Ficin nimi: Rentoutumismusiikkia
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: EraserMic
Genre: Slice of life maustettuna fluffilla
Summary:
”Usko pois, mikään ei rentouta paremmin kuin vaikkapa meren aaltojen kuunteleminen. En nyt tiedä, onko se teknisesti ottaen laskettavissa musiikiksi, mutta musiikkia korville ja silmille se on silti!”A/N: Simppelistä ajatuksesta syntyi alkuperäistä suunnitelmaa aavistuksen pidempi kohtaus, mikä nyt ei ole minulle mitenkään epätyypillistä.
Kuten ei myöskään se, että tarina vie eteenpäin itse itseään ja kiintoisiin suuntiin narratiivin kanssa. Lisäksi olinpas minä taas kerran fluffisella tuulella. :0 No jaa, inspistä tämä ammentaa tosielämän tuumailusta rentoutumisen ja raskaan musiikin yhteyteen liittyen, jos niillä on edes mitään yhteyttä... Minun mielestäni on.
Osallistuu haasteeseen
Animaatioiden taikamaailma.***
Shōtan huomio herpaantui musiikista, kun joku hipsutti kädellään hänen nilkkaansa.
”Juhuu? Eraser baby?”
Shōta nykäisi nappikuulokkeen korvastaan kuullakseen Hizashin asian. ”Hm?”
”Lupasin sanoa jotain, ennen kuin lähden kauppaan, joten tässä ollaan!” Hizashi virkkoi nojaten sohvan selkänojaan. ”Kelasin alun perin kysyä, lähdetkö seuraksi, mutta taidan antaa sinun mieluummin vähän rentoutua, kun niin nätisti siinä jo röhnötät.”
Shōta hieraisi silmänurkkaansa haparoivin sormin. ”Taisin jo torkahtaakin hetkeksi...”
”Ihailtava saavutus sinänsä, kun ottaa huomioon, miten äkäistä settiä sinulla parhaillaan soi!” Hizashi virnisti nyökäten hänen puhelintaan ja kuulokkeitaan kohti. ”Hard rock tuskin on ihan joka iikalla ensimmäinen valinta rentoutumismusiikiksi.”
”Se tehoaa yllättävän hyvin”, Shōta totesi. ”Kenties alkuperäinen tarkoitus ei ole ollut saada kuuntelijaa raukeaksi, mutta aina voi luoda oman poikkeuksensa kaavaan.”
Hizashi hymähti itsekseen ja kömpi makaamaan sohvan selkänojalle. ”Päheä teoria sinulla. Tosin eikö helpommalla pääsisi, jos paneutuisi suoraan johonkin sellaiseen genreen, joka tarjoaisi valmiiksi tarkoituksenmukaisen tunnelman?”
”Uhkana piilee se, että mikäli musiikin kuuntelijalleen asettama tavoite ei toteudu, se aiheuttaa enemmän levottomuutta kuin poistaa sitä”, Shōta tuumasi näperrellen sormillaan Hizashin rannekorua tämän käsivarren hapuillessa sohvan käsinojaa hänen päänsä vieressä.
”Eli kuuntelija on tavallaan
’voi hitsi, tämän piti olla rentouttavaa, muttei ollutkaan, kaikki meni pieleen, kun jutut eivät sujuneet oletusten mukaan’?”
Shōta murahti myöntävästi. ”Esimerkiksi. Raskas musiikki ei näet aseta samanlaisia odotuksia tai paineita. Lisäksi jos musiikki on vihaisempaa, se tekee kuuntelijasta jo automaattisesti rentoutuneemman.”
”Kasa hyviä pointteja”, Hizashi virkkoi tuntematta halua jättää aihetta vielä sikseen. ”Jos sivutaan musiikkia, päteekö sama sitten vaikkapa luonnon ääniin? Ne voidaan kai laskea lähtökohtaisesti rauhoittaviksi, tyyliin meren kohina tai valaiden ulina?”
”Valaiden ulina...?”
”Voisin vaikka testata, haluatko kuulla?” Hizashi kallisti päätään Shōtan puoleen ja virnisti valkeat hampaat välkkyen. ”Näin meidän kesken, olen aika saakelin hyvä matkimaan valaita.”
Shōta päästi tahattoman naurahduksen, joka ei kuitenkaan ollut missään määrin ivaileva. ”No siitä en olekaan ollut tietoinen.”
”Piilossa olleita talentteja, kulti.” Hizashi sipaisi hellästi hänen mustia hiuksiaan.
”Jokaisella lienee sellaisia...” Shōta sanoi haukotuksensa perään. ”Pitikö sinun muuten sinne kaupan suuntaan talsia?”
