cella: Kuvailu on asia, jonka kanssa olen painiskellut ehkä eniten kirjoittamisessa. Nelisen vuotta sitten minulla oli tapana kuvailla kaikki kauhean laajasti ja rönsyillen (esimerkiksi hahmojen ulkonäkö oli vaatteita myöten todella tarkasti raportoitu) mikä teki tekstistä raskasta ja vaikealukuista. Koin tarpeelliseksi välittää mielikuvani yhtä tarkasti kuin ne päässäni olivat enkä osannut karsia tai luottaa lukijaan siinä, että aukkojen täydentäminen itse on luonnollista ja sallittua. Joten olen kanssasi samaa mieltä siitä, että se vaatii opettelua, että osaa nähdä, mikä on tarpeellista tunnelman ja miljöön luontia, ja mikä taas "turhaa" sanahelinää, jota ilmankin pärjättäisiin. Luulen, että raapaleiden kirjoittaminen on kouluttanut minua kaikista parhaiten tässä asiassa. Kun on käytössä rajallinen sanamäärä, sitä miettii tarkemmin, mihin ne sanat käyttää, ja se on vaikuttanut siten muuhunkin kirjoittamiseen. Nykyisin suosinkin huomattavasti pelkistetympää tyyliä. Suosittelen siis raapaleita, mikäli tahtoo harjauttaa itseään tässä osa-alueessa!
Minäkään en ole lukenut kyykkypissalla käymisestä, joten sinällään itseäni yllätti tuo elävä mielikuva, jonka kuvasta sain ja koin hauskana ja arkisena ideana kirjoittaa tästä, vaikka en aiemmin tämäntyyppisiä juttuja ole kirjoittanut. Ehkä itsekin tarvitsin tällaista. Tosi kivaa, että se keskiössä oli piristävä ja tajuamatta kaivattu aihe. Tosi ilahduttavaa kuulla <3 Kiva, että tämä syksyinen aamu viihdytti. Kiitos hurjasti kommentista!!