Otsikko: Trondheimin kevätaurinko
Ikäraja: S
Fandom: SKAM
Paritus: Isak Valtersen / Even Bech Næsheim
Genre: Arkinen tutustumisfluff?
Vastuuvapaus: Hahmot ovat Julie Andemin käsialaa, eivät minun.
Yhteenveto: Kukkakauppa!AU, jossa Isak ja Even tapaavat vasta lukion jälkeen, koska Even ei koskaan siirtynyt Bakkasta Nisseniin. Isak opiskelee NTNU:ssa ja Even on töissä kukkakaupassa.
A/N: Taustatutkimukseni koskien Trondheimia perustuu tasan Google Mapsin käyttöön, joten jos joku on kyseisessä kaupungissa käynyt, niin pahoittelut epäjohdonmukaisuuksista heh. Inspiraation tähän fikkiin (joka muuten on eka fanifiktioni ikinä) sain, kun SKAMin luoja Julie Andem ilmoitti jossain joskus, että Isak ja Even asuvat nykyisin onnellisina Trondheimissa, missä Isak opiskelee. t r o n d h e i m i n k e v ä t a u r i n k o
Nyt: Joka torstai Isak hakee viimeisen luentonsa jälkeen Trondheimin kukkatorilta tulppaaneja tai muita leikkokukkia ja kantaa ne sairaalalle. Se on noin puoli tuntia ylimääräistä, mutta hän ei voi hakea kukkia mistään muualta.
Isak opiskelee toista vuotta biofysiikkaa Trondheimin luonnontieteellisessä yliopistossa, NTNU:ssa. Hän kuvitteli pitkään, että alkaisi lääkäriksi, mikä tuntuu nyt aivan käsittämättömältä sillä Isak
inhoaa verta ja kaikkea muuta ihmisiin liittyvää ällöä, kuten hien hajua ja syyliä. Palo lääkärin uralle syttyi Isakin halusta olla avuksi. Se oli Isakin äiti, joka keksi, että biofysiikka olisi Isakille täydellinen valinta. Sitä opiskeltuaan Isakin työpanos olisi kriittisen merkittävä lääketieteellisessä tutkimuksessa ja siten hänen apunsa voisi olla korvaamatonta.
Ja Isak on ollut tyytyväinen muutosta Trondheimiin, hän on. Tietysti hän ikävöi Osloon jääneitä ystäviään, mutta täällä on Norjan paras yliopisto ja parhaat sairaalat äitiä varten. Sitä paitsi Trondheimin opiskelijaelämä on vilkasta ja hauskaa. Kuulemma.
Tori on Isakista ihana. Siellä voi hetkeksi kuvitella elävänsä jossain muualla, jossain muussa ajassa. Hän hengittää kalan hajua, kuuntelee kipakkaa kaupankäyntiä, stimuloi aivojaan hedelmien kirkkailla väreillä ja antaa veden herahtaa kielelleen katsellessaan lihakojun katosta roikkuvia, pitkään kypsytettyjä makkaroita.
Ja sitten Isakin määränpää näkyykin jo, kukkamarket.
Aikaisemmin Isak osti äidilleen kukat eräästä pienestä, ihan sympaattisesta kukkakaupasta lähellä Østmarkan psykiatrista sairaalaa. Kuitenkin viisi torstaita sitten Isak sai päähänpiston, poikkesi rituaalistaan ja
ihastui toriin.
Kolme torstaita sitten: Isak viipyilee ja kumartuu haistelemaan ja tutkimaan erään kojun leikkokukkavalikoimaa.
”Halla! Anemonet ovat nyt sesongissa", sanoo matala, syvä ja värikäs ääni. "Mihin tarkoitukseen oot hankkimassa kukkia?”
Nuorella, vaaleanruskeatukkaisella miehellä on tummanvihreä essu lanteillaan ja käsissään valtavasti hortensioita, joita se alkaa asetella hellästi, mutta varmasti myyntimaljakkoon.
”Nuo ei ole anemoneja”, Isak tokaisee ja pohtii kumpihan on kauniimpi sininen, kukkakauppiaan silmien vaiko hortensioiden.
Kauppiaan siniset silmät katoavat nauruun. Ääni on Isakin korvissa jotain aivan käsittämättömän hurmaavaa, kuinka kukaan enää nykymaailmassa osaa nauraa noin avoimesti?
