Nimi: Kun suru tulee saumoista läpi
Kirjoittaja: Ronen
Ikäraja: S
Genre: angst
Hahmot: Draco & Harry
Vastuuvapaus: En omista, en tienaa.
Haasteet: Salainen ystävä III (pelastus)
Yhteenveto: Harry katsoi uupunutta Dracoa päästä varpaisiin, arvioiden mittoja ja ylipäätään koko tilannetta.
A/N: Hieman myöhäinen tervehdys salaiselle pelastusystävälleni Lauchuolle! Toiveissasi oli Dracoa ja Harrya sekä angstia, joten toivottavasti tämä Samuli Edelmannin kappaleesta nimensä saanut pieni tekstinpoikanen tyydyttää tämän tarpeen. :>
Draco yllättyi yhä lukiessaan Viistokujan perällä kyltin liikkeenoven yläpuolelta.
~ Räätäli Harry Potter – maagisia miestenvaatteita ~
Ja olihan Dracolla varauksensa. Ei Potter – Harry – ollut ollut mitenkään erityisen tarkka tai muotitietoinen Tylypahka-aikoina tai niiden jälkeenkään, minkä Rita Luodikokin oli huomannut kolumneissaan; Draco antoi vaimean hymynpoikasen nousta hetkeksi kasvoilleen miettiessään kaikkia niitä kertoja, kun Luodiko oli kuvaillut Harrya ”velhomaailman historian auttamattomasti rumimmilla tavoilla pukeutuvaksi kaavunparsijaksi” sen jälkeen, kun tämä oli päättänyt perustaa vaatehtimon. Luodiko oli tainnut kirjoittaa kolmisenkymmentä kolumnia liikkeen joka ikisestä vaiheesta sen ensimmäisen vuoden aikana, mutta niin vain Harry oli sinnitellyt – kuten aina ennenkin kaikkien haasteiden edessä.
Draco otti askeleen lähemmäs ovea, laski kätensä kahvalle ja pysähtyi vielä hetkeksi pohtimaan. Halusiko hän juuri nyt nähdä Harryn? Vaikka nykyään heidän välinsä olivatkin viileän ystävälliset, Draco tiedosti kaiken aiheuttamansa antipatian edelleen kalvavan sydäntään. Toisaalta sillä ei ollut Dracolle nyt väliä – kylmentynyttä sydäntä ei liikauttaisi mikään.
Draco astui ovesta sisään ja kuuli kellon kilahtavan kirkkaasti yläpuolellaan.
”Hetki vain!” Draco kuuli Harryn huutavan viereisestä huoneesta, jonka ovi oli hieman raollaan. Hän päätti odotellessaan silmäillä esillä olevia juhlakaapuja ja jästimallisia pukuja, jotka – osittain Dracon yllätykseksi – näyttivät jopa paikoitellen paremmalta kuin kaavut. Draco ojentui hieraisemaan yhden kaavun kangasta ja tiesi heti ensimmäisen näppituntuman perusteella, että Harry teki kyllä erittäin laadukasta työtä.
”Draco?”
Harryn ääni sai Dracon hätkähtämään ajatuksistaan.
”Harry.”
”Mitä sinä täällä?”
”Minä… tarvitsen juhla-asun?”
”Ja
kaikista maailman vaatehtimoista minun räätälipuotini on juuri se, johon päädyit sellaista etsimään? Vaikka sinulla olisi varmasti varaa mennä ihan mihin tahansa?”
”No, niin. Ja ehkä kaipasin jotakuta tuttuakin. Tiedän kyllä, että meidän välimme eivät ehkä ole parhaat mahdolliset…”
Harry näki Dracon kasvoilta vastauksen jälkeen, että jokin oli muuttunut. Dracon piirteissä näkyi väsymystä, tummat varjot häilyivät silmien alla ja vaaleat hiukset roikkuivat epäsiisteinä otsalla. Muutenkin Harry tiesi, että Draco ei varsinaisesti ollut luonteeltaan mikään huvivierailutyyppinen ihminen.
”Ei sillä väliä. Millaista asua kaipaat?”
”Mustaa. Yksinkertaista. En tiedä oikeastaan.”
”Hmmh… millaiseen tilaisuuteen?”
Harry huomasi, kuinka aika tuntui kysymyksen perään hidastuvan. Draco nielaisi, sulki silmänsä pariksi sekunniksi ja vastasi sitten.
”Hautajaisiin. Ensi viikonloppuna.”
”Draco, siihen on neljä päivää.”
”Maksan mitä tahdot.”
Harry katsoi uupunutta Dracoa päästä varpaisiin, arvioiden mittoja ja ylipäätään koko tilannetta.
”Hyvä on. Minun tarvitsee vain ottaa sinusta muutama mitta, mutta voimme katsoa niitä hetken päästä. Sitä ennen ajattelin, että voisimme katsoa vaikka näitä asuja tässä.”
”Mitä näistä?”
”No, enemmän sellaista, että millainen sinulle kelpaisi, mistä pitäisit erityisesti…”
”Ah, tietenkin. No… olisiko sinulla mitään ehdotuksia?”
”Sinulle sopisi paremmin varmaankin puku, ei juhlakaapu – vaikka tiedänkin, että et varmaan jästimallista eritoten välitäkään—”
”Sillä ei ole merkitystä. Puku kuulostaa hyvältä. Musta takki ja housut, musta paita?”
”Se olisi musta, yksinkertainen ja tyylikäs.”
”Mennään sillä.”
Kaksikko siirtyi ottamaan tiettyjä mittoja viereiseen huoneeseen. Vaikka he elivätkin aivan velhomaailman ytimessä, Harry piti silti paljon manuaalisesta mittanauhajärjestelystä. Draco joutuikin seisomaan paikoillaan jonkin aikaa, jotta Harry sai otettua kaiken tarvitsemansa. Syvä hiljaisuus ehti täyttää huoneen, eikä sitä rikkonut mikään muu kuin Harryn askeleet tai kynän rapina paperia vasten, kun Harry kirjasi mittoja ylös. Draco tuntui tuskin hengittävänkään Harryn käsien vaeltaessa mittanauhan kanssa hänen ihollaan.
Lopulta kaikki oli valmista, Draco oli mitattu, hän oli valinnut kankaat, maksanut etukäteen niin suurella määrällä kaljuunoita, että Harry ei voinut uskoakaan. Harry oli jäänyt kuitenkin pohtimaan erästä asiaa ja päätti rohkaistua kysymään asiasta Dracon ollessa jo ulko-ovesta puoliksi ulkona.
”Draco. Saanko kysyä yhden asian?”
”No?”
”Kenen hautajaiset?”
Ja Harry tiesi, ja hän tiesi katuvansa, heti kun Dracon silmäkulmiin kihosivat kyyneleet.
”Astorian.”
Ei mikään olisi niin karua kuin lastensa äidin menettäminen. Eikä Harry voinut sanoa tietävänsä, mitä Draco kävi läpi, mutta sydämessään hän lupasi nyt hoitavansa Dracolle maailman parhaan puvun seuraavaksi lauantaiksi.
