Nimi: Epäselviä viitteitä
Fandom: Bungo Stray Dogs
Paritus: Chuuya Nakahara/ Osamu Dazai
Ikäraja: K-11
Varoitukset: mainintoja mafiatyypillisestä väkivallasta
Vastuunvapaus: BSD on täysin sen laillisten omistajien, en saa tästä mitään
A/N: Spurttiraapalointia ekaa kertaa vuosiin! Osallistuu näiden lisäksi myös Ime kappale tyhjiin -haasteeseen.
Epäselviä viitteitä
1.
Dazai ei ole aina pitänyt Yokohamaa kauniina. Ei silloin, kun häntä kohti on ammuttu, ajettu takaa, uhattu aseella. Ei, kun on nähnyt kuoleman, on nähnyt kidutusta, ja kaikkea sitä, jonka tuskan hän on vaimentanut jo teini-ikäisestä asti.
Nyt, vuosien jälkeen, hän on alkanut taas pitää kaupungista. Ei se ehkä ole kaunein maailmassa, mutta se on hänen. Hänen kaupunkinsa. Se, jossa hänen vihollisensa tuntevat hänet, osaavat varoa. Se, jossa hänen työpaikkansa on.
Hän ei osaa sanoa, onko hänen kotinsa täällä, sillä hän ei osaa määritellä käsitettä koti. Onko hänellä sellaista? Mitä se tarkoittaa?
Hän katsoo kattojen yli ja toivoo. Toivoo kotia.
2.
Hän on aina askeleen edellä. Jo juonimassa seuraavaa tekoa, kun vihollinen pääsee vasta edelliseen. Hänen ajatuksensa ovat aina edellä muita, aina kehittämässä mahdottomasta mahdollista.
Ehkä se on hänen kirouksensa, joskus hänestä tuntuu siltä. Kaikkien katseet ovat kääntyneet häneen, odottavina. Kerro meille, ne huutavat ja hänen pitäisi tehdä päätöksiä, hänen pitäisi tietää.
Joskus hän haluaa sanoa, ettei hän tiedä, mutta hän ei pidä valehtelusta. Kyllä hän tietää, mutta ei aina haluaisi tietää. Tieto lisää tuskaa, ja tuskaa hänellä on tarpeeksi. Siniset silmät välähtävät mielessä, kun hän tarpoo eteