Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: angst, drama
Paritus: Harry/Draco
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
A/N: Ah, ja tästä raapalesarjasta alkaa tämänkertainen Vuosi raapalehtieni. Luvassa on siis taas kokonainen vuosi Laun raapaleiden kera, voitte nauttia tai olla nauttimatta mutta näitä on nyt tiedossa. Tämä raapalesarja on oikeastaan mielestäni vähän huono, mutta sain tällä aika kivasti kirjoittamista käyntiin niin julkaisen tämän nyt silti. Eipä kai sitä voi aina kirjoittaa pelkkiä mestariteoksia.
Haasteet:
Yhtyeen tuotanto II (
Haloo Helsinki: Yksinäiset)
FanFic100 (089. Työ.)
Vuosi raapalehtien VIIHarry/Draco - kaikkien aikojen paritus! #2Spurttiraapale V (14. kierros)
Yksin
1. Draco löi nyrkillään pesualtaan reunaa. Kyyneleet kastelivat hänen poskensa ja kun hän katsoi peilikuvaansa, hän oli hätkähtää itse. Hän näytti kamalalta. Silmät olivat turvonneet päivien ja taas päivien jatkuvasta itkemisestä, posket olivat rujon punaiset ja toisella poskipäällä komeili tuore haava. Ennen niin siististi olleet hiukset rehottivat nyt joka suuntaan. Draco nielaisi ja painoi päänsä taas alas. Hän tiesi mitä oli tekemässä, vaikka tiesi myös, ettei se ollut oikein. Mutta eihän hänellä ollut enää mitään menetettävääkään. Tässä vaiheessa tuntui kuin hän olisi leijunut yksin tyhjässä avaruudessa, kaikki tuntui jo menettäneen merkityksensä sillä hän tiesi, että tämä ei koskaan voisi päättyä hyvin.
2. Kolme vuotta myöhemmin Draco tuijotti ulos olohuoneensa ikkunasta ja mietti. Lopulta hän oli kuin olikin selvinnyt sodasta hengissä, vaikkakin yhteiskunnan ja myös oman perheensä hylkiönä. Hänen ei ollut sallittu palata Tylypahkaan tekemään opintojaan loppuun kuten muut oppilaat olivat tehneet. Hän ei ollut löytänyt jatko-opintopaikkaa, koska ei ollut suorittanut peruskoulutusta. Hän ei ollut saanut palata kotiin, koska oli pettänyt myös ne, jotka Lucius yhä mielsi omikseen. Kolme vuotta, eikä hän edelleenkään tiennyt mitä tekisi koko loppuelämällään.
Draco laski viskilasin kädestään ja huokaisi. Oli aika lähteä töihin: hän oli sentään onnistunut puhumaan itselleen paikan erään Skotlannin laitamilla sijaitsevan kylän pienestä kyläkaupasta. Hän kävi paikassa iltaisin aukioloaikojen jälkeen - joka ikinen päivä, myös viikonloppuisin - jolloin hänellä oli puolitoista tuntia aikaa siivota paikka läpikotaisin, tarkistaa mitkä hyllyt tarvitsivat täytettä ja oliko johonkin jäänyt päivämäärältään vanhoja tuotteita. Palkka ei huimannut päätä, mutta onneksi hän oli löytänyt halvan vuokra-asunnon samaisen kylän lähistöltä. Sillä eli, juuri ja juuri.
Draco pesi hampaansa huolellisesti, jottei haisisi viskille mikäli sattuisi törmäämään työnantajaansa. Sitten hän puki työasunsa ja kaikkoontui. Työpaikalla taian käyttö oli ehdottomasti kielletty - häneen ei luotettu vielä sitäkään vähää - mutta ainakaan häntä ei oltu kielletty ilmestymästä työpaikalle taian keinoin.
Draco käveli kaupan edustalle ja asteli sisään valmiina täyttämään päivän velvollisuutensa.
3. Draco pakottautui palaamaan takaisin oikeaan maailmaan ja harjan varteen. Työ oli tylsää, mutta siitä huolimatta hänellä ei ollut aikaa haaveilulle paremmista päivistä: häntä oli ehdottomasti kielletty jäämästä kaupalle enää sen jälkeen kun ovien automaattilukitus napsahtaisi yöksi päälle, sillä se aiheuttaisi välittömästi hälytyksen. Ja turha hälytys tietäisi ylimääräisiä kuluja kaupan omistajalle... ja no, totta puhuen Draco ei ollut järin halukas kokeilemaan, riittäisikö omistajalla vielä ymmärrystä hänelle sellaisen episodin jälkeen.
