Merenpohjaystävyyttä | S | triplaraapale

[Mort]

Kirjoittaja: Mort
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Mustekala & kultakala
Genre: Mä osaa taas sanoa. Ystävyyssöpöilyä. Triplaraapale.
Yhteenveto: Se oli oikealla. Sitten se oli vasemmalla. Ja taas oikealla. Mustekala ei tiennyt, mikä se oli. Se ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt mitään sellaista.

A/N: Tota joo. Ideasta kiitos kuuluu toiveajatukselle, joka ystävällisesti siteerasi mesessä miulle yhtä suomalaista naisnäyttelijää (ettekä ikinä arvaa, kuka on kyseessä) ja tämä johti siihen, että sain huomata kirjoittavani iltasatua tyttöselleni. Kiitos kuuluu tälle naisnäyttelijälle, joka haastatteluissaan on tullut maininneeksi kultakalan ja mustekalan ja siitähän se ajatus sit lopullisesti lähti.  Tästä tuli loppujen lopuksi niin kiva, että kehtaan jopa julkaista tämän.

***

Merenpohjaystävyyttä

Olipa kerran suuri meri. Sen meren pohjalla, hylätyssä kaljuunassa asusti pieni mustekala. Mustekala, joka pelkäsi luikerrella ulos asuinsijastaan. Miksi se pelkäsi? Olisi vaikeaa erotella vain yksi syy monista. Se pelkäsi ympärillä vellovaa, valtavaa vesimassaa, joka saattaisi imaista niinkin pienen eläimen mukaansa. Se arasteli muita eläimiä – ne olivat isompia ja vahvempia kuin pieni mustekalaparka. Se pelkäsi, että jostain hyökkäisi vihollinen sen kimppuun.

Niinpä mustekala vietti yksinäisiä, pitkiä päiviä purtilossaan, jonka seinälankut olivat lahonneet vuosien saatossa. Se painoi pyöreän silmänsä lautojen väliin syntyneeseen rakoseen ja tarkkaili ympäristöä. Katsoi oikealle. Katsoi vasemmalle. Katsoi jälleen oikealle. Näin se vietti tunteja, päiviä ja viikkoja. Viikot vaihtuivat kuukausiksi, kuukaudet vuosiksi. Mitään ei tapahtunut. Mitään ei tapahtunut pitkään aikaan.

Mustekala oli tulossa vakuuttuneeksi, ettei mitään pahaa voisi sattua, vaikka se piipahtaisikin nopeasti aluksen ulkopuolella. Se oli tulossa mökkihöperöksi. Se halusi päästä tekemään kahdeksanlonkeroisen hiekkaenkelin purtilon ulkopuolella olevaan hiekkadyyniin. Se oli aina halunnut tehdä sellaisen. Se oli nähnyt kuvia enkeleistä. Kultainen välähdys oikealla kuitenkin tuhosi sen suunnitelmat.

Se oli oikealla. Sitten se oli vasemmalla. Ja taas oikealla. Mustekala ei tiennyt, mikä se oli. Se ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt mitään sellaista. Se kimmelsi kirkkaana ja tuli lähemmäksi. Mustekala vetäytyi varjoihin ja yritti piiloutua. Uteliaisuus vei vallan pellolta. Se kiiruhti kaljuunan kannelle ja tähysti jokaiseen vedensuuntaan. Mustekala ei osannut odottaa, että kaunein olento, jonka se koskaan oli nähnyt, lähestyisi sitä yläviistosta.

Ne katselivat toisiansa. Pieni ja romuluinen mustekala, kaunis ja elegantti kultakala. Ne olivat täysin erilaisia. Vastakohtia. Kultakala ehdotti, että ne voisivat olla ystäviä. Mustekala epäröi vaatimattoman hetken. Lopulta se vakuuttui, ettei sille voisi sattua mitään niin korean ystävän kanssa.

