Toisen todellisuuden musiikkia | S | Sirius-ficlet

[Crys]

Nimi: Toisen todellisuuden musiikkia
Kirjoittaja: Crys
Ikäraja: S
Genre: Aamuinen tunnelmakuvaus
Hahmo: Sirius Musta
Haasteet: Kesävaihtarit

Hämärät aamutunnit hetkeä ennen auringonnousua kuuluvat Siriuksen mielestä toiseen todellisuuteen. Juuri se aika on hänen mielestään paras aika soittaa, koska myös musiikki kuuluu toiseen todellisuuteen: siihen kauniimpaan, tyynempään ja onnellisempaan. Kun hän näppäilee kitaraansa puolihämärässä, hän ei tunne istuvansa kuluneella patjalla keskellä pölyisiä muovipusseja, joihin hänen kaikki maallinen omaisuutensa on tungettu, vaan jossain kaukana muistojen ja tulevaisuuden toiveiden välitilassa. Ullakkohuoneen ainoasta ikkunasta lankeaa Siriuksen ylle katulampun valokeila, eikä Sirius usein muuta valoa tarvitsekaan näppäillessään kitaraa unohdettujen valtakunnassaan. Vasemman käden sormet liukuvat enimmäkseen lihasmuistilla soittimen kaulalla. Kitara on huono ja menee nopeasti epävireeseen, kielet ovat liian jäykät ja painavat sormenpäihin punaiset viivat, mutta Sirius ei välitä. Hänellä ei ole kehoa, on vain musiikki.

Tuuli säestää musiikkia ulvomalla nurkissa. Sirius on tullut immuuniksi huoneensa kylmyydelle jo aikoja sitten, eikä hän edes värähdä tuulenpuuskan kutittaessa paljaita varpaita. Hän ei ole täällä. Hän on jossain kaukana, jossa aurinko paistaa, vadelmat tuoksuvat ilmassa ja tuuli on pehmeää ja lämmintä. Hän soittaa kitaraa joen rannalla, niityn keskellä, Tylypahkan nurkissa, vuoren huipulla…

Kun nouseva aurinko värjää Siriuksen silmäluomet punaisiksi, Sirius avaa silmänsä ja huomaa hymyilevänsä uudelle aamulle. Aurinko värjää ilmassa leijuvat pölyhiukkaset saaden ne lähes kimaltelemaan. Pöly ehkä saa hänet aivastamaan kymmenen kertaa päivässä, mutta katsellessaan miten aurinko maalaa nenää kutittavat hiukkaset kimalteiksi, Sirius ymmärtää arkisen kauneuden olevan hänen tottumaansa kolkkoa ja ylellistä kauneutta tuhat kertaa arvokkaampaa. Tämä uusi, vapaa, elämä on avannut hänen silmänsä sille, että todellisuudesta voi muokata haluamaansa.

Kädet tekevät isompia liikkeitä kitaran kielillä ja Sirius heiluu musiikin johdattaessa hänet takaisin toisen todellisuuden hämärään, jossa kaikki on uudella tavalla kauniimpaa. Siihen maailmaan, jossa on enemmän taikaa kuin varsinaisessa taikamaailmassa. Siihen maailmaan, joka ei koostu fyysisestä, vaan tunteista ja äänistä. Kitaran kankeat kielet taipuvat hänen tahtoonsa lähes ajatuksen voimasta, niin ytimestä – sielusta – musiikki kumpuaa helisyttämään ullakkohuoneen ikkunaa.

Kun katulamppu sammuu aamun saapumisen merkiksi, Sirius avaa varovasti kitaran kaulan ympärille jähmettyneet sormensa, puristaa kädet nyrkkeihin ja venyttää ranteitaan. Hän siirtää kitaran syrjään ja heittäytyy pitkäkseen patjalleen. Sirius katselee hetken aikaa auringonvalon keilassa leijailevia pölyhiukkasia ja sulkee sitten silmänsä ottaakseen aamunokoset.

Siriuksella ei ehkä ole paljon, mutta hänellä on oma paikka, kitara ja musiikki. Ja se riittää hänelle.

