Nimi: Kärsimyksen kolme huonetta
Kirjoittaja: Melodie
Ikäraja: K-11
Paritus: James/Sirius, James/Lily
Taas yksi onneton skenaario! Tämä osallistuu FanFic1000-haasteeseen sanalla vastuuntunto.
--
Kärsimyksen kolme huonetta
Siriuksella ja Jamesilla oli taas yksi kivikkoisen suhteensa monista tauoista: Sirius oli sanonut ettei kestänyt katsella Jamesin omahyväistä naamaa enää hetkeäkään, ja James oli sanonut että olisi pitänyt arvata Mustan olevan tuollainen runkkari. Joten James oli häipynyt ja Sirius oli tullut Remuksen luo heittelemään esineitä, ja nyt heidän kotinsa oli sitten aivan tyhjillään, mikä tuntui Remuksesta vähän haaskaukselta sillä hänen kahdenkymmen neliön yksiössään ei oikein olisi ollut tilaa Siriukselle. Sirius ja James olivat ajatelleet että olisihan se hyvä idea muuttaa kämppiksiksi kun he olivat sentään parhaat ystävät, mutta kaikki muut olivat tienneet että (yksi) he olivat muutakin kuin ystäviä ja (kaksi) että se ei ollut hyvä idea.
Ja nyt siitä saatiin taas todisteita.
Sirius lähetti Remuksen useita kertoja partioimaan heidän asuntonsa liepeille jotta selviäisi, oliko siellä jo valot päällä, ja vaellessaan tihkusateessa Remus ei lainkaan tiennyt, miksi oli suostunut moiseen. Todennäköisesti koska Sirius ei kertakaikkiaan hiljennyt muuten, ja asunnon seinät olivat niin ohuet ettei edes vessassa saanut olla rauhassa.
”Mitä jos menisit itse sytyttämään ne valot”, Remus tokaisi lopulta, kun Sirius oli muutaman päivän ruikuttanut siitä miten täydellisen paska jätkä James oli, ja miten Remuksen asunto oli ihan tosi tylsä. Marttyyrimaisesti huokaillen Sirius lähti, ja seuraavan kerran kun Remus näki tämän oli vaikeaa erottaa, mihin Sirius loppui ja mistä James alkoi. Hän jaksoi katsella heidän käsiään toistensa vaatteiden alla noin kaksi minuuttia ennen kuin kääntyi Peterin puoleen joka näytti täsmälleen yhtä pitkästyneeltä kuin miltä hänestä tuntui.
”Joten, jätetäänkö nuo esileikkimään ja häivytään?” Peter ehdotti, ja Remus suostui mielihyvin. He menivät viehättävään pikku teehuoneeseen puhumaan ihan muista asioista, eivätkä Sirius ja James varmaan edes huomanneet sitä.
Pikku ryppy rakkaudessa olisi unohtunut sillä ja korvautunut piakkoin uudella, ellei James olisi mennyt tällä kertaa tekemään jotain poikkeuksellisen tyhmää.
”Se hässi Lilyn Evansin kanssa, voitko uskoa”, Sirius sylki suustaan. Remus ei tarkalleen tiennyt, mikä kyseisessä noidassa oli niin hirvittävää, mutta Sirius ei vaikuttanut pääsevän aiheesta yli laisinkaan. Aina kun Remus tapasi hänet, ja niinä aikoina sitä tuntui tosiaan tapahtuvan liian usein, hän alkoi jauhaa siitä ja märehtiä, mitä James oli siinä lehmässä oikein nähnyt. Ei ollut mikään salaisuus että Jamesilla oli joskus kouluaikoina ollut vähän aikaa outo yksipuolinen ihastus Lilyyn, ja Remus epäili että sen vuoksi Sirius tunsi asemansa jotenkin kummallisesti epävarmaksi. Vaikka kuka tahansa saattoi nähdä, että James oli totaalisen hulluna Siriukseen. Hän vaikutti olevan valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa eteen, ja Sirius toden totta nautti kaikista huomionosoituksista. Erityisesti Jamesin ollessa katuvalla päällä Siriuksen ei tarvinnut kuin pyytää ja James toimitti. Välillä Remusta suorastaan inhotti katsella sitä palvovaa matelua; James oli kuin yhdistelmä käärmettä ja koiranpentua. Jos Lily Evansista yritettiin puhua, hän kielsi sen heti.
