Odoshi, joo, niitten miljoonan pätkän jälkeen pitää välillä saada jatkoficciäkin ulos
Nickin elämästä olen ennenkin spekuloinut, tämä tuntuu ikäänkuin päivitetyltä ja pidennetyltä versiolta eräästä ficistäni. Tosin tämän keskittyy enemmän Nick/Remukseen... Et sinä kauaa joudu oottaan, kunhan vähän vie tuunaan tätä ykkösosaa ja laitan tähän perään
Ruskapoika, tiedän että trailereita on vaikea kommentoida, enkä yleensä suosi niitä, mutta kuulin että ihiset lähtee herkemmin lukemaan trailerillisia ficcejä... ja kuten huomattiin, kaksi kommenttia tullut yön aikana, jännää. Aw, joku muukin tykkää Remus/Nickistä ^^ Huumoria tulee ficciin mukaan erityisesti kun muut kelmit pääsee vauhtiin... kolmososassa, luulisin. Kirjoitan sitä juuri.
A/N: En muuten ymmärrä miksi FF100:ssa sana on "halloween" eikä "kurpitsajuhla"... No, tässä eka osa, seuraavaa saatte odottaa johonkin viikonloppuun, että ehdin kirjoittaa kolmososaa vään varastoon, koeviikko ei ihan anna mahdollisuutta ficcaamiseen
En välttämättä pidä tän osan lopusta, mutta noh, sielä 24:ssä kirjotettu…
Ensimmäinen osa
Kuutamo kävelylläRemus Lupin ei ollut koskaan viihtynyt kurpitsajuhlissa, kuten ei tänäkään vuonna. Tänä vuonna ne vietettiin ”jästien halloween” teemaisina, joten suuri sali oli koristeltu muovikoristein ja pöytien ympärillä oli noitia pukeutuneena noidiksi ja velhoja pukeutuneina velhoksi, sekä ties mitä olioita, jotka näyttivät ryömineen kekkereihin kielletyn metsän pimeimmistä syövereistä.
Remusta väsytti riehuminen, sillä edellinen täysikuu oli vieroittanut hänen voimiaan. Lisäksi hän oli sairastunut pahaan flunssaan, ja huolimatta ystäviensä maanittelusta saada hänet sairaalasiipeen, oli hän päättänyt sairastaa flunssansa ilman taikajuomia.
Remus lähti juhlista aikaisin, liukui vain nopeasti pois paikaltaan, että hänen ystävänsä saisivat jatkaa huoletonta iltaa huomaamatta hänen katoamistaan.
Poistuessaan suuresta salista hän näki ihmissusiasuisen oppilaan. Upean maskin silmät tuijottivat verenhimoisesti Remusta, joka käänsi katseensa pois. Juuri naamiaisasujen takia Remus ei pitänyt halloweeneistä… tai mistään muista naamiaisista.
Eteisaula vaikutti jotenkin kylmältä riemukkaiden äänten kantautuessa surinana taaempaa. Remus tunsi olonsa jotenkin apaattiseksi. Äkkiä hän tunsi kävelevänsä ikään kuin ilmassa leijuvan, aineettoman jään läpi.
“Hyvää iltaa, Remus Lupin”, sanoi surumielinen ääni.
“Anteeksi, Sir Nicholas”, Remus sanoi ja käntyi. Hän oli juuri kävellyt Sir Nicholas de Mimsy Porpingtonin, tuttavallisemmin melkein päättömän Nickin lävitse.
“Olen sanonut tämän ennenkin, mutta mukavaa, että et kutsu minua Nickiksi. Miksi et ole juhlimassa kurpitsa kekkereissä?”
“Minä… en oikestaan välitä naamiaisista. Tiedätkö, siellä on ihmissusiasuisia ihmisiä, ja…”
Merkitsevä hiljaisuus. Nick tiesi Remuksen ihmissuteudesta, Remus oli kertonut tästä eräänä uudenkuun iltana, kun Remus oli levottomana napannut Jamesin näkymättömyysviitan tämän sängyn alta ja livahtanut ulos… ja törmännyt Nickiin, joka oli linnassa vaelteluu kyllästyneenä lähtenyt ulos.
