Winryn ja jopa luutnantti Hawkeyen kasvoilla. Se kuvasti puhdasta paheksuntaa siitä, ettei maankuulu teräsalkemisti osannut pitää huolta edes perustarpeistaan.
“Tiesin kyllä, että Al pitää sinut kasassa, mutta en olisi uskonut, että hajoat näin nopeasti hänen lähtönsä jälkeen.”
“Älä nyt sinäkin aloita”, Ed murahti, oikaisi pitkäkseen sohvalle ja painoi käden silmilleen. Viileä metallikäsi tuntui hyvältä hänen jomottavia ohimoitaan vasten. “Saan kuulla tuota jo ihan tarpeeksi.”
Ling ei vastannut. Ed raotti silmiään ja tiiraili sormiensa välistä. Xingiläisprinssi oli hävinnyt huoneesta kuin savu. Oliko hänellä todella käynyt sellainen tuuri?
“Tadaa!”
Ed nousi hätkähtäen istumaan. Ling seisoi hänen edessään kasvot loistaen.
“Mitä hittoa?” Ed murahti hieroskellen silmiään. Hänen oli täytynyt nukahtaa hetkeksi. Tai ehkä hän nukkui edelleen ja tämä oli pelkkää pahaa unta.
“Yksi xingiläinen erikoinen, olkaa hyvä!” Ling julisti. Vasta nyt Ed huomasi, että tämä tasapainotteli lautasta kädessään. Sen päällä komeili suurin voileipä, jonka Ed oli koskaan nähnyt.
“Mitä hittoa...?”
“Syöpä reippaasti”, Ling sanoi jäljitellen kohtuullisen taitavasti Alin ääntä ja laski lautasen pöydälle. Voileipä kallistui huolestuttavasti. “Sitten voit mennä nukkumaan ja huomenna olet taas uudessa iskussa!”
Ed pyöräytti silmiään, mutta ei voinut kieltää, että voileipä näytti hyvältä. Hän tarttui siihen kaksin käsin ja puraisi. Vasta silloin hänen kehonsa sai tilaisuuden muistuttaa korkojen kanssa, miten nälkäinen hän oli. Hän ehti päästä leivän puoleenväliin, ennen kuin huomasi ihmetellä, mistä se ylipäätään oli ilmestynyt.
“Mistä sinä tämän sait?”
“Keittiöstä”, Ling vastasi kuin se olisi ollut maailman itsestäänselvin asia. Hän istahti Ediä vastapäätä ja silmäili tyytyväisenä voileivän jäänteitä.
“Onko se muka auki öisinkin?” Ed kysyi tietäen, ettei välttämättä halunnut kuulla vastausta. Hän haukkasi lisää voileipää.
“Ei tietenkään”, Ling vastasi tyynesti. Ed arveli saavansa melkoisen lisän loppulaskuunsa, mutta ruoka tylsistytti hänen raivonsa. Ensimmäistä kertaa hän tuli miettineeksi, voisiko joskus olla tarpeen syödä päivässä useampi kuin yksi ateria. Samassa hän tuli ajatelleeksi jotain muutakin.
“Teitkö sinä tämän itse?”
“Ei tarvitse kuulostaa noin yllättyneeltä”, Ling sanoi teeskennellen loukkaantunutta. “Xingiläinen keittiö on maailmankuulu. Itse asiassa olen kuullut huhuja, että kunnianarvoisa isäni keisari tekee aivan erinomaista -”
“Joo, joo, selväksi tuli.” Ed heilautti kättään ja tarttui leivän rippeisiin. “Et olekaan aivan hyödytön, prinssinroikale. Jos et löydä Viisasten kiveä, voisit ehkä perustaa ravintolan.”
“Olen imarreltu”, Ling sanoi kumartaen pilkallisesti. “Mutta en aio luopua kiven etsimisestä ihan vielä.”
Ed tuhahti ja työnsi loput leivästä suuhunsa. “Kannatti sitä ainakin yrittää.”