”Eivät niin", kauppias naurahtaa vielä. "Olen Even. Tämä on mun ja Sonjan yhteinen kukkabisnes. Sonja tekee maailman hienoimmat kimput ja mä saan laittaa näitä leikkokukkia esille.”
Sonja. Isak tietää kenestä Even puhuu. Tällä kojulla oli kahtena edellisenä torstaina palvelemassa kaunis ja eloisa nainen, joka myi Isakille hyvät kukat reiluun hintaan.
Isak ei meinaa kestää, kuinka täydelliseltä se kuulostaa. Perustaa nyt oma kukkia myyvä firma puolisonsa kanssa. Varsinkin kun kumpikin on sosiaalinen ja hymyilevä, niin asiakkaistakaan heillä ei varmasti ole puutetta.
”Ostaisin äidille niitä anemoneja sitten. Kestääkö ne hyvin? En halua, että äiti joutuu katsomaan sairaalahuoneessaan lerpahtaneita kukkia ensi torstaihin asti.”
”Tyypillisesti ainakin sen viikon. Äitisi on sairastunut? Vie lämpöä multa ja tuo hänet tänne, kun voi paremmin! Eikö olekin lumoava paikka tämä tori!” Even sanoo ja hymy on taas noussut hänen silmiinsä ja se häikäisee Isakia.
”Se on pitkäaikaissairas”, Isak sanoo vaivaantuneena ja Even vain nyökkää kohteliaasti hymyillen.
”Kuten sanoin, tuo hänet tänne, kun voi paremmin. No, montako laitetaan?”
Isak pyytää viisi ja Even sommittelee kimppuun harsokukkaa ja eukalyptuksen lehtiä kaupan päälle. Isak maksaa ja Even ottaa kruunut Isakin kädestä liian hitaasti ja liian syvälle silmiin tuijottaen.
”Nähdään ensi torstaina!” Even sanoo ja Isak kurtistaa kulmiaan. Hän ei kertonut Evenille tulevansa ensi viikolla uudelleen.
Aurinko lämmittää ikkunalasin läpi, kun Isak istuu bussissa anemonet kainalossaan ja googlaa.
Even sonja trondheim kukkatori. Tuloksetta, hakukone antaa vain osoitteen koko kukkatorille, ei mitään tietoa juuri siitä kojusta.
Østmarkan sairaala sijaitsee lähellä merenrantaa ja silloin, kun Isakin äiti on paremmassa kunnossa, he kävelevät rantaviivaa pitkin ja Isak kertoo opinnoistaan. Milloin solutekniikasta, milloin hermoston sähköisestä viestinnästä, milloin labroista.
”Halla mamma!” Isak toivottaa avattuaan oven, jossa lukee teksti
Marianne Valtersen.
”Rakas Isak.”
Isak hymyilee, halaa äitiään ja siivoaa ensitöikseen edellistorstaiset freesiat roskiin, huuhtelee huoneen pienessä vessassa maljakon ja täyttää sen raikkaalla vedellä. Mariannen huoneessa ei ole veistä, jolla leikata tuoreet imupinnat leikkokukkiin, mutta osaston henkilökunta tietää jo mitä Isak tarvitsee, joten reippaan oloinen hoitaja astuu huoneeseen ja napsaisee Isakin kimpun varsista palaset.
”Kauniita. Noita et ole aiemmin tuonut mulle", Marianne sanoo väsynyt hymy kasvoillaan.
Kaksi torstaita sitten: “Ruusuja”, Isak sanoo ja varoo pettymyksen kuulumista äänessään.
“Selvä, vaaleanpunaisia, puuterin sävyisiä, valkoisia ja tummanpunaisia löytyy tällä hetkellä”, Sonja vastaa hymyillen.
Torilla käy tuttu kohina. Sinä torstaina Isak ei jaksaisi mennä sairaalaan ja hän toivoo, että äiti olisi riittävän hyvällä päällä, jotta he voisivat käydä ulkona yhdessä. Isak katsoo Sonjan esittelemiä ruusuja ja pohtii, mistä mamma pitäisi eniten. Jotenkin kaikki vaihtoehdot näyttävät nyt liian romanttisilta tai vakavilta.