”Saattoi olla”, Hizashi sanoi huolettomasti. ”Tosin juuri nyt aivan
käristyisin halusta tarjota sinulle jotain rentouttavaa ennen kuin menen. Ja koskapa tuo kuulosti vähän väärältä, voin tarkentaa, etten tarkoittanut juuri nyt mitään kaksimielistä!”
Shōtan huulille kohosi pieni hymy. ”Mikä sääli.”
”Oh, you...” Hizashin sormi pyyhkäisi hänen huuliaan ja laskeutui piirtämään hänen solisluunsa kaarta. ”Ehkä voisin paneutua siihen asiaan lisää, kun palaan taas kotiin... Tajusitko,
paneutua...?”
”Mitä se akuutimpi asiasi sitten käsitteli?” Shōta kysäisi kommentoimatta mitään aiempaan tokaisuun, mutta hänen ilmeestään Hizashi saattoi päätellä, ettei se ollut mennyt ohi korvien.
”Jotain, mikä liittyy rentoutumiseen ja siihen liittyvään musiikkiin”, Hizashi virkkoi. ”Usko pois, mikään ei rentouta paremmin kuin vaikkapa meren aaltojen kuunteleminen. En nyt tiedä, onko se teknisesti ottaen laskettavissa musiikiksi, mutta musiikkia korville ja silmille se on silti!”
”Kuuluuko talentteihisi merenkin matkiminen?”
”Totally todellakin!” Hizashi innostui. ”Annapa, kun demonstroin!”
”Siitä vain”, Shōta hymähti ja sulki silmänsä.
”Okay, kuunteles, arvon kuuntelija...”
Shōta oli jo vuosikausia ollut tietoinen Hizashin kyvystä käyttää ääntään mitä ihmeellisimmillä tavoilla, mutta aina sitä ilmeisesti otti oppiakseen jotain uutta. Hetken hän todella uskoi makoilevansa sohvan sijaan rannan hiekalla ja yläpuolellaan pilvinen kesätaivas.
”
Kiäääää kiäää kiäää kiäää!” Hizashi päästi joukon kimeitä ääniä, jotka säikäyttivät Shōtan niiden hyökättyä hänen tärykalvoilleen ihan yllättäen.
”Ai, onko siellä lokkejakin?”
”Rannallahan on aina lokkeja! Perhananmoisia vaanivia kusipäitä, jotka vievät koko jätskitötterön suoraan näpeistä!” Hizashi naurahti kyynisesti. ”Well, rentouttiko yhtään?”
”Valehtelisin, jos vastaisin kieltävästi.”
”Hyvä homma, otapa sitten koppi.”
Hizashi alkoi luisua hitaasti ja hallitusti sohvan selkänojalta ja lysähti tuota pikaa pehmeästi hänen päälleen.
”Päädyit sitten siihen”, Shōta hymähti heidän otsiensa kopsahtaessa toisiinsa ja puhalsi suupielestään vaaleita hiuksia.
”Yeah, näin kävi”, Hizashi hihkaisi ja suikkasi hänen suupieleensä pikkupusun. ”Ja hertsileeri, miten lämmin sinä taas olet, saakelin ihmislämpöpatteriviritelmä...”
”Jotenkin minusta tuntuu, että kauppaan lähtemisesi viivästyy hetki hetkeltä”, Shōta tuumasi kietoen samalla käsivartensa Hizashin ympärille.
”I know, olen yksi saamaton rontti...”
”Mitä nopeammin menet, sitä nopeammin pääset takaisinkin.”
”Tositarina, eikä se auta pahinkaan poru, kun jääkaapista löytyy enää pelkkä valo, joka sekin reistailee...” Hizashi huokaisi hieroen poskeaan hänen poskeaan vasten, mutta lopetti nopeasti sängen karheuden puraistessa epämiellyttävästi. ”Sattuviitana soikoon, tuo sinun naamavärkkisi
murhaa minut vielä joku päivä –”
”Pahoittelen.”
”Nääh, etkä pahoittele”, Hizashi virnisti ja nousi asteittain hänen päältään lähteäkseen viimein ostoksille. Samalla katosi toisen kehon mukanaan tuoma paino ja lämpö, mikä taas ei tuntunut kovin mukavalta.
”Keitän pari kuppia teetä valmiiksi...” Shōta sanoi kääntyessään kyljelleen sohvalla. Hizashin ilme kirkastui entisestään.
”Olet ihan mahtavan awesome”, tämä kehaisi ja kyykistyi suukottamaan hänen otsaansa. ”Panee taas muistamaan, miksi otin sinusta avioukon itselleni!”
Shōta virnisti ilkikurisesti. ”Emme ole naimisissa, tiedoksi vain.”
”No jaa, vannomatta paras!” Hizashi myhäili silmäänsä iskien ja koikkelehti eteistä kohti suukotettuaan häntä vielä viimeisen kerran.
