Jälki isästä | S

[Tomsessed]

Kirjoittaja: Tomsessed
Ikäraja: S
Genre: Jonkinlainen H/C (kai)
Päähenkilöt: Joona ja Jasu
Yhteenveto: “Me suojellaan Naksua yhdessä”, Jasu lupasi ja pörrötti Joonan hiuksia. “Se on sulle tärkee, joten se on myös mulle tärkee.”

A/N: Tämä tulee ihan älyttömästi myöhässä, mutta hyvää syntymäpäivää, Kosmik! Olen aika kaukana mukavuusalueeltani, mutta toivottavasti tämä vastaa edes jotenkin toiveisiisi.



“Mä en kestä sua! Sä oot ihan tyhmä äiti!”

Jasu huokaisi kuullessaan, kuinka hänen pikkuveljensä rynnisti huoneeseensa ja tömisteli jalkojaan kaikella kymmenvuotiaan tarmollaan. Hän ei yleensä kiinnittänyt huomiota äidin ja veljen riitelyyn, koska se oli yleistä, mutta nyt Joona oli selkeästi niin vihainen, että kaipasi rauhoittelua. Se osa lankesi aina hänelle.

Jasu koputti veljensä ovea ja kuuli käskyn häipyä, mutta ei totellut, vaan avasi oven siitä huolimatta. Hän näki Joonan, joka mökötti sängyllään selkä häntä päin ja rutisti lempipehmoaan: vaaleanvihreää, hyvin kulunutta ja nuhjuista käärmettä, jolla oli pitkä punainen kieli ja lempeä katse.

Pienen silmäkulmat kiilsivät kyynelistä, ja Jasu kirosi äitiään hiljaa. Oliko tämän pakko olla aina niin ankara? Kyllä Jasu ymmärsi, ettei äiti ollut päässyt heidän kanssaan helpolla - isän lähtö oli jättänyt tälle yksin kasvatettavaksi yläasteikäisen ongelmanuoren sekä juuri koulutaipaleensa aloittaneen ekaluokkalaisen, jolle isä oli ollut suuri sankari. Äiti oli joutunut tekemään paljon uhrauksia selvitäkseen, eivätkä veljekset olleet tehneet elämää helpoksi. Siitä huolimatta äiti oli Joonalle aivan liian tiukka. Äiti ja Joona eivät olleet ikinä toimineet samalla taajuudella, ja se aiheutti riitoja viikoittain, vaikka Jasu pyrki toimimaan rauhanturvaajana parhaansa mukaan.

Oli isän lähdöstä seurannut jotain hyvääkin. Jasu oli yläasteaikoinaan ystävystynyt väärien ihmisten kanssa ja tuhonnut tulevaisuuttaan muun muassa alkoholilla ja pikkurikoksilla. Huumeitakin Jasu oli kokeillut. Kun isä jätti perheensä, Joona oli hakenut turvaa veljestään, ja pääosin siksi Jasu olikin ottanut itseään niskasta kiinni. Hän oli palannut kouluun, lopettanut kolttoset ja aloittanut pari vuotta aiemmin lopettamansa yleisurheiluharrastuksen uudelleen.

Sänky narahti hiljaa, kun Jasu istahti sen reunalle.
“Mitä tapahtu?”
“Ei kuulu sulle”, Joona murahti ja vetäytyi entistä pienempään kippuraan.
“Joona, tuu sylkkyyn”, Jasu houkutteli veljeään. “Puhutaan tää juttu läpi.”

Joonaa sai houkutella vielä jonkin aikaa, mutta lopulta Jasulla oli sylissään kiukkuinen lapsi ja pehmokäärme. Se oli ainoita konkreettisia asioita, joita Joonalla oli isästään jäljellä, ja pieni varjeli sitä tärkeimpänä aarteenaan.

“Äidin mielestä käärmeet on ihan tyhmiä”, Joona puuskahti. “Se valitti mulle Naksusta ja uhkas heittää sen roskikseen, koska se on niin likanen eikä sitä saa pestä.”