“Ja keltaisia!” Even huikkaa Isakin takaa. Isak kääntyy ja näkee Evenin kantavan pahvilaatikollista keltaisia ruusuja ja ne ovat
täydellisiä. Pettymys tipahtaa Isakin yltä kuin kevätlumi sulavilta katoilta. Raskaasti ja nopeasti. Even saa Isakin olon sekunneissa keveäksi ja iloiseksi.
“Mahtavaa”, Isak sanoo ja tuntee poskiensa hymyilevän. Se on melko harvinaista.
Marianne ilahtui pirteän keltaisista ruusuista lähes yhtä paljon, kuin Isak. Nyt poika ja äiti kävelevät rannan viertä verkkaisesti ja Isak kertoo Mariannelle opintojensa sijaan kukkatorista, pitkään kypsytetyistä makkaroista, auringonpaisteesta ja Evenistä.
Yksi torstai sitten: Yliopisto-opinnot vievät Isakin täysin, eikä hän tyypillisesti ehdi edes iltaisin sänkyyn vetäydyttyä miettiä mitään, kun jo nukahtaa melatoniinitabletin saattamana uneen.
Torstaiaamuna Isak muistaa. Torstait ovat erikoispäiviä, silloin Isak antaa itselleen luvan muistella Jonasta, Mahdia ja Magnusta, silloin Isak saattaa käydä lounaalla Sanan kanssa, silloin Isak voi heti aamusta muistella söpöjä kukkakauppiaita.
”Hei Isak! On torstai, mennäänkö syömään?” ”Joo, nähdään kulmalla.”
Sana Bakkoush on Isakin ystävä jo lukioajoilta. Sana ja Isak opiskelevat samassa yliopistossa, mutta heistä kahdesta Sanalla todella
on pääaineenaan lääketiede ja hän kuka ties päätyy vielä kirurgiksikin. Isakilla ainakin on täysi luotto Sanaan.
”Mikä sua vaivaa? Oot jotenkin… Hermostunut. Nukutko kunnolla? Ethän työskentele liikaa?” Sana huolehtii ja tarkkailee kauniilla, tummilla silmillään Isakia.
”Kaikki on hyvin. Mietin vaan… Mammaa.”
”Kuinka Marianne voi?”
”Hyvin…”
Isak on poissaoleva ja Sana huomaa. Sana ei tarvitse kuin muutaman tarkoin valitun lauseen ja Isak on jo möläyttänyt kaiken upeasta kukkatorin kauppiaasta sekä tämän aamuaurinkonaurusta ja hortensian sinisistä silmistä.
Muutaman tunnin kuluttua Isak haistaa kalan, mutta ei jää ihailemaan herkullisen oransseja appelsiineja tai pitkään kypsytettyjä makkaroita, vaan kävelee hieman liian nopein askelin Evenin ja Sonjan leikkokukkatorille.
Kumpikin on töissä tänään. Even halaa Sonjaa ja nauraa nauraa nauraa.
”Päivää", Isak sanoo ja rykäisee ääntään.
”Halla!” Even tervehtii iloisesti ja irrottautuu Sonjasta. ”Olenkin odottanut torstaita koko viikon!”
Even vinkkaa kömpelösti silmää ja nauraa suullaan, silmillään, jopa olkapäillään, vaikkei Isak ole varma kuinka se on mahdollista. Hän ei myöskään ole varma kuinka on mahdollista, että Even flirttailee?
”Aijaa?” Isak mutisee ja katsoo kenkiään. Martensien nahka on päädyistä kulunut. Evenin nauru nostaa Isakin katseen takaisin. Eikä Isak ollut
muistanut oikein. Hän ei ollut muistanut, kuinka helvetin kaunis Even on.
”Mulla loppuu työt kohta, Sonja juuri tuli, se laittaa itsensä valmiiksi… Mä olin miettinyt, että jos sulla olisi hetki aikaa", Even sanoo, mutta Isak ei valitettavasti nyt oikein ymmärrä norjaa, sillä vaikuttaisi että tämä Trondheimin kuumin mies olisi pyytämässä Isakia ulos, ”me voitaisi vaikka käydä kahvilla?”
