Ihmissuden sydän | Sirius/Remus, Remus/Tonks | S

[hiddenben]

Nimi: Ihmissuden sydän
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: hurt/comfort, drama, romance, angst
Paritus: Sirius/Remus, Remus/Tonks
Haasteet: Salainen ystäväsi, Sana/kuva/lause10 #2 sanalla kattoikkuna, FF1000 sanalla vakooja
Yhteenveto: Tällä kertaa hän ymmärtää lähtönsä mahdolliset seuraukset. Historialla on tapana toistaa itseään. Mutta joskus voi valita toisin.

A/N: Salainen ystävä -haasteessa sain ystäväkseni Waulishin, jolle kirjoitin tämän ficin tämän toiveita parhaani mukaan kuunnellen. Tutustuin tarkemmin Remuksen historiaan nettilähteiden kautta ja löysin kaksi tapahtumaa Remuksen elämässä, joita hieman muuntelemalla sain taivutettua tähän muotoon, toistamaan itseään. Tästä tuli hieman haikea, hieman surullinen, mutta toivon tosiaan saaneeni rivien väliin mukaan toivonkipinöitä ja viipaleen hurt/comfortia, tarjoten lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi syvää rakkautta Tämä ficci vaati paljon inspiraatiomurusia löytääkseen muotonsa: Waulishin toiveet, tämä kuvasarja, alussa esiintyvä osa Walt Whitmanin upeasta runosta Song of the Open Road sekä lopulta kirjoitusmusiikkina toiminut haikea Shell Cottage Ambience -musiikki. Mutta tässä sitä ollaan! Lukuiloa

Ihmissuden sydän

Afoot and light-hearted I take to the open road,
Healthy, free, the world before me,
The long brown path before me leading wherever I choose.

1996

Remus istuu turvatalon katolla ja katselee aamuista, jo himmenevää tähtitaivasta. Hän on saanut katon itselleen – kukaan muu ei ole vielä hereillä edellisillan pitkään jatkuneen Killan kokoontumisen jälkeen. Hetken hänellä on paikka ja aikaa miettiä, käydä läpi vielä kerran mielessään valintansa syyt ja sen seuraukset.

“En ymmärrä, miksi haluat lähteä”, Tonks oli sanonut hänelle edellisenä iltana ennen kuin oli kääntynyt kannoillaan Remuksen huoneen ovella ja lähtenyt.

Remus tuntee temperamenttisen naisen niin hyvin, että tietää tämän purkavan kiukkunsa häneen, koska ei ymmärrä. Ei ymmärrä, miksi Remus ei halua häntä tai ei suostu selittämään syitä lähtöönsä.

Ainoastaan Dumbledore saattaa tietää todellisen syyn siihen, miksi Remus ilmoittautui vapaaehtoiseksi vakoojaksi, lupautui soluttautumaan Harmaaselän pelottelemiin joukkoihin. Mutta kukaan muu ei saa tietää hänen lähtönsä johtuvan rakkaudesta Tonksiin. Ja –

vapauteen.

1981

“Kuutamo! Kuulinko oikein, että Dumbledore lähettää sinut suorittamaan salaista tehtävää pohjoiseen?”

Remus nyökkää välittämättä siitä, että Sirius on innostuksissaan kolauttanut ulko-oven hänen selkäänsä vasten rynnätessään Lilyn ja Jamesin keittiön läpi takapihalle. Hän haluaisi polttaa tupakan, mutta ei ole koskaan aikaisemmin kokeillut eikä ymmärrä, mistä halu nyt johtuu. Ehkä Siriuksen huono tapa on tehnyt hänestä passiivisen tupakoitsijan, ja hän kaipaa huomaamattaan itse käärityn tupakan kitkerää savunhajua.

“Polttaisitko yhden?” Remus kysyy, kun Sirius istuutuu hänen viereensä rappusille. Se ei ole Anturajalalle ongelma, ja tämä on sytyttänyt tupakan ennen kuin Remus ehtii edes tajuta miehen ottaneen sätkän esille.

Remus hengittää kevyesti keuhkoihinsa savunhajua ja tuntee rentoutuvansa, hetkeksi.

“Minun tulee sinua ikävä”, Remus sanoo. Sirius tönäisee häntä.