”No, rakkaus tekee tyhmäksi”, Peter tuumasi. Hän sen kai tiesi kun ei paljoa rakkaudesta piitannut. Ei sillä että Remuksellakaan olisi ollut siitä suuria kokemuksia, mitä nyt joskus Tylypahkassa oli tullut kasvihuoneiden takana suudeltua tyttöjä.
Eräänä iltana Remuksen oveen koputettiin ja kun hän avasi sen, hän näki Lily Evansin kyyneleet silmissä.
”Voinko tulla sisään?” Lily pyysi, eikä hänen äänessään ollut jälkeäkään siitä itsevarmuudesta joka sitä oli kouluaikoina koristanut. Hämmentyneenä Remus siirtyi oven edestä ja nainen valahti sisälle. Ulkona oli sumuinen, kalsea päivä ja Lily näytti kalpeammalta kuin koskaan. Hyvän isännän tavoin Remus tarjosi hänelle tuolin ja teetä, ja Lily istui kiitollisena ja nosti lämpimän kupin hetkeksi huulilleen.
”Minä tulin kun en saa Jamesiin millään yhteyttä”, Lily kertoi lopulta. Remus rypisti kulmiaan.
”Toivottavasti James ei ole mennyt lupailemaan sinulle mitään...”
Lily punastui ensin tajutessaan että Remus tiesi mistä oli kyse, mutta sitten hän suoristi ryhtiään ja rykäisi. ”Ei hän tosiaan ole, mutta lupauksille olisi nyt käyttöä. Minä olen raskaana.”
Myöhemmin Remusta hävetti kliseinen reaktionsa, mutta siinä hetkessä voimat karkasivat hänen käsistään ja hän pudotti teekuppinsa. Se särkyi lattialle ja tee lähti valumaan lattialaudoituksen rakoihin. Lily pomppasi onnettomana pystyyn ja kyykistyi sitten lattialle keräilemään sirpaleita ja mutisemaan entistusta.
Kun lätäkkö oli luututtu ja kuppi jälleen kädessä, Remus tunsi vähitellen saaneensa äänensä takaisin.
”Onneksi olkoon”, hän muisti sanoa, vaikka se tuntui olevan noin vartin myöhässä. ”Ja sinäkö… siis… James…”
”James on isä”, Lily sanoi napakasti. Remus ei alkanut kyseenalaistaa, sillä hän ymmärsi hyvin rakkauselämää jossa ei oltu koko ajan (tai ikinä) jonkun uuden kimpussa.
”Voi saatana.”
Lily vain nyökkäsi silmät suurina.
Remus toivoi todella että tämä ei olisi ollut hänen murheensa, mutta asia olisi ihan pakko järjestää. Oli selvää, että raskaus alkaisi jo pian näkyä, ja jotainhan asialle pitäisi tehdä. Tarkalleen sanottuna Jamesin pitäisi tehdä jotain, mutta olisi varmaankin Remuksen tehtävä takoa se tämän kalloon, sillä niinhän se tuppasi aina olemaan. Niinpä Remus jätti Lilyn odottelemaan asuntoonsa ja lähti vierailulle Siriuksen ja Jamesin luokse. Nämä näyttivät jälleen yhteenkasvaneilta löhötessään sohvalla kädet toistensa vaatteiden alla. He olivat lysähtäneet siihen sillä välin kun Remus ravisteli vesipisaroita viitastaan.
”James. Minulla on sinulle asiaa”, Remus sanoi kun kävi selväksi, ettei hänen läsnäoloaan aiottu enempiä huomioida.
”Sano vaan”, James kehotti laiskalla äänellä.
”Tämä on sellainen asia josta haluaisit ehkä puhua kahdenkesken”, Remus sanoi epäröivällä äänellä. James katsoi häneen närkästyneenä.
”Minä ja Sirius jaamme kaiken”, hän ilmoitti (Sirius sai hysteerisen kikatuskohtauksen). ”Joten mitä sinulla onkaan sanottavanasi, voit sanoa sen hänen kuultensa.”
Hetken Remus mietti, että purskauttaisi sen vain ulos, mutta ei Merlin sentään, hän ei halunnut. ”Sinun pitää tulla minun mukaani”, hän ilmoitti. James avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Remus keskeytti jyrkästi. ”Ei mutteja. Nyt perse ylös siitä sohvalta tai komennutan sinut.”
