506 ikkunaa - elämänmakuisia ficlettejä x2, K-11

[Saappaaton]

Kokoelman nimi: 506 ikkunaa
Kokoelman ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Saappaaton


Saatteeksi

Kokoan tähän topiciin erinäisiä löyhästi toisiinsa liittyviä tai täysin liittymättömiä slice-of-life -pätkiä. Kokoelman nimen olen lainannut Eppujen samannimiseltä kappaleelta, joka alunperin minut tähän koko sarjaan inspiroikin. Itseni tuntien tämä saattaa kääntyä kohtuullisen melankoliseksi kokoelmaksi, mutta pyrin löytämään myös niitä sokerisia onnenhetkiä johonkin väliin sujautettavaksi. Toivottavasti näistä tulee jollain tavalla koskettavia, puhuttavia tai edes viihdyttäviä pätkiä.

Kokoelman otsikko pääsi Otsikoinnin iloihin numero-otsikoksi.


1. Elias, K-11
2. Heta, S

[Saappaaton]

Ikäraja: K-11
Genre: draama, angst, h/c, slice-of-life
Haasteet: Ficlet300, One True Something 20 #2, Yhtyeen tuotanto II (Rise Against - Voices Off Camera)

A/N: Tästä tuli ehkä suunniteltuakin angstisempi pätkä. En oikein tiedä mitä sanoisin, mutta olen kovin hermostunut tämän julkaisemisesta, sillä kirjoittamisessa on taas ollut mukavasti taukoa. Pidemmittä puheitta siis, olkaa hyvä.


Elias
270 sanaa

Bullet for My Valentine pauhaa Eliaksen kuulokkeista hänen maatessaan sängyllä selällään. Elias on sulkenut silmänsä ja koettaa keskittyä musiikkiin sen läpi kaikuvan riitelyn sijaan. Hän klikkaa äänenvoimakkuutta yhden pykälän ylemmäs hukuttaen asunnon muut äänet lähes täysin. Lähes.

Voimakas kolahdus seinän toiselta puolelta saa Eliaksen avaamaan silmänsä. Toinen kolahdus. Jaksamatta edes huokaista Elias nousee istumaan sängyn laidalle. Kolmas kolahdus. Tottuneena hän nappaa sängyn alta puoliksi pakatun repun. Heitettyään puhtaan vaatekerran reppuun Elias sulkee sen ja nakkaa repun selkäänsä.

Neljäs kolahdus ja kimakka naisääni, joka ylittää Matthew Tuckin äänen Eliaksen korvissa. Viimein pidätelty henkäys karkaa hänen keuhkoistaan huokauksena. Kädet käyvät läpi taskut, varmistavat kaiken oleellisen olevan mukana ennen kuin Elias viimein ottaa toisen kuulokkeen korvaltaan. Kuunnellen vanhempiensa riitelyä hän avaa huoneensa oven.

Eteisessä Elias kumartuu ottamaan kenkänsä lattialta ja jatkaa kävelyään pysähtymättä aina asunnon ovelle ja rappukäytävään asti. Vasta alaovella hän vetää kulahtaneet tennarit jalkoihinsa. Kävelymatka syksyisen kipakassa yössä ei ole pitkä, mutta perille päästyään Elias miettii olisiko takin ottaminen todella hidastanut hänen lähtöään liikaa.

Sandra on odottamassa rivitaloasunnon pihalla trenssitakki vedettynä yöpaidan päälle. Tuskin Elias ehtii kosketusetäisyydelle kun Sandra jo nostaa kätensä hänen niskaansa ja varastaa suudelman. Sandra ei ikinä kysellyt lupaa, se ei sopinut hänen luonteeseensa. Suudelma jättää Eliaksen huulille häivähdyksen tupakansavua ja mentolia.

Sandra ei kysele, hänen ei tarvitse sillä tämä keskustelu on käyty enemmän kuin kerran. Hän vain hylkää takkinsa eteisen lattialle ja työntää Eliaksen sohvalle. Sandra käpertyy Eliaksen kainaloon, eikä kumpikaan sano sanaakaan.