“Et kai sinä niin kauan poissa ole? Että ehtisit kaipaamaan?”

Remus tuntee kuitenkin miehen niin hyvin, että kuulee tämän äänestä epävarmuuden. Velhosodan aikana mikään ei ole enää varmaa, pimeys on jo liian lähellä. On vain tehtävä parhaansa ja uskottava omaan selviytymiseen, niin kuin nytkin.

Hengittäen sisään lisää savunhajua, Remus sulkee hetkeksi silmänsä ja miettii, mitä heille kahdelle on viimeisimpien kuukausien aikana tapahtunut.

Seitsemännen vuoden loppupuolella James oli pyytänyt muita kelmejä lähtemään poikien makuusalista, jotta hän voisi kutsua Lilyn pelaamaan kanssaan erän räsypokkaa. Peter oli käyttänyt hetken hyväkseen ja kerrannut S.U.P.E.R. -kokeisiin, mutta Sirius ja Remus olivat löytäneet itsensä luutakomerosta liian läheltä toisiaan, yhden hengityksen sulautuessa toisen omaan.

Sieltä he löysivät itsensä uudelleen ja uudelleen, kunnes he yhtäkkiä seisoivat tutkintotodistukset käsissään ja sitten Dumbledore oli jo pyytänyt heitä liittymään Feeniksin kiltaan.

Pian sen jälkeen Remus oli tajunnut Siriuksen epäilevän häntä jostain. He uppoutuivat toistensa syleihin aina tilaisuuden tullen, mutta tilaisuuksia tuli yhä harvemmin ja niitä alkoivat varjostaa oudot kysymykset Remuksen tulemisista ja menemisistä. Ensin Remus oli ajatellut sen olleen aiheetonta mustasukkaisuutta, mutta ymmärsi sen pian olevan jotain muutakin.

Kun Dumbledore sitten oli esittänyt hänelle mahdollisuuden lähteä pohjoiseen, Remus oli synkin mielin, mutta helpottuneena suostunut. Hän oli kokenut saavansa mahdollisuuden paeta, kokeilla jotain muuta, ottaa etäisyyttä kaikesta synkästä.

Tämä on hänen viimeinen iltansa Godricin notkossa.

“Miten kauan luulet, että tehtävässä kestää?” Sirius kysyy, kun Remus taas avaa silmänsä ja yrittää olla koskematta vieressä istuvaa ystäväänsä. Rakastaan.

Hän haluaisi murtaa Siriuksen kauniit kasvot käsillään, purkaa kaikki tunteensa toiseen: turhautuneisuuden ja rakkauden ja ymmärtämättömyyden kaikesta muutoksesta – mutta tietää samalla, että se olisi turhaa. Huomenna hän on kaukana täältä. Huomenna häntä odottaa vapaus.

“Ehkä kauan, ehkä ei, riippuu siitä, miten nopeasti löydän sen, mitä etsin”, Remus vastaa, vaikka tietää, ettei se ole vastaus, mitä Sirius kysymyksellään etsii.

“Ajattelin etsiä itselleni asunnon”, Sirius sanoo ja antaa savukiehkuroiden karata huulien välistä iltaan. “Voisit tulla asumaan kanssani, jos Harryn itku alkaa käydä hermoille.”

Remus kääntyy katsomaan Siriusta, joka ei uskalla katsoa häneen.

“Haluaisitko?” Remus kysyy, kun ei muutakaan keksi.

“Mieluummin sinut kuin Peterin”, Sirius naurahtaa haukahtaen, mutta ilman iloa. “Olen jäänyt kaipaamaan… Tylypahkan makuusalia. Linnan salaisuuksia.”

Muita sanoja ei tarvita. Remus nyökkää, ja he molemmat katsovat, kuinka heidän viimeisen yhteisen iltansa aurinko laskee niityn taakse.

Aamuyön hiljaisuudessa kaikkien muiden vielä nukkuessa, Remus vetää matkaviitan päälleen ja on jo avaamassa Godricin notkon oven, kun käsi olkapäällä pyöräyttää hänet ympäri ja Siriuksen huulet painautuvat hänen omiaan vasten.

Mies on vaativa, kiertäen kätensä tiukasti Remuksen ympärille ja ynähtää tämän suuta vasten. Remus antaa Siriuksen viedä ja unohtaa itsensä elämänsä parhaaseen suudelmaan, kunnes Sirius lopulta ottaa askeleen taaksepäin ja heilauttaa hengästyneenä kättään.

