Kuolleiden peilikuva | S | angst | Harry Potter | LW16

[sademestari]

Nimi: Kuolleiden peilikuva
Kirjoittaja: sademestari
Ikäraja: S
Genre: Angst
Disclaimer: En omista, kaikki tunnistettavissaoleva menee J. K. Rowlingille
Haasteet: Lyrics Wheel 16, Teelusikan tunneskaala II (tunteella: paha olo)

A/N: Kun luin saamani lyriikat, tuli niistä heti mieleen lapsi, joka puhuu vanhemmilleen. Tämä idea muotoutui aika kivasti Harryn, Jamesin ja Lilyn ympärille. Identiteettikriisi!Harrya oli kiva kirjoittaa, vaikka tästä tulikin aika surumielinen teksti. Lyriikat löytyvät tuttuun tapaan tekstin lopusta!

KUOLLEIDEN PEILIKUVA

Harry seisoi lumisen hautakiven edessä. Hän oli yksin Godrikin notkon hautausmaalla, seuranaan vain taivaalta putoilevat lumihiutaleet ja routaisen maan alla makaavat luut.

”Hei isä. Hei äiti”, Harry aloitti. Hän tervehti vanhempiaan aina ensimmäisenä haudalla. Joskus hän toivoi, että hauta vastaisi hänelle. Harry veti syvään henkeä.

”Me erosimme Ginnyn kanssa. Rakastin häntä ja tietyllä tapaa rakastan edelleen, mutta se ei enää riitä. Kuinka uskaltaisin rakastaa, kun lähes kaikki rakkaus ympärilläni on päättynyt huonosti?” Harry pakotti sanat ulos suustaan. Hän ei osannut sanoa, miksi häntä pelotti niin paljon kertoa erosta. Hän ei halunnut kuvitella Jamesin ja Lilyn pettyneitä ilmeitä, he olisivat varmasti pitäneet Ginnystä.

”Kaikki nämä vuodet minä olen ollut Harry Potter. Poika, joka elää. Poika, joka kukisti Voldemortin. Lilyn ja Jamesin poika. Jos minusta ei ensin nähdä arpea, nähdään sinun piirteesi, isä, tai sinun silmäsi, äiti. Koko elämäni on rakentunut näiden asioiden ympärille. Välillä tuntuu, että olen yhä se pieni poika, jonka harteita painaa elämää isompi menneisyys.” Sanat virtasivat nyt helpommin. Harry purki asioita, jotka olivat kiertäneet kehää hänen mielessään vuosia.

”Äiti, isä. Tuntuu, että olen enemmän hukassa kuin koskaan aiemmin, enkä minä kestä tätä olotilaa yhtään kauempaa. Jos katson peiliin, näen yhä ne tutu piirteet, teidän piirteenne, ja minulle tulee vastustamaton halu tuhria kasvoni mudalla, jotten enää tunnista niitä", Harry tunnusti. Hän seisoi hetken hiljaa, kädet taskuissa, tuijottaen tummaa hautakiveä ja sen kaiverruksia.

"Ehkä kaikkien näiden vuosien jälkeen minun on aika keskittyä itseeni. En halua olla enää vain se arpiotsainen poika, jolla on kuolleet vanhemmat. On aika kavuta se vuori, jonka laella opin rakastamaan itseäni”, Harry sanoi. Hänen äänensä värisi ja hän toivoi, että hänen vanhempansa ymmärtäisivät, jos he kuuntelivat häntä jossain kuolemanjälkeisessä paikassa.

”Tiedän, miksi siihen on mennyt näin kauan. Minä itse olen kaikki, mitä minulla on teistä muistona. Sen ei pitäisi olla niin, antaisin mitä tahansa, jotta se ei olisi niin. Mutta minäkään en pysty mihin tahansa”, Harry naurahti ja pyyhki kyyneleitä poskiltaan.

”Minä rakastan teitä.”

Harry käänsi selkänsä haudalle ja käveli pois lumiselta hautausmaalta.


Fleetwood Mac - Landslide

I took my love, I took it down
Climbed a mountain and I turned around
And I saw my reflection in the snow covered hills
'Til the landslide brought it down
Oh, mirror in the sky
What is love?
Can the child within my heart rise above?
Can I sail through the changin' ocean tides?
Can I handle the seasons of my life?