Aamulla Sandra herää tyhjään asuntoon, hiljaisuus kumisee kilpaa hänen pettymyksensä kanssa. Ehkä hän vielä oppisi olemaan pyytämättä Eliasta jäämään, sillä toinen ei ikinä jäänyt. Sandra on vain lyhyt pysähdys liian tutuksi tulleen pakomatkan varrella.

[Saappaaton]

Ikäraja: S
Genre: draama, deathfic, angst, slice-of-life
Haasteet: Ficlet300, Yhtyeen tuotanto II (Rise Against - Tragedy + Time)


Heta
304 sanaa

Heta inhoaa päällään olevaa mustaa mekkoa pitsikoristeineen. Mekon ostaminen oli tehnyt äidin surulliseksi, eikä Heta pidä siitä, kun äiti on surullinen. Siitä tulee hänelle levoton olo, joka ei rauhoitu, vaikka hän olisi laskenut värejä.

Mustassa ei ole edes värejä laskettavaksi.

Äiti asettelee Hetan päähän pannan pitämään luonnonkäkkärät hiukset pois silmiltä. Heta hymyilee äidilleen toivoen ilmeen tarttuvan, mutta se ei löydä tietään äidin silmiin asti. Mielessään Heta alkaa laskea värejä, lattialistan vaaleanruskeassa pinnassa kulkee tummempia raitoja, se tekee kaksi. Ovenpielet ovat valkoiset, siitä tulee kolme. Tapetissa on kahta harmaata. Viisi. Levoton olo ei häviä hänen sisältään.

Korjattuaan Hetan päässä olevan pannan asentoa kaksi kertaa äiti vie Hetan kirkkoon. Kuulemma sanomaan hyvästi mummille. Heta ei aivan ymmärrä, mihin mummi on menossa, eikä hän halua sanoa hyvästejä. Mummi itse oli opettanut sanomaan näkemiin ihmisille, joita haluaa vielä nähdä, ja mummia Heta todella haluaa vielä nähdä.

Kirkossa pitää olla hiljaa ja pappi puhuu paljon sanoja, joita Heta ei ymmärrä. Hän kurkkii penkin selkämyksen yli monta kertaa laskien ihmisiä ja värejä. Ihmisiä on enemmän.

Lopulta pappi pyytää äidin nimeltä sanomaan pari sanaa. Heta ei halua jäädä istumaan penkille yksin, mutta äiti tekee sen eleen, jonka teki aina, kun Hetan piti olla erityisen kiltisti. Hän laskee kätensä tyttärensä pään päälle ja silittää hiuksia kolmen vedon verran. Se tarkoittaa, ettei äidillä ole sanoja pyytää, joten Hetan on tärkeää olla erityisen nätisti.

Puhuessaan mummista kauniita asioita äiti alkaa itkeä. Hän hymyilee ja pyyhkii poskiaan turhaan, todeten miten mummi olisi toivonut, ettei kyyneleitä olisi tarvittu niin paljoa. Vaikka itkeminen oli hyvästä. Heta nyyhkii mahdollisimman hiljaa tuntiessaan surun, vaikkei aivan ymmärräkään sen syytä.

Kun äiti palaa istumaan, Heta kiipeää hänen syliinsä. Heta itkee vasten äidin mustaa paitaa, ja äiti pyyhkii poskiaan ennen kuin rutistaa Hetan aivan lähelleen. Ei haittaa, kyyneleet eivät ole huono asia. Itkeminen on hyvä silloin kun värien laskeminen ei enää riitä.

[Felia]

Kommenttikampanjasta päivää!

Olipas tämä oikein angstinen pläjäys, mutta välillä sitä on kai ihan hyvä synkistelläkin. Nämä oli hyvin arkisia, niitä elämän ikävämpiä hetkiä kuvaavia pätkiä. Ei varmasti ole helppoa, jos vanhemmat riitelee jatkuvasti ja ymmärrän hyvin, jos Elias on halunnut päästä pakoon sitä. Tosin Sandraa kävi hiukan sääliksi - tämä tuntuu aina toivoneen, että Elias jäisi hänen luokseen, mutta saa joka kerta pettyä. Tiedän sen tunteen, kun jotain haluaa oikein kovasti ja sen toivoo tapahtuvan edes jossain vaiheessa, vaikka kuitenkin sisimmässään ehkä tietääkin, ettei niin ikinä tapahdu.