“Nähdään”, Remus sanoo lopulta sydän hakaten, astuu ulos ja portin suljettuaan kaikkoontuu taakseen katsomatta. Kestää kolmetoista vuotta ennen kuin he tapaavat jälleen. Silloin kaikki on jo toisin.

1996

Viisitoista vuotta sitten Remus oli paennut epäileviä katseita, ottanut kiitollisena vastaan avoimen tien tuoman vapauden, hengähdyshetken tiukentuvasta solmusta. Hän on useaan kertaan syyttänyt itseään helposta paosta ja uskotellut, että olisi voinut estää kaiken vain olemalla läsnä, puhumalla avoimesti ystäviensä kanssa itsestään ja mietteistään. Oli kuitenkin ollut helpompaa kadota, lähteä ja jättää lunastamatta annetut lupaukset.

Vähän hän oli tiennyt, että palaisi katastrofin keskelle, kaikki neljä rakasta ystäväänsä menettäneenä.

Remus tuntee värisevänsä istuessaan kylmällä katolla. Aurinko on juuri nousemassa.

Nyt hän on lähdössä jälleen, ottanut kiitollisena vastaan Dumbledoren tarjoaman vapauden päästäkseen pois vaikeasta tilanteesta, jossa rakkaus tuntuu yhtä tukahduttavalta kuin silloin Godricin notkossa.

Tällä kertaa hän ymmärtää lähtönsä mahdolliset seuraukset. Historialla on tapana toistaa itseään.

Tuntemattoman tien kohtaaminen on kuitenkin uudelleen ja uudelleen helpotus: silloin hänen askelensa kevenevät ja mieli unohtaa miettiä ihmissuden sydäntä. Kaikki tuntuu mahdolliselta maailmassa, jossa vain harva hänet tuntee.

Tonks ei ehkä osaa ymmärtää, että yksin vaeltaessaan Remus tuntee olevansa normaali, terve, kokonainen. Hän on olemassa, mutta voi unohtaa menneensä ja antaa luoda itsensä uudelleen.

Tonks ehkä luulee, että Remus voi olla oma itsensä hänen seurassaan, ettei metamorfmaagia kiinnosta ihmissuden vaistot tai että seksi on paljon parempaa Remuksen kanssa juuri siksi. Mutta jos Remuksen on valittava Tonks tai vapaus, hän valitsee vapauden, koska se on helpompaa. Hän ei halua, että nainen jää odottamaan niin kuin Sirius vuosia sitten teki.

Hän kuvittelee mielessään tutun tupakansavun ja vetää kuvitteellista harmautta keuhkoihinsa. Hän jättää mielessään ne hyvästit Siriukselle, joita ei kauan sitten uskaltanut jättää, ja laskeutuu katolta ullakolle sulkien kattoikkunan perässään.

Hän kävelee rappuset alas pohjakerrokseen. Vetää päälleen tumman, kuluneen matkaviittansa ja tarkistaa taikasauvan olevan tutussa sisätaskussa. Sitten hän asettaa kätensä ovenkahvalle ja työntää sen auki, odottaen joka hetki olkapäälle asettuvaa kättä, päättäväistä pyöräytystä ja musertavia huulia omiaan vasten. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Hiljaisuus turvatalossa on painava.

Remus valmistautuu kaikkoontumaan paikkaan, jonka Dumbledore on näyttänyt hänelle viikkoa aikaisemmin. Hän kuvittelee mielessään synkän aukion, sitä reunustavat palaneet puut, harmaasta tuhkasta hiljalleen kasvavat vihreät kasvinalut. Remus on jo kaikkoontumassa, kun –

“Sinun pitää tulla takaisin sieltä, minne menet.”

Sanat ovat tukahdetut, kuin ne olisivat taistelleet itsensä naisen huulten läpi. Remus kääntyy katsomaan elämänsä toista suurta rakkautta ja näkee tämän aamuauringon valossa kyynelistä kimaltavat silmät. Kädet ovat puristuneet nyrkkiin, suu on vakava viiva. Hiusten väri tähtitaivaan sininen.