[Larjus]

Olipa tämä nätti. Tällaisia eskapistisiakin tunnelmapätkiä on miellyttävä lukea, voi itsekin hetkeksi irtautua kaikesta ja keskittyä hetkeen, ja tämä oli pituutensa ja kerrontansa kautta varsin toimiva kokonaisuus sellaiseen. Kivaa kontrastia arkisuuden ja todellisen kuvauksen/kerronnan (kuten vaikka kitaran kielten jäykkyys, kylmenevät varpaat ja pölyiset muovipussit) sekä Siriuksen ajatusten ja tunteiden välillä.

Musiikki on kyllä ihmeellistä, miten se voikaan saada unohtamaan kaiken muun, kuin päätyisi johonkin toiseen todellisuuteen. Itse en osaa soittaa mitään soitinta, mutta kun pelkällä kuuntelullakin pääsee vaikka mihin, voin vain kuvitella millaista on, kun aktiivisesti tuottaa itse sen musiikin. Pelkästään sekin on jo paljon.

Aurinko värjää ilmassa leijuvat pölyhiukkaset saaden ne lähes kimaltelemaan.

Oon just kiroillut miten auringovalo saa kaiken pölyn näkymään liiankin hyvin, mut ehkä pitääkin omaksua tällainen ajattelutapa Vaik se yritys on kyllä varmasti tuhoon tuomittu (koska aaarrggh, pöly, en tykkää  ).

[Crys]

Larjus: Kiva että pidit tästä eskapistista tunnelmapätkää tosiaan! Oman kokemukseni mukaan (sekä musisoijana että kuuntelijana) musiikki voi kyllä helposti viedä mukanaan toiseen todellisuuteen. Hih, pöly ja aurinko ovat kyllä kirottu yhdistelmä (mut ainakin näkee siivota ) Kiitos kommentistasi

[Vendela]

Vihdoin ja viimein olen täällä kommentoimassa! Huomasin tämän tietenkin heti kun tuonne Kevätvaihtareihin tämän julkaisit, mutta koska kyse oli minulle kirjoitetusta tekstistä enkä oikein tiennyt kuuluuko näitä paljastaa niin jäin odotelemaan toista hetkeä tulla lukemaan ja kommentoimaan. Sitten tässä vähän vierähtikin tätä aikaa vaikka haaste päättyi jo aikoja sitten!

Voi miten ilahduin tästä! Vaikka tässä on hieman melankolinen fiilis, niin tykkäsin silti todella paljon tästä Siriuksen omasta tilasta ja hetkestä. Larjus tuossa sanoikin hyvin tuosta eskapismista ja olen kyllä samaa mieltä! Sirius on hahmona sellainen rämäpää ja aina touhuamassa jotain, joten minusta tämä valotti hienosti hänen yksityistä puoltaan, sitä millainen hän on ollessaan itsekseen. Ja kirara ja Sirius, oi mikä yhdistelmä! Näin tämän hetken sieluni silmin ja olin heti vakuuttunut, että jos joku kelmeistä soittaa kitaraa niin se on juuri Sirius

Tulkitsin tämän sijoittuvan siihen hetkeen kun Sirius on riidellyt äitinsä kanssa ja muuttanut pois kotoa. Jotenkin tuolta rivien välistä luin myös sellaista nuoruuden epävarmuutta ja kuitenkin halua näyttää että pärjää itsekin ilman muiden apua. Todella kauniisti kirjoitettu teksti ja ihanasti olit noita inspismurujakin käyttänyt

Lämmin kiitos tästä, pidin!

Vendela

[Crys]

Vendela: Hauskaa, että pidit Mun headcanonissa Sirius soittaa aina kitaraa Hyvä jos pienestä melankolisesta vireestä huolimatta tuli enemmän positiivinen eskapistinen tunnelma, siihen pyrinkin vaikka pelkäsin että menis liian melankoliseks Joo just tuohon hetkeen tän kuvittelin, kun Sirius on karannut kotoa ja löytänyt oman vaatimattoman paikkansa maailmasta. Kiitos kommentistasi