”Entä Sonja?” Isak puhaltaa keuhkoistaan ja hukkuu hortensiansiniseen.
”Sonja? Sonja jää tänne työvuoroon…” Even sanoo kulmat rypistyen, kunnes ymmärtää ja hymyilee, ”Sonja on mun yrityskumppani. Ei tämmöinen ollenkaan onnistuisi, jos me oltaisi pari. Joskus yritettiin olla kyllä, mutta ei todella enää. No mitä sanot?”
”Mun pitäisi viedä kukat äidille”, Isak sanoo ja sättii itseään toimintakyvyttömyydestä.
Even nyökkää hymyillen ja alkaa koota aivan järjetöntä kimppua. Isak ei paljoa kukista ymmärrä, mutta numerot hän osaa, ja Evenin paraikaa askartelema kimppu sanoo isoja numeroita. Isak ei kuitenkaan kykene puuttumaan vaan seuraa kuin transsissa Evenin pitkiä, sorjia sormia, jotka nitovat yhteen uskomattoman överiä, mutta jollain tapaa arvokkuutensa säilyttävää kukkakimppua.
”Luulin, että sä et osaa tehdä kimppuja", Isak sanoo vain ja Even ilahtuu leveään hymyyn.
”
Sonja luulee, etten osaa. Okei, sillä on ehkä vähän hillitympi ote tähän. Nyt mennään.”
Even tarttuu Isakia kädestä ja kantaa valtavaa kukkalaitetta toisessa. He ravaavat vauhdilla torin poikki, kunnes Even pysähtyy erään kahvilan eteen.
”Ehditäänkö me vielä juoda kahvit? Juotko sä kahvia? Mä oikeastaan en juo kuin kofeiinitonta teetä, mutta tuon sulle mitä haluat?”
”Mä voin itse mak-”, Isak on vastata, mutta Evenin sormi sulkee hänen suunsa, ”kahvi. Kiitos.”
Isak istuu kukkien kanssa nyt kahvilan ulkopöydässä ja sydän hakkaa. Hän ei ole deittaillut juuri ketään kahteen vuoteen.
Lukiossa Isak oli vielä
syvällä kaapissa, eikä kukaan, paitsi Eskild, Oslossa varmaan vieläkään tiedä. Mutta se oli väsyttävää ja lapsellista, joten muuton jälkeen Isak päätti, ettei salailisi suuntautumistaan keneltäkään. Mutta ei hän ole opinnoiltaan ja äidistään huolehtimiselta ehtinyt. Toisinaan, tenttien jälkeen, Isakilla on tapana käydä oluella opiskelijakavereidensa kanssa, mutta ei niistäkään kukaan ole ehkä kuitenkaan kuullut.
Kuinka Even on niin varma? Mistä se tiesi, että Isak lähtisi hänen mukaansa näin vaivattomasti?
"Kuinka sä tiesit, että mä lähtisin sun mukaan?” Isak kysyy suunnittelematta. Sanat vain soljuvat ulos hänen suustaan. Vastaukseksi Even näyttää mietteliäältä. Isakia vähän huvittaa toisen pöyhkeäksi stailattu tukka, vaikka se näyttääkin ärsyttävän luonnolliselta ja hyvältä. Kuin hiukset olisivat halunneet nousta juuri noin, painovoimalakia uhmaten.
“Hmm. Luulen etten tiennyt, mutta en muistanut myöskään pelätä, ettet lähtisikään.”
Nyt: On todellinen leikkokukkasesonki, sillä näin kevään vaihtuessa kesään monilla on valmistujaisia. Evenin ja Sonjan kukkakoju on aivan erityisen hohdokas. Eustomat, liljat, jaloruusut, neilikat ja monet muut kukat, joita Isak ei edes tunnista huumaavat hänen päänsä tuoksuillaan ja väreillään. Kaiken sen kukkaloiston keskellä hymyilee auringonpaisteen ruumiillistuma ja Isakia punastuttaa.
Heidän edellisviikkoiset
treffinsä sujuivat moitteettomasti. Isak ujosteli aluksi ja ensihäkellykseltään selvittyään alkoi puhua pulputtaa aivan suodattamatta. Hän puhui Evenille projekteistaan yliopistolla, hän puhui Mariannen sairauden alkuvaiheista ja siskostaan ja isästään Oslossa.
