Nimi: Ei hirviöitä ole, eihän?
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: kauhu
Haasteet: Otsikoinnin iloja (kysymysotsikko) ja Tavoita tunnelma #2 Breaking Benjaminin
Blow me away -kappaleella
Muuta: Kannattaa tutustua tämän edeltäjään:
On syytä pelätä pimeää, S niin tämäkin avautuu varmasti paremmin.
A/N: Mulle tuli heti mieleen jokin traaginen actionkohtaus tästä biisistä, ja sitten tuli mieleen Jaakko ja Ohto. Tämä on vähän tällainen teaser, tarkoitus herättää lisää kysymyksiä ja uteliaisuutta.
Ei hirviöitä ole, eihän?
”Hessu on kuollut.”
Se oli ensimmäinen järkevä asia, joka hysteerisestä Tiinasta saatiin irti. Jaakko muisti, miten lujaa Tiina oli puristanut hänen rannettaan. Se oli sattunut. Hän oli ehtinyt ajatella, että ehkä Tiina halusi satuttaa häntä. Tiinalla olisi ollut syynsä. Olihan Jaakon vika, että näin oli käynyt. Hän ei ollut tajunnut varoittaa siitä maailmannielevästä pimeydestä, jonka uhriksi Hessu ja Tiina olivat joutuneet. Jaakko oli pelännyt, ja nyt yksi hänen ystävistään oli saanut maksaa siitä hengellään. Tiinan kidutettu katse oli laukaissut paniikkikohtauksen, ja Jaakko oli juossut vessaan. Hän oli tärissyt ja oksentanut. Peilistä oli tuijottanut joku vieras, jolla oli vainotut silmät.
”Oletko sä kunnossa?” Ohto kysyi koulussa ja otti kädestä ruokalan pöydän alla. Jaakko nieleksi ja tajusi aterimien vapisevan samassa rytmissä käsien kanssa.
”En ole”, Jaakko sanoi, koska vain Ohtolle saattoi puhua, ja puhuminen piti hänet vielä järjissään. ”Mä vaan mietin, mitä niille oikein tapahtui.”
”Älä tee tota itselles”, Ohto sanoi. ”Se ei ole sun vika. Eikä me ehkä koskaan saada tietää, ja sen kanssa on vain elettävä.”
”Mä en usko, että pystyn”, Jaakko kuiskasi.
Hessu ei ollut kuollut. Hessu tuli takaisin, ja se oli ihme. Lööpit hehkuttivat sitä viikkokausia. Hessun kuva komeili kaikkialla. Turvassa. Vahingoittumaton. Hymyilevä, terve poika. Koko Suomi tiesi Hessun tarinan, ja myös sen, ettei tekijää koskaan saatu kiinni. Se hymy Jaakkoa eniten häiritsi. Miten joku saattoi hymyillä tuolla tavalla sellaisen kokemuksen jälkeen? Tiina oli aivan rikki, mutta Hessussa oli selvästi jotain vialla.
”Se ei ole Hessu”, Tiina sanoi tullessaan kadulla poikia vastaan. ”En tiedä mikä se on, mutta se ei ole Hessu. Se on kuollut.”
”Justhan me nähtiin se”, Ohto yritti selittää, mutta Tiina pudisti päätään ja katsoi heistä ohi.
”Hessu jäi pimeään.”
Se tuntui ihmiseltä. Se oli oikeaa lihaa. Jaakkoa yökötti. Hessun olkapään yli hän näki Ohton tajuavan saman. Mistä he muka tiesivät, oliko hirviöitä olemassakaan? Ehkä he olivat vain viimein napsahtaneet.
Hessu yski verta. Jaakko irrotti otteensa ja poika lysähti maahan kuin tyhjäksi puristunut ilmapallo. He eivät soittaneet apua.
Tältäkö tuntui murhata oma kaveri?
Jaakko tuijotti verta käsissään eikä hän enää tiennyt, kuka oli hirviö ja kuka ei.
