fikin nimi: Lohikäärmepaiseet
kirjoittaja: maw
ikäraja: k 11
genre: angst, romance
paritus: Sirius/Remus
vastuunvapaus: En saa tästä mitään muuta kuin iloa. Hahmot ovat Rowlingin, minä vain leikin.
A/N: Tämä on ensimmäinen fikkini tällä parituksella. Joskus kiersin kyseisen parituksen kaukaa, mutta nyt olen rakastunut siihen täysin. Siksi täytyikin siitä kirjoittaa.
Lohikäärmepaiseet
Tammikuu 1995
Kyllä Remus sen oli huomannut. Kyllähän hän oli huomannut, että Sirius oli muuttunut hitaasti surkeammaksi, kalpeammaksi ja laihemmaksi. Remus kuitenkin oli vain ajatellut sen johtuvan ainaisesta sisätiloissa pysyttelemisestä, kunnes Sirius oli vetänyt hänet sivummalle.
”Remus. Meidän täytyy jutella”, Sirius oli sanonut Remukselle kohdattuaan miehen portaikossa ja vetänyt tämän kylpyhuoneeseen.
”Minulla on lohikäärmepaise vatsassa ja muutama lisää keuhkoissa”, Sirius oli töksäyttänyt Remukselle suljettuaan Kalmanhanaukion toisen kerroksen kolkon kylpyhuoneen oven.
”Severus kertoi sen minulle, kun pyysin häntä katsomaan mistä huono oloni voisi johtua. Hän sanoi, etteivät hänen taikakykynsä riitä hoitoon ja ilman hoitoa minulla olisi elinaikaa kahdesta kuukaudesta vuoteen. Enkä minä voi vain marssia Pyhään Mungoon. Olenhan edelleen maan etsityin rikollinen”, hän jatkoi. Remuksen vatsa kääntyi ympäri ja hän katsoi Siriusta. Siriusta, joka oli niin tuttu. Siriusta, joka oli niin rakas. Hän ei kyennyt sanomaan sanaakaan. Hän ei halunnut menettää Siriusta taas. Remus tunsi, kuinka kyyneleet valuivat hänen silmistään, hän tunsi niiden virtaavan puroina hänen kasvoillaan. Eikä hän kyennyt sanomaan mitään. Hän halasi Siriusta. Rutisti miehen syliinsä ja kuiskasi tämän korvaan: ”Olen niin pahoillani”. Muuhun hän ei kyennyt.
Sirius oli pyytänyt häntä jäämään luokseen. Remus oli suostunut. Tietysti hän oli suostunut. He olivat nukkuneet sylikkäin Siriuksen teiniaikaisessa huoneessa yhdennukuttavassa sängyssä. He olivat pidelleet toisistaan kiinni kuin hukkuvat pelastusrenkaasta. Remuksen maailma oli kääntynyt taas päälaelleen.
Helmikuu - toukokuu 1995
Välillä Sirius oli kuin entinen itsensä. Sellaisina öinä he usein rakastelivat Siriuksen kapeassa nitisevässä sängyssä. Sirius oli nauravainen, eloisa. Hän oli Sirius. Remus rakasti niitä päiviä, muttei koskaan voinut olla miettimättä olisiko se viimeinen hyvä päivä. Olisivatko nuo Siriuksen viimeiset vitsit. Olisiko tämä viimeinen kerta, kun hän tuntisi Siriuksen kuuman ihon ja suudelmat heidän rakastellessaan. Olisiko tämä viimeinen kerta, kun Sirius kiroaisi sydämensä kyllyydestä.
Huonoina päivinä Sirius tuskin kykeni mihinkään ilman Remusta. Hän saattoi maata apaattisena sängyssä koko päivän. Joskus hän ei vain yksinkertaisesti jaksanut mitään. Joskus kivut veivät Siriuksen mukaansa, eikä hän kyennyt kuin uikuttamaan sängyssään.
Sellaisina päivinä Remus kylvetti Siriuksen. Auttoi miehen kylpyammeeseen, johon oli laskettu höyryävää vettä. Pesi miehen selän. Antoi saippuan liukua Siriuksen tatuointien ja arpien poikki. Auttoi Siriuksen ylös ammeesta ja kuivasi hänet karkealla pyyhkeellä. Auttoi miehen takaisin sänkyyn ja silitti uneen. Sellaisina päivinä Remus harjasi Siriuksen hiukset ja kietaisi ne nutturalle. Auttoi miehelle vaatteet päälle ja katsoi Mollyn kanssa, että Sirius söi tarpeeksi.
Kun Albus pyysi Remukselta apua killan tehtäviin, Remus sanoi, ettei voi jättää Siriusta. Albus ymmärsi. Kun Severus saapui käymään, hän vaihtoi surkean katseen Remuksen kanssa. Sitä Remus arvosti. Kun Tonks yritti piristää Remusta, Remus naurahteli teennäisesti. Hän tiesi, että nainen halusi auttaa. Se tuntui hyvältä, joku välitti. Kun Harry kirjoitti Siriukselle, Remus usein luki kirjeet hänelle ja kirjoitti vastaukset omalla käsialallaan. Harry huomasi sen, mutta kiitti Remusta ja rupesi osoittamaan kirjeensä heille molemmille. Kun Minerva pistäytyi pääsiäislomalla Kalmanhanaukiolle, hän halusi nähdä Siriuksen. Silloin oli huono päivä eikä Remus voinut muuta kuin jälkeenpäin itkeä Minervan olkaa vasten. Niin pahalta hänestä tuntui. Elämä pyöri eteenpäin Kalmanhanaukiolla, samalla kun elämä Siriuksesta valui pois.