“Kuulitko?” Tonks toistaa, ääni vapisten aamun hiljaisuudessa.

Remus nyökkää. Hän tuskin huomaa lupaavansa, mutta Tonksin päättäväisyys saa hänet hetkeksi unohtamaan avoimen tien vapauden, tuulenvireen raikkauden hänen harmaantuneissa hiuksissaan.

Lupaus palata tuntuu yhtäkkiä (ihmissuden yllättäen) luvattoman hyvältä.

Nainen kävelee heidän lyhyen välimatkansa kiinni, kohoaa varpailleen ja vetää Remusin sellaiseen halaukseen, joka saa polvet notkahtamaan.

“Minä haluan sinut. Idiootti.”

Kuiskaus kutittaa hänen korvaansa ja Remus antaa itsensä naurahtaa, mutta työntää Tonksin sitten pois luotaan ja astuu askeleen taaksepäin. Hän heilauttaa kättään hyvästiksi ja kaikkoontuu, pakottaen itsensä katsomaan pois poskille tippuvista kyynelistä.

Sydän hänen rinnassaan hakkaa ja on sumentaa näön, kun Remus ilmiintyy poltetulle maalle, ihmissusien reviirin rajalle. Hän on samanaikaisesti onnellinen ja onneton, valmis antamaan ihmissuden sydämensä viedä hänet pois toisenlaiseen todellisuuteen.

Mutta hän myös huomaa pienen toivonkipinän sisällään – jotain, mikä saa hänet ajattelemaan, että tällä kertaa asiat voivat päättyä paremmin. Tällä kertaa hän palaa ajoissa kotiin.

[Kaarne]

Luin tämän sattumalta aamulla heti herättyäni, mutta en uskaltanut kommentoida, kun tuntui, että ensin pitäisi saada ainakin Neville/Susaniin sanottua jotain. Nyt se on viimein tehty (JES!), joten voin hypätä kirjoittamaan tähänkin jotain, hahaa!

Ensinnäkin: olipa virkistävää lukea tällainen teksti! En shippaa hirveästi kumpaakaan näistä parituksista, mutta olen kuitenkin lukenut molempia sen verran, että tiedän, miten usein Tonks jää Siriukselle ns. kakkoseksi ja hänet kuvataan lähinnä lohtusuhteena. Tässä pidin siitä, että Tonks olikin oikeastaan rohkeampi ja vaativampi ja se, joka sai Remuksen lupaamaan, että hän palaisi kotiin. Se oli virkistävää vaihtelua ja toisaalta sopi myös Tonksin hahmoon paremmin, koska vaikka hän onkin herkkä ja tunteellinen, niin kyllä myös sitä pippuria ja rohkeutta riittää.

(Sirius taas on myös pelkuri kaikesta bravadostaan huolimatta, ja tässä sekin näkyi rivien välistä. Suuteleminen ei ole sama asia kuin tunteista puhuminen suoraan. Kyllähän Siriuskin yrittää, mutta ei kuitenkaan osaa vastata Remuksen kysymykseen suoraan - "Mieluummin sinut kuin Peterin" ei ole varsinaisesti romanttisin tapa sanoa mitään.)

Tykkäsin myös siitä, että tämä punoutui hienosti osaksi kaanonia. En ole juurikaan lukenut ficcejä tuosta Remuksen työstä ihmissusien parissa, mutta tämä tuntui sopivan hahmoon ja sekä menneisyyden että nykyhetken ihmissuhteet oli kuvattu uskottavasti. Samalla kaanoniin sitominen toki tarkoitti vähän sitäkin, että ajattelin väistämättä myös Remuksen ja Tonksin tarinan loppua, mutta ehkäpä ne onnelliset hetket Remuksen kotiinpaluun jälkeen olivat kuitenkin jo itsessään arvokkaita, vaikka tarina muutoin päättyykin surullisesti.

Sain hahmoista paljon irti ja tykkäsin tästä kovasti. Kiitos!