Well, I've been afraid of changin'
'Cause I've built my life around you
But time makes you bolder
Even children get older
And I'm getting older, too

Well, I've been afraid of changin'
'Cause I've built my life around you
But time makes you bolder
Even children get older
And I'm getting older, too
Oh, I'm getting older, too

I took my love, I took it down
I climbed a mountain and I turned around
And if you see my reflection in the snow covered hills
Well the landslide will bring it down
And if you see my reflection in the snow covered hills
Well the landslide will bring it down
Oh, the landslide will bring it down

[Vuorna]

Iltaa! Välillä vanha kunnon angst vetää luokseen, ja tähän tartuin erityisesti Harryn ja Lyrics Wheelin ansiosta. Harry nyt vaan hahmona sattuu olemaan sellainen, josta saa irti vaikka kuinka paljon angstia ja Lyrics Wheel on minusta hurjan mielenkiintoinen haaste. Harmi että tämä on aikanaan jäänyt kommenteitta, tai ainakaan niitä ei ole enää nähtävissä tässä.

Identiteettikriiseilevä Harry on tosi mielenkiintoinen konsepti, ja minusta sopii hyvin että hän pohtii kriisejään Lilyn ja Jamesin haudalla. Erityisesti sen takia, että Harry ei koskaan saanut tuntea vanhempiaan, ja vanhempienhan luo on sopiva mennä pohtimaan vaikka minkämoisia ongelmia. Kriiseilevä Harry kirjojen jälkeisessä ajassa on myös erittäin ymmärrettävä ja aidonoloinen juttu – ihan kuten tekstissäkin on sanottu, Harry on koko elämänsä nähty jonain muuna kuin hänenä itsenään. Salama-arpi ja hänen vanhempiensa piirteet ovat todellakin määrittäneet paljon sitä, miten muut ovat hänet aina nähneet, joten kriiseily on oikeastaan täysin luonnollista.

Mulle ainakin välittyi tästä tekstistä pienimuotoinen anteeksipyyntöviba, ikään kuin Harry pyrkisi myös pyytämään anteeksi vanhemmiltaan sitä, ettei halua enää tulla määritetyksi heidän kauttaan. Sekin oli musta hurjan mielenkiintoista ja erittäin osuvaa: Harryn voi helposti kuvitella tuntemassa huonoa omaatuntoa sen takia. Tykkäsin siitä, miten tavallaan dramaattisia Harryn sanat olivat tässä. Siitä huolimatta ne tuntuivat autenttisilta, ja vähän ahdistunut kriisi-Harry sen myötä myös. Koko ajatus tässä siitä, että Harry puhuu vanhemmilleen oli tosiaan erittäin toimiva. Myös lukiessani noita Lyrics Wheelin sanoja huomasin niiden sopivan tähän tekstiin kuin nenä päähän, mikä varmaan olikin myös tarkoituksena. Hyvää työtä!

Harry käänsi selkänsä haudalle ja käveli pois lumiselta hautausmaalta.

Tämä oli varsin hieno lopetus tälle tekstille. Harryn kääntäessä selkänsä haudalle tuli vähän sellainen fiilis, että samalla Harry käänsi selkänsä myös sille, että hänet määritetään vanhempiensa kautta, ja että nyt hän lähtee etsimään sitä, kuka hän oikeasti on kaiken sen alla. Tykkäsin!

Kiitos hurjasti tämän hienon tekstin kirjoittamisesta, tämä herätti minussa paljon ajatuksia ja pohdiskeltavaa!

[Altais]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Onpa kiva, kun arpajaisten kautta löytää uutta, mielenkiintoista luettavaa. Tartuin tähän, koska ensinnäkin minua aina kiinnostaa, jos joku teksti on saanut inspiraationsa musiikista, koska itsellekin usein käy niin, ja LW on siinä mielessä kiva haaste, että teksti lähtee liikkeelle itselle arvotusta random kappaleesta. Joo, mutta sitten varsinaiseen asiaan eli tähän ficciin.

Olen aina välillä miettinytkin juuri noin, että Harrylla on varmaan aika rankkaa, kun tulee tosiaankin nähdyksi ja määritellyksi niin paljon ja monella lailla vanhempiensa kautta, ja iso osa uusista tuttavuuksista aloittaa hänen kanssaan keskustelut siitä, että hän on ilmetty James, jolla on Lilyn silmät. Ja muutenkin, koko se vanhempien karu kohtalo, ja Harryn eloonjääminen vastoin kaikkia odotuksia, ei varmaan ole helppo yrittää noista lähtökohdista miettiä, kuka ja millainen tyyppi sitä on, ja miten haluaisi elää.