Jasu piilotti orastavan hymynsä vaaleaan hiuspehkoon samalla, kun Joona rutisti Naksua lujempaa. Hän oli äidin kanssa samaa mieltä siitä, että käärme oli suorastaan törkyinen, koska Joona ei suostunut päästämään sitä pesukoneeseen. Pari kertaa Jasu oli onnistunut houkuttelemaan Naksun tavalliseen kylpyyn Joonan valvoessa jokaista liikettä tarkasti, mutta elämä näkyi rakastetusta lelusta silti. Uhkaus roskakorista oli kuitenkin ylimitoitettu, ja äidin olisi pitänyt tietää, mitä siitä aina seurasi.

“Äiti on kyllä oikeessa siinä, et Naksu kaipais kylpyä”, Jasu sanoi, ja Joonan loukkaantuneen ilmeen nähdessään kiirehti jatkamaan: “Mut ei Naksua heitetä roskikseen. Ei tietenkään heitetä.”
“Se varmaan yrittää taas.” Joonan silmäkulmasta karkasi pullea kyynel, jonka Jasu pyyhki pois. Äiti oli tosiaan yrittänyt päästä pehmolelusta eroon, mutta Jasu oli onnistunut pelastamaan veljensä lempilelun viime hetkillä. Joona oli vihoitellut äidin tempun takia kaksi viikkoa putkeen.
“Me suojellaan Naksua yhdessä”, Jasu lupasi ja pörrötti Joonan hiuksia. “Se on sulle tärkee, joten se on myös mulle tärkee.”

Pikkuhiljaa Joona alkoi rauhoittua, ja kyyneleiden tilalle ilmestyi suloinen hymy. Sen esiin saamiseksi Jasu oli joutunut käyttämään koko vitsivarastonsa, mutta ainakin se toimi.

“Sitte ku mä oon iso ni mä aion ottaa itelleni sata lemmikkikäärmettä!” Joona julisti. “Ihan oikeita käärmeitä! Ja sen ekan nimeks tulee Naksu.”
“Se on aika hurja määrä”, Jasu hymyili.
“Ei haittaa, mä pidän kyllä huolta niistä kaikista.”
“Varmasti pidät.”
“Voitko sä kertoo mulle sen tarinan? Jooko, Jasu, kiltti!” Joona vaihtoi aihetta ja katsoi veljeään mahdollisimman pyytävästi. Kyseinen tarina oli Jasun itse keksimä, ja se oli muuttanut muotoaan kymmeniä kertoja vuosien varrella, mutta Joonaa ei tuntunut haittaavan.

Jasua hymyilytti, kun Joona otti hyvän asennon ja kuunteli miljoonatta kertaa tarinaa pienestä, vihreästä käärmeestä nimeltä Naksu.

[Kosmik]

No niin, ehdinpäs nyt viimeinkin kommentoimaan tätä.

Ensinnäkin kiitos kun kirjoitit tämän mulle synttärilahjaksi, vaikka tulikin vähän myöhässä, mutta kuten sanoin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämä oli oikein suloinen veljesteksti ja sait jopa käärmeen sisällytettyä tähän, joskin pienellä twistillä. Mulla oli myös lapsena vaikka kuinka monta pehmokäärmettä, joten tykästyin todella Naksuun ja miten rakas se on Joonalle. Jasu on myös niin ihana isoveli Joonalle. Tuollainen ymmärtäväinen, turvallinen ja huolehtiva ja musta olit hienosti selittänyt, miten poikien isän lähtö sai Jasussa aikaan sen, että yrittää jättää sen ongelmanuoren elämän taakseen, jotta voi huolehtia Joonasta ja toimia sille hyvänä isoveljenä. Mielenkiintoista on sekin, ettei poikien isän lähtöä selitetty sen syvällisemmin, että se jäi tavallaan lukijan pääteltäväksi, miksi niiden isä lähti. Ja muutenkin teksti tuntui realistiselta, kun eron jälkeen nuorimmainen on äitiinsä kohdistanut sitä katkeruutta ja äiti taas on yksinhuoltajana niin tiukassa paikassa, ettei ihmekään, jos ei saa yhteyttä lapsiinsa. Se oli jotenkin suloista, että Joona oli Naksun saanut isältään, joten ei ihmekään että sillä on tunnearvoa. Ja varmaan poikien äidillä oli ehkä erosta jonkinlaista katkeruutta jäänyt miestään kohtaan ja ehkä senkin vuoksi hän halusi hävittää sen Joonalle rakkaan pehmokäärmeen, jos kokee että jää kakkoseksi poikien isälle.