[Thelina]

Olipa kivaa huomata, että olit kirjoittanut Remuksesta! Vaikka nimenomaan Sirius/Remus kuuluu suosikkeihini, niin olen tästä ficistä samaa mieltä kuin Nevilla, että tässä myös tuo Remus/Tonks toimi hyvin juuri siksi, että Tonks ei ollut mikään laastari Siruksen jättämään haavaan, vaan Remuksen elämän toinen rakkaus. Tuo lopun kohtaus heidän välillään on todella kaunis ja tunteellinen ja on ihana ajatus, että kaikki meneekin ehkä tällä kertaa toisin. Pidin myös siitä, miten Remus lähdön hetkellä muistelee edellistä kertaa ja Siriuksen suudelmaa, mutta kuitenkin Tonks palauttaa hänet nykyhetkeen, saaden sudenkin vapaudenkaipuisen sydämen ajattelemaan, ettei ajatus paluusta ehkä olekaan niin huono asia. Tämä oli hieno, kiitos!

[hiddenben]

Nevilla, minua niin ilahduttaa, että pääsin peräjälkeen lukemaan ensin kommentin Solmuihin ja sitten tähän! Heh, minusta oli virkistävää, vaikkakin jännittävää kirjoittaa tällainen teksti, jossa haastan itseäni kirjoittamaan jotain aivan erilaista aina parituksista lähtien. Olen jopa hieman helpottunut kuullessani, että hahmot onnistuvat antamaan tässä tarinassa paljon! Minulle oli jotenkin selvää, että Remus ei jää kaipaamaan Siriuksen perään juuri Siriuksen saamattomuuden takia, kun taas Tonks on niin itsepäinen ja päättäväinen, että saa Remuksen palaamaan. Rakkaus molempia kohtaan on vahva, mutta Tonks vetää periaatteessa pidemmän korren määrätietoisuudellaan. Kiitos ihanasta kommentista tähän tekstiin

Thelina, heh, mietinkin vähän sinua tätä kirjoittaessani! Ja siksi ehkä vähän mietinkin, osaanko kirjoittaa Remuksesta miellyttävällä tavalla Olen tosi iloinen siitä, että tämä ei jaa lukijaa Sirius- tai Tonks-tiimiin vaan tässä voi ymmärtää molempia parituksia, niiden syitä ja seurauksia. Ilahduttaa kuulla, että tuo lopun kohtaus on onnistunut – tykkäsin itsekin juuri sen kirjoittamisesta Kiitos kommentista, se ilahdutti!

[Vendela]

Tässä on taas yksi sellainen ficci mikä osoittaa sen, että miksi ficit ovat ihan parhaita Ja se miksi sanon näin on se, ettei tässä tarvitse selittää mitään vaan lukija tietää canonin tapahtumat ja se on hienoa. Tavallaan tämän tarinan voi lukea täydentäväksi canoniin nähden, jos oletetaan että Sirremus olisi canonia Ja vaikka ei oletettaisikaan, niin silti tämän voi ajatella täydentävän varsinaista päätarinaa. Ja tässä on yksi syy miksi itse tykkään lukea (ja kirjoittaa) ficcejä!

Odotin muuten koko ajan, että Tonks olisi jatkanut tuota “Sinun pitää tulla takaisin sieltä, minne menet.” pyyntöään sillä, että olisi kertonut Remukselle olevansa raskaana. Mutta ehkä vielä ei ollut sen aika, ehkä suhde ei ollut vielä niin pitkällä tai ehkä Tonks ei vielä tiennyt. Toisaalta oli taas kiva kun asia jäi avoimeksi ja lukija sai itse ajatella oliko raskaus jo tapahtunut vai ei. Ja tämäkin on taas yksi asia mikä täydentää canonia.

Se, kuinka Remuksen suhde Sirukseen päättyi oli sydäntäsärkevää. Siriuksen epäilyt nivoutuivat hienosti siihen, että Remus olisikin ollut petturi, mitä tämä ei sitten tietenkään ollut. Se, etteivät nämä tapaa ennen kuin vasta Azkabanin jälkeen on surullista.

Minulle jäi kyllä jännä olo Remuksesta. Jäin miettimään, rakastiko hän oikeasti kumpaakaan vai rakastaako hän kuitenkin eniten vapautta? Tuollainen salaa lähteminen on mielenkiintoista hahmon käytöksen kannalta ja kertoo toisaalta siitä, ettei Remus ole valmis kohtaamaan "rakkaitaan", vaikka hän sitten kuitenkin koko ajan odotti, että Tonks tulee antamaan viimeisen suudelman ja yrittää estää Remusta lähtemästä.

