Nimi: Pakkaspunaa
Ikäraja: S
Tyylilaji: laskiaisfluff, slash
Paritus: Konsta/Perttu
A/N: Julkaisin tämän alunperin taannoin alkuvuodesta ja julkaisen nyt uudestaan, koska tykkään tästä aivan hirveästi.
Pakkaspunaa
Pakkanen nipisteli pulkkamäkeen intoutuneiden poskia laskiaissunnuntaina. Oli kirkas, aurinkoinen pakkaspäivä. Lunta oli satanut lähes joka päivä jo parin viikon ajan, suoden näin ollen täydellisen mäenlaskuympäristön. Laukkavuoren pulkkamäessä viiletti vinopino lapsia, mutta myös muutama vanhempi yksilö oli intoutunut vauhdin vietäväksi.
Konsta veti punaista pulkkaa perässään kavutessaan loivaa mäkeä ylös. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi niin tehnyt. Viime talvet Turussa olivat olleet vallan surkeat, mutta tämä vuosi oli yllättänyt kaikki. Konsta ei ollut halunnut jättää väliin mahdollisuutta laskea mäkeä pitkästä aikaa, varsinkin laskiaisen aikaan. Hänen ollessa lapsi hänen perheellään oli ollut tapana lähteä pulkkamäkeen ja palata sitten punaposkisina kotiin syömään laskiaispullia ja juomaan kuumaa kaakaota.
Mäen päälle saapuessaan Konsta etsi poikaystävänsä, joka seisoi kädet ruskean talvitakkinsa suojissa. Kun Konsta oli ehdottanut Pertulle lähtöä pulkkamäkeen, oli hän ollut epävarma siitä, suostuisiko tämä hänen mukaansa. Perttu oli tyyppi, joka viihtyi enemmän sisällä kuin ulkona lumileikeissä. Konsta oli kieltämättä samaa maata, mutta ajan kultaamat lapsuusmuistot olivat houkutelleet häntä. Perttu oli näyttänyt yllättyneeltä ehdotuksesta ja miettinyt tovin, mutta päättänyt sitten lähteä mukaan. Se oli lämmittänyt Konstaa todella. Nytkin hän olisi halunnut pussata miestä, joka oli vetänyt punaisen pipon tiukasti päähänsä. Perttu näytti söpöltä.
”Ei kai sulla oo kylmä?” Konsta huolehti. Lapsien kiljaisut raikuivat mäessä.
”Vähän”, Perttu myönsi. ”Joko sun pulkkailuinto alkaa olla täynnä?”
Konsta hymyili. ”Joo. Ajattelin laskea vielä kerran, mut mä haluisin sut mukaan.”
Perttu kohotti kulmiaan. ”Mut mukaan? Samaan pulkkaan?”
”Niin. Mä voisin pitää susta kiinni. Eikö se ois hauskaa?”
Perttu käänsi katseensa mäkeen. Pienet lapset melkein juoksivat reunoja pitkin ylös ja laskivat saman tien takaisin alas. Konsta huomasi Pertun epäröinnin ja kosketti tämän käsivartta.
”Ei sun tarvitse, jos sä et halua”, hän totesi lempeästi. Konsta ei halunnut vetää Perttua mukaan mihinkään, mikä saisi tämän olon epämukavaksi. Konstalle oli tarpeeksi, että Perttu oli lähtenyt hänen mukaansa mäkeen tänään.
”Ei”, Perttu sanoi. ”Kyllä mä tuun, mut mä haluan pitää susta kiinni.”
Konsta hymyili ajatukselle. He kaksi pulkassa, hän Pertun sylissä tämän kädet hänen ympärillään. Viileät, kylmästä punatut posket koskettaisivat.
”Ilman muuta.”
He kävelivät keskemmäs mäkeä, mutta valitsivat hieman rauhallisemman kaistaleen. Konsta asetti pulkan nokka menosuuntaan ja piteli siitä kiinni, kun Perttu kiipesi kyytiin. Konsta kapusi poikaystävänsä syliin tämän jalkojen väliin. Pulkka tuntui rahtusen ahtaalta, mutta häntä ei haitannut.
”Työnnä meidät alas, kun oot valmis”, Konsta kehotti.
”Ootko sä valmis?”
”Oon.”
Perttu painoi päänsä hetkeksi Konstan omaa vasten. Ele sai kipinät tanssimaan hänen sydämessään. Lopulta Perttu töytäisi heidät liikkeelle ja kietoi kätensä tiukasti Konstan ympärille. Ilma viuhui heidän ympärillään, kun pulkka kiihtyi hurjaan vauhtiin. Pieni töyssy pompautti heidät hetkeksi irti lumesta ja sai Konstan naurahtamaan. Hän puristi Pertun käsiä ja tunsi tämän painautuvan hänen selkäänsä vasten. Lasku oli vauhdikas ja nopeasti ohi, mutta kaikkea sitä, mitä Konsta oli toivonutkin.
”Oliko kivaa?” hän tiedusteli, kun he nousivat ylös. Hän auttoi Pertun pystyyn ja nappasi pulkan vetonarun käteensä.
”Se oli itseasiassa hauskaa”, Perttu myönsi hymyillen. Tämän punainen pipo oli vinksahtanut laskun aikana. Konsta nappasi sitä toisesta reunasta ja veti paremmin päähän. ”Kiitti.”
”Olisitko sä halunnut laskea sitten vielä?” Konsta uteli. Hän oli ajatellut, että he kävelisivät nyt hänen luokseen syömään laskiaispullia ja juomaan kaakaota, mutta jos Perttu oli innostunut pulkkailusta, hän sallisi tälle kyllä muutaman laskun lisää.
”No jos kerran?”
”Vaikka kaksi. Mutta mä haluan ainakin toisen niistä sun kanssa.”
Pertun sinisissä silmissä välähteli ilahtunut lämpö. Tämä painoi pipon peittämän otsansa Konstan otsaa vasten. Hetki oli lyhyt, mutta tarpeeksi maalatakseen molempien poskille muutakin kuin vain pakkaspunaa.
”Saat molemmat”, Perttu lupasi.
Konstan sydämessä kipinöi eikä hän voinut olla hymyilemättä leveästi heidän kavutessa rinnettä takaisin mäen päälle.
