Nimi: Menneisyyden demoneista (Työnimi oli kyllä Vitutuksesta, väkivallasta ja luottamuksesta)
Kirjoittaja: Chibi
Ikäraja: S
Genre: Drama, hienoinen angsti
A/N: Osallistuu
Softer World- haasteeseen tällä kuvasarjalla sekä
FFF1000- haasteeseen sanalla poliisi (516.)
Summary:
Tiedän jo liikaa sun menneistä vuosista, kaiken jos kertoisit kukaan ei uskoisi1. Poliisi (250 sanaa)
Olen paikallislehden etusivulla ja alueellisessa lehdessäkin on haastatteluni. Kuvassa pitelen kultamitalia ja hymyilen, vaikka huuleni on turvonnut ja kipeä.
Juon kahvia rauhassa ja haukkaan välillä leivästä, vaikka se sattuu. Äiti silittää hiuksiani ja kehuu minua katsoessaan lehteä olkani yli. Voitin tae kwon don Suomen mestaruuden omassa sarjassani toista kertaa. Toissa vuonna jäin hopealle.
Aamiaisen jälkeen heitän olalle koulurepun ja toiselle harjoitusvarusteet. Kassi on jättimäinen, sillä kannan mukanani hygieniatarvikkeiden ja vaihtovaatteiden lisäksi pukua, pistehanskoja ja potkutyynyjä. Koulun jälkeen vedän ensin junioreiden harjoitukset ja jään sitten omiin harjoituksiin.
Harjoitusten vetäjä, seuramme ainoa mustan vyön haltija, tulee kehumaan viikonlopun suoritustani. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että takakiertopotkuni kaipaa edelleen hiomista. Nauramme ja hän korjaa pukuni kauluksia.
Vetäjämme on iäkkäämpi, mutta vielä kentällä toimiva poliisi. Toisinaan hän ryntää harjoituksiin suoraa vuoron vaihdosta, kun paperityöt ovat venyneet. Kukaan ei valita tai kommentoi, kun hän repii viime tingassa puvun päälleen.
Hän on rauhallinen, pitkäjänteinen ja järjestelmällinen, mutta lämmin ja kiltti. Viiden vuoden ajan hän on opettanut minulle kaiken, mitä olen halunnut kamppailusta ja itsepuolustuksesta oppia. Olen hakannut nyrkkini rikki tyynyyn hänen huutaessaan taustalla lyömään lujempaa. Olen purrut hammasta hänen pitäessään kylmäpussia nyrjähtäneellä nilkallani, oltuani niin väsynyt, että horjahdin potkujen toistoissa. Olen vahtinut tajuntansa menettäneen harrastustoverimme hengitystä, kun hän soitti ambulanssin.
Hän ei ole vain urheilulajin ohjaaja. Hän on minulle mentori, joka on opettanut minut luottamaan itseeni, tekemään oikeita valintoja ja kaiken olevan mahdollista. Ilman häntä en olisi koskaan alkanut kilpailla, enkä olisi saavuttanut kaikkea sitä hyvää, mitä vaalin. Hänen ansiostaan pystyn nousemaan niitä vastaan, jotka lyövät heikompia.
2. Narsisti (350 sanaa)
Äitini pitelee käsiä päänsä suojana ja isäni raivoaa suu vaahdossa. Hän on heittänyt kahvikupin vastapäiseen seinään ja vaaleita tapetteja koristavat ruskeat kahvitahrat. Isä haukkuu äitiä kauhein sanoin, enkä jää odottamaan, kun hän kohottaa kätensä lyödäkseen.
Asetun vanhempieni väliin nostaen käteni vaistomaisesti nyrkkiin eteeni.
Isäni käskee väistymään, mutta puren hampaitani yhteen päätäni pudistaen. Katson häntä eikä kasvoilta paista viha tai rakkaus. Silmät ovat kaikista tunteista riisutut ja niin harmaat, että ne näyttävät lyijyltä.
Isäni ei voi tajuta, kuinka joku voi olla sitä mieltä, että hän on väärässä tai nousta häntä vastaan. Ensin äitini, sitten minä. Kerta toisensa jälkeen.
Saan taas kuulla, kuinka olen uskomattoman huono tytär. Hän ei haluaisi tunnustaa minua tyttärekseen alkuunkaan, koska en tottele ja kunnioita häntä. Kun en väisty, isä kohottaa kätensä lyödäkseen.
Torjun, mutten lyö takaisin.
En lyö takaisin, koska lapsesta asti minut on opetettu kunnioittamaan vanhempiani. En pysty lyömään takaisin, vaikka olen vihdoin oppinut, että kunnioitus pitää ansaita. Isäni ei ole sitä ansainnut.
Äitini kiljuu taustalla, kun isäni yrittää lyödä minua ja sitten siirtää pois tieltään. Lopulta hän pysähtyy, laskee kätensä ja huokaisee. Hän katsoo minua halveksuen ja avaa suunsa, kuin sanoakseen jotain.