Muut kalat eivät hyväksyneet ystävyyttä. Ne kuiskivat, että se oli väärin. Mustekala ja kultakala eivät välittäneet. Ne olivat löytäneet toisensa. Ne vain nauttivat toistensa seurasta. Niitä ei haitannut, miltä toinen näytti. Nehän olivat vastakohdat ja vastakohdathan tunnetusti täydentävät toisiaan.

***

A/N: Tällaista tällä kertaa. Kommenttia otetaan jälleen vastaan.

[toiveajatus]

Pahoittelen kun tässä vastaamisessa on kestänyt. ♥ Minä tiedän, että minulta saa tahtomattaankin hirveen hyviä ideoita… Ja kiitos iltasadusta, tämä on ihana…

Ensinnäkin minä pidän tosi paljon tämän nimestä, se on sellainen ihana söpö… Ja sosiaalisten tilanteiden kammoinen mustekala on jotain aivan sanoinkuvailemattoman aaawiteltavaa… Ja oikeasti, kahdeksanlonkeroinen hiekkaenkeli… ♥

Mainitakseni vielä, että ihastuin tuohon loppuun. Se vain on niin suloista, kun pikku Mustekala saa viimein ystävän… ♥ Ääh, en minä keksi mitään fiksua, rakentavani (jos sitä ikinä on ollutkaan…) on edelleen Floridassa vahtimassa erästä henkilöä…

Mutta siis, kiitoksia omistusliitteeni, kiitoksia oikein paljon… ♥ Ideoita on tarjolla jatkossakin...

[Antelope]

Voi että, tämä oli suloinen! :3

Tämä on oikeastaan sellainen oikein perinteinen – iltasatu, niin kuin tämän oli ilmeisesti tarkoituskin olla. Sellainen satu, joka kerrotaan pienille lapsille, jotta he ymmärtävät ystävyyden merkityksen ja tärkeyden, ja sen ettei kannata kuunnella toisten mielipiteitä siinä asiassa, kunhan he ovat itse onnellisia. Sellaista oikein kliseistä, ja olihan tämäkin kliseinen, mutta myös vähän erilainen. Mustekala ja kultakala eivät ole tälläisissä tarinoissa ne tavallisimmat hahmot, yleensä se on kissa ja hiiri tai jotain, jotka ovat luonnollisia vihollisia. Hih, hyvin suloiset valinnat päähahmoiksi kyllä.

Nimi tällä originaalilla on aivan ihana! Se oli se joka sai minut aukaisemaan tämän ficin, rakastan.  ♥ Minä kyllä odotin jotain muuta, syvää tunnekuvausta ystävyydestä ja vastoinkäymistä, mutta vierellä pysymistä. Kyllähän tämäkin sitä oli sitä omalla tavalla – hyvin suloisella tavalla vieläpä. Mutta ehkä tämä oli parempi juuri näin, tällaisenaan mustekalan ja kultakalan kera.

Alun kuvailu yksinäisestä mustekalasta oli kyllä aika sydäntäsärkevää, ja rakastuin erityisesti kohtaan, jossa mainittiin, että mustekala oli aina halunnut tehdä kahdeksanlonkeroisen hiekkaenkelin dyyniin. Aaaw!  Mutta sitten tuli kultakala, ja sulin ihan kokonaan viimeistään siinä kohdassa, kun se kysyi mustekalalta josko he voisivat olla ystäviä.

Se halusi päästä tekemään kahdeksanlonkeroisen hiekkaenkelin purtilon ulkopuolella olevaan hiekkadyyniin.

Tämä särähti korvaan hiukaan korvaan, kun tuota hiekka-sanaa toistettiin, mutta ei tämä mikään vakava juttu ollut. Kunhan oli pakko jostain nillittää. : D

Niin, kokonaisuutena tämä oli oikein suloinen triplaraapale, ja minä tykkäsin kyllä, hih. Kiitos kovin tästä! :3

[Lils]

Eikä, ihana!

