Kirjoittaja Aihe: HP/Muumit-crossover, Takasta tipahtanut | Sallittu | Osa 2/3  (Luettu 5529 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Fandom: Muumit ja Harry Potter
Disclaimer: JKR omistaa kaiken itselleen tunnistettavan ja Muumeista tutut taas Tove Jansson ja animentekijä tiimi. Minä omistan vain tämän juonen, jossa yhdistin kahden mestariteoksen "sankaria" seikkailemaan keskenään. En saa rahaa, yhtään.
Author: Odoshi se vain on, antakaa sille keksi.

Title: Takasta tipahtanut - Pikku-Myyn seikkailut Tylypahkassa
Genre: Crossover, AU, draama
Character(s): Pikku-Myy, Harry Potter+sekalaisia Muumi ja HP hahmoja.
Raiting: Sallittu
Paring: Ei varsinaisesti. Sivussa mainintoina saattaa olla Pappa/Mammaa ym.
Summary: Pikku-Myy on kyllästynyt ja hakee apua Taikurilta toivoen pääsevänsä tämän oppitytöksi. Taikuri ei kuitenkaan suostu pyyntöön vaan tarjoaa toisenlaista tilaisuutta, jonka Myy ottaa uteliaana vastaan tempautuen seikkailuun!
A/N: Joo, lähdin mukaan kirjoitusmaratooneihin viideltä (tosin en päässyt ilmoittautumaan topaan, ku netti tökki :<) ja tämmöisen sain aikaan. En oikein tiedä mistä mulle edes tää idea putkahti päähän, kun yritin pyöritellä päässäni aloitusta Minerva/Bellatrix-fikille. Ja kaiken lisäksi tää vain venyi ja venyi 2000 sanaiseksi. Pikkuisen yli. Eikä vieläkään valmista, joten päätin jakaa tämän kahteen osaan, joista toisen julkistan kunhan saan sen valmiiksi. Tämmöistä kevyttä draamaa, vaihteeksi. (:
Haasteet: Crossover #5 (Muumit/Harry Potter) eipämuuta (:


Odon terveiset 19.1.2019: Hei! Muistin tämän ficin olemassaolon pari päivää sitten ja palasin tämän pariin. Harmi, että aikanaan jäi kesken, koska (vaikka itse sanon) idea on ihan hulvaton! Päätin, että tämä ansaitsee vielä näin kahdeksan vuoden jälkeen kunniallisen lopun. Typoja on niin paljon, että itkettää. Aion korjata typot ja hienosäätää pikkuisen, puuttumatta kuitenkaan sen suuremmin tekstinsisältöön, koska olkoon tämä muisto ficcarin urani alkutaipaleesta. Ihana LillaMyy on suostunut muusailemaan tämän loppuun kanssani, mutta en lupaa jatkoa heti. Ennemmin tai myöhemmin tämä kuitenkin saa ansaitsemansa lopun ja viimeinen osa tulee näkemään päivän valon vuonna 2019! :)

Odon terveiset 31.5.2021: Apua, tämä oli upattu. :D Kiitos kaikille vuosien aikana kommentoineille ja vaikka kunnialla ei tultukaan loppuun 2019, ehkä tänä vuonna, kun on tullut 10 vuotta täyteen julkaisusta. :D



Takasta tipahtanut – Pikku-Myyn seikkailut Tylypahkassa – Osa 1

Muumilaaksossa oli rauhallista, ehkä jopa liiankin rauhallista. Pikku-Myyn mielestä kaikki se tavallisuus oli  puuduttavaa – aivan liian puuduttavaa. Muumipeikkokin oli pyytänyt leikkimään aamupäivällä kuten satana muunakin päivänä, Hemuli keräsi kukkia ihan kuten tuhantena edellisenäkin päivänä ja Nuuskamuikkunen soitti huuliharppuaa sillalla, kappaletta jossa oli joka päivä ne miljoona samaa nuottia. Pikku-Myy oli kyllästynyt tuohon kaikkeen, arkisuuteen, tavallisuuteen, olemattomuuteen. Hän kaipasi jännitystä, joka olisi erilaista ja nimenomaan mullistavaa ja ennenkaikkea jännittävää. Sellaista, joka sai sydämen pamppailemaan nopeammin kuin koskaan ja hengensalpautumaan yllätyksellisyydestään. Jotain sellaista Pikku-Myy halusi koettavakseen, nyt, heti, ei hetkeäkään pidemmän ajan kuluttua.

Sekunti kului, ei vieläkään mitään. Minuutti kului, ei edelleenkään mitään. Jopa tunti ehti kulua ennenkuin Pikku-Myy hyppäsi alas kannolta, jolla oli istunut ihmettelemässä kaikkea sitä tylsyyttä, joka Muumilaaksossa sinä nimenomaisena päivänä (ja yleisesti ottaen aina) vallitsi. Hän lähti etsimään Taikuria. Juosten nopeammin kuin leppoisasta puhaltava tuuli hän kiisi kohti vuoria, nousten ylemmäs ja ylemmäs, kunnes oli joen uomalla seisoen korkean kiven päällä karjaisten metsän hiljaisuuteen: ”Taikuri, tule tänne!”

Ja Taikuri saapui laskeutuen mustalla pantterilla hänen vierellään kysyvä katse kasvoillaan.

”Miksi kutsut minua, Pikku-Myy? Oletko löytänyt kenties timantin, jonka tahtoisit antaa minulle”, Taikuri hymisi saaden Pikku-Myyn pyöräyttämään viimeisen lauseen kohdalla silmiään ja tokaisemaan reippaasti asiansa.

”Minua eivät timantit juuri kiinnosta. Haluan jännitystä, ota minut mukaasi.” Taikuri näytti miettivän hetken, kunnes antoi naurunsa kantautua kaikuvana joen yli sekoittuen metsän ääniin takanaan. Pikku-Myy ei näyttänyt tyytyväiseltä ja päättäväinen katse vaikutti Taikuriinkin.

”Haluatko sinä, pikkuinen, noidaksi?” Taikuri kysyi. Hän oli utelias.

”Olisi sekin jännittävämpää kuin istuskella kannolla päivät pitkät”, Myy tokaisi. Hän oli päättänyt lähteä Taikurin matkaan. Kaus kauas pois Muumilaaksosta.

”Mutta en minä sinua voi opettaa, olen vain taikuri”, Taikuri sanoi laskeutuen pantterinsa selästä kalliolle, jossa häntä paljon lyhyempi Pikku-Myy seisoi. Punainen nuttura ylti tuskin polviin saakka, mutta katse porautui korkeammalle kuin olisi saattanut kuvitella. Taikuri päätti, että antaisi tytölle mahdollisuuden.

Hän polvistui Myyn eteen ottaen korkean mustan hattunsa päästään laskien sen Pikku-Myyn eteen hymyillen. Hän ei saattanut ottaa Myyta oppitytökseen, mutta saattoi antaa tälle seikkailun taikuuden maailmaan, vaikkakaan ei itsekään tiennyt minne tie tuntemattomaan veisi – ehkä tyttö sen hälle kertoisi, kun saapuisi matkaltaan.

”Hyppää hattuun”, Taikuri käski ojentaen kätensä kohti hatun suurta suuaukkoa, jonne epäilemättä Pikku-Myy olisi mahtunut helposti kokonaankin. Pikku-Myy näytti nyt uteliaalta, mietteliäältä, harkitsevalta.

”Haluan ratsastaa pantterilla. En matkustaa hatussa.”

”Ei, olet erehtynyt. En aio ottaa sinua mukaani vaan lähetän sinut jonnekin toisaalle, jossa taikuus vallitsee. Saat aikaa kaksikymmentä neljä tuntia niin kauan, että aurinko kiertää kertaalleen maan kunnes palaat takaisin hatusta”, Taikuri selitti hymy kasvoillaan saaden Pikku-Myyn kaiken huomion selitykselleen. Uteliaisuus oli vienyt voiton ja sen jälkeen riemun naurahdus täytti hänen kasvonsa.