Huh, tämä oli varmaan aika sekava kommentti Pidin todella paljon tästä ja kuten ehkä huomasit, niin teksti herätti myös paljon ajatuksia. Ihanaa muuten oli, että Harry-vauva oli mainittu Kiitokset tästä!

Vendela

[Dokumentti]

Tutkin listaustasi kommenttiarpajaisten kautta ja tämä pomppasi sieltä esiin. Ja onneksi pomppasi, niin ei jäänyt tälläinen herkkupala minulta lukematta!

Sirremus on yksi omia suosikki parituksiani, mutta olen sen suhteen aika vaativa, että millaisia hahmot sirremus teksteissä ovat. Tässä hahmot kuitenkin olivat mielestäni hyvin onnistuneita ja omia itsejään. Tarina solahti mukavasti canoniin ja Tonks/Remus paritus toimii itselleni aina parhaiten aseteltuna juuri näin, Tonks on Remuksen toinen suuri rakkaus.

Osaan kuvitella hyvinkin kuinka Remus pakenee tunteita, rakkauttaan. Siriuksen kohdalla toki tilanne on vaikea sodan takia ja epäilyksien, joita heillä molemmilla varmasti on. Tonks taas, no kirjoissa jo kerrottiin Remuksen syyt paeta ja pelätä rakkautta Tonksia kohtaan.

Joskus tälläiset tekstit, joissa hypitään ajassa ovat helposti sekavia ja tapahtumista on vaikea saada selkoa. Tässä onnistuit kuitenkin hienosti kietomaan kaksi eri aikaa yhteen hyvinkin harmonisesti, ilman että sekavuutta tuli lainkaan.

Onneksi tulin lukeneeksi tämän, kiitos!<3

[Avaruuspiraatti]

Kommenttiarpajaisista moikka moi! Ensin ajattelin, että kastaisin varpaani johonkin vähän tuntemattomampaan, mutta lopulta Remus (ja Sirremus) sitten vetivät minut tuttuun ja turvalliseen syliinsä. Vähän kyllä harmittaa, että vetivät, koska oi voi, pieni sydämeni on nyt ihan pikkariikkisen hajalla

En itse ole tainnut lukea yhden ainoaa Remus/Tonks fikkiä, joten mitään ennakko-oletuksia sen suhteen mulla ei ollutkaan (ja Sirremus nyt on aina makoisaa luettavaa). Se on kyllä valitettavaa, jos useissa Sirremus-fikeissä Tonks esitetään jotenkin Siriusta vähempiarvoisena. Muutenkin ehkä asia, joka minuu fikkikulttuurissa harmittaa, on se, että varsinki slash-fikeissä naishahmot esitetään monesti tosi vittumaisina tai ikävinä, vaikka canonissa ne ei sitä olisi. Tässä fikissä en tätä ongelmaa tietenkään ollut. Jotenkin kamalasti alkoi hymyilyttää, kun Remus sanoi Tonksista, että se on hänen elämänsä toinen suuri rakkaus <3 Koska niinhän se menee, että vaikka olisit joskus menneinä aikoina rakastanut jotain toista, se ei syö tulevilta suhteilta pois. Komppailen myös muita kommentoijia siinä, että tässä Remuksen ja Tonksin suhde vaikuttaa olevan vakaammalla ja vahvemmalla pohjalla kuin Remuksen ja Siriuksen. Tonks on paljon kypsempi ja puhuu asiansa ääneen sen sijaan, että kiertelisi ja kaartelisi ja lopulta vähän kömpelösti vain suutelisi hyvästiksi. Remus ja Sirius oli toki silloin paljon nuorempia, ja ahdistava maailmantilanne vaikea nuorten miesten käsiteltäväksi jo noin muutenkin. Vähän kyllä särkee, kun Remus haikaili vielä Siriuksen tupakansavun perään. Vaikka kaikki ei mennyt heidän kohdallaan ihan putkeen, Remus ja Sirius pystyi kuitenkin korjaamaan suhteensa sen verta, ettei Remus ainakaan muistele Siriusta mitenkään paha maku suussaan. Kun canoniakin ajattelee, niin Remuksen ja Siriuksen tarinat on kyllä tosi epäreilut He olisivat molemmat ansainneet parempaa.