Jotenkin pystyn hyvin kuvittelemaan täysi-ikäisen Joonan sadan käärmeen kanssa. Ja tuo loppu oli hellyyttävä, kun Jasu alkoi kertoa sitä tarinaa, aww. :3

Tässä oli sopivasti vähän angstia ja kuitenkin sellainen lämmin veljellinen side oli tarinassa mukana alusta loppuun. Olisi mielenkiintoista lukea näistä jopa joku tarina, kun molemmat on vähän varttuneempia.

Kiitos vielä tästä tekstistä. En ole aikoihin oikein lukenut mitään finissä, niin oli mukava pystähtyä oikeasti lukemaan hetkeksi jotain ja saada vielä kommenttikin jätettyä.

[Tomsessed]

Kosmik, vähän myöhässä tosiaan joo. Mutta saman vuoden puolella kuitenkin! Kiva kuulla, että tykkäsit, koska vähän pelkäsin, että tuleeko tästä liian masisteleva noiden riitojen ja isän lähdön takia. Tämä teksti lähti rakentumaan nimenomaan veljeksien päälle, ja kun yritin keksiä jotain keveämpää lisäystä, syntyi Naksu, koska olen lukenut sun juttuja käärmeestäsi lemmikkitopasta ja niistä välittyy, kuinka tärkeä se sulle on. Eihän pehmokäärme nyt sama asia tietenkään ole, mutta sopi tähän yhteyteen parhaiten. Katsotaan, jos joskus saisin kirjoitettua näistä jotain lisää! Kiitos kommentista.

[jossujb]

Voi että  Itsekin kun tulee enemmän tai vähemmän rikkinäisistä oloista niin samaistuin Joonaan paljon, vaikka meidän perheessä minä olin se vanhin xD Ei, mutta, kyllä voi ihan oikeasti olla niin että yksinkertaisesti persoonallisuudetkaan ei äidin (tai muun vanhemman) ja lapsen kanssa yksinkertaisesti nappaa ja sitten kun siihen lisätään muutenkin vaikea elämäntilanne, niin riitaahan siitä syntyy.

Onneks Joonalla on Jasu <3 Toki huolettaa näin lukiessa hänenkin jaksamisensa, kun pidemmän päälle pienemmistä huolehtiminen ei kuulu toisille lapsille. Mutta ainakin hän on reipastunut erosta. Se mikä rikkoo yhden niin vahvistaa toista, me ollaan erilaisia ihmisiä. Mä rupesin fundeeraileen, että ois kiva nähdä äidinkin näkökulma. Onko hän väsynyt? Miksi se lelukäärme tai mikä tahansa muu riidan aihe on riitelemisen arvoinen? Aikuisen tietysti pitäisi osata asettaa itsensä aikuisen asemaan, mutta me ollaan kaikki ihmisiä vaan.

