Ikäraja: S
Tyylilaji: seikkailudraama
Haaste: Originaalikiipeily (34. vuori)
Muuta: inspiskuva & lainausA/N: Tästä tuli vahingossa kuin jonkin seikkailuromaanin alku, vaikka tämä on ihan vain tällainen puolitoistaraapale.
Polku valitsee kulkijansa
Silka takoi itse oman miekkansa ja siitä tuli parempi kuin mikään, mistä hän olisi voinut maksaa. Sepän ammatti ei kuitenkaan ollut Silkaa varten, vaikka teräs taipuikin kuin lumottuna hänen vahvoissa käsissään.
”Minne sinä sitten kuvittelet meneväsi?” isä kysyi harmissaan siitä, ettei tytär suostunut rehelliseen ammattiin.
”Vuorille”, Silka vastasi, vaikkei tiennytkään, mitä sieltä löytäisi. ”Tuntuu, että sinne minun kuuluu mennä.”
”Joutavuuksia”, mutisi isä, mutta ponnettomasti. Hän tiesi Silkan tehneen päätöksensä. He halasivat hyvästiksi. Isällä oli kyyneliä silmissään kuin hän olisi arvannut, ettei tytärtä näkyisi kotikulmilla pitkiin aikoihin. Silka ei ihmetellyt asiaa. Heidän suvussaan oli tavallista aavistaa tulevaa. Silka suukotti isänsä poskea ja kiitti kaikesta siitä, mitä tämä oli opettanut hänelle. Isän ääni sortui, kun hän kertoi rakastavansa tytärtään.
Huotra selkään vankasti kiinnitettynä Silka tarkkaili kaukaisuudessa siintäviä lumihuippuisia vuoria.
Tämä polku oli hänen ja vain Silka voisi sen kulkea.
Ensimmäinen askel, ja hänen kiihkeästi lyövä sydämensä tulvahti täyteen iloa ja leiskuvaa vapautta.