Koivu |S| raapale

[Odo]

Nimi: Koivu
Kirjoittaja: Odo
Vastuunvapaus: Kaikki on omaa käsialaani.
Genre: draama, angst
Ikäraja: Sallittu
A/N: Kaikenlaisiin höpöilyihin sitä tulee lähdettyä ja tällä kertaa se ilmeni osallistumalla Kasvata puu-haasteeseen kirjaimellisesti aiheella puu(t). Vaikka tämän piti olla höpöilyä niin huomasin, että jotain tällaista mä olen kaivannut blokin purkamiseeni, joten tämä on tavallaan myös kirjoitushanojen aukaisua ja kokeilevaa kirjoittamista. Jos kirjoittaminen maistuu puulta, on kai otettava neuvosta vaari. Tämä on haasteen ensimmäinen teksti, eli raapale.

Koivu

Syksyn tuuli vavisutti ruskan värjäämiä lehtiä saaden ne kirpoamaan irti niistä kiinni pitelevistä oksista. Punaiset ja keltaiset lehdet tuudittautuivat tuulen pehmeään keinutukseen eikä puulla ollut muuta mahdollisuutta kuin katsella niiden kauemmaksi etenevää tanssia.

Koivu joutui jälleen sanomaan hyvästit lapsilleen ja vastaanottaisi pian talven purevuuden. Talven tullen koivu saisi kuurakerroksen ja lumi taivuttaisi oksistoa, joka oli kannatellut lehtiä läpi kesän helteiden ja sateiden.

Hyvästeltyään viimeisetkin lapsensa koivu oli valmis kohtaamaan pakkasen ja sen kylmät viimat.

Koivu tuntisi juurissaan maata peittävän roudan ja vaikka se oli nähnyt kymmeniä talvia, silti se itkisi odottaessaan kesän paluuta, kun lumi sulaisi sen oksilta kevään merkiksi.

[Odo]

kuuskidi, hyvä että tämä oli antoisa! Itselleni myös ensimmäinen kerta, kun kirjoitan puusta, joten onhan tämä hieman höpöä. Saa nähdä, miten haaste tulee onnistumaan, vaikka minulla inspiraatio onkin jo jokaiseen osaan.

[Mirror]

Olipa jotenkin hämmentävän hupsu mutta surullinen raapale 🤔 Koivu suree kun sen lapset (lehdet) lähtevät ruskan värjääminä pois ja tietää että pian tulee talvi. Talvi joka peittää koko kesän lehtiä kannatelleet oksat taas kuuraan. Mielenkiintoinen aihe.

Kiitos, tästä sain mukavan lukukokemuksen hyvältä kirjoittajalta, yhden kommentin kommenttiterttuun sekä vähän hoidettua omaa taimeani tuolla Kasvata puu-haasteessa

[Odo]

Joo, aihe on kieltämättä hieman erikoinen, mutta tätä oli kuitenkin hauska kirjoittaa. En voi käsittää, miten vitsiksi heitetty ajatus puista yltyi inspiraatioksi, mutta näin pääsi käymään. Ihanaa kuulla, että on ollut surullinenkin!

Kiitoksia paljon kommentista ja onnea tertusta ja taimesta!

[Crys]

Oi, tämäpä oli tavallaan suloisella tavalla surullinen Tunnelmaa ja angstia löytyy, kaks mun lempijuttua tekstissä

Ihana syksyinen tunnelma tästä välittyi. Tulee melkein suru tuon puun puolesta kun se joutuu katselemaan koko kesän rakkaudella vaalimiaan lehtiä tippumaan ja miettii kauhulla miten kestää seuraavan talven taakan, sillä se on aina yhtä epämiellyttävä vaikka kuinka montaa vuotta sen olisi kokenut.

Koivu joutui jälleen sanomaan hyvästit lapsilleen ja vastaanottaisi pian talven purevuuden.

Lempparikohtani!

Kiitos tästä :3

[Waulish]

On nerokas idea kirjoittaa puusta, jos kirjoittaminen maistuu puulta. Pitäisi itsekin joskus kokeilla! Ihanaa miten ennakkoluuloton ja erilainen tämä teksti on. Kovin usein ei ehkä tule vastaan puista kertovia tarinoita, mutta miksipä sitä tosiaan ei voisi sellaista kokeilla. Tämä haastaa kivasti lukijankin hylkäämään ennakkoluulot ja heittäytymään johonkin uuteen ja vieraaseen.

Minusta tässä tarinassa on erityisen sympaattista se, miten lehdet kuvataan koivun lapsina. Miten haikealta se varmaan tuntuukaan, kun lehdet irtoavat tuulenpuuskien mukana ja niille joutuu jättämään hyvästit yksi kerrallaan. Tulee melkein paha mieli koivun puolesta! Mukavaa on kuitenkin se, että koivu saa aina keväisin uudet lehdet joiden seurasta se saa nauttia parhaimmillaan monta kuukautta. Tässä tulee kauniisti esiin luonnon kiertokulku, joka on toisaalta niin raadollinen ja toisaalta niin lohdullinen.

Pidän erityisesti myös oksien esittämisestä vahvoina ja vakaina: ne kannattelevat lehtiä niin kauan kuin suinkin pystyvät, ja vaikka pakkanen purisi niihin ja lumi taivuttaisi niitä, ne kestävät ja ovat seuraavana keväänä taas valmiita kannattelemaan. Tästäkin tulee mieleen luonnon kiertokulku ja pitkäikäisten puiden kestävyys, se miten ne seisovat paikoillaan vuosikymmeniä ja kestävät sään kuin sään.

Kiitos tästä ihanasta raapaleesta, tämä on oikea illan piristysruiske! -Walle

[Diinuli]

Tykkäsin! Puiden näkökulma on pitkään kiehtonut mua (koska oon omituinen metsässä kasvanu otus). Nyt kun olen katsellut YLEareenasta tuota Elävät Puut -sarjaa, niin tekis mieli itekkin kirjoittaa jotain puunäkökulmasta.

Oon kans pitkään ajatellu, että talvi on puille jotenkin raskasta aikaa, mutta isäni oli sitä mieltä, että puutkin tykkää levätä välillä (joo me keskustetiin tällasesta:D ) Kuka tietää...

[Thelina]

Tähän lyhyeen pätkään mahtui monta haikeaa ja suloista juttua! Koivun lapset ja niiden kauemmaksi etenevä tanssi oli mielestäni tosi kaunis ajatus. Surullista, miten koivu itki talven tullen ja jäi yksin oksat paljaina, mutta toisaalta lupaus tulevasta kesästä lohduttaa, samoin se miten koivu kyllä kestää lumen ja kuuran painon ihan niin kuin lehtienkin painon. Kaunis pieni raapale, olipa kiva löytää tämän kommenttiketjun avustuksella