James näytti hämmästyneeltä mutta totteli, ja Sirius seurasi tietysti hänen vanavedessään kuin varjo. Remus nappasi Jamesia kyynärpäästä ja ilmiintyi oman asuntonsa luo. Sirius roikkui edelleen mukana, ja kun Remus oli saanut oven auki niin että heille avautui esteetön näkymä hänen asuntoonsa, tämä alkoi kiljua:
”Mitä tuo tekee täällä?! Remus, mitä tämä tarkoittaa? Onko se murtovaras?”
Remus huokaisi raskaasti. ”Ei, Sirius, Lily ei ole murtovaras. Istukaa alas. Otatteko teetä?”
”Kyllä kiitos”, James sanoi ja istuutui pöydän ääreen.
”Minä en aio istua samassa asunnossa kuin tuo”, Sirius ilmoitti. Remus huokaisi taas.
”No sittenhän sinä voit seistä.” Hän kaatoi kaikille höyryävät kupilliset teetä ja katsoi odottavasti Lilya, joka (nyt kun hän tiesi uutiset) näytti suorastaan hehkuvan.
”James”, Lily sanoi, luomatta katsettakaan Siriukseen. ”Meille tulee vauva.”
Tilanne muuttui hyvin nopeasti hyvin sekavaksi. Myös James pudotti teekuppinsa lattialle mutta tällä kertaa se oli pienin murheista, sillä Sirius hyökkäsi ovensuusta karjuen kohti Lilya.
”Mitä sinä oikein sanoit?” James kysyi omituisen pienellä äänellä. Sirius hyppi tasajalkaa Lilyn edessä ja ojenteli käsiään tätä kohden uhkaavasti. Remus kangisti Siriuksen mutta kompastui samalla Jamesin mukiin ja romahti lattialle Siriuksen seuraksi.
”Sanoin että meille tulee vauva”, Lily toisti seuranneessa hiljaisuudessa. James tuijotti hetken tyhjyyteen, nousi sitten ja häipyi.
Lily purskahti itkuun. Remus poisti Siriuksesta kangistuksen ja myös tämä purskahti itkuun.
”Noh noh”, Remus suhisi molemmille. ”Ottaako joku vielä teetä?”
Kukaan ei halunnut. Lily ja Sirius niiskuttivat omilla puolillaan keittiötä ja Jamesin selälleen jättämästä ulko-ovesta veti. Remus sulki oven ja silmäili huokaisten ympärilleen pienessä asunnossaan.
”Te jäätte varmaan yöksi.”
Lily nukkui vuoteessa, sillä Remus ei ollut suostunut kuuntelemaan mitään vastaväitteitä sen suhteen (ei Lilylta eikä myöskään Siriukselta). Remus nukkui aluksi sohvalla, koska tämä oli sentään hänen asuntonsa, ja sitten puolet yöstä hän nukkui patjalla lattialla koska Sirius ei ollut suostunut nukkumaan sillä. Aamulla hänellä oli selkä kipeänä eikä mieltä lämmittänyt se, että molemmat vieraat olivat näemmä edelleen paikalla. Huokaisten hän laittoi aamupalaa, jota kaikki närppivät haluttomasti. Lily oksensi, mutta Remus tahtoi ajatella ettei se johtunut hänen kokkaustaidoistaan.
”Joten”, hän sanoi sulkakynää pyöritellen kun päivä oli edennyt puoleen ja oli ilmeistä, ettei James ollut tulossa takaisin. ”Lily, pärjäätkö täällä yksin? Voin pyytää Peterin sinulle seuraksi.”
”Pyydä vaan”, Lily sanoi ohuella äänellä, ja Peter tuli häkellyttävän nopeasti ja suhtautui tilanteeseen huomattavalla mielenmaltilla. Sitten Remus jatkoi asioiden järjestämistä:
”Sirius, mene kotiin. Minä tulen saattamaan sinut.”
”Mutta mitä jos James on siellä?” Sirius sanoi äkeänä.
”Siksi minä tulenkin”, Remus huomautti.
James ei ollut, ja Sirius totesi heti että vuoteessa ei ollut nukuttu.
”Onkohan se taas jonkun misun kanssa”, Sirius vollotti kaaduttuaan vuoteeseen.
”Parempi olla olematta”, Remus mutisi ja lähti etsimään.
Etsintä ei ollut pitkä, sillä James löytyi alakerran pubista tuhannen päissään.
”Rhemus”, tämä sanoi katse harittaen. ”Sano ettei se ollut totta.”
”Se oli totta”, Remus sanoi ja kiskoi Jamesin alas jakkaralta. ”Nyt mennään kotiin.”
”Ei kai Shirius ole shiellä?”
”On.”
James vastusteli, joten lopulta Remus leijutti tätä loppumatkan ja suoraan kylpyammeeseen. Heidän tultuaan Sirius paukautti passiivis-aggressiivisesti makuuhuoneen oven kiinni eikä tullut juttusille. Remus vahti että Jamesin pää pysyi vedenpinnan yläpuolella kunnes tämä alkoi vaikuttaa selviävältä, ja sen jälkeen kuivasi tämän ja raahasi sohvalle nukkumaan. Sitten hän olisi mielellään lähtenyt kotiinsa, mutta ei uskaltanut jättää Siriusta ja Jamesta kaksin. Hän siis jäi, ja istahti nojatuoliin täyttelemään sudokuja. Onnellista rauhaa kesti vartin ennen kuin Sirius raahusti makuuhuoneesta silmät turvoksissa ja istahti hänen viereensä märisemään.
”Voi Merlin, Sirius”, hän äyskähti lopulta. ”Voisitko välillä eläytyä muiden osaan.”
Sirius jäi makustelemaan ideaa kun Remus lukittautui kylpyhuoneeseen joka oli huomattavasti paremmin äänieristetty kuin hänen omansa. Hän arveli silti kuulevansa, jos Sirius ja James kävisivät toistensa kimppuun.
Yön Remus nukkui Siriuksen vieressä, ja nukkuessaan tämä näytti huomattavan suloiselta. Remus heräsi kuudelta aamulla keittiöstä kuuluvaan kolinaan. James näytti krapulaiselta ja muutenkin kurjalta. Hänen parransänkensä oli päässyt venähtämään ja hengitys haisi vanhalta viinalta. Hän kuitenkin virnisti poikamaisesti ja haroi pörröisiä hiuksiaan sormillaan.
”Paska mäihä, vai mitä?”
”Mmh voihan sitä niinkin sanoa”, Remus myönsi. Hän ajatteli ettei varmaan ollut paras aika alkaa saarnata ehkäisyloitsuista, kun James näytti siltä että oli valmis vakavaan keskusteluun.
”Mitä ajattelit tehdä?” hän kysyi hiljaa. Olihan tilanne kammottava. He olivat hädintuskin parikymppisiä eivätkä James ja Lily olleet edes rakastuneita.
James ei ollut koskaan aiemmin näyttänyt niin raskaasti vastuun painamalta. ”En tiedä”, hän huokaisi. ”Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?”
”Sinun pitäisi varmaan puhua Lilyn kanssa”, Remus sanoi, ja mietti miten Lily ja Peter mahtoivat pärjätä. Vieläköhän he olivat yhdessä, ja hänen asunnossaan.
”Ehkä myöhemmin”, James lupasi epämääräisesti.
”James. Ei kovin paljoa myöhemmin. Ehkä suihkua, hampaidenpesua ja puhtaita vaatteita myöhemmin.”
James hymyili ontosti. ”No onhan sekin jotain.”
Remus sai livahtaa makuuhuoneeseen hakemaan Jamesille puhtaat vaatteet sillä aikaa kun tämä puhdisti itsensä. Sirius kiemurteli unissaan mutta ei onneksi herännyt, sillä siitä seuraava soppa olisi ollut omiaan estämään Jamesin ja Lilyn vakavan keskustelun.
He päättivät kävellä Remuksen luo, selvittääkseen päätään (ja lykätäkseen odottavaa keskustelua).
”Minä rakastan Siriusta”, James sanoi lohduttomalla äänellä. Remus laski kätensä hänen hartialleen.
”Minä tiedän”, hän vastasi mainitsematta sanallakaan tavoista joilla sitä osoitettiin.
Peter ja Lily olivat edelleen paikalla ja jo hereillä. Peter venytteli hartioitaan ja valmisti aamiaista, ja Lily sijasi vuodetta ja vilkaisi Jamesia karsaasti kun he astuivat sisään.
”Ajattelin että teidän olisi syytä puhua”, Remus muotoili. Kahdessakymmenessä neliössä ei ollut antaa kummoistakaan yksityisyyttä, mutta hän meni auttamaan Peteriä ruoanlaitossa.
”Mitä sinä haluat, rahaako?” James töksäytti ensimmäiseksi, ja Remus ummisti silmänsä hetkeksi. Tämäkin keskustelu lähti näemmä hyvin nopeasti menemään pieleen.
”No en!” Lily tiuskahti ja kimposi pystyyn. ”Minä en viitsi jäädä kuuntelemaan sinun solvauksiasi!”
Remus säntäsi oven eteen. ”Lily, ole kiltti, jää vielä hetkeksi. Jutellaan kaikki yhdessä.”
Niinpä he istuutuivat kaikki neljä pöydän ääreen. Tilanne tuntui aika oudolta.
”Lily, mitä sinä sitten haluaisit?” Remus kysyi äänellä jonka hän saattoi vain toivoa olevan lempeä.
”Minä haluan mennä naimisiin”, Lily ilmoitti. Remus kiitti onneaan ettei kellään ollut tällä kertaa ollut teekuppia, sillä hän saattoi nähdä myös Jamesin ja Peterin leukojen loksahtaneen auki. Lily kohotti omaansa päättäväisesti. ”En halua kasvattaa tätä lasta yksin enkä halua että siihen lyödään mitään leimoja. Sinä olet hyvästä perheestä ja itsekin kohtuullinen ihminen.”
”Kiitos”, James mutisi.
”Tiedän ettei tämä ole mikään rakkausliitto mutta emme me toisiamme vihaa.”
James tuijotti kupinpohjienjälkiä pöydässä. ”Mutta minä, tuota… Sirius”, hän sai sanottua.
”Sinä et kyllä häntä paljoa silloin ajatellut kun laitoit tämän lapsen alulle”, Lily totesi koruttomasti. ”Tiedät, miten velhomaailmassa suhtaudutaan vieläkin aviottomiin lapsiin. Minulla ei olisi mitään saumaa muuhun kuin selviytymiseen. Sitäkö sinä haluat?”
”En tietenkään”, James sanoi ahdistuneena. ”Mutta tämä on aika vaikea tilanne! Vielä eilen minä olin onnellinen ja rakastunut ja nyt minun pitäisi naida sinut.”
Lily kohautti harteitaan. ”Meidän on molempien kannettava vastuumme.”
”Minä en kyllä pysty tähän”, James ähkäisi ja häipyi taas.
Remus huokaisi. ”Eiköhän hän tasaannu ajan mittaan.”
”Mutta ei minulla ole aikaa”, Lily parahti.
”Haluaako kukaan pannukakkuja?” Peter kysyi.
James tointui muutamassa päivässä. Remus kävi hänen kanssaan loputtomalta tuntuvia keskusteluita vastuusta ja oikeasta ja väärästä. Remus ja Peter lähtivät mukaan kun oli aika kertoa uutiset Siriukselle.
”Sirius”, James aloitti äänellä joka vääjämättä ilmaisi että jotain kauheaa olisi luvassa. ”Tiedäthän, että minä rakastan sinua valtavasti.”
”Tiedän”, Sirius sanoi epäluuloisena ja laski jalkansa sohvan selkänojalta lattialle.
”Mutta Lily on raskaana”, James sanoi silmät tummina ja ääni paksuna. ”Ja minun pitää tehdä velvollisuuteni.”
”Paskat pitää!” Sirius sähähti. ”Lähdetään pois eikä se saa meitä ikinä kiinni. Vai onko niin, että haluat sitä enemmän?”
”Ei ole!” James ulvahti. ”Yrittäisit ymmärtää…”
Siriuksella oli suuria vaikeuksia ymmärryksessä, mutta se ei kyllä ollut ihme. Remus meni väliin kun Sirius kovaan ääneen pohti, miksei Lily ollut hankkiutunut siitä eroon.
”Nyt vähän kunnioitusta”, hän tiuskahti, ja ihme kyllä Sirius hiljeni. Tämä käpertyi Jamesin kanssa pieneksi sieväksi palloksi, ja vähän ajan päästä Remus ja Peter totesivat turvalliseksi ja kaikille paremmaksi jättää heidät keskenään.
Jamesin ja Lilyn häät sattuivat mitä kauneimmalle ja kuulaimmalle talvipäivälle. Koko viikon oli satanut mutta se oli enää muisto vain. Morsian oli hieman pehmentynyt mutta ei vielä selvästi raskaana, ja sulhanen oli näkyvästi onneton. Sirius oli bestmanina ja osaansa ilmeisen tyytymätön. Ainut mikä häntä siinä lohdutti oli Jamesin läheisyys. Valokuvissa kaikki hymyilivät parhaansa mukaan. Hääpaikka oli Godrickin notkossa jossain idyllisessä vanhassa maatalossa. Remus hymyili niin että poskia kiristi hoitaessaan lahjapöytää ja kuunnellessaan kuinka vieraat ihastelivat nuorta paria.
Jamesin vanhemmat olivat halunneet järjestää suuret häät ainokaiselleen, eikä James ollut heillekään raaskinut sanoa vastaan. Niinpä tilaisuus tulvi kaikenlaisia sukulaisia, tuttavia ja muita silmäätekeviä. James sulkeutui mieluusti bestmanin ja tuliviskin kanssa takahuoneeseen, Lily jutteli parhaansa mukaan vieraiden kanssa, Peter huolehti siitä että kaikille riittäisi ravintoa ja Remus yritti pitää pakan kasassa. Itse seremonia oli viehättävä pieni tilaisuus lähiniityllä. Vihkivelho suoritti monimutkaisia sauvanliikkeitä pariskunnan yhteenliitettyjen käsien ympärillä, ja kysyi sitten:
”Tahdotko sinä, Lily Evans, rakastaa tätä James Potteria tästä ikuisuuteen?”
”Tahdon”, Lily sanoi vaisulla äänellä.
”Entä tahdotko sinä, James Potter, rakastaa tätä Lily Evansia tästä ikuisuuteen?”
”...tahdon”, James sanoi tuskin havaittavan tauon jälkeen. Silloin taiat alkoivat poksua heidän käsiensä ympärillä ja niin pariskunta kuin vihkivelhokin peittyivät värisateeseen. Sirius pyyhki kyyneleitä silmistään ja joku täti kurottautui puristamaan häntä olkapäästä.
”Ihanaa kun olet noin onnellinen ystäväsi vuoksi”, tämä sanoi. Remus hymyili Siriuksen puolesta. Aamuyöllä kaikki (paitsi Lily) olivat liian humalassa ja aivan säpäleinä.
James ja Lily muuttivat taloon jonka Jamesin vanhemmat hänelle hankkivat, ja Sirius muutti (Merlin sentään) Remuksen luo.
”En vain voi jäädä siihen taloon”, hän selitti ja valtasi Remuksen sängyn. Remus huokaisi ja hankki uuden ja asunto muuttui hieman ahtaasta täyteenahdetuksi.
”Meidän on pakko muuttaa”, hän mutisi mutta ei tehnyt asialle mitään. He kävivät toisinaan vierailemassa Jamesin ja Lilyn luona ja katselivat häkellyksen vallassa heidän vimmaista pesänrakennusprojektiaan. Remus oli aika varma, että Sirius ja James tapasivat toisinaan salaa tuntihinnoitelluissa motelleissa, mutta ei koskaan viitsinyt kysyä. Elämä asettui omalaatuiseen uomaansa.
Kesällä vauva syntyi ja se oli pienin ihminen jonka Remus oli ikinä nähnyt.
”Nyt saa riittää”, hän ilmoitti Siriukselle ja Jamesille. ”Teidän on parempi katsoa, että tästedes jokainen tekonne on tämän ihmisen hyväksi.”
James näytti kummallisen liikuttuneelta ja vaikka Sirius märisi koko matkan kotiin hän vaikutti uudella tapaa motivoituneelta. Kelmit kokoontuivat tiuhaan katselemaan vauvaa, ja James ja Sirius alkoivat puhua muustakin kuin kärsimyksestä. Ja jossain vaiheessa heidän naurunsa alkoi taas kuulostaa samalta kuin ennen vanhaan, Tylypahkassa, eivätkä heidän toverilliset kosketuksensa enää olleet sopimattomia kaikilla mittareilla. Remuksesta tuntui että henki kulki taas vapaammin. Vauva pulskistui. Remus, Peter ja Sirius vuokrasivat neliön ja kantoivat kaikki tavaransa sinne, ja Lilykin tuli auttamaan muutossa. Siitä tuli ihan kodikas paikka, ja oma huone tuntui todelliselta luksukselta. Sirius puhui Lilysta jo kuin ihmisestä, ja kaikki kelmit olivat kuin ihmeen kaupalla säilyneet ystävinä. Vaikka mikään ei ollut enää yhtään niin kuin ennen, kaikki oli taas miltei hyvin.
