Nimi: Jouluyön lauluja
Fandom: Harry Potter
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylilaji: Draama
Yhteenveto: Harry ei ollut tätä ennen ikinä astunut jalallakaan yhdenkään kirkon sisäpuolelle
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen
Harry/Draco – kaikkien aikojen paritus#2 ja
FFF1000 sanalla
paimenpoika.
~Jouluyön lauluja~
Godricin notkon joulumarkkinat pidettiin aina viikkoa ennen joulua ja markkoinoilla riitti väkeä. Harry kuljeskeli kaikessa rauhassa kojulta toiselle etsien samalla sopivaa joululahjaa Dracolle. Maahan oli satanut ohut kerros lunta ja pieni pakkanen piti huolen siitä, ettei se sulanut heti pois. Monista kojuista tulvi houkuttelevan mausteisia tuoksuja ja jossain soi hiljalleen kaiuttimista joululauluja. Välillä eräs mies istahti jakkaralle mikrofonin äärelle soittaen kitaraa ja laulaen tunnettuja lauluja ihan paikan päällä. Harry pysähtyi erään kojun luokse ja osti itselleen höyryävän kuumaa glögiä ja muutaman piparkakun. Hän katseli samalla lapsia, joista osa pomppi sydämensä kyllyydestä markkinapaikan laitamille tuodussa pomppulinnassa ja jotkut lapsista olivat päässeet ponirattaiden kyytiin.
Hän jatkoi kierrostaan ja pysähtyi seimiasetelman luokse, jonka hahmot olivat noin kahden jalan korkuisia nukkeja. Hän näki kuinka taidokkaasti asetelma oli tehty monia yksityiskohtia myöten. Se oli kuin pieni talli olisi tuotu ulos ja siellä oli ihmisiä ja eläimiä heinän ja olkien seassa. Hän kiinnitti huomion asetelman paimenpoikaan, jonka sylissä oli pieni lammas. Paimenpojan hiukset muistuttivat hänen omiaan. Ne olivat mustat ja sotkussa vähän joka suuntaan.
”Olet tervetullut mukaan jouluyön kirkkoon, jolloin laulamme kauneimpia joululauluja”, joku sanoi havahduttaen Harryn ajatuksistaan. Hän otti vastaan hänelle tarjotun mainoslehtisen joululaulujen yöstä.
”Kiitos”, Harry vastasi.
Tilaisuus olisi viikon kuluttua Godricin notkon kirkossa, josta näkyikin vilaus muutaman korttelin päässä. Harry havahtui huomaamaan suuren valikoiman kauniita käsinneulottuja lapasia ja pipoja, sukkia ja kaulahuiveja, joiden koko tuotto menisi lähetystyön hyväksi. Harry huomasi ostavansa kojulta yhtä ja toista läheisilleen. Villasukkia ja lapasia ei koskaan ollut liikaa. Godricin notkossa mielenkiintoista oli se, että koskaan ei voinut olla aivan varma, oliko vastassa toinen taikova henkilö vai tavallinen jästi. Molemmat kun elivät rinnakkain sulassa sovussa Notkossa ja monet tunsivatkin Harryn, vaikka kaikki eivät sitä välttämättä näyttäneet. Sodan päättymisestä oli nyt kulunut kolme ja puoli vuotta.
Kotona Harry piilotti ostoksensa odottamaan paketoimista. Hänen ajatuksensa liihottivat uudelleen markkinatunnelmaan ja siihen seimiasetelman pieneen paimenpoikaan. Hän ei ollut ikinä ollut kirkossa. Hänen teki mieli osallistua joululaulujen yöhön ja nähdä Godricin notkon kirkko myös sisäpuolelta, jonka hautausmaalle hänen vanhempansa oli haudattu. Hän muisti sen jouluyön, jolloin hän oli ollut metsästämässä hirnyrkkejä ja poikennut Hermionen kanssa hautausmaalla. Kirkolta oli tuonakin yönä kuulunut laulua. Liian usein hän oli poikennut vain hautausmaalla, mutta ei koskaan kirkossa sisällä. Saisikohan hän Dracon innostumaan asiasta.
”Draco, mitä sanoisit jos menisimme jouluyönä Godricin notkon kirkolle joululaulujen yöhön?” Harry kysyi kun he nauttivat yhteistä iltahetkeä iltapalan äärellä.
”Ei minulla siihen mitään erityistä sanottavaa ole. Jos haluat mennä, niin sitten me menemme”, Draco sanoi.
”Minä en ole ikinä ollut kirkossa. Ajattelin että oli mukavaa nähdä nimenomaan Godricin notkon kirkko sisältä”, Harry sanoi.
”Et ole ollut kirkossa?” Draco ihmetteli.
”No en ole. En ole ikinä astunut jalallanikaan yhdenkään kirkon sisäpuolelle”, Harry totesi ja Draco hymähti.
”Miten niin on päässyt käymään?” Draco kysyi vielä, sillä ajatus tuntui hassulta, vaikkei hänen oma sukunsakaan mitään kirkossa käyvää porukkaa ollutkaan, oli hän silti muutaman kerran kirkossa tullut käyneeksi.