Minä rakastan merta, ja se on sananakin tosi nätti - se otsikossa kiinnitti heti huomion, ja muutenkin merenpohjaystävyys kuulostaa niin ihastuttavalta, suloiselta. Tämä vaikutti heti alkuun tosi mielenkiintoiselta ja ihanalta, ja varsinkin, kun aloitit sen "olipa kerran", tästä tuli niin suloinen olo! Tykkäsin kun tämä oli sellainen satu, vähän niin kuin ilta satu joo, ja kuvailu oli koko ajan sellaista lempeää ja pyöreää, sellaista, että tällaisen voisi lukea pienelle lapselle, mutta siitä pitää silti tämänkin ikäisenä!

Tavallaan tuo alku oli oikeastaan aika surullinen. : D Hassua ajatella, kun tämä kuitenkin oli saduntyyppinen kertomus, mutta niin kuin aina saduissa, minun kävi kovasti sääliksi yksinäistä mustekalaa. Varsinkin, kun itse ainakin ajattelen kaikki mustekalat ja meduusat ja sellaiset otukset jotenkin hirveän pelottavina, mutta tässä se pieni mustekala pelkäsikin itse kaikkia muita. Tuo hiekkaenkelikohtaus oli kaikista ihanimpia, suuri unelma pienelle mustekala paralle, jonka aika vain kului kun se ei uskaltanut tavoitella unelmiaan.

Mutta onneksi samaan tapaan kuin alku oli surullinen, tarinan jatkuessa sytytti se huulille leveän hymyn! Kultakala oli niin suloinen ehdottaessaan ystävyyttä, ja juuri se kohta kertoi paljon näistä kahdesta otuksesta: mustekala oli epävarma ja pelokas, ja vain katseli kultakalaa, kun taas kultakala oli elegantti, hieno ja kaunis, mutta oli silti hyväntahtoinen ja kävi hakemassa mustekalan mukaansa. Ihana tuo, miten he eivät välittäneet muiden mielipiteestä, vaan surullisesta mustekalastakin tuli onnellinen!

Oikeasti oaahhh aivan ihana pieni tarina! Tästä tuli ehdottomasti hyvälle tuulelle, ja kaikki oli kirjoitettu taitavasti ja tosi suloisesti. Kiitos tästä hyvänmielenpalasesta, tästä tuli ihana olo. ♥

[Sadie]

No voi aww, mitä tähän voi sanoa? Ajattelin ensin, että tässä olisi kaksi merenneitoa (aivan loistava nimi näin btw!), mutta onneksi ei, näin oli paljon paljon paljon parempi.
Mustekala sai multa heti symppispisteet puolelleen, samoin aloitus; Olipa kerran sopi tähän tosi hyvin. Alussa oli ihanaa surullisuutta, mutta loppua kohden jotenkin... khkhjewkf, en osaa kuvailla. Haluaisin sanoa niin paljon, lainata jokaisen viisaan kohdan, mutta se taitaisi olla vähän turhaa, joten *insert whole story here* vai miten se menikään.
Mökkihöperö romuluinen mustekala sekä elegantti kultakala kyllä todellakin täydentävät toisiaan, oikein rohkea ehdotus kultakalalta ystävystyä!

Tälläi ihana pieni suloinen originaali, näitä lisää.

[fallenangel]

No voihan hellanlettas mitäs tähän vois muuta järkevää edes sanoa ! Aivan upea satu, kelpaa luettavaksi niin pienemmillekkin kuin sitten ihan vanhemmillekkin kun tästä pystyy löytämään nätä yhtäläisyyksiä ja vertauskuvia tosielämään (tai ainakin itse pystyin vertauskuvia kehittelemään, syyttäkää sitten tämän höperön mielikuvitusta jos muut eivät niitä löytäneet) ja sitten pikkuset saa vaan nautiskella kauniista sadusta (:

Tosiaan aluksi kävi hiukan sääliksi yksinäistä raasu mustekalaa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Pidin erityisesti juuri tällaisesta erinlaisesta aiheesta ja hahmoista, saduissa olen itse ainakin vaan törmäillyt näihin yleisimpiin nallekarhuihin ja susihukkiin niin nämä merenelelijät olivat kivaa vaihtelua (:

[Mort]

toiveajatus: Siinä mitään kestänyt. Omistusliite. Ja ideoita otetaan vastaan. Kuten huomaat, en osaa vastata rakentavasti - ajatukset on jo sunnuntaissa. Tack. 