”Ilmanmuuta! Nähdään sitten, Taikuri!” Pikku-Myy naurahti hypäten hattuun kadoten sen mustiin syövereihin pyörien ja kieppuen jossain maailmojen välillä nähden tulivuoria, vesiputouksia, kummallisia otuksia, ihmisiä, eläimiä, tulta ja vettä... kunnes vihdoin tömähti vasten tuhkapeitettä. Päässä pyöri ja kieppui, mutta Myy oli innoissaan noustessaan ylös – epäilemättä takasta, jonne oli hetki sitten tipahtanut.

Tuhkasta tahriintynyt Myy katseli ympärilleen. Kaikkialla koristi punainen ja kultainen väritykseltään ja maalaukset liikkuivat hänen ympärillään saaden hänen pidättämään hengitystään jännityksestä. Huoneessa ei näyttänyt olevan ketään, vaikka Myyn katse kierteli sen jokaisen pikkuisen kolon ja mutkan löytäen ainoastaan takkuturkkisen oranssin kissan.

Rappusista kuuluvat askeleet saivat Myyn selkää pitkin kulkemaan kylmät väreet, jotka kutittelivat juuri sopivan jännittävästi. Hän piiloutui muhkean nojatuolin taakse jääden tarkkailemaan ääniä, jotka saapuivat yksi askel kerrallaan alaspäin. Lopulta, kellontikittäessä vaimeasti eteenpäin, huooneeseen saapui poika. Myyn mielestä varsin hauskan näköinen, pitkä, laiha ja nuori poika, jolla oli sotkuiset mustat hiukset ja erikoisen väriset silmät; kirkkaat vihreät (piilossa lasien takana).

Poika näytti unisella, josta Myy kuvitteli olevan aamu. Siitä virkkoi myös ulkoa nouseva aurinko, mutta eihän sellaisista arkisuuksista jaksanut välittää tälläisessä paikassa. Olikohan poika taikuri? No se selviäisi vain kysymällä, joten Myy päätti toimia heti ja hyppäsi nopeasti epäröimättä pojan eteen huudahtaen hyvät huomenet.

Poika näytti säikähtäneeltä, vetäisi tumman vihreiden yöhousujensa taskusta taikasauvan ja näytti  hetken aikaa sille, että tekisi hokkuspokkuksia, kuten Myy asian käsitteli mielessään. Poika laski kuitenkin sauvansa nopeasti alas rekisteröidessään tervehdyksen heittäneen ihmisen (jos se nyt sellainen oli) koon ja aseettomuuden. Harmiton tyttö – kenties? Poika naurahti ja kumartui hieman lähemmäs tyttöä.

”Täällä näkee harvoin muita kotitonttuja kuin Dobbyn, huomenta!” Poika sanoi Myytä tontuksi, eikä se jäänyt tempperamenttiselta tytöltä huomaamatta vaan utelias katse muuttui nopeasti pisteleväksi ja äänensävy kärkkäämmäksi.

”Itse olet tonttu, minä olen Pikku-Myy, jos vielä erehdyt puraisen sinua!” Nyt poika näytti hetken aikaa kuin lyödyltä ehkei kyseessä sittenkään ollut tonttu, mutta mikä muu heidän oleskeluhuoneessaan silloin oli tähän aikaan aamusta yltä päältä noen peitossa? Tai sitten se oli hieman tärähtänyt tonttu, Harry ajatteli mielessään. Olivathan Dobby ja Winkykin hieman omituisia tapauksia (ja hieman oli kohtelian ilmaisu, jonka Harry keksi sillä hetkellä). Myyksi esittäytynyt tyttö huokaisi kovaan ääneen: ”Etkö aio esitellä itseäsi? Taidat olla Muumipeikkoakin tyhmempi.”

”Muumi – mikä? Tuota... äh... Harry”, Harryltä meni hetki tajuta tilannetta ja sitä, että tyttö näytti todella pitävän tilannetta vakavana tai ainakin normaalina ja keskustelunomaisena. Miksi häntä oikein sanottiin tai oikeammin verrattiin, ei hän tiennyt, mutta ehkä sillä ei ollut nyt niin väliä. Vielä. Myy näytti tyytyväiselle ja nyt jopa hieman innostuneelle kuin ei pysyisi nahoissaan ja sitä hän olikin; innostunut ja valmis juoksemaan ympäriinsä kuin myrsky kaikessa raivossaan. Nopeasti, energisesti, vauhdikkaasti!

”Harry.”

”Niin?” Harry oli yllättänyt puhuttelusta, eikä kyennyt muuhun kuin tuijottamaan tyttöä, jonka katse oli valahtanut hänen taikasauvaansa kasvoista. Ihmeellistä kyllä, tyttö ei ollut sanonut mitään arvesta tai tuntenut häntä, kuten jokainen vähänkään uutisia seuraava ihminen velhomaailmassa. Outoa.

”Osaatko tehdä hokkuspokkuksia?” Myyn kysymys oli yllättävä ja hetki tuntui venyvän sekunneiksi ennenkuin Harry osasi vastata hänelle myöntävästi saaden Pikku-Myyn kinuamaan jotain näytettävää. Eigän hän voinut loitsia tuon omituisen tytön nähden, ehkä oli vain parempi kertoa --

-- Hermionen askeleet kuuluivat tyttöjen makuusalin suunnalta. Ei se kukaan muu voinut olla, he olivat ainoita makuusaleissa hereillä tähän aikaan – luultavasti. Ehkä Hermione ymmärtäisi ja Harry punnitsi hetken aikaa vaihto-ehtoja kertoako ystävälleen kummallisesta vieraasta vai ei. Valinta tuntui oikeastaan oikein hyvältä siihen asti, kunnes muisti Hermionen Sylky-järjestön. Ei, hän varmasti luulisi sitä pukeutuneeksi kotitontuksi ja vaatisi Harryä ja Ronia maksamaan tälle palkkaa oleskeluhuoneen siivoamisesta. Ei se Harryä olisi haitannut, mutta Ron...

”Pikku-Myy... meidän on mentävä”, Harry kuiskasi napaten Myyn kainaloonsa saaden toisen pyristelemään vastaan ja puraisemaan häntä useampaan otteeseen käsivarresta kiroten kuin mikäkin merirosvo kapteeni! Kuinka kummassa se osasikaan niin paljon kirosanoja tuon kokoiseksi, tuon ikäiseksi? Vaikka Harry ei tiennytkään tytön ikää tai edes oliko tämä ihminen vai kotitonttu. Harry juoksi ensin poikien makuusaliin, nappasi näkymättömyys viittansa ja katosi sitten oleskeluhuoneen läpi muotokuvan kautta seitsemännen kerroksen käytävälle.

”Miksei me jääty juttelemaan sille ruskeatukkaiselle tytölle?” Pikku-Myy kysyi Harryn kainalosta tuijottaen ja vastausta odottaen hiukan pettyneenä. Harry kohotti kulmiaan katsoessaan Myytä.

”Koska hän on sen verran fiksu, että olisi varmasti keksinyt sinun olevan kotitonttu ja seonnut sitten lopullisesti. Usko tai älä, et halua tietää”, Harry vastasi huokaisten raskaasti kaikesta juoksemisesta, edes hyvällä kunnolla ei juostu rappusia ylös ja sitten alas ja tupahuoneen läpi käytävälle, jonka puolessa välissä vasta pysähtyä. Myy puraisi häntä kovakouraisesti saaden Harryn älähtämään.

”Minä en ole tonttu! Sitäpaitsi tyttö ei vaikuttanut kovin fiksulle, eihän se edes huomannut meitä vaikka juoksimme sen pitkän nenän ohi”, Myy kiukkusi pudottuaan kätevästi jaloilleen lattialle vilkuillen nyt ympärilleen. Käytävän kivi seinät ja ikkuna näköalatkin saivat hänet innostumaan; kaikkialla oli niin suurta ja valtavaa – toisinkuin Muumilaaksossa.

”Ei hän nähnyt meitä, koska meillä oli näkymättömyysviitta. Eli oltiin ihan näkymättömiä”, Harry sanoi jo hieman kyllästyneenä tytön touhuihin.

”Näkymättömiä?”

”Joo.”