Niinpä Draco ryhdistäytyi ja ryhtyi lakaisemaan lattiaa. Kaiken muun hän oli jo tehnyt, mutta lattian lakaisuun oli jäänyt aikaa vain kymmenen minuuttia. Hän teki työnsä loppuun nopeasti mutta silti mahdollisimman huolellisesti ja lopulta hän painoi kaupan oven kiinni ehkä viisi sekuntia ennen kuin kuuli naksahduksen, joka merkitsi automaattilukituksen käynnistymistä.
Siinä samassa Draco huomasi silmäkulmastaan liikettä ja hän huokaisi. Luultavasti taas joku kylän leirintäalueelle majottautunut turisti, joka halusi ostaa illaksi grillattavaa. Draco hääti ärtymyksen mielestään ja valmistautui selittämään taas kerran miksei hän voinut hakea kaupasta edes sitä yhtä makkarapakettia. Oli käsittämätöntä, miten toiset jaksoivat inttää vaikka leirintäalueen ilmoitustaulullakin luki aivan selkeästi, että lähin kauppa meni kiinni jo yhdeksältä.
Draco kääntyi ympäri ja avasi suunsa kertoakseen kaupan aukioloajat. Hän jäi tuijottamaan saapujaa typertyneenä eikä yhtäkkiä saanutkaan sanaakaan suustaan. Tätä hän oli odottanut
kaikkein vähiten.
4. Draco tuijotti liiankin tutulta näyttävää hahmoa ja lopulta hän sai suustaan sanat, jotka oli aikonutkin sanoa.
“Kauppa on suljettu. Avataan huomenna kello kahdeksan”, hän totesi tylysti ja kääntyi.
“Ddraco”, tuttu ääni tokaisi niin käskevästi, että hän pysähtyi ennen kuin ehti ottaa askeltakaan poispäin. “Olet enää kuin varjo entisestäsi.”
Draco kääntyi ympäri silmät vihasta leimuten. “Mitähän oikein mahdoit odottaa, herra auroriviraston johtaja, taikaministerin neuvonantaja ja velhomaailman sankari? Valitettavasti minulla ei ole samoja meriittejä, sillä minä olen se hylkiö, jonka sota jätti jälkeensä. Sinä olet velhomaailman keulakuva, hymypoika, sodan sankari-ikoni. Minä olen se, josta ihmiset muistavat kärsimyksensä ja surunsa. Minä olen se, jota ei haluta yhteiskuntaan, joka saa tehdä töitäkin vain kenenkään näkemättä. Minä en ole mitään.” Dracon purkaus tuli suoraan sydämestä eikä hän voinut pysäyttää sitä. Lopuksi hän seisoi hieman huohottaen ja itsekin yllättyneenä katsomassa Harryn anteeksipyytäviin silmiin.
“Itseasiassa olen vasta auroriopiskelija, eikä minulla ole mitään tekemistä ministerin kanssa”, Harry mutisi.
Dracon olisi tehnyt mieli läimäyttää Harrya. Sen sijaan hän kääntyi kannoillaan, ajatteli kotitalonsa pihaa ja katosi poksahduksen kera jäljettömiin.
Sisälle päästyään hän asteli suoraan keittiöön, otti kaapista lasin ja kaatoi sen puolilleen viskiä. Hän kulautti lasillisen kerralla alas kurkustaan ja täytti sen sitten uudelleen.
Tämä ei mitenkään voinut olla totta.
5. Draco oli tosissaan harkinnut ilmottautuvansa kipeäksi, mutta hän tiesi tarvitsevansa työpäivästä saatavat rahat, joten hän oli kaikesta huolimatta raahautunut kaupalle viittä vaille yhdeksäksi illalla. Hän avasi takaoven (tietenkään hän ei saanut mennä sisään etuovesta, jolloin asiakkaat saattaisivat nähdä hänet) ja astui sisään. Samassa jostain hänen päänsä yläpuolelta leijaili pergamentinpala, joka laskeutui Dracon automaattisesti ojentamalle kämmenelle. Draco taitteli pergamentin auki ja alkoi lukea:
Hei Draco,
Tiedän tilanteestasi enemmän kuin uskotkaan,Draco tuhahti ja oli vähällä repiä kirjeen, muttei voinut olla lukematta sitä loppuun.
ja vakuutan, että olen pahoillani puolestasi. Tiedät varmasti, että minulla on nykyään vaikutusvaltaa velhomaailmassa ja myöskin, että välitän sinusta yhä. Draco tuhahti. Hän ei uskonut moisia valheita.