Jotenkin näen Harryn ja Ginnyn suhteen vähän niin, että Harry olisi voinut päätyä siihen siksi, että olisi yrittänyt elää jotain toisintoa omien vanhempiensa suhteesta, ja elää näiden elämän sellaisena, kuin se olisi ehkä ollut, jos eivät olisi kuolleet parikymppisinä. Mutta en ole ikinä nähnyt Harryn ja Ginnyn välillä mitään kipinää canonissa, päinvastoin, koko juttu on näyttänyt päälleliimatulta, kun kirjailija on ajatellut, että pitää sillä Harryllakin nyt lopussa olla joku romanssi. Niin että näkisin ihan mahdollisena, että nämä joskus eroaisivat, vaikka seiskakirjan epilogista saikin sen kuvan, että ovat varsinainen kiiltokuvaperhe, ja Ronin ja Hermionen perheen kanssa yhtä suurta, onnellista perhettä, mikä jostain syystä oli minusta tosi ärsyttävää.

Mutta tästä tekstistä välittyy tosi hienosti Harryn todelliset tunteet. Olisi ihan uskottavaa, että hän kävisi niistä puhumassa vanhemmilleen tuolla lailla, ja että hänellä voisi olla huono omatunto monestakin asiasta liittyen heihin. Eihän Harry koskaan varmaan nähnyt vanhempiaan todellisina ihmisinä, vaan canonissa heitä (ja varsinkin Lilyä) hehkutettiin aina jonain yli-inhimillisen hyvinä olentoina. Eihän kukaan ole sellainen oikeasti, mutta Harrylla varmaan olisi sellainen olo, että hänen pitää yrittää olla samanlainen täydellisen ihmisen perikuva, ja sitten kärsisi siitä koko ajan. Tässä varmaan tulee oikein hyvin selväksi, mihin tarvitaan sitä teini-iän oivallusta, että itse asiassa omat vanhemmat onkin monella tapaa puutteellisia ihmisyksilöitä, jotka on tehneet paljon virheitä.

Kiitos tästä, oli hieno ja paljon ajatuksia herättävä teksti!

[sademestari]

Vuorna: Siis Harry on mulle loputon angstin lähde, en usko, että koskaan pystyn kirjoittamaan täysin onnellista tekstiä kyseisestä pojasta </3 Yksi syy on juurikin tämä identiteettijuttu, jonka nostit esille! Harry joutuu niin pitkään määrittelemään itsensä muiden kautta, että kirjojen tapahtumien jälkeen edessä olisi varmasti suuri tyhjiö. Mutta samaan syssyyn pohdiskelin, että siitä identiteetistä irrottautuminen saattaisi myös olla hankalaa, koska Harry tuntee sitä kautta yhteyttä vanhempiinsa eli tekstistä bongaamasi anteeksipyyntöviba on erittäin terävä havainto Ihana kuulla, että teksti on herättänyt ajatuksia ja olet siitä pitänyt! Kiitos paljon kommentistasi ja pahoittelut, että vastaus on viipynyt ♥

Altais: Musiikki on myös mulle yksi suurista inspiraation lähteistä ja LW ehdottomasti yksi suosikkihaasteistani. Itsekin näen Harry sellaisena hahmona, jonka potentiaali ja kasvu jää kanonissa vähän kesken. Tai että siitä mihin viimeinen kirja loppuu, Harryn itsensä tarina voi vasta alkaa, koska ennustukset ja velvollisuudet on täytetty. Muistelen, että tämä teksti sai alkunsa juurikin tällaisesta pohdinnasta (plus noista lyriikoista) ja siitä, kenelle Harry näistä tuntemuksistaan pystyisi puhumaan. Lopulta tuntui luonnolliselta laittaa Harry avautumaan vanhempiensa haudalla, koska siellä hän on lähimpänä heitä. Koska niinhän se on kuten sanoit, Harryn kuva Lilystä ja Jamesista on muodostunut kaikkien muiden kautta, eikä hän oikein voi koskaan voi oppia tuntemaan heitä itse. Aivan mahtavaa kuulla, että pidit tekstistä ja se herätti ajatuksia! Kiitos paljon kommentistasi ♥