”Siistiä. Minä haluan nähdä lisääkin hokkuspokkuksia --”

”En minä niitä sinulle rupea näyttämään”, Harry vastasi kesken Myyn selityksen. Tarttuen tyttöä kädestä hän alkoi viedä tätä käytävää pitkin eteenpäin antaen mutinoiden kaikua kuin kuuroille korville. Sieltä täältä hän saattoi erottaa omituisien paikkojen nimiä, joita ei ollut kuullut koskaan aiemmin kuten: ”Muumilaakso”, ”Yksinäiset vuoret”, ”Muumitalo” sekä muita kummajaisuuksia. Nimienkään joukossa ei ollut  yhtäkään tuttua sillä Harry ei muistanut koskaan tavanneensa ketään Nipsua tai Nuuskamuikkusta. Kaikesta päätellen se kaikki oli kuitenkin kyllästyttänyt Myytä (joka myöskin oli kummallinen nimi), vaikka Harry olisi itse saattanut väittää olevansa, ehkä, uteliaskin tuolle kaikelle, joka vaikutti olevan kuin toisesta maailmasta.

Käveltyään jonkun aikaa eteenpäin käytävillä liikkuvien portaikkojen kautta (joiden liikkuessa Myy haukkoi henkeään huutaen: ”Upeaa, olisipa Muumitalossakin tälläiset!”) he saapuivat Professori Dumbledoren huoneeseen vievän kivihirviön eteen.

”Minne me ollaan menossa?” Myy kysyi, kun vihdoin ihmetykseltään ja selitykseltään kerkesi. Harry katsoi häntä hetken ennenkuin vastasi: ”Albus Dumbledoren luoksi. Hän on koulumme rehtori.”

”Onko tämä koulu?”

”On. Velhokoulu”, Harry vastasi. Hän oli jo suostunut käsittämään sen, ettei hänen kotitontuksi luulemansa tyttö ollut mistään täältä päin, eikä myöskään jästi vaan jotain siltä ja väliltä. Hän tiesi taikuudesta, mutta puhui hokkuspokkuksista (eikä osannut itse taikoa). Hän ei myöskään vaikuttanut yllättyneelle kaikista kummallisuuksista, kuten jästi olisi tehnyt – tyttö oli vaikuttanut ainaostaan innostuneelle. Harry ei ollut vieläkään varma, miksi hän olisi tyttöä kutsunut, mutta professori Dumbledore varmasti tietäisi. Hänen onnekseen lähettäisi ehkä kotiinkin, mistä sitten oli ikinä tullutkaan.

Jälleen Myyn kysymykset ja utelut olivat menneet häneltä luultavasti täysin ohi sillä tyttö puri – jälleen – häntä ilkeästi  käsivarresta, joka näytti yksinkertaisesti ilmaistuna kauhealle Myyn hampaiden jäljiltä. Harry älähti ja ravisteli tytön irti itsestään. Myy naurahti, pyytäen, joko mennään.

Harry sanoi kivihirviölle salasanan saaden sen astumaan pois heidän edestään paljastaen rappuset takanaan (Pikku-Myy oli jälleen aivan liian utelias ja osoitteli hirviötä sormellaan). Saavuttuaan Dumbledoren ovelle Harry otti katsekontaktin Myyhyn ja vihreät silmät saivat hetkeksi tytön huomion itseensä.

”Kun menemme tuonne – professorin luokse – lupaathan käyttäytyä? Hän kysyy sinulta varmasti kysymyksiä, mutta myös vastaa sinulle, jos haluat kysyä. Älä riehu, äläkä varsinkaan pure häntä, jooko?”

”Katsellaan, mitään en lupaa”, Pikku-Myy näytti kieltä Harrylle ja tepasteli koputtamatta ovesta sisään.

”Ja kukas sinä sitten kuvittelet olevasi?” Pikku-Myy huudahti Harryn kiirehtiessä hänen perstään, kirottua, kuinka hän kehtasi puhua noin professori Dumbledorelle – ei, vielä pahempaa – Professori Kalkarokselle, joka seisoi kasvot nauliutuneena Myyhyn Dumbledoren työpöydän äärellä. Harry toivoi katoavansa, Kalkaros tappaisi hänet, tai Myyn, ehkä molemmat.

”Kas, mitäs meillä täällä on? Tervetuloa, neiti”, Dumbledore totesi painostavan hiljaisuuden rikkoen siniset silmät innostusta täynnä. Myy näytti tyytyväiselle ja asteli Dumbledoren pöydän luokse (ohittaessaan irvistäen Kalkarokselle). Tyttö hyppäsi ketterästi korkean pöydän reunalle istumaan ja hymyili Dumbledorelle. Kalkaros murahti lähtemisensä merkiksi, kadoten oven paiskauksen saattelemana jonnekin käytävälle.

”Olen Myy. Pikku-Myy, Muumilaaksosta.”

Dumbledore nauroi Myyn reippaalle esittäytymiselle, vaikkei itsekään tiennyt, missä kummassa saattoi olla paikka nimeltä Muumilaakso – häntä se kuitenkin vain huvitti.

”Minä olen Albus. Albus Dumbledore, Tylypahkasta.”

”Osaatko tehdä hokkuspokkuksia?”

”Kyllä vain, tyttöseni. Mutta jos kertoisit minulle ensin hiukan omasta kodistasi”, Dumbledore sanoi viittoen samalla Harryn istumaan aloillen. ”Aloita vaikka siitä, kuinka päädyit Harryn luokse, tänne Tylypahkaan?”

”Hatusta. Tarkemmin sanottuna tipahdin takkaan ja tulin sieltä. Punakultaisessa huoneessa tapasin Harryn”, Myy selitti saaden Harryn katsomaan häntä kummastuneena, Dumbledoren uteliaana. Varmuuden vuoksi Myy päätti vielä toistaa tulopaikkansa.

”Niin hatusta, kuten sanoin.”

”Vainiin, kenen tämä hattu sitten oli? Ja oliko hattu missä, kun hyppäsit sinne?”

”Taikurin. Kai te Taikurin tiedätte? En tiennyt, että Taikurilla on koulullisen verran sukulaisia, mutta käypähän tämäkin seuraavan auringon kiertämään asti”, Myy tokaisi jatkaen sitten vielä viimeiseen kysymykseen luoden katse kontaktin Professoriin (oli tutkinut vain ympärillään olevia outoja härveleitä aiemmin) – ”Muumilaakossa. Yksinäisillä vuorilla. Ja tällä hetkellä hattu on taivaalla, luulisin.”

Dumbledore näytti vaikuttuneelta ja Harry pisti silmään myös sen, että Professori oli huvittuneempi kuin aikoihin, vaikka tyttö vaikutti puhuvan aivan sekavia. Kuka nyt tulisi Tylypahkaan hatusta? Tai takasta, kun eihän täällä voinut ilmiintyä, ei kukaan voinut. Tosin eihän tyttö silloin ole voinut tulla muuten kuin takasta, kuten kertoi. Ajatteliminen sai Harryn hämilleen, jopa uteliaaksi.

”Puhuit auringonkiertämästä  tarkoititko sillä kahtakymmentä neljää tuntia eli vuorokautta, Myy?”

”Niin Taikuri sanoi. Sitten joudun takaisin Muumilaaksoon, hattun.”

”Mielenkiintoista. Ja sinä haluaisit tutustua meidän maailmaamme, Tylypahkaan?”

”Kyllä. Tahtoisin vihdoin nähdä niitä hokkuspokkuksia ja jotain jännittävää”, Myy marisi saaden Dumbledoren taas nauramaan ja Harrynkin vihdoin hymyilemään huvittuneena.

”Ehkäpä olisi hyvä, että menisit Harryn mukaan. Hänellä on tänään vapaapäivä, joten hän ehtii auringonkiertämän verran opastaa sinua”, Dumbledore sanoi luoden kysyvän katseen Myyn suunnalle.

”Hyvä on! Lähdetäänpäs, Harry”, Myy tokaisi saaden Harryn suun loksahtamaan auki. Hän? Miksi hän? Ja kuinka hän selittäisi asian Ronille ja Hermionelle... Dumbledoren kannustavaan hymyyn ei kuitenkaan voinut kuin suostua.

”Joo.”

Ei kaksikymmentäneljä tuntia voinut olla kauaa. Ja olihan siitä kulunut jo ainakin tunti, kun Myy oli saapunut, kuten sanomansa piti hatusta. Ehkä kaikki muotoutuisi vielä... mielenkiintoiseksi?

Myy ainakin oli innoissaan ja Harry asteli tytön perässä käytävälle seuraten tämän kirmailua käytävän toiselta reunalta toiselle innosta puhkuen ja muutamalle maalaukselle haastellen.