Toinen pätkä käsittelikin sitten läheisen kuolemaa, ja ilmeisesti hautajaisia. Heta on ilmeisesti aika nuori tässä, sillä tämän suhtautuminen vaikutti jotenkin lapsenomaiselta - ei oikein ymmärretä, mitä on tapahtunut, ja tehdään sitten jotain, mistä tulee rauhallisempi oli eli tässä tapauksessa laskettiin värejä. Läheisen menettäminen ei varmasti koskaan ole helppoa, mutta kyllä se tuska ajan kanssa helpottuu.

En nyt oikein tämän enempää saa näistä irti, sen verran pysäyttävää tekstiä oli, mutta siis tykkäsin kovasti. Näistä selkeästi huokui tilanteiden aiheuttamat raskaat tunnelmat, ja oli kiva lukea vaihteeksi jotain arjen ikävimmistä puolista. Elämä ei kuitenkaan aina ole ruusuilla tanssimista, siihen kuuluu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä.

Suuret kiitokset!

[liljankukka]

Moikkelis! :3

Ihana, tykkäsin! <3 Ja öö tota, tää oli tosi angstinen, mutta ei liikaa. Tunnelma oli kiva ja nämä olivat tosi arkisia :3 Sandraa kävi niin sääliksi, mutta tuohon tunteeseen on todella helppo samaistua!

Kuolema ei oo mulle kamalan tuttu asia tai sellainen, mitä olisin kamalasti kokenut, mutta tästä huokui se tunnelma tosi selvästi ja olit kirjoittanut tämän niin, että tunteeseen kuitenkin pääsi helposti sisälle! :3

Tästä on vähän vaikeeta saada enempää irti ja kommentointitaitoni ovat vähän ruosteessa, joten jätän tämän suosiolla tähän. :-D Tykkäsin kuitenkin todella paljon, kiitos tästä <3

[Lyra]

Nyt tuli kyllä luettua vähän enemmän angstia kuin olin suunnitellut tälle päivälle. Ei se kyllä haittaa kun nämä oli kirjoitettu niin loistavasti. Mutta meinaa tässä itsellekintulla sellainen angstinen ja toivoton olo kun lukee. Yhet zombimaailmanloput päivään on musta tarpeeksi toivotonta oloa, mutta menköös tämän kerran.

Tuo ensimmäinen, kuvasti jotenkin todella hyvin Eliasta, kun Eliaksesta kertoikin, mutta jotenkin jäi vähän sellainen ontto olo? Elias oli itsekin vähän ontto, musiikkia päälle ja sitten karataan liiemmin asiaa ajattelematta. Sandraa kävi syvästi sääliksi, kun ei saa Eliasta jäämään luokseen, ja sitä pohdinkin. Olisi luullut ettei Eliaksella missään tapauksessa olisi ollut kiire takaisin kotiin vaan toinen olisi mielllään viettänyt vähän enemmän aikaa Sandran luona pysytelläkseen poissa ja ollakseen ajattelematta.

Tämä toinen oli mun lempparini. Nuori Heta ja sen ajatukset oli jotenkin tosi koskettavia, ihanalla lapsekkaalla tavalla kuvattuja vaikka kyseessä olikin surulliset asiat.

Heta inhoaa päällään olevaa mustaa mekkoa pitsikoristeineen. Mekon ostaminen oli tehnyt äidin surulliseksi, eikä Heta pidä siitä, kun äiti on surullinen

Tässä jotenkin lapsen logiikka on niin puhdasta. Mekkoa inhotaan, koska sen ostaminen on tehnyt äidin surulliseksi ja ei pidetä siitä että äiti on surullinen <3 täydellistä ja satuttaa niin paljon.

Näkemiin ja värien laskeminen <3 tämä satuttaa mun sydäntä. Voi pientä Hetaa joka ei oikeastaan ymmärrä mitä tapahtuu ja on ihan hukassa ja kaikki on niin surullisia. Heta on aivan ihanaa ja ai <3 kaunista

Itkeminen on hyvä silloin kun värien laskeminen ei enää riitä.