Dokumenttikin sanoi, että tykkäsi tästä rakenteesta, ja niin tykkäsin minäkin! Mä tykkään lukea ja itsekin kirjottaa kaikenmoisia "kehä sulkeutuu" juttuja ja tässä musta kivasti tuollaisia omia pieniä ympyröitään sulkeutui, rakenteellisesti ja ihan tarinassakin.

Bleh, aivoni ovat vähän höttömuusia, eikä mulla oikein koherentti ajatus kulje, mutta toivottavasti tämä aivo-oksennuskommentti ei ollut ihan kamalan sekava xD Tykkäsin tästä fikkeröisestä kovasti, vaikka se olikin kamalan haikea ja surullinen. Lopun toiveikkuuttakin kun varjostaa tieto siitä, ettei Remuksen ja Tonksin onni kestä kamalan kauaa...

[carrowfan]

Mutta hän myös huomaa pienen toivonkipinän sisällään – jotain, mikä saa hänet ajattelemaan, että tällä kertaa asiat voivat päättyä paremmin. Tällä kertaa hän palaa ajoissa kotiin.

Ensinäkin teksti on erittäin kaunis ja rakastan tätä jo pelkästään siksi, että tämä käsittelee Remuksen menneisyyttä ja Ensimmäistä Velhosotaa. Olen katsonut youtubesta sellaista kuunnelmasarjaa kuin The Great Wizarding War joten senkin vuoksi tämä teksti osuu ja uppoaa melko syvälle itseeni. Kyseisessä kuunnelmassa nuori Remus on ääninäytelty niin aidosti joten mieleni tulkitsee tämän lähes pakosta sen kirjalliseksl versioksi.

Jos en olisi lukenut Remuksen menneisyydestä aikaisemmin, olisin varmaan itkenyt (syyttäkää menkkoja). Remus on toisaalta kamalan traaginen hahmo, kaikki maailman pahuus tulee juuri hänen niskaansa. Samaan aikaan hän on hyvä, mutta hänen sisällään on paljon pahaa (ottaa nenäliinan ja niistää).

Mutta siis, loppu hyvin kaikki hyvin (viskaa nenäliinan lattialle.). Kiitos tästä.

[Lyra]

Heissan ja terveisiä kommenttikampanjasta! Sirius/Remus, Remus/Tonks on mielenkiintoinen paritusyhdistelmä, eikä vähiten siksi, että se oikeasti toimii. Kyseessä on Remuksen kaksi elämänvaihetta, kaksi suhdetta, jotka on molemmat varmasti vaikuttanut häneen suuresti.

Se on kyllä valitettavaa, jos useissa Sirremus-fikeissä Tonks esitetään jotenkin Siriusta vähempiarvoisena. Muutenkin ehkä asia, joka minuu fikkikulttuurissa harmittaa, on se, että varsinki slash-fikeissä naishahmot esitetään monesti tosi vittumaisina tai ikävinä, vaikka canonissa ne ei sitä olisi. Tässä fikissä en tätä ongelmaa tietenkään ollut. Jotenkin kamalasti alkoi hymyilyttää, kun Remus sanoi Tonksista, että se on hänen elämänsä toinen suuri rakkaus

Komppaan vahvasti Piraattia tässä. Minäkin näen, että Sirius ja Tonks ovat Remuksen mielessä tasa-arvoisia ja haluan lukea sellaisesta, enkä sellaisesta, että Tonks on jotenkin alemmassa asemassa Siriukseen verratessa.

Mutta kukaan muu ei saa tietää hänen lähtönsä johtuvan rakkaudesta Tonksiin. Ja –
vapauteen.

Pidän siitä miten tämä on kytketty seiskakirjaan, mutta samalla tässä on haettu toisenlaista kulmaa. Voin hyvinkin uskoa, että Remus kaipaa vapautta. On varmasti rankkaa pitää toinen puoli itsestään koko ajan aidattuna, joten muiden ihmissutten kanssa hän voi olla vapaa aivan eri tavalla kuin "normaalien" ihmisten seurassa.