Vain kaksikymmentäkolme tuntia jäljellä.
« Viimeksi muokattu: 31.05.2021 10:25:35 kirjoittanut Odo »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

culliina

  • Jälleen täällä!
  • ***
  • Viestejä: 970
  • Illuxit novus dies
Oli pakko käydä lukemassa, kun ilmoitit haasteeseen, enkä pettynyt! Todella hyvä idea ja sait upotettua maailmat yhteen todella hyvin!  :D

Tapahtumat etenivät välillä vähän nopeasti ja kuvailua olisi voinut siellä täällä olla enemmän. Ainakin siinä, kun Myy päätti lähteä etsimään Taikuria. Motiiveja jäin lähinnä kaipaamaan vähän lisää.

Virheitä löytyi vähän isomman puoleinen kourallinen -betasta olisi ollut hyötyä. Tässä kuitenkin ne, jotka itse löysin:

hengensalpautumaan
=> hengen salpautumaan

mustalla pantterilla hänen vierellään
=> vierelleen

Saat aikaa kaksikymmentä neljä tuntia niin kauan, että aurinko kiertää kertaalleen maan kunnes palaat takaisin hatusta”
- tästä taitaa puuttua jotain merkkejä/ sanoja, sillä lause on hyvin outo.

Lopulta, kellontikittäessä vaimeasti eteenpäin, huooneeseen saapui poika
=> kellon tikittäessä & huoneeseen

Poika näytti unisella, josta Myy kuvitteli olevan aamu.
=> uniselta & mistä, sillä viittaat edelliseen lauseeseen.

saaden Pikku-Myyn kinuamaan jotain näytettävää. Eigän hän voinut loitsia
=> eihän

kiroten kuin mikäkin merirosvo kapteeni!
=> merirosvokapteeni

”Albus Dumbledoren luoksi.
=> luokse

Pikku-Myy huudahti Harryn kiirehtiessä hänen perstään
- Tarkoititko todella, että Harry tuli Pikku-Myyn perästä? Perässäkin voisi toimia... :D

kysymykseen luoden katse kontaktin Professoriin (oli tutkinut vain ympärillään olevia outoja härveleitä aiemmin)
=> katsekontaktin & professori pienellä
- mitä nuo sulkeet oikein tarkoittavat? ??? meni ohi

Kokonaisuutena kuitenkin tykkäsin  :D Naurattikin monessa kohtaa, vaikka en kyllä ymmärrä, miksi  ;D
« Viimeksi muokattu: 30.06.2011 22:39:21 kirjoittanut culliina »
Kunhan t*ppara häviää.

Ava a la zilah

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
culliina, kiva, että oot tykännyt ja kiitos noista virheiden pongaamisesta. Noi kieltämättä järkytti, mutta tätä voidaan jo perustella sillä, että teksti on suurimmaksi osaksi syntynyt klo. 05-08 kokonaan valvotun yön jälkeen. :'D Pitäneen siis ajatuksen kanssa (jota ei ainakaan tällä hetkellä ole ollenkaan) lukea läpi ja korjailla nuo virheet tai laiskana hankkia beta tätä varten. :'DD Hyvä kuitenkin, että on ollut silti ihan nautittavaa luettavaa ja pitää ottaa korvan taakse tuo, että toiseen osaan vähän enemmän kuvailua ja ehkä niitä motiivejakin. :'> Sekä hitaampi lähestymistapa. Rakentavasta kommentista on aina iloa, tietää mihin paneutua jatkossa! (: Kiitos!
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

MattYoru

  • Vieras
Haha, hyvin... Mielenkiintoinen aihe tarinallasi. Pidin kovasti! Hahmojen luonteet ovat itsensä, ja siksi oli huvittavaa lukea kun Myy tapasi Dumbledoren. Harryn kummastelujakin olin mukava lukea. Toivon että jatkat pian. :)

Garesu

  • Vieras
Aww! Mahdottoman söpöä. :3 (Ei toki tullut mieleeni Harry/Pikku Myy, ei. :D) Tykkään tämän ihanasta sadunomaisesta tunnelmasta ja Pikku Myyn IC:ydestä. Tästä hyvästä voisin antaakin keksin. :3 Kelpaisiko Marie-keksi?

(Tosin se mua ärsytti ihan mahdottomasti se, että käytit -lle:tä kun mun mielestä kuuluis käyttä -lta:ta. Esimerkiksi vaikkapa sanassa kauhealle tai uniselle (jossa muuten oli unisella, pikkuvirheitä ;)). Mun tietääkseni molemmat muodot on ihan oikein, mutta melkein revin hiukseni päästä kun kuulen/näen jonkun käyttävän siitä tuota muotoa. :D En sano, että sun pitäis vaihtaa ne mutta toin vain mielipiteeni esille. :D)

Taikuri oli yllättävän hauska. Muistan siitä vähästä mitä olen Muumeja katsellut että se oli musta vähän pelottava, mutta tässä se oli melkosen lupsakka. :3 Se ja Pikku Myy käyttäytyy kuin ne ois best friends forever, mitä en yhtään kyllä ihmettelis. :D Pikku Myystä en ihmettele yhtään mitään!

Vaikka culliina löysikin noin paljon virheitä, mua ne ei oikeastaan haitanneet kun tässä oli kummiskin niin mainio juoni! En kyllä tajua että miten Pikku Myystä sais kotitontun. Okei, onhan sillä samantapainen nenä kuin niillä mutta ihan erilaiset korvat ja tukkaa! Kuinka monella kotitontulla on tollaset hiukset?

Toivon kyl että Myy ja Hermy kohtaa - haluun että Myy purasee sitäkin. Se ansaitsee tulla vähän näykityks. :'3

Garesu

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
MattYoru, kiitokset kommentistasi. Hyvä jos on miellyttänyt. :> Jatkoa tulee tän kuukauden aikana, että en rupea kaksiosaista sarjaa pitkittämään, kun työn alla on niin paljon muitakin projekteja.!

Garesu, arvaappa kenellä muulla oli ensimmäisenä mielessä kirjoittaa Myy/Harryä? ;D Hienoa, jos oon onnistunut hahmoista, eikä sua ne virheetkään (lukuun ottamatta noita lla ja lta-juttuja) siellä kauheasti haitanneet - itse, kun olin repiä hiukset päästäni lukiessani tän "hereillä" ollessani uudelleen läpi ja tajuten ne kaikki mitä olin väsyneenä tehnyt. x) Ja Taikuri on hauska! Yks parhaista Muumihahmoista! Se on semmoinen hassu, vaikka näyttääkin pelottavalle ja on vielä kaikenlisäksi Taikuri, joka ratsastaa pantterilla. :'D

Lainaus
En kyllä tajua että miten Pikku Myystä sais kotitontun. Okei, onhan sillä samantapainen nenä kuin niillä mutta ihan erilaiset korvat ja tukkaa!
Selitys pähkinänkuoressa: Myy on pieni, Harry ei ole tavannut kuin Winkyn ja Dobbyn (jotka hekin näyttää vähän erilaisilta) ja kaikenlisäksi Harry on niin tyhmä ettei ajattele jotain korvantapaisia tai hiuksia (eikä ole tosiaan nähnyt vielä tarpeeksi tonttuja käsittääkseen asiaa). Eli suomennettuna, jätin sen varaan, että Harry on tyhmä ja Myy pieni. :''DDD Mutta no...