Niinpä haluaisin auttaa sinut uuteen alkuun. Jos hyväksyt tarjoukseni, lähetä minulle pöllö Ihanko tosissaan Harry luuli että Dracolla oli surkeasta palkastaan itsensä elättämisen lisäksi vielä varaa pöllöönkin? Siinä nähtiin, miten paljon Harry muka tiesi hänen surkeasta tilanteestaan.
tai ota yhteyttä muulla parhaaksi katsomallasi keinolla.
Sinun,
Harry Draco laski kirjettä pitelevän kätensä ja tuijotti vastapäistä seinää mitään näkemättä. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.
Kun sisältä kaupasta kuului kolahdus, joka kertoi illan työntekijän sulkeneen kassan, Draco pyyhki silmänsä kuiviksi, rypisti kirjeen, työnsi sen äkkiä taskuunsa ja ripusti takkinsa naulakkoon.
Oli aika aloittaa illan työt.
6. Sinä iltana Draco katsoi puolitäyttä viskipulloaan kaihoisasti. Työpäivänsä aikana hän oli moneen kertaan päättänyt, ettei enää avaisi pulloa, että hänen elämässään tapahtuisi vihdoin muutos, jonka hän oli odottanut tapahtuvan jo kuukausia, vuosia. Ja yhtä monta kertaa kuin oli päättänyt niin, hän oli myös pyörtänyt päätöksensä. Nyt hän istui pulloa tuijottaen.
Lopulta Draco sai tarpeekseen. Hän otti pullon käteensä, avasi korkin ja nosti sen huulilleen. Sitten hän asteli tiskialtaan luokse ja kaatoi viskin viimeistä pisaraa myöten altaaseen. Varmuuden vuoksi hän vielä valutti hanasta vettä huuhdellakseen altaan.
Draco pakkasi vähän tavaransa, kirjoitti kaksi lyhyttä kirjettä, joista toisen jätti keittiön pöydälle, sen viereen tukon seteleitä, ja katsahti vielä viimeisen kerran ympärilleen talossa ennen kuin astui ulos jättäen avaimet kirjeen viereen. Vuokraisäntä tulisi varmasti jossain vaiheessa etsimään häntä, ihmettelisi miksei hän ollut maksanut vuokraansa, ja löytäisi kirjeen.
Sitten hän ilmiintyi kaupalle, jätti ovenpieleen toisen kirjeen ja kääntyi lähteäkseen.
Hän ei halunnut enää olla
yksin.
7. Draco vilkaisi kirjeen mukaan jätettyä käyntikorttia. Osoite oli tuttu, joten sen enempää miettimättä Draco ilmiintyi läheiselle kujalle paikkaan, jossa harvoin oli ihmisiä, saati sitten jästejä. Hän pudisti pahimpia pölyjä kaavustaan, jonka oli pukenut ylleen pitkästä aikaa: olihan hän palaamassa velhoyhteisön pariin, joten tuntui vain sopivalta pukeutua taas kuten velhot tekivät. Draco tarkisti vielä olevansa kohtuullisen siistin näköinen ja sitten hän astui pois kujalta kävelläkseen parin korttelin pituisen matkan Harryn talolle.
Ensimmäisenä hänen huomionsa kiinnittyi punaisiin pelargonioihin, joita kasvoi kahdessa valtavassa ruukussa oven kummallakin puolella. Draco kurtisti kulmiaan hämmentyneenä. Harry ei koskaan ollut ollut erityisesti kiinnostunut puutarhanhoidosta tai edes koristekukista ovenpielissä. Draco koputti oveen ja jäi odottamaan, että Harry tulisi avaamaan.
Mutta kun ovi avautui, sen takana ei ollutkaan Harrya vaan Ginny Weasley. Naisen takaa kurkisti pieni poika, joka halusi myös nähdä kuka oli tulossa. Dracon silmät levisivät hämmästyksestä ja hän perääntyi muutaman askeleen.
"Tuota, öh, anteeksi, taisin erehtyä talosta", Draco sanoi nopeasti, kääntyi äkisti ja lähti juoksemaan pois. Seuraavan kerran hän pysähtyi vasta ollessaan arvionsa mukaan vähintään kilometrin päässä talosta.
Olihan hän tiennyt, että Harrylla ja Ginnylla oli ollut suhde, mutta hän oli luullut sen olevan jo ohitse. Mutta heillä olikin
lapsi.
Ehkä Draco oli vain tuomittu olemaan ikuisesti yksin.