Pidin kovasti tuosta 1981 vuoden pätkästä. Remuksen ja Siriuksen välit on vähän vaikeat, vaikka suuria tunteita selkeästi on. Olen vähän surullinen Remuksen puolesta, kun hän kokee että ainoa mahdollisuus on paeta hetkeksi Siriuksen luota (varsinkin kun vaikka kyseessä oli remuksen mielestä vain pieni hetki, mutta todellisuudessa se pieni hetki muuttui kolmeksitoista vuodeksi ja kuten Remus sanoi, tilanne oli täysin toinen sen jälkeen. en usko, että Remus kuitenkaan halusi sitä, vaikka halusikin paeta hetkeksi ja kaipasi vähän vapautta)

Kun palataan takaisin vuoteen 1996, huomaan tuon eron Tonksin ja Siriuksen välillä. Siinä missä Sirius päästi Remuksen menemään, Tonks vaatii Remusta palaamaan. Jotenkin toivon, että Sirius olisi tehnyt saman, mutta toisaalta tarinahan olisi silloin aivan eri. Pidän aiempien kommentoijien tavoin tämän "kehämäisyydestä" ja siitä miten asiat palaa samaan pisteeseen, mutta kuitenkin eri tavalla ja eri tilanteessa. Pidän kovasti tämän tarinan rakenteesta ja aikahypyt sopivat tähän loistavasti!

Tällä kertaa hän palaa ajoissa kotiin.

<3<3<3 rakastan tätä. ei lisättävää! Tässä oli oikein ihana fiilis ja lukukokemus oli mahtava. Kaikki Potter-tekstit, joita olen sinulta lukenut, ovat olleet tätä loistavaa tasoa! Kiitos kovasti tästä lukukokemuksesta

[hiddenben]

Vendela, kiitos ihanasta kommentista! Minun mielestäni sirremus voisi hyvinkin olla osa canonia – ainakaan Rowling ei ole sen mahdollisuuksia tietääkseni erikseen kieltänyt Mielestäni olisi ollut Tonksilta jotenkin väärin, jos hän olisi yrittänyt houkutella Remusin jäämään tai palaamaan raskauteensa vedoten, mutta toisaalta taas ei, koska Remus on lapsen isä – ristiriitaista! Mutta päätettäköön, että tässä ficissä hän ei ainakaan vielä ollut tietoinen raskaudestaan. Haluaisin jotenkin sanoa, että Remus rakastaa vapauttaan yhtä paljon kuin läheisiään, mikä tekee lähtemisestä sekä vaikeaa että helppoa. Kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi!

Dokumentti, kiitos kommentistasi! Olipa ihana, että onnistuin hahmoissa ja ajassa hyppelystä niin, että tykkäsit lukea tätä Ja kiitos kommenttiarpajaisten, että löysit tämän pariin – kamalaa edes ajatella, miten monta hyvää ficciä minulta on luultavasti mennyt ohi!

Pirre, voi sinua ja sydäntäsi – ei ollut tarkoitus särkeä sitä Ehkä se on jo ehtinyt parantua tämän ficin jälkeen? Olen kyllä samaa mieltä siitä, että ficcimaailman Tonks vs. Sirius -asetelmassa Tonks jää aina alakynteen tai esitetään huonompana vaihtoehtona Remukselle kuin mitä Sirius on. Haluaisin ehkä ajatella, että Tonks on Siriuksen, hmm... toinen versio (ellei tämä nyt mene ihan creepiksi), eli Remukselle yhtä rakas kuin Sirius, mutta nainen ja myös vahvempi/kypsempi kuin mitä Sirius aikaisemmin on ollut. Siinä mielessä siis tasavertainen! Kiitos ihanasta kommentistasi ja ajatuksistasi, niitä oli kiva lukea <3

carrowfan, The Great Wizarding War kuulostaa mielenkiintoiselta, pitääpä tutustua! Kiitos siis vinkistä ja kommentistasi – ihana kuulla, että tämä teksti herätti tunteita ja mielestäsi Remuksen hahmo on onnistunut. Tunteiden herättäminen kirjoituksessa on kyllä taitolaji!

Lyra, oli jotenkin hurjan antoisaa lukea kommenttiasi ja elää ficci uudelleen ajatuksiesi kautta! Olen niin iloinen siitä, että pidit tuosta Sirius/Remus -kohdasta, koska nautin sen kirjoittamisesta eniten Ja että hahmoasetelma ja rakennekin toimivat! Kiitos hurjasti mielettömistä kehuistasi ja kiitos, että kommentoit