Mitä pahemmiksi lohikäärmepaiseet Siriuksen elimistössä muuttuivat, sitä harvemmin hyviä päiviä oli. Remus oli surullinen ja turhautunut. Kun Severus tuli käymään Remus menetti malttinsa. ”SEVERUS, AUTA SIRIUSTA. OLE KILTTI. TEEN MITÄ TAHANSA. MITÄ TAHANSA. SEVERUS, OLE KILTTI”, hän huusi kyynelten sekaista huutoa. Severus katsoi häntä keittiön kylmässä valossa. ”En pysty, en osaa. Remus, usko minua. Tämä ei ole vain vihaa Siriusta kohtaan. Haluaisin osata. Albus haluaisi, mutta siihen ei ole parannuskeinoa. Sitä voi hidastaa, mutta se vaatii valvotut olosuhteet ja parantajantutkinnon”, Severus sanoi rauhallisesti. Remus ei ollut montaa kertaa nähnyt Severuksen herkempää puolta, siksi hän uskoi miestä. Hän istui keittiön puupöydän ääreen, hautasi kasvonsa käsiinsä ja antoi kyynelten valua valtoimenaan. Se ei haitannut, vaikka Severus näki.
Sinä iltana Remus ei voinut vastustaa kyyneliään. Hän hautasi päänsä Siriuksen laihaan olkapäähän ja antoi kyynelten virrata. Sirius siirsi kätensä Remuksen hiuksiin ja silitti. ”Kiitos”, hän kuiskasi.
”Remus, rakastan sinua. Arvostan sinua. Kiitos kaikesta”, Sirius sanoi. Kyyneleet valuivat hänenkin poskillaan. ”Remus, ihan helvetisti, saatanasti, vitusti. Mitä näitä nyt on”, hän lopetti. Kyyneleet estivät puhumisen. ”Sirius, minäkin. Ihan vitusti”, Remus kuiskasi. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän kiroili.
Kesäkuu 1995
Se on ohi nyt. Remus makaa yksin Siriuksen sängyssä ja puristaa miehen t-paitaa. Hän haistelee siinä olevaa niin tuttua tuoksua. Hän itkee. Remus ei ole syönyt muutamaa kuivunutta leivän kannikkaa lukuun ottamatta mitään neljään päivään. Remus ei ole noussut kuin vessaan sängystä sen jälkeen, kun se tapahtui.
Remus tietää, että hänen pitäisi olla helpottunut. Sirius kuoli sankarina. Sirius kuoli kärsimättä. Mutta Remus ei pysty ajattelemaan muuta kuin, että Sirius kuoli. Sirius on kuollut. Remus hokee itselleen, että Sirius kuoli hyvänä päivänään. Remus muistuttaa, että Siriuksen maine puhdistui. Sirius sai vielä taistella. Mutta Remus ei saa mielikuvaa katoamaan verkkokalvoiltaan. Sirius katoaa verhon taakse yhä uudelleen Remuksen päässä. Se loppuu. Alkaa uudestaan. Loppuu. Ja alkaa uudestaan.
Viidennen päivän aamuna Remus herää siihen, että peitto nostetaan pois hänen päältään. ”Nyt riitti. Saat surra, en minä sitä tarkoita. Mutta nyt sinä alat tekemään muutakin. Minulle on ihan sama mitä. Mutta sen minä vaadin, että ensiksi sinä syöt, sitten menet kylpyyn ja jos sen jälkeen ehdit lohduttaa Harrya, niin se olisi loistavaa.”
Remus katsoo ääntä kohti ja näkee Mollyn seisomassa sänkynsä vieressä pitäen peittoa kädessään. Kyllä hän ymmärtää. Hänen täytyy päästä eteenpäin. Hän on unohtanut Harrynkin ja ruoskii siitä itseään. Remus ei sano mitään, hän nousee ja antaa Mollyn viedä häntä eteenpäin. Molly lukitsee Siriuksen huoneen oven ja ilmiinnyttää heidät molemmat Kotikoloon.
Kotikolon olohuoneessa Molly ottaa Remuksen kädessä roikkuvan t-paidan pois. ”Se, että halaat tätä paitaa, ei tuo Siriusta takaisin”, Molly sanoo ja paita syttyy hallittuihin liekkeihin. Sitä ei ole enää. Paitakin on poissa.
Molly ottaa Remuksen tiukkaan halaukseen ja vaikka Remus inhoaa Mollya paidan takia, hän ymmärtää, että ratkaisu on oikea. Remus on itkenyt niin paljon, ettei kyyneltäkään tule, mutta Mollyn lämmin syli muistuttaa häntä äidistä. Hänkin on kuollut.
