Harhailee - mutta ei eksy | Hermione/Ron, S, ficlet

[FractaAnima]

Title: Harhailee - mutta ei eksy
Author: FractaAnima
Genre: hurt/comfort, slice of life
Rating: S
Pairing: Hermione/Ron
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Summary: "Sleep don't weep / My sweet love / Your face its all wet / Cause our days were rough"

Ficlet

Haasteisiin:
Yhtyeen tuotanto II (Damien Rice - Sleep Don't Weep)

A/N: Ajatuksenvirtaa, Damien Ricea ja blokin purkua.




Harhailee - mutta ei eksy

Kun Hermione makaa rankan päivän jälkeen sängyssään kasvot kyyneleistä märkinä, hän tuntee, kuinka lämmin käsi silittää hänen selkäänsä. Sellaisia päiviä on, kun vahvakin romahtaa kaiken paineen alla. Ne ovat harvinaisia, useammin se on niin, että Hermione on lohduttajan roolissa, keittää teetä ja sanoo ne oikeat, juuri silloin tarvittavat sanat.

Mutta toisinaan, toisinaan käy niin, että kädet vapisevat jo aamukahvin äärellä. Nainen päättää silti lähteä töihin, koska täytyy - niin vain kuuluu tehdä. Työhuoneen seinät ahdistavat ja ovat kaatua niskaan, keskittyminen herpaantuu, sormet näpertävät kaikkea mihin koskevat. Pään sisällä kuuluu huutoja menneisyydestä, Hermione on luullut selättäneensä ne jo aikaa sitten, mutta ne palaavat, yllättäen ja ryminällä.

Kotimatkalla Hermione ei kykene muistamaan päivästään juuri mitään. Työt on kuitenkin tehty, luultavasti yhtä huolellisesti kuin muulloinkin, Hermione selviytyy paineen allakin paremmin kuin moni muu. Jalat kuljettavat häntä eteenpäin vielä silloinkin, kun olisi mahdollista jo ilmiintyä. Taivas on synkkä ja harmaa, se enteilee sadetta.

Ruoka jää tekemättä, se ei ole pakollista. Heillä on jäljellä yhä tähteitä edelliseltä päivältä. Tee tulee keitettyä, mutta se jäähtyy kuppiin, joka ei ole edes puolillaan. Katse harhailee ikkunasta näkyvässä metsämaisemassa. Niinä hetkinä hän kaipaisi kaupunkia, vilinää, johon kadota. Tässä maisemassa puut huojuvat tuulessa, mutta niihin ei voi eksyä.

Kun Ron saapuu kotiin, hän näkee ensimmäisellä silmäyksellä, että sellainen päivä on tullut. Hän ottaa teekupin Hermionen kädestä ja ohjaa naisen sanaakaan sanomatta makuuhuoneeseen. Hermione ei väittele eikä laita vastaan. Hän kaatuu sängylle ja antaa miehen peitellä itsensä. He eivät puhu, Hermione on liian väsynyt eikä Ron yksinkertaisesti osaa, mutta hän on läsnä - silittää Hermionen selkää ja suukottaa tämän päälakea.

Vasta unen tultua Ron puhuu hiljaa: "Nuku vain. Tänään on ollut rankka päivä, mutta sinä selvisit. Me aina selviämme. Nuku vain. Rakkaani."

[hiddenben]

Kun blokin purkamisesta syntyy tällainen ficlet, tekee mieli ihan pienesti melkein kiittää blokkia – tai ainakin nostaa hattua. Tässä tekstissä tulee todella hienosti ilmi ahdistus, masennus, perfektionismi ja jonkinlainen kiltin tytön dilemmakin. Ja samalla näen tämän olevan hyvin mahdollinen tulevaisuudenkuva Hermionelle, jos tämä jäljittelee canonia, kuten sen ajattelin tekstiä lukiessani tekevän.

Pidin tämän kaoottisuudesta, kuinka kaikki sulaa yhteen ja erityisesti tuo Kotimatkalla Hermione ei kykene muistamaan päivästään juuri mitään oli hieno lause, johon pystyy jopa samaistumaan tietäen itsekin kokeneen tuollaisia voimattomia päiviä. Muutenkin tämä teksti oli helppo ymmärtää ja sisäistää. Olen miettinyt paljon sitä, miten lukeminen kehittää kykyä tuntea sympatiaa ja ymmärtää toisia ihmisiä, ja mielestäni tässä tekstissä tuo voimattomuus ja jonkin asteen perfektionismin tavoittelusta aiheutuva ahdistus tulee tässä selkeästi ja ymmärrettävästi ilmi. Tässä tekstissä olet tehnyt lauseista pitkiä ja polveilevia, mikä tuo esille tuota tunnetta. Huomasin kuitenkin miettiväni, olisiko tämä voinut toimia vielä paremmin, jos lauseista olisi tehty lyhyitä, tökkiviä, niin että kaiken kaoottisuus tulisikin esille kömpelösti, jatkuvasti keskeyttäen. Vaikea sanoa! Ahdistusta voi kuvata niin monella tavalla. Tässä tämä toimi hyvin näin.

Vaikka tämä onkin todella synkkä aiheeltaan ja jotenkin sydäntä särkevää lukea Hermionesta tällaisessa olotilassa, tässä on silti vahvana elementtinä mukana tuo hurt/comfort, mikä tekee tästä huomattavasti lohdullisemman. Ron on luonteeltaan hankala, ainakin minun mielestäni, mutta samalla hänestä löytyy mieletöntä lempeyttä ja kärsivällisyyttä sekä uskoa, mitä Hermione tuntuu juuri tarvitsevan. Tässä kuvatussa hetkessä moni asia on kohdillaan, joten: erittäin hieno ficlet, kiitos tästä