Artist: Mukavaa, että kelpasi ja hienoa, jos tätä luetaan myös ei-finiläisille. Olen otettu. Kiitos.

Antelope: Loistavaa kuulla, että kerrankin olen onnistunut nimeämään tekstin niin, että se saa ihmiset lukemaan tämän. Lainaamasi kohta tuotti hankaluuksia kieltämäti ja "hiekka" sanan toistaminen teki kohdasta vähän töksähtävän - täytyy yrittää jossain vaiheessa muokata sitä hieman. Kommentistasi kiitän todella paljon.

Lils: Ihanaa, että on ihana. Aww, hymyilen täällä vain kommentillesi. Aivan loistavaa, jos tämä on saanut ihmiset hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Thänk yoü.

Sadie: No aaw - tämä on aivan mieletöntä, että tämä on kerännyt näin paljon lukijoita ja kommentteja, sillä tämän piti aluksi olla osoitettu vain yhdellä henkilölle, eikä tarkoitukseni todellakaan ollut julkaista tätä (niin ne suunnitelmat muuttuu). Täytynee yrittää jatkossakin väkertää jotain tämän tyylistä. Kiitos kommentistasi.

fallenangel: Merenelävistä tosiaan kirjoitetaan ihan liian vähän - tähän on tultava muutos. Hienoa, että/jos sieltä löytyy vertauskuvia - sitä en kerro, onko ne sinne ujutettu tarkoituksella vai ei. Ääh, mä en osaa taas sanoa mitään järkevää - oon vaan otettu tästä järkyttävästä kommenttimäärästä. Kiitos.

[pihlajanmarja]

Mua vähän hävettää nyt. Oon varannut tämän ficin kauan kauan sitten kommentointikampanjasta. Silloin luin tämän, laitoin kirjanmerkkeihin ja ajattelin että kommentoin myöhemmin oikein ajan kanssa. Ja unohdin! Oon pahoillani tästä hyvin hyvin myöhästyneestä kommentista.

Itse tekstiin sitten: Tämä on oikein suloinen! Kerronta on sadunkaltaista ja tosi sujuvaa, mustekalapäähenkilöstä tulee heti sympaattinen kuva. Tarinassa on hauskoja yksityiskohtia, kuten kahdeksanlonkeroinen hiekkaenkeli ja sitten yhtäkkiä ilmestyvä kultainen välähdys. Ensin tunnelma on synkähkö, käy sääliksi mustekalaparkaa, joka joutuu olemaan ihan yksin. Mutta heti kun kultakala ilmestyy kuvioihin tulee lukijallekin valoisampi mieli.

Pidin tästä tosi paljon! Mielestäni loppua oisi voinut kirjoittaa vähän pidemmästikin, mutta toisaalta teksti käy ihan yhtä hyvin tällaisena lyhyehkönä välipalana, josta jää hyvä mieli. Kiitoksia kivasta lukukokemuksesta, ja edelleenkin pahoitteluni kommentin viivästymisestä.

[Kaarne]

Näin vuosien takaa halusin tulla sanomaan, että minustakin tämä oli tosi suloinen! Ficin nimi kiinnitti huomion ja sai minut klikkaamaan tämän auki, ja teksti olikin sitten ihan yhtä hymyilyttävä kuin sen otsikkokin. Kiitos vielä näin kahdeksan vuoden jälkeen tästä pienestä ilovälipalasta!