Silloin Even kysyi “Oslossa?” ja heille selvisi, että heillä on sama synnyinkaupunki. Even
Bech Næsheim kävi Bakkan lukiota, kun taas Isak Nisseniä. Even kertoi Isakille, ettei tosin koskaan valmistunut ylioppilaaksi, mikä hämmästyttävää kyllä, ei järkyttänyt Isakia, vaikka hän onkin opiskeluorientoitunut ihminen. Isakia ei myöskään järkyttänyt, kun Even kertoi syyn lukion keskeytymiselle. “Mulla oli vähän turhan rajuja maniaepisodeja. Oli parempi vaan keskittyä joksikin aikaa omaan mielenterveyteen.”
Kahvittelun päätteeksi Even saattoi Isakin ja jättiläiskimpun bussipysäkille ja kumartui aavistuksen suutelemaan Isakia poskelle.
“Mulla jäi maksamatta ne viime torstain kukat”, Isak virnistää ja asettelee lippistään paremmin, “vaikka musta tuntuu, että ansaitsen aika paljon alennusta. En nimittäin tilannut yhtään sellaisia kukkia. Mamma kyllä melkein pyörtyi, kun näki ne. Se hoki vaan Isak, Isak, ei saa ostaa noin kalliita!”
Even nauraa, pudistelee päätään ja alkaa sitoa paljon pienempää, tällä kertaa oikeastaan oikein tyylikästä kukkapuskaa. Isak siristää silmiään epäileväisenä.
“Sä osaat
oikeesti tehdä kukkakimppuja!”
“Tottakai Even osaa”, Sonja naurahtaa järjestellessään nauhoja pakkauspöydällä, “se on floristimestari. Mun hommani on matematiikka ja talous, sille osastolle en Eveniä päästäisi koskaan.”
Even nauraa ja nauraa ja Isak on jo antanut valehtelun sille anteeksi, mutta kyräilee toista edelleen.
“Anteeksi beibi”, Even sanoo ja sipaisee Isakia poskesta ja se voisi olla liikaa kutsua käytännössä ventovierasta
beibiksi, mutta Isak ottaa kutsumanimen tutisevin polvin vastaan.
Tyylikäs vihreiden ja valkoisten kasvien kimppu, Isak ja Even kävelevät kohti bussipysäkkiä keskustellen Oslosta.
“Sana? Sana Bakkoush?” Even kysyy.
“Joo? Tiedätkö sen?”
“Olin lukiossa Sanan isoveljen kanssa läheinen”, Even vastaa ja Isak aavistaa sävystä, ettei aiheesta kannata toistaiseksi jatkaa, mutta hän aikoo saattaa Evenin ja Sanan samaan tilaan pian. Isak tietää, kaksi Trondheimin mukavinta tyyppiä tulisivat taatusti keskenään toimeen.
Even astuu bussiin Isakin kanssa, eikä Isak edes muista ihmetellä. Hän on vain niin iloinen Evenin seurasta. Linja-auto vie heidät Østmarkan psykiatriseen sairaalaan ja Evenin kehonkieli jäykistyy hieman. Hän katselee vaaleaa puurakennusta mietteliäänä ja tarttuu Isakia kädestä.
“Haluatko kuulla, miksi muutin Trondheimiin?” Even kysyy ja Isakia harmittaa, että toisen kasvoilta on hymy varissut. “Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Bipo. Tarvitsin maisemanvaihdoksen silloin, kun jätin lukion kesken ja täällä on tosi hyvää hoitoa. Oon ollut omillani jo pitkään, mutta en ole halunnut vielä palata Osloon. Kai musta tuntui, etten ollut nähnyt tästä kaupungista vielä kaikkea.”
Viimeisen lauseen Even hymyilee taas ja katsoo Isakia syvälle syvälle silmiin. Isakin valtaa tyyni onnellisuus. Hän on tyytyväinen, että Marianne on ilmeisen hyvässä paikassa hoidossa. Hän on iloinen, että Even on siinä. Isakista tuntuu, ettei hänkään ollut vielä nähnyt tästä kaupungista kaikkea.
Sairaalan pihalla Isak suutelee Eveniä, joka tuoksuu kukilta ja puiselta parfyymiltä.