...saa nähdä mitä Hermione ajattelee, he nimittäin tapaavat. (; Kiitokset kommentista~
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
A/N: Toinen luku on vihdoin täällä, kiitos Valkean paperin joulu-haasteen. :> Kaiken lisäksi toinen luku piteni niin pitkäksi, että päätin jakaa kaksiosaisen tarinan kolmeen osaan! Myös ensimmäinen luku on nyt käyty ihan ajatuksen kanssa läpi ja sieltä on korjailtu ainakin suurin osa niistä kamalista virheistä, postaan sen kunhan pääsen omalla koneellani nettiin. Ja niin, jos kappalejaot ovat oudot saa syyttää wordin ja finin huonoa yhteistyötä ja siskoni konetta jolla oli ärsyttävä rueta niitä korjailemaan. Parantelen nekin, kun oma nettini suostuu toimimaan. Olkaapa hyvät; Pikku-Myyn seikkailut jatkuvat~
PS! Ne jotka ehti huomata tekstissä olleet kohdat "SE VIHREÄ LOHIKÄÄRME" ja "SE TOINEN LOHIKÄÄRME" niin mun muka! Olin unohtanut kokonaan muokata julkasuvaiheessa... hups


Takasta tipahtanut – Pikku-Myyn seikkailut Tylypahkassa – Osa 2

Harry käveli Tylypahkan käytäville Pikky-Myy rinnallaan, jokatoisinaan otti muutamia juoksuaskelia vilkaistaakseen lähempää milloin mitäkin. Liikkuvat taulut ja haarniskat olivat Myyn mielestä kaikki mielenkiintoisia ja jännittäviä, eikä ilman houkutinta Harry olisi saanut Myytä liikkumaan luultavasti metriäkään eteenpäin. Harry oli luvannut esitellä Myyn Ronille ja Hermionelle, sekä samalla tehnyt lupauksen, että Hermione näyttäisi Myylle muutamia yksinkertaisia taikoja.
Päästyään Lihavan leidin muotokuvan eteen Myy kiinnitti ensimmäistä kertaa huomiota erikoiseen oviaukkoon, sillä ei Muumilaaksossa ollut tauluja, jotka toimivat ovina; saati puhuneet ja halunneet tunnussanaa.Lihava leidi katseli hetken aikaa uteliaana Myytä, kunnes kääntyi jälleen Harryn puoleen.
”Tiedäthän, ettei tupahuoneeseen saa tuoda muita kuin Rohkelikkoja”, Lihava leidi puhui vilkaisten Myyn suunnalle, joka seisoi kädet puuskassa odottaen sisälle pääsyä.

”Tiedän. Myy on vieraana Tylypahkassa, hän ei kuulu mihinkään tupaan. Dumbledorelta on lupa näyttää hänelle paikkoja”, Harry selitti Lihavalle leidille todeten tunnussanan perään. Lihava leidi uskoi Harryn selityksen ja päästi heidät oven toiselle puolelle Rohkelikkotorniin, jossa oli edelleen hiljaista ihmisten nukkuessa vielä makuusaleissaan.

”Mikä on Rohkelikko?” Myy kysyi vilkaisten nopeasti Harryyn kääntäen sitten katseensa tutkimaan jälleen pyöreää huonetta ympärillään. Harry mietti hetken, kuinka saisi helpoten selitettyä asian Myylle.
”Se on tupa. Kun tulemma kouluun 11-vuotiaina meidät lajitellaan ensimmäisenä päivänä kukin omaan tupaamme, jossa elämme kaikki seitsemän lukuvuottamme. Kaikilla tuvilla on omat tupahuoneensa, sekä me käymme yhdessä tunneilla omien vuosikurssilaistemme kanssa.” Myy innostui ja mietti kuumeisesti, mihinkä tupaan hänet laitettaisiin, kunnes muisti innostukseltaan ettei hän tiennyt muita tupia kuin Rohkelikon.
”Montako tupia on? Mitä ne muut ovat nimeltään?”
”Neljä.R ohkelikko, jossa me olemme sekä Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen.” Harry selitti saaden Myyn jälleen pohtimaan hetkeksi.
”Mistä tiedätte oman tupanne? Arvotaanko ne vai testataanko teitä jotenkin?”
”Lajitteluhattu jakaa meidät omien kykyjemme mukaan.” Harry kertoi myös lajitteluperusteista, Rohkelikkojen rohkeudesta, Korpinkynsien viisaudesta ja Puuskupuhien ahkeruudesta. Luihuisen kohdalla Harry piti lyhyen taon. Myy ajatteli, että Luihuiset olivat kaikkein mielenkiintoisimpia, koska Harry piti tauon heidän kohdallaan. Hän haluasi mielellään tavata jonkun Luihuisista.
”Luihuinen on tupa, josta tulee useimmiten pimeytä kannattavia velhoja. Heihin ei kannata tutustua”, Harry sanoi murskaten Myyn innostuksen; Harry ei varmasti esittelisi häntä Luihuisille, eikä Myy uskonut, että Luihuiset olivat niin ilkeitä kuin Harry oli hänelle juuri väittänyt.

Ennen kuin Myy ehti pyytää Harryltä lupaa tavata muitakin kuin Rohkelikkoja kuului tytön ääni muhkeasta nojatuolista. Hermione oli hereillä, kuten kaksikko jo tiesikin.
”Huomenta, Harry”, Hermione sanoi rauhallisesti, nostamatta katsettaan paksusta kirjasta. Myy käveli noidan luokse uteliaana, tarkkaili hetken aikaa suurenkirjan kantta ennenkuin aukaisi suunsa.
”Sinä näytät minulle kuulemma taikoja”, Myy tokaisi saaden Hermionen kohottamaan katseesta Muinaisista riimuista, suuresta oppikirjastaan. Hermione tuijotti hetken aikaa Myytä, vilkaisi sitten Harryä, joka vain hymyili hänelle kannustavasti.
”Anteeksi, mutta kuka sinä olet?” Hermione kysyi Myyltä kohtaliaasti vastaamatta Myyn aiempaan kysymykseen.
”Olen Myy, Muumilaaksosta. Sinä olet Hermione. Harry sanoi, että voit näyttää minulle taikoja ja Dumbledore sanoi taas Harrylle, että Harryn on esiteltävä minulle paikkoja.” Hermione vilkaisi Harryn suunnalle kuin odottaen vahvistusta siitä, että tyttö puhui totta. Harry nyökkäsi.
”Hyvä on, Myy. Voin näyttää sinulle muutaman taian”, Hermione sanoi hymyillen saaden Myyn hypähtämään innostuksesta paikoillaan. Hermione kaivoi taikasauvansa kaavun kätköistä ja tutkaili ympäristöään etsien jotain lumottavaa, miettien samalla, mitkä loitsut esittelisi Myylle.

”Hmm, ehkäpä voisin näyttää sinulle esineiden lennättämistä”, Hermione totesi pohtien lähinnä itsekseen Myyn istuutuessa risti-istuntaan lattialle odottamaan jotain tapahtuvaksi. Hermione mittasi kohteita katseellaan ja valitsi lopulta kohteekseen sylissään lepäävän suurikokoisen kirjan. Hän heilautti taikasauvaa luoden loitsun, jonka taikasanat Myy yritti kuulla, mutta turhaan – tyttö osasi luultavasti taikoa äänettömästi. Myykin tarvitsisi oman taikasauvan, siitä olisi varmasti hyötyä Muumilaaksossa.
Kirja nousi leijumaan muutaman jalan korkeuteen ja kulki nyt ilmaa halkoen Hermionen sauvan osoittamaa reittiä. Myy oli ihmeissään, esineiden lennettäminen helpottaisi siivoamista ja olisi ennenkaikkea hauskaa; hän keksi nopeasti ainakin kymmenen asiaa, joita voisi tehdä, jos vain osaisi leijuttaa tavaroita ilmassa. Hänen kunnioituksensa Hermionea kohtaan nousi valtavasti; hän tahtoi itsekin olla, kuten Hermione!

Napsautuksen myötä kirja tipahti kevyesti tömähtäen takaisin Hermionen syliin tytön hymyillessä Myyn innostukselle, miettien toista taikaa, jonka saattaisi näyttää.
”Mitä sinä haluaisit nähdä minun tekevän?” Hermione kysyi kohteliaasti, vaikka miettikin osasikohan hän toteuttaa Myyn toivomia loitsuja.
”Muuta minut lohikäärmeeksi!” Myy huudahti heilauttaen kätensä korkealle pään yläpuolelle innostuneena, sivustakatsojana ollut Harry nauroi: ”Ei meidän kykymme riitä muuttamaan ihmistä eläimeksi, saati sitten  lohikäärmeeksi. Sitäpaitsi sinun pitäisi olla hyvin pieni lohikäärme, että mahtuisit tänne.” Myy mietti hetken aikaa muistellen Muumilaaksossa ollutta lohikäärmettä; se oli ollut kovin pieni, mahtui nukkumaan Nuuskamuikkujen olkapäälläkin.

”Ovatko lohikäärmeet täällä isoja?” Myy kysyi silmät tuikkien.
”Ne ovat valtavia”, Harry sanoi muistellessaan hänen ystävänsä Hagridin lemmikkilohikäärmettä Norbertia. Se oli ollut vasta vauva, mutta kasvanut silti hyvin nopeasti suurikokoiseksi. Mieleen juolahti myös muistikuvia vielä suuremmasta ja pahasisuisemmasta Unkarilaisesta sarvipyrstöstä, jonka oli kerran tavannut. Myy oli haltioitunut ja ilmaisi innostuksensa tavata joskus jättimäisen lohikäärmeen sekä kertoi samalla Muumilaaksossa vierailleesta pienestä lohikäärmeestä, joka Harryn mielestä vaikutti paljon hauskemmalta kuin heidän maailmansa lohikäärmeet.
”Haluaisitko nähdä kuvan lohikäärmeestä?” Hermione kysyi katsoessaan Myyn innostuneisuutta. Hän ei saattanut näyttää Myylle oikeaa lohikäärmettä, mutta kuvia löytyi useasta kirjasta, sekä muutamia Colin Creeveyn ottamia kuvia Kolmivelhoturnajaisista.
”Liikkuvatko ne kuvat?” Myy kysyi ja näytti hakevan katseellaan valokuva albumia tai kirjaa, jossa viitattaisiin lohikäärmeisiin. Hermione keksi samalla myös taian, jonka voisi näyttää Myylle.
”Tulejo lohikäärme-valokuva”, Hermione huikkasi ja hetken kuluttua Myy huomasi ilmassa Hermionea kohti kiitävän ohuen nipun epäilemättä valokuvia. Hermione nappasi nipun ilmasta ojentaen ne sitten Myylle. Harry istuutui Myyn viereen kertomaan kuvissa esiintyvistä lohikäärmeistä.

”Tuo on Kiinalainen pallosalama”, Harry osoitti kuvaa punaisesta lohikäärmeestä, joka kiiti yhden kolmivelho-ottelijan perässä hampaat kiiluen.
”Se on hurja!” Myy hihkaisi vaihtaessaan valokuvaa seuraavaan ja Harry ajatteli, että jos Myyn mielestä pallosalama oli hurja niin mitähän tyttö sanoisi sarvipyrstöstä. Seuraavissa kuvissa esiintyi Walesin vihreä ja Ruotsalainen ruttukuono. Viimeisimpänä hän piteli kädessään sarvipyrstön kuvaa tuijottaen mitäänsanomattomasti, ihailun kiiluessa silmästä kohoten sitten Harryyn, jota puistatti.
”Vau! Sinä olet lentänyt tuon kanssa! Se on upea”, Myy haukko henkeään, toivoen, että pääsisi joskus näkemään tuollaisen pedon aivan omin silmin ilmielävänä. Lohikäärmeet kiehtoivat Myytä nyt vielä enemmän kuin koskaan aiemmin. Hänen mielestään ne olivat kauniita ja hurjia.

Myy aloitti pitkän listan kysymyksiä lohikäärmeistä, mutta poikien makuusalin suunnalta kuuluvat askelten äänet keskeyttivät hänet. Punahiuksinen poika, jolla oli kasvoissa pisamia astui oleskeluhuoneeseen hieroen silmiään. ”Jos olet kiinnostunut lohikäärmeistä noin paljon sinun pitäisi tavata veljeni Charlie. Kuulostat ihan häneltä, kun hän oli vielä niin nuori, etten opiskellut vielä Tylypahkassa”, Ron mutisi unisena Myyn suunnalle virnistäen toispuoleisesti. Harry ei ihmetellyt ollenkaan sitä, ettei Ron kiinnittänyt Myyhyn sen enempää huomiota; pojalla oli tapana huomioida asiat paremmin vasta aamiaisen jälkeen, josta Harry muisti, ettei ollut vielä ehtinyt käydä syömässä Suuressa Salissa.

”Huomenta, Ron”, Hermione sanoi kohottaen huvittuneena katseensa poikaan. Harry virnisti ja Ron näytti rekisteröivän vasta nyt, että Harrykin oli jo hereillä täysissä pukeissa.
”Miten sinä olet jo nyt hereillä?” Ron kysyi ja Harry kohautti harteitaan vastaukseksi.
”Sinun unenlahjojasi voisi verrata Nipsuun! Missä se veljesi muuten mahtaa olla?” Myy tokaisi Ronin suunnalle, joka katsoi tyttöä hölmistyneenä. Harry selitti Ronille nopeasti, mitä toisen nukkuessa oli tapahtunut. Ron ei näyttänyt ymmärtävän ihan täysin, mutta tervehti Myytä kysyen samalla, kuka Nipsu oikein oli. Myy selitti nopeasti ja lyhyesti ystävästään, joka nukkui tuntitolkulla ja rakasti kultaisia aarteita. Hermione naurahti, sillä Myyn kertoman mukaan Nipsu ja Ron todellakin olivat samankaltaisia.

”Pitäisikö meidän käydä aamiaisella?” Harry kysyi vilkaisten Ronia ja Myytä, koska uskoi Hermionen jo käyneen aamiaisella ollen oikeassa tytön sanoessa suuntaavansa siksi aikaa kirjastoon. Ronin vastaus oli myöntyvä ja Myy vilkaisi kelloa; hänellä ei ollut enää aikaa kuin kaksikymmentäkaksi tuntia, mutta ehkä silti oli hyvä syödä jotain, että jaksaisi tutkia vielä koko päivän valtavaa linnaa.
”Sinun on nähtävä Suuri Sali. Siellä on lumottu katto, joka näyttää taivaalta ja saat samalla tavata lukuisia muita oppilaita ja ruokakin on hyvää”, Hermione sanoi pakatessaan laukkuunsa useita kirjoja.

”Kuulostaa hauskalta”, Myy totesi vilkaisten Ronin ja Harryn suunnalle lähdönmerkiksi. Ron kiiruhti takaisin ylös vaihtamaan pyjamansa arkivaatteisiinsa, jonka aikaa Myy odotti malttamattomana lähtöä siihen suureen saliin, jossa hän saisi vihdoin tavata muitakin noitia ja velhoja.

Samalla hän toivoi, että saisi tavata myös Charlien, jonka Ron oli aiemmin maininnut. He kävelivät kolmisin seitsemännestä kerroksesta liikkuvien portaikkojen läpi ja oikaisivat muutaman Harryn tunteman oikoreitin kautta, jotka paljastuivat patsaiden tai muotokuvien takaan. Myystä oli ollut huvittavaa, kun eräskin muotokuva oli vaatinut ainakin viisi kehua ennenkuin päästi heidän takanaan olevalle salakäytävälle. Matkallaan he näkivät käytävillä myös joukon muita noitia ja velhoja, joista muutamat tervehtivät heitä iloisesti. Myy olisi halunnut jäädä juttelemaan heille, mutta Harry ja Ron olivat hoputtaneet Myytä kulkemaan eteenpäin, etteivät he myöhästyisi aamiaiselta.

”Onko vielä pitkä matka?” Myy kysyi heidän mennessään varmaan jo viidensistä rappusista alaspäin. Ron naurahti, koska kerrankin joku muukin ilmaisi mielipiteensä Tylypahkna liiallisesta suuruudesta ja pitkistä matkoista. Harry vastasi, ettei enää ollut kauan ja jännitys puristi jälleen Myyn rintaa. He jatkoivat reippaasti eteenpäin ja saapuivat suureen aulaan, joka Myytä kiehtoi kovasti. Heidän eteensä avartui valtavat ulko-ovet, jättimäiset tiimalasit, joissa oli punaisia, vihreitä, sinisiä ja keltaisia timantteja ja Myy oli varma, että Taikuri olisi hyppinyt riemusta, jos olisi nähnyt noin paljon timantteja kerralla.

”Mitä nuo tiimalasit mittaavat?” Myy kysyi uteliaana huomatessaan vihreiden timanttejen tippuessa ylemmässä tasosta alempaan kohoten kymmenen pisteen verran ylemmäs, kun taas keltaisesta lasista nousi samaisen verran timantteja ylöspäin vähentäen pisteitä, jotka olivat kaiverrettuina lasiin.

”Ne ovat tupapisteitä. Jos käyttäydymme hyvin tai pärjäämme tunneilla saamme pisteitä, jos taas rikomme sääntöjä meiltä otetaan pisteitä pois. Eniten pisteitä saanut tupa voittaa tupapokaalin lukuvuoden päätyttyä”, Harry selitti Ronin vilkuillessa tiimalasien suunnalle myöskin.

”Jos arvaan oikein Kalkaros suosii taas Luihuisia  jossain Puuskupuhien ja Luihuisten välisessä jutussa”, Ron totesi mietteliäänä jatken katsoessaan Myytä: ”Kalkaros on Luihuisten tuvanjohtaja ja todella epäreilu.” Yskähdys kantautui Ronin seläntakaa ja punahiuksinen poika kääntyi katsomaan taakseensa Harryn ja Myyn tehdessä samoin. Siinä seisoi jälleen sama mies, jonka Myy oli nähnyt aiemmin Dumbledoren toimistossa.

”Epäreilu? Opettajan loukkaamisesta viisi pistettä pois Rohkelikolta, Weasley”, Kalkaros totesi ja samalla hetkellä Rohkelikon tiimalasista katosi viiden pisteen verran timantteja.

Myyn teki mieli puraista mustahiuksista, koukkunenäistä miestä oikein lujaa, mutta Harry tarttui Myystä kiinni kuin arvaten, mitä saattaisi tapahtua ellei Kalkaros kelmeän hymynsä kanssa poistuisi pian. Myy oli ottanut selvästi tuvakseen Rohkelikon, koska näytti tuohtuneelta pisteiden kadotessa heidän tuvaltaan.

”Tule, Ron. Mennään”, Harry totesi tönäisten Ronia olkapäähän,  joka näytti olevan valmistautunut toteamaan mielipiteensä Kalkaroksesta.Harry tiesi, että sitä Kalkaros varmasti yrittikin, että saisi laittaa hänet tai Ronin jälki-istuntoon ja nauttia piikittelystä kaikinsiemauksin. Harry uskoi Kalkarosta kalvavan edelleen Myyn aiemmat sanat, mutta koska ei voinut purkaa sitä Myyhyn oli se purettava johonkin toiseen; eli Harryyn tai Roniin jollain typerällä tekosyyllä. Kolmikko jätti Kalkaroksen maleksimaan aulaan lähtiessään kohti sivussa olevia suuria ovia (lähes yhtä suuria kuin ulko-ovetkin), jonka takana Suuri Sali sijaitsi. Myy kiiruhti kaksikon edelle nähdessään eteensä avautuvan salin, joka nimensä mukaan oli niin suuri kuin saattoi kuvitellakin.

”Vau”, Myy henkäisi nähdessään useita velhoja ja noitia istumassa pitkien pöytien äärellä syömässä niin monenlaista herkkua, ettei Myy ollut nähnyt niin montaa erilaista edes Muumimamman valmistamassa koreassa juhlapöydässä. Kattokin oli niin upea kuin Hermione oli sanonut, heidän yläpuolellaan näkyi pilvinen taivas ja Myy epäili, ettei kattoa edes voinut olla olemassa niin aidolta taivas näytti.

”Tule, Myy. Mennään tuohon reunimmaiseen pöytään”, Harry osoitti Rohkelikkojen pöydän suunnalle. Kolmikko asteli pöydän luokse ja huomatessaan pyöreäkasvoisen pojan vilkuttavan heille, menivät he sinne istumaan. ”Huomenta, Neville”, Harry ja Ron sanoivat yhteen ääneen pojan tervehtiessä heitä.

”Kuka sinä olet?” Nevillekiksi kutsuttu poika kysyi Myyltä ja Myy kertoi jälleen samaisen tarinan kuin aiemmin Hermionelle ja Dumbledorellekin. Neville näytti yllättyneeltä ja ehkä hieman epäluuloiselta, joten Harry päätti vahvistaa Myyn sanoman oikeaksi.
”Kuulostaa hienolta”, Neville sanoi syödessään muroja aloittaen kysymyksien esittämisen Myylle. Poika oli hyvin kiinnostunut Muumilaakson kasveista, eikä Myy voinut olla nauramatta ääneen; Tylypahkasta löytyi aivan samanlaisia ihmisiä kuin Muumilaaksostakin väkeä. Ron oli kuin Nipsu, Harry muistutti ehkä pikkuisen Muumipeikkoa ja heidän uusin tuttavuutensa oli ilmiselvä Hemuli. Vaikka kaikki oli niin erilaista ja jännittävää alkoi Myystä pikkuhiljaa tuntua sille, ettei Tylypahkassa ehkä ollutkaan mitään niin erikoista ja jännittävää kuin hän oli aluksi kuvitellut. Ruoka oli kuitenkin niin erikoista, kuin saattoi kuvitella; tarjolla oli niin monenlaista ruokaa ja herkkua, vaikka kyse oli pelkästään aamiaisesta, ettei kaikki Myyn valitsemat ruuat mahtuneet yhdelle lautaselle.

 Suu täynnä ruokaa katsellessaan ympärilleen Myy haki katseellaan Ronin näköistä poikaa, joka mahdollisesti voisi olla Charlie – Myy olisi kovasti halunnut kuulla lisää lohikäärmeistä. Katseltuaan hetken ympärilleen hänen silmiinsä osui punapäinen kaksikko, joilla oli samanlaiset pisarat kuin Ronilla. Ei voinut erehtyä siitä, että ne kaksi ihmistä olivat kaksosia, jos Myy olisi tiennyt heidän nimensä ei hän olisi osannut sanoa kumpiko oli kumpi, mutta siitä hän oli varma, että kaksoset olivat Ronin veljiä.

”Onko toinen heistä Charlie?” Myy kysyi suu täynnä kolmatta paahtoleipää. Ron pudisti päätään nielaisten suunsa tyhjäksi,kuultuaan miljoonatta kertaa Hermionen valituksen ruoka suussa puhumisesta oli hän oppinut jo jonkunlaisia pöytätapoja  (tyttö ei koskaan kyllästynyt huomauttamaan asiasta).

”Ei. He ovat Fred ja George”, Ron selitti jatkaen palaten takaisin toisiksi vanhimpaan veljeensä: ”Charlie ei ole enää koulussa vaan työskentelee ja opiskelee lohikäärmeiden parissa Romaniassa.”  Myy oli tavallaan pettynyt ja ajattelikin toivoa seuraavan kerran Taikurilta, että pääsisi Ronin mainitsemaan Romaniaan, jossa Charlie oli tutkimassa lohikääremeitä. Myy kuvitteli mielessään miehen, jolla oli vahvat hartiat ja mielikuvissa punatukkainen mies talutti lohikäärmettä talutusketjussa.
”Meitä veljeksiä on minut mukaan laskettuna viisi ja yksi sisko”, Ron selitti Myylle, joka kuunteli vain sivukorvalla keskittyessään samaanaikaan kaikkeen muuhun ympärillääno levaan. Hän oli saavuttanut katseellaan Dumbledoren sekä joukon vanhempia velhoja ja noitia, jotka Harry esitteli opettajiksi. Myös mustahiuksinen Kalkaros istui heidän joukossaan.

Myy oli jo syönyt ja alkoi kyllästyä istumiseen, sillä kiertelevä katse oli löytänyt paljon kaikkea mielenkiintoista, kuten vaaleahiuksisen velhopojan, joka esitteli ympärillään istuvalle joukolle sanomalehteä,suuriäänisesti jotain kertoen.
”Malfoy pitää taas meteliä”, Harry totesi Ronille, joka vilkaisi Luihuisten pöydän suunnalle.