Tämä tarina oli hyvin elämänmakuinen, siis hyvin realistinen. Voisin kuvitella, että melkein kuka tahansa, jolla on ollut vähänkin saman tyyppisiä kokemuksia lapsuudessa tai nuoruudessa voisi nähdä tässä itsensä. Itse ainakin näin, tuli monessa kohtaa melkein tippa linssiin kun kosketti niin läheltä. Kiitos.

jjb

[Tomsessed]

jossujb, joo riitoja todellakin syntyy kun erilaiset persoonat kohtaa, vaikka ei olisi edes vaikea tilanne. Ja sitten kun on, niin melkoinen soppahan siitä syntyy. Onneksi Joonalla on Jasu elämässään, kun kaikki muu potkii, mutta ehdottoman oikeassahan olet siinä, ettei pidemmän päälle olisi kyllä Jasun homma huolehtia nuoremmastaan. Äidin näkökulma olisi muuten mielenkiintoinen! Koska eihän häntäkään nyt ihan kaikesta syyttää voi, onhan tässä kaikki käyneet läpi paljon ja tosiaan ihminen hänkin vaan on. Kiitos sulle!

[Meldis]

Olipas hauskaa löytää Finistä teksti, joka herättää minussa tunteita nuorisotyöntekijänä. Yleensä Finissä lukiessa jätän ammattiminän ulos, mutta tätä oli tosi jännä lukea, kun oli jopa vaikea jättää nuorisotyöntekijän laseja pukematta. Jokin Jasun hahmossa tuntui todella tutulta ja myös Joonassa. Samoin valitettavasti perheensä jättänyt isä. Perheen dynamiikassa oli kaikesta tapahtuneesta huolimatta arkista lämpöä ja minusta on upeaa, miten Jasu onnistui jättämään villin elämänsä jälkeen, kun ymmärsi, että pikkuveli tarvitsee häntä. Tykkäsin, miten Jasu ei missään vaiheessa ruvennut puolustelemaan äitiä tai syyttämään isää vaan oli koko ajan veljensä puolella ja rauhoitteli häntä, eikä tuonut hetkeen turhaa välien selvittelyä. Hän vain oli läsnä pikkuveljelleen ja se oli juuri mitä Joona tarvitsi. Toivon, että Joonakin kasvaa jossain vaiheessa ymmärtämään, että isä ei ole lainkaan mikään sankari, kun on jättänyt perheensä (jos oikein ymmärsin, ihan vain omasta halustaan) ja että äiti ja isoveli ovat hänen elämänsä sankareita ja tuki ja turva jatkossa.

Ikävää tietenkin, että Jasun pitää olla noin nuorena jo aikuinen. Hänen on pitänyt lyhyessä ajassa kypsyä ja pistää omat tarpeensa taustalle ja vaikka se on mielestäni hellyyttävää ja häneltä ihailtavaa, on väärin, ettei hän noin nuorena enää saa olla nuori. Hänen kuuluisi tehdä tyhmyyksiä ja virheitä, ei tosin ehkä ihan ojan kuopalle johtavia tai jopa sairaalaan päätyviä, mutta sellaista normaalia teinielämää, mutta isän lähtö ja sen aiheuttamat railot perheessä estävät häntä tekemästä niin. Haluan uskoa, että tämän täyskäännös hänen käytöksessään johtaa vastuulliseen aikuisuuteen, mutta kyllähän tuo voi myös aiheuttaa ongelmia myöhemmin elämässä. Josko äiti ja veli ovat hänen tukenaan, ettei niin käy. ^^ Tykkäsin myös erityisesti siitä, että tässä oli veljekset päähenkilöinä. Ihan liian tuttua, että pojille ei anneta mahdollisuutta näyttää tunteitaan ja tukeutua toisiinsa, edes veljesten toisiinsa. Joten ihanaa, että tässä oli pojat puhumassa tunteistaan ja itkemässäkin. ^^

Tosi söpö ja uskottava elementti tuo käärme, jota ei saa pestä missään nimessä. Käärmeparka! Juuri tuossa pehmolelussa minusta näkyi kivasti, ettei Jasu aikonut alkaa vetää isää lokaan eikä niin ollen pakottaa Joonaa heittämään lelua pois, koska se ei ratkaisisi mitään sillä hetkellä. Hän on nyt vain läsnä ja tukee Joonaa, jos äiti yrittää hankkiutua Naksusta eroon. <3
Kiitos tästä, oli tosi kaunis kuvailu miten nätti veljesten suhde voi olla.