”Setäni ja tätini olivat niin ateisteja että jos televisiosta tuli jumalanpalvelus, he vaihtoivat heti kanavaa”, Harry sanoi olkiaan kohauttaen. ”Ja koska vanhempani on haudattu Godricin notkon kirkon hautausmaalle, ajattelin että se kirkko olisi sopiva.”
”Meillä ei taida olla vaihtoehtoja. Me menemme jouluna kirkkoon, jotta pääset korjaamaan asian.”
Niinpä myöhään jouluaattoiltana Harry ja Draco liittyivät niiden monien muiden seuraan, joiden askeleet veivät kohti Godricin notkon kirkkoa. Hautausmaalla oli sytytettynä jo useita kynttilöitä, myös Harryn sinne aikaisemmin viemät kynttilät. Pimeällä hautausmaan valomeri oli näyttävä, vaan nyt Harry keskittyi enemmän kaikkeen siihen, mitä hän näki kirkon sisällä. Ovella heitä oli kättelemässä ja toivottamassa tervetulleeksi muutama kirkon vapaaehtoinen, jotka jakoivat tulijoille lauluvihkosia. Harry tunsi rinnassaan jotain samaa, kuin ensikerran saapuessaan Tylypahkan Suureen saliin. Kirkon katto oli korkealla ja siellä oli maalauksia. Kirkossa tuoksui miedosti vaha tai lakka, mutta myös havu, sillä etuosassa oli suuri koristeltu joulukuusi ja siellä täällä seinillä oli havuista tehtyjä köynnöksiä ja kransseja. Monin paikoin oli sähkökynttelikköjä ja aivan kirkon etuosassa oli myös muutama elävä kynttilä.
He asettuivat kirkon puoliväliin lähelle keskikäytävää, josta näki joka suuntaan. Puheensorina täytti kirkon, kun ihmiset tervehtivät tuttujaan ja ystäviään ja etsien istumapaikkaa. Harry totesi kirkon penkin olevan melko kova, eikä kovin miellyttävä jos sillä pitäisi istua monta tuntia, mutta hän unohti sen pian, sillä niin paljon hänellä oli ihmeteltävää ja katseltavaa. Kirkon alttaritaulu oli suurin yksittäinen maalaus. Sen lisäksi oli useita pieniä maalauksia, muutamia puisia patsaita ja sivuikkunat olivat värillistä lasia. Draco hymyili vähän hänen lapsenomaiselle uteliaisuudelleen päätään pudistaen. Hän rutisti Harryn kättä heidän välissään ja Harry hymyili. Sitten Harry huomasi kirkon etuosassa olevan kaarikupolin reunaan kirjoitetun tekstin.
Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema 1 Kor 15:26. Se oli sama teksti, joka oli myös hänen vanhempiensa hautakiveen kaiverrettu. Teksti sai nyt jollain lailla uuden ulottuvuuden, kun se oli myös kirkon seinään talletettuna.
Tilaisuus alkoi lyhyin alkusanoin ja kohta koko kirkon väki lauloi enemmän ja vähemmän tuttuja joululauluja yhdessä. Välillä Harry lauloi, välillä hän kuiskutteli jotain Dracon korvaan. Hän oli huomannut, että markkinoilla ollut seimiasetelma oli nyt kirkon etuosassa joulukuusen vierellä ja asetelmaan oli lisätty nyt enkeleitä mukaan. Oli hienoa olla kerrankin lämpimässä ja tunnelmallisessa kirkossa sisällä laulamassa muiden mukana, eikä aina sen ulkopuolella hautausmaalla. Kaarikupolin tuttu teksti sai Harryn tuntemaan, että hän voisi muistella aivan yhtälailla vanhempiaan, Siriusta ja muita sodassa kuolleilta kirkon sisälläkin. Hän tunsi Dracon lämpimän käden omassaan ja kuunteli kuinka Draco lauloi tutuimpia lauluja muiden mukana.
Jouluyön puhe oli lyhyt ja sen aiheena oli seimiasetelmastakin tuttu paimenpoika, joka oli kiinnittänyt Harryn huomion. Pieni paimenpoika ja muut paimenet olivat muinaisten aikojen jouluyön ensimmäiset joulun sanoman kuulleet henkilöt. Tilaisuus jatkui vielä muutamalla laululla ja sitten keskiyön merkiksi alkoivat soimaan kirkonkellot. Kirkko tyhjeni, kun ihmiset palasivat koteihinsa joulua viettämään. Harrylla oli rauhallinen olo, kun hän oli tullut ulos ja katseli vielä valaistua kirkkoa ja sen kynttilöin täyttämää pihamaata. Ulkona huomasi että pakkanen oli kiristynyt vähän. Joulupäivälle oli luvattu vähän lisää lunta ja ensimmäiset yksinäiset lumihiutaleet putoilivat parhaillaan maahan. Vielä kirkonkellojen kumistessa Harry ja Draco ilmiintyivät omaan kotiinsa jatkamaan rauhallista joulun viettoa.