”Joo, luultavasti tarinoi jälleen siitä, kuinka isänsä nauttii taikaministerin suosiosta”, Ron kuulosti nyrpeältä miettiessään Malfoyn isän kultakasoja, joista jakoi antaeliaita lahjoituksia ministeriölle. Myy ei jäänyt kuuntelemaan, häntä kiinnosti vaaleahiuksisen pojan puheet. Myy kuljeskeli ihmisten jaloissa kohti salin toisessa päädyssä olevaa pöytää ja kuuli matkallaan puhetta huipauksesta, josta olisi halunnut kysyä lisääkin. Hän oli erottanut mustahiuksisen tytön puheesta sanat ottelu, luuta ja huonot lentämisolosuhteet.
”Tulkaa, Grabbe ja Goyle”, vaaleahiuksinen poika komensi kahta suurikokoista poikaa, jotka nousivat hänen käskystään lähtien laiskasti kulkemaan kohti aulaa, josta he olivat aiemmin saapuneet saliin. Myy päätti seurata heitä huomaamattomasti ja tarkkailla heidän tekemisiään linnassa. Kolmikko suuntasi alaspäin johtaviin portaisiin jutellen jostain, mitä Myy ei ymmärtänyt. Ainut, minkä Myy ymmärsi oli liemienoppitunnit ja siihen liittyvät tehtävät, vaikkakaan hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä liemitunneilla tehtiin – luultavasti liemiä ja ellei Myy olisi salaa seurannut poikia hän olisi varmasti kysynyt velhojen oppitunneista. Matka jatkui aina vain alemmaksi, aina tyrmiin saakka, kunnes he saapuivat Luihuisten oleskeluhuoneen eteen; vaaleahiuksinen poika totesi tunnussanan ja Myy livahti ovenraosta sisälle oleskueluhuoneeseen.

”Hei”, Myy päätti vihdoin paljastaa itsensä ja hyppäsi vaaleahiuksisen pojan eteen. Poika katseli häntä yllättyneenä, Crabbe ja Goyle typerästi virnistäen.
”Kuka sinä olet? Mikä sinä olet?” Kysymys toisti itseään jälleen kerran ja Myy tuhahti nimensä vielä kerran, enää hän ei jaksaisi esittäytyä yhdellekään noidalla tai velholle vaan janosi jotain toimintaa. Aikaa ei enää ollut paljoa, kunnes hän joutuisi takaisin Muumilaaksoon.

Samaan aikaan Suuressa salissa Ron ja Harry etsivät katseellaan kadonnutta Myytä kysellen tupatovereiltaan punapäisen pikkutytön perään.
”Toivottavasti Myy ei vain tee mitään typerää”, Harry voihkaisi Ronin kohottaessa kulmakarvojaan uteliaana; mitä typerää Myy muka voisi tehdä? ”Kunhan ei vain joutuisi tekemisiin Luihuisten kanssa”, Harry huokaisi lähtiessään yhdessä Ronin kanssa etsimään Myytä.
« Viimeksi muokattu: 30.12.2011 02:19:21 kirjoittanut Odoshi »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

GuruLove

  • ***
  • Viestejä: 176
En hajonnut.
Tää on oikeesti mahtava. : DD Ei oo koskaa tullu mieleen, että joku muumi-hahmo vois seikkailla Tylypahkas, mutta täähän sopii tähän loistavasti. (;

Pieniä kirjoitusvirheitä pongailin, mutten niitä nyt jaksa tähän laittaa. Muuten teksti oli sujuvaa ja hauskaa. (: Olis ny Pikku Myy vain purru sitä Kalkarosta. >: ) Khjehkjeh.. Joo... Mua ei väsytä ja aamuinen kommentin kirjoittaminen on....... (:

Mutta jatkoa tähän. Haluun lukea mitä se Myy oikeen keksii. ; D Se vois vaikka lähteä lentämään Hedwigin seläs. : D Mitä vitsiä mä tää ehdottelen?! No ihan sama, jatkoa. Nopee. (:

love, GuruLove
petajagurnau.blogspot.com

Marry^

  • ***
  • Viestejä: 109
Aivan mahtava! Olen vain täällä yksikseni naureskellut Myyn toilailuille. Kuten joku ennemmin jo sanoikin, olet onnistunut saamaan hahmot itsensä näköisiksi. Olisin myös utelias tietämään, miten Myyn seikkailut Tylypahkassa jatkuivat.  ;D
etsit katseestani suklaavarjoja

Sielunsyöjä

  • No-life king
  • ***
  • Viestejä: 145
  • Everything you need is ice cream,flowers and pussy
Kirjoitisvirheitä löysin kyllä, mutta ei nyt niin väliä niillä.
Tää oli kiva. Itekkin Oon suunnitellu jotai tälläistä.
Nonni ja jatkoa odotellen...
Noin kun vastas korppi musta,  syvää tunsin kummastusta
joskaan en sen vastaukseen mieltä saanut mahtumaan;
sillä ei kai toisinansa kukaan väitä muistavansa,
että hällä vieraanansa keskiyöllä huoneessaan
koskaan oisi ollut korppi ---- keskiyöllä vieraanaan -----
nimeltä 'ei milloinkaan'.

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Potter yhdistettyinä Muumeihin, ja pääosassa Pikku Myy, count me in! :D Tämä on jotain niin mielenkiintoisen kuuloista heti alkumetreillä, etten oikeasti ymmärrä, miten olen onnistunut missaamaan tämän.

Muutaman kirjoitusvirheen bongailin tuolta.
Nuuskamuikkunen soitti huuliharppuaa sillalla
Tuolta on viimeinen n tipahtanut pois.

Juosten nopeammin kuin leppoisasta puhaltava tuuli hän kiisi kohti vuoria
Leppoisasti, eikä leppoisasta.

Kaus kauas pois Muumilaaksosta.
Tuolta on vika a tipahtanut pois.

Harry käveli Tylypahkan käytäville Pikky-Myy rinnallaan, jokatoisinaan otti muutamia juoksuaskelia vilkaistaakseen lähempää milloin mitäkin.
Nuo kaksi sanaa erikseen.

Whiiii, tämä on aivan älyttömän loistavaa tavaraa, Pikku Myy on varsin sähäkkä oma itsensä ja purukalustokin on selkeästi päässyt jo kunnolla käyttöön! :D Voin vain kuvitella millaista olisi poksahtaa keskelle Tylypahkaa ja nähdä ne kaikki ihmeelliset asiat lähietäisyydeltä. Myy on ehkä tottunut jo jonkinlaiseen taikuuteen (koska Taikuri), mutta kuitenkaan tuon skaalan taikuutta tämäkään pikkuneiti ei ole kokenut vielä kertaakaan, joten mahtaa siellä sitten olla paljon erilaista katseltavaa ja ihailtavaa! (: Pidin myös siitä, että olet onnistunut kehittelemään hienoja vertauksia Muumilaakson hahmojen ja Tylypahkan oppilaiden välillä, koska heissä ON jotain samaa, kun sitä oikein sillä silmällä katsoo. Nyt vaan herää sitten mielenkiinto, että keihin Myy vertaisi Draco, Crabbea, Goylea ja Hermionea, joihin kaikkiin hän on törmännyt, mutta joista tällaista vertausta ei ole vielä kuulunut. Kaikista hauskinta tulee kyllä siinä kohtaa, jos Myy törmää Riesuun, koska musta he kaksi ovat jotenkin samankaltaisia, vaikka Myy ei ehkä olekaan ihan yhtä ärsyttävä riesa kuin Riesu itse. Toinen hauska puoli tulisi siinä kohtaa, jos Myy tapaisi jonkun, jota hän voisi verrata Haisuliin, vaikken itse keksikään, että kuka tämä voisi Tylypahkassa olla. :D Olisi kuitenkin erittäin hauskaa lukea tästä se lopetuskin, koska Myyn seikkailut olivat varsin kivaa luettavaa! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Marzzuu

  • Undómiel
  • ***
  • Viestejä: 788
  • Tie vain jatkuu jatkumistaan.
Huh huu, ou ou, nauroin tälle kylkiluut kipeiksi :D Harry parka kun sai Myyn vieraakseen🤣
Á Elebereth!"


Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Marzzuu, iik nostelit tämän vuosien jälkeen! :D

Kiitos Marzzuulle, GuruLovelle, Marry^:lle, Sielunsyöjälle ja LillaMyylle kommenteista! Tämä aina välillä käy mielessäni ja ehkä tämä ansaitsisi tulla valmiiksi. :D Kirjoitusvirheitä tosiaan on varsinkin ensimmäisessä osassa, kun en osannut kirjoittaa kymmenen vuotta sitten, enkä niin sujuvasti vielä muutama vuosi takaperikään. (Ei sillä, että aina onnistuisi vieläkään.) Ihanaa, että tämän parissa on viihdytty. :D Katsotaan, jos saisin tämän loppuun, vaikka en muistakaan kuinka tämän oli tarkoitus loppua...
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me