Näin aave ja ihmissusi olivat ystävystyneet, ja vaellelleet ympäriinsä useana kuuttomana yönä kaksin. Vain keskustellen. Joskus täysin ääneti. He ymmärsivät toisiaan sanoitta. Remus luoti Nicholakseen kuin harmaaseen kallioon, jos kummitusta voi mitenkään verrata kiveen.
“Ah, niinpä tietysti”, Nick totesi äänensävyllä, joka sai Remuksen aina rentoutumaan. Sävy oli rauhoittava, tosin siinäkin oli Nicholakselle tyypillinen surumielinen melodia.
“Niin, en oikein pidä naamiaisasuista. Mutta Nicholas, mitä sinä aiot tehdä tänä iltana?”
“Juhlistan kuolemapäivääni omassa seurassani, kuten aina”, sanoi Nick aavekasvoilla kummallisen vääntynyt ilme.
“Voinko liittyä seuraasi? Juhlia nyt sentään jotain…”
“Haluatko todella juhlia tälläisen… haamun kanssa?”
“Tietenkin, Nicholas, jos sinä kelpuutat suden seuraasi”, sanoi Remus ja virnisti hivenen hermostuneesti tuntien olonsa paremmaksi.
“Toki. Aijoin juuri mennä ulos, tulet varmaankin kävelylle kanssani?”
“Tietysti. Odotatko hetken, haen näkymättömyysviitan”, Remus sanoi tuntien nahassaan uinuvan suden hengityksen yhä.
*****
Kaksi hiljaista hahmoa livahti ulos Tylypahkan pääovista, avaten sitä vain hiukan, sillä toinen heistä vain lipui oven lävitse, eikä Remuksen ruipeluutensa takia tarvinnut kuin raottaa sitä.
Ulkona oli liki kuutonta. Joku olisi voinut luulla, ettei sitä ollenkaan ollut taivaalla, mutta harjaantuneilla silmillä pystyi erottamaan pienen hopeisen raidan taivaankannessa. Nick katsoi kuu reunaa mietteliäänä.
”Olen aina pitänyt kuusta. Kuu on jotenkin turvallisempi kuin aurinko. Valaisee vähemmän… Mutta kun tutustuin sinuun, en ole voinut täysin nauttia kuusta, vaikka se olisi vain puolillaan.”
”Nicholas... kiitos. Kerran minä vihasin kuuta, mutta nyt kun ystäväni tietävät ja ovat seuranani kun se tapahtuu, voisin kävellä sen valossa... esimerkiksi sinun seurassasi, Nicholas. Minä todella välitän sinusta.”
”Ajatus on suloinen, mutta täysin turha. Olen aave, ja sinun pitäisi mielummin seurustella ikäistesi ja elävien kanssa”, Nick totesi kalseasti.
”Nicholas, älä ryve itsesäälissä! Minä välitän sinusta. Minä... rakastan sinua.. Luulisin.”
”Luulet... minä todella rakastan sinua, samalla tavoin kuin rakastin miestä... eläessäni.”
”Sinä siis...”
”Mestattiin koska en niiden aikojen lakien mukaan ollut siveellinen, koska rakastin miestä. Hän sai armahdusen, koska mestasi minut. Tylpällä kirveellä. Neljäkymmentäviisi kaksi iskua.”
Nickin katse oli katkera. Sanat hän oli sanonut suoraan, tiivisti ja kiertelemättä, kuten hänellä oli tapana. Äänessä katkeruuden melodia.
”En ole voinut lähteä tästä maailmasta. En vaikka hän on jo aika päiviä sitten maatunut. Olen liian katkera. Roikun elämässä sen takia... olen oikeastaan kaunan rumiillistuma”, Nick sanoi silmät kiiluen syväätummaa. Tärisi hiukan.
Remus teki päätöksen, astui lähemmäksi ja painoi kevyen suudelman Nickin huulille.
”Anteeksi, etten tiedä…”, hän kuiskasi.
”Kiitos. Kiitos, että luulet rakastavasi minua”, Nick kuiskasi eroten Remuksesta ja leijui varjoihin. Remus käsitti tämän haluavan olla yksin.
[Toinen osa tulossa viikonlopussa/ensiviikon alussa]
A/N: Joo, en taida pitää lopusta
mutta jos te pidätte, niin ihan sama. Alunperin se oli huonompi, muoksin vaan.