Toisinaan hän haukkuu minua ja kertoo, kuinka en ole mitään. Tällä kertaa hän sylkäisee naamalleni. Isä kääntyy lähteäkseen ja tiedän, että hän on rauhoittunut. Käteni tärisevät, kun pyyhin syljen poskeltani.
Seuraavaksi kuulen, kuinka hän nappaa tupakkansa mukaan keittiön pöydältä ja avaa terassin oven.
Huohotan hengästyneenä, vaikka kyseessä ei ollut minkäänlainen urheilusuoritus. Käteni ovat puristuneet nyrkkiin ja rystyseni lähes hohkaavat valkoisena.
Äitini itkee hysteerisesti ja hokee ja sitä, että minun ei pitäisi tulla heidän tappeluidensa väliin.
Tilanteen rauhoituttua kaikki palaa hetkeksi ennalleen. Rauha on maassa niin kauan, kun kaikki käyttäytyvät isälle mieliksi. Olemme koko ajan varpaillamme ja väärä sana voi aiheuttaa uuden räjähdyksen.
Kahvikupin seinällä, puukon iskettynä pöytälevyyn tai puhelimessa esitetyn tappouhkauksen. Turvattomuus on läsnä jokaisessa päivässä, vaikka joissakin se onkin jättäytynyt vaanimaan taka-alalle.
Kukaan ei koskaan sano, mutta on itsestään selvää, ettei tästä kerrota kenellekään.
Lähimmät ystävämme ja sukulaisetkin saavat tietää vasta, kun isäni otetaan kiinni tapon yrityksestä.
Pelkomme ei kuitenkaan lopu oikeudenkäyntiin tai lähestymiskieltoihin.
Pelko ei pääty ennen kuin joku on kuollut.
3. Puoliso (300 sanaa)
Silmäni rävähtävät auki ja vedän henkeä syvempään, kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Nousen istumaan sängyllä, enkä saa pulssia tasaantumaan. Sydämeni hakkaa, kuin viimeistä päivää ja kyynelet valuvat poskilleni. Hengitän pinnallisesti ja liian nopeasti. Uni oli liian todentuntuinen.
Veitsi- Äiti- Sirpaleet.
Sytytän yöpöydän lampun siitäkin huolimatta, että vieressä nukkuva mieheni todennäköisesti herää valoon ja pyörimiseeni. Nostan jalkani sängyn reunalta alas, enkä tajua edes pelätä mörköjä sängyn alla. Normaaleina öinä mietin, mitä tekisin, jos joku yllättäen tarttuisikin nilkkaani.
Tartun lasiin yöpöydällä ja juon sen tyhjäksi, vaikka vesi on huoneenlämpöistä. Painan kyynärpäät polviin ja kasvot käsiini. Vedän syvään henkeä saadakseni sydämenlyönnit tasaantumaan siinä onnistumatta.
Mieheni kietoo kätensä yllättäen ympärilleni. Vuodet isäni ja sittemmin väkivaltaisen seurustelukumppanin kanssa saivat minut niin varuilleni, että reaktionomaisesti isken häntä kyynärpäällä rintaan lähes koko voimallani. Kuulen, kuinka mieheni yskäisee iskun tyhjätessä keuhkot, mutta hän pitää kätensä hartioillani.
Olen jo avaamassa suuni anteeksipyyntöön, kun hän kietoo kädet tiukemmin ympärilleni. Hän tietää painajaisten kiusaavan vielä vuosien jälkeenkin ja kuiskii korvaani lohdullisia sanoja vetäessään minut takaisin vaaka-asentoon ja syleilyynsä.
Mieheni on lämmin ja turvallinen. Niin kornilta, kuin se kuulostaakin ensimmäisen yhdessä nukutun yömme jälkeen tiesin, että hän on oikea. Hänen kanssaan minun ei tarvitse pelätä mitään.
Sykkeeni laskee ja pelko on poissa. Rauhoitun ja pystyn nukahtaa, vaikka itkenkin, kun mieheni kerta toisensa jälkeen muistuttaa isäni olleen kuolleena jo monta vuotta.
Olen lopettanut kamppailuharrastukseni, mutta sparraan edelleen mieheni kanssa. Tiukankin väännön jälkeen häviän joka kerta. Mutta kun hän lukitsee minut otteeseensa ja painaa mattoon tiedän, ettei ole mitään pelättävää. Tiedän olevani turvassa. Ja kun hän päästää irti, nousen polvilleni, käännyn ja painan hänen huulilleen suudelman.
Öisistä heräilyistä huolimatta olen pystynyt jättämään menneisyyteni demonit taakseni. Joskus puhumme niistä äidin kanssa ja itkemme ja nauramme. Pelko on poissa ja me olemme hengissä.
Vaikka kaikki ei ollut pahaa unta, se on sitä nyt. Kaikki on kunnossa.