Ikäraja: S
Tyylilaji: pahaenteinen mysteeri
Paritus: Harry/Ron
Haaste: Spurttiraapale VI
A/N: Noh, tulipa kirjoitettua tällainen
Pysähdyspaikka
Ron joi pahaa kahvia. Se maistui rasvaiselta ja palaneelta. Hän katseli tienvarsiravintolan ikkunasta ulos. Ron ei muistanut nähneensä yhtäkään autoa sinä aikana, kun he olivat ravintolassa istuskelleet. Tässä pysähdyspaikassa oli jotain vialla. Ravintola oli melkein täynnä, mutta parkkipaikalla oli vain heidän autonsa. Ympärillä oli erämaata silmänkantamattomiin. Miten muut siis olivat tänne päätyneet? Kävellenkö? Se tuntui epätodennäköiseltä. Ron katsoi taivaalle ja kurtisti kulmiaan. Aurinko ei vaikuttanut liikkuneen taivaalla tuumaakaan, vaikka he olivat olleet täällä jo… Ronin sydän alkoi hakata. Hän ei tiennyt. Hän ei osannut edes arvata.
”Harry”, Ron sanoi suu kuivana. ”Meidän pitää lähteä. Nyt heti.”
”Mitä?” Harry sanoi kärttyisästi ja käänteli karttaa käsissään. ”Miksi?”
”Tässä paikassa on jotain vialla”, Ron sanoi hiljaa liikuttaen huuliaan niin vähän kuin mahdollista. Hän ei tahtonut kenenkään kiinnittävän heihin huomiota. Vaara pisteli hänen niskaansa. Ron päätti pelata varman päälle. Hän ei halunnut tuhlata kallista aikaa jankkaukseen. Ron tarttui Harrya tiukasti ranteesta, katsoi vihreisiin silmiin ja sanoi painokkaasti:
”Harry, nyt lähdetään.”
Harry jähmettyi ja lopetti heti kartan kahistelun. He tuijottivat toisiaan tahmaisen muovipöydän ylitse. Ron yritti äänettömästi kertoa, että vaistosi uhan. Harry nyökkäsi tuskin havaittavasti. He hivuttautuivat rauhallisesti pois loosista ja nousivat seisomaan.
Koko ravintola hiljeni. Jokainen nainen, mies ja lapsi kääntyi katsomaan heitä yliluonnollisen nopeasti. Kuului useampi kuvottava rusahdus kuin heidän niskansa olisivat murtuneet liian rajusta käännöksestä. Ronia puistatti. Kylmä hiki nousi hänen iholleen. Ron hapuili Harrya, ja tuntiessaan tämän tarttuvan hänen käteensä, Ron kykeni olemaan vapisematta.
”Kävellään”, Harry kuiskasi. ”Ovelle. Ihan rauhassa. Ei äkkinäisiä liikkeitä.”
Ron vain nyökkäsi. He ottivat pari askelta. Kukaan ei liikkunut, mutta piinaavat silmäparit tuijottivat heitä jokapuolelta. Ronin sydän paukkui tuskallisen kovaa hänen rinnassaan. Ovi lähestyi askel askeleelta. Harryn käsi oli varma hänen omassaan. Ron tuijotti ovea ja kuulosteli painostavaa ja nälkäistä hiljaisuutta ympärillään.
Harry tarttui ovenkahvaan. Silloin tapahtui paljon ja nopeasti.
Kuului kaksikymmentä eläimellistä rääkäisyä. Kaikki asiakkaat syöksyivät heitä kohti, suoraan yli loosien ja pöytien kuin verenhimoiset pedot. Harry puski oven hartiallaan auki ja kiskoi Ronin mukaansa. He juoksivat autolle.
Ron ei tiennyt, miten hän onnistui käynnistämään auton ja peruuttamaan pois. Hän survoi kaasua, kunnes takapeilissä näkyi vain hiekkapölyä.
Vaaran vapina ravisteli heitä kuitenkin vielä monen kilometrin ajan.