Tämä. saa itkeä, itkeminen tekee hyvää <3

Kiitos tästä, tunteita herättävä on aina tosi hyvä

[Parris]

Bongasin tän sun Ficlet300-listauksesta, niin aattelin poiketa tänne tipauttamaan kommenttia! Sinä + angst on tunnetusti oikein toimiva yhdistelmä, joten näihin tutustuminen oli kiinnostavaa. :3

Jotenkin tää Elias-pätkä... Lyra mainitsee yllä onton fiiliksen, joka tuntuu kuvaavan aika hyvin omia tuntemuksia tästä. Elias on aika irrallaan maailmasta; hukuttaa kuulokkeidensa ulkopuolella olevan maailman hevimusiikin syövereihin, pakenee kaikkea epämukavaa ja tuntuu elävän jotenkin sumussa. Eliaksen ja Sandran välinen dynamiikka on mielenkiintoinen - en tiedä oikein, kumpi kaipaa kumpaa enemmän. Luen tässä Sandran huomattavasti Eliasta vanhemmaksi (Elias myöhäisteini, Sandra kolmekymppisissään - trenssitakki-yöpaita-yhdistelmä ja mentolisavukkeet johdattelivat mut tälle tielle), jolloin Elias etsii ehkä äitihahmoa tilanteessa, jossa hän ei sellaista omasta äidistään saa. Toisaalta Sandra käpertymässä Eliaksen kainaloon kertoo siitä, että Sandra taitaa kaivata turvaa jostakusta toisesta. Hmmh. En tiiä. Jännä.

Heta-ficlet sen sijaan oli aivan sydäntäraastava. Juuri äsken luin Lillalta sisarushöttöä, joten tämän kontrasti siihen on niin hurja Värien nostaminen voimakkaaksi teemaksi oli fiksu ratkaisu: värit ja niiden laskeminen sopii hurjan hyvin lapsenomaiseen kerrontaan, ja "Mustassa ei ole edes värejä laskettavaksi." oli ehdoton tekstillinen kohokohta näistä kahdesta ficletistä mulle. Sulla on hieno taito löytää tällaisia yhteyksiä ja sanallistaa ne nätisti: siinä missä Heta ei pidä mustaa laskettavana värinä, aikuisemmasta näkökulmasta musta on juuri muita värejä sisältämätön sävy. Hetan muistot mummista ja siitä, että kyyneliä ei tarvita niin paljoa, osuvat myös niin hyvin kohdalleen, ja näiden kahden teeman - värien laskemisen ja kyynelten - yhdistyminen tuossa vikassa virkkeessä toimii mukavasti. Mutta kuten Heta toteaa: kyyneleet eivät ole huono asia.

Ägh, en tiedä oliko tässä kommentissa paljoakaan järkeä kiitos kuitenkin näistä ficleteistä, toivottavasti päästään kurkistamaan vielä muutaman muunkin ikkunan taakse! <3

[Sokerisiipi]

Elämänmakuisia, indeed, joskin surullisella tavalla!

Eliaksen elämäntilanne kuulosti todella raskaalta ja ikävältä, olla nyt jumissa riitelevien vanhempiensa kanssa, kenties rahan tai muiden siteiden vuoksi. Musiikki oli hyvin samaistuttava pako- ja lohtukeino, sitä käytän itsekin, kun elämä uhkaa kaatua päälle, mutta kaikkea sekään ei suodata tai peitä pois :< Sandraakin kävi sääliksi, kun hän ei Eliakselle sitten lopulta merkitse pakopaikkaa enempää, ja se varmasti satuttaa.

Sandra on vain lyhyt pysähdys liian tutuksi tulleen pakomatkan varrella.

Lopetus oli hirmu nätti, pidin siitä kovin! Kuvaa osuvasti kummankin kurjaa kohtaloa.

Hetasta tuli ensimmäisenä mieleen autismi. Kenties tuon värien laskemisen vuoksi. Sitten pidemmälle mietin, onko hän kenties lapsi. Toki kyseessä voi olla autismin ja lapsuuden yhdistelmä, mutta pidin kovasti värien laskemisesta surun yhteydessä. Se on hyvä keino harhauttaa mielensä ikävistä asioista ja rauhoittua. Vaikka Heta ei ymmärräkään kaikkea, hän näkee ja oivaltaa elämästä silti hämmästyttävän paljon. Itkeminen on hyvästä, kyllä.

Kiitos, näissä todella näkyi elämä suruineen ja murheineen!