Yön jäljet aamunkajossa | K-11 | Remus/Draco

[Kiirsu]

Otsikko: Yön jäljet aamunkajossa
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: K-11
Genre: romanceangst
Paritus: Remus/Draco
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Toiset kuuluvat yöhön, toiset joutuvat sinne.

A/N: Olen nyt hirveän tykästynyt tähän paritukseen ja tästä on muodostumassa oma saagansa. Vaikka yritänkin saada tämän pitkäksi jatkikseksi, tykkään hirveästi kirjoittaa pieniä välähdyksiä näiden kahden matkan varrelta. Kaikki tällä parituksella kirjoittamani on osaa samaa tarinaa, aina vielä uskon niin. Tämä osallistuu haasteeseen 12+ virkettä XVIII.



Yön jäljet aamunkajossa

Jotkut ovat aamuihmisiä, virkeitä heti sarastuksen ensisekunteina. Heihin eivät kajoa kivet, eivät oksat, ei elämä. Toisten aamut ovat happamia, pesemättömät hampaat maistuvat tunkkaisilta, kämmenien kovettumat halkeilevat, ilmassa haisee veri. He nukkuvat ilman unia, sillä heidän unensa ovat totta.

Puun haarassa on jäniksen ruumis. Se ei osannut juosta vielä tarpeeksi kovaa.

”Et sinä voinut sille mitään.”

Remuksen sanat saavat Dracon säpsähtämään, ja tämä kääntää katseensa vaivoin pois jäniksestä. Ääni on viesti menneisyydestä, tästä päivästä ja heistä. Karheus Remuksen kurkussa kertoo eläimen vaistoista, halusta murhata. Lempeys vie takaisin valoisiin päiviin, Tylypahkan pihamaalle, jossa tuuli hiveli poskia ja elämä oli yhtä juhlaa. Matala värinä vie öihin vihreissä lakanoissa.

Remuksen kaulalla oli maistunut suola. Vaisto oli käskenyt purra mutta sisimmästä oli noussut vieno pyyntö haudata kasvot hartiaan ja pysyä siinä. Draco oli yrittänyt katsoa Remusta mutta nähnyt vain ranteensa käärmeen, joka muistutti kaikista virheistä. Huoneen ilma oli ollut viileää, lopulta kylmää. Niin kylmää, että Dracon sydän tuntui säröilevän aina atomeiksi asti.

Raippa oli ollut Harmaaselän kädessä, Remuksen kädessä, hänen kädessään. Paljaalla iholla se oli kaikunut autioiden talojen lävitse ja herättänyt nukkuvan lähiön. Kipu oli tuntunut varpaissa asti ja oli ollut liian kylmä hengittää. Kädet olivat vaeltaneet selkää pitkin, eikä Draco ollut tiennyt, kenen olivat kädet, kenen selkä.

Täydenkuun öinä usva peittää kaiken alleen. Taivas ja maa vaihtavat paikkaa, eivätkä ihmissudet kykene hyveellisiin tekoihin. Talvisin turkki on pörheä ja saattaa hämätä katsojaa. Yön jälkeen aamuihmiset heräävät, hakevat sanomalehtensä ja sulkevat ihmissusien ulvonnan oven taakse.

Spoiler: sanalista • näytä

1. virkeä
2. kivi
3. hapan
4. ilman
5. haara
6. juosta
7. sinä
8. ja
9. viesti
10. murhata
11. juhla
12. vihreä
13. suola
14. vieno
15. käärme
16. viileä
17. atomi
18. raippa
19. paljas
20. kipu
21. vaeltaa
22. usva
23. hyveellinen
24. pörheä
25. yö

[Vendela]

Olipa kivaa huomata, että olet kirjoittanut lisää näistä kahdesta! Ja vielä 12+ haasteeseen Tykkään tuosta haasteesta tosi paljon, sillä on kiva lukea minkälaisia tekstejä kirjoitetaan samoista sanoista.

Draco ja Remus sopivat kyllä näihin sanoihin hienosti. Luin tämän kahdesti läpi, ensin ilman että edes mietin noita haasteen sanoja ja sitten sanalistan kanssa ja täytyy sanoa, että olit onnistunut todella hienosti! Teksti soljui hyvin eteenpäin enkä huomannut, että mikään sana olisi pitänyt väkisin upottaa tekstiin

Tämä saaga näistä kahdesta on kyllä mielenkiintoinen ja luen kyllä tosi mielelläni pieniäkin paloja matkan varrelta. Toki tuo jatkis kiinnostaa myös ja huomasinkin, että sinne oli tullut jatkoa. Luen ja kommentoin sitä kunhan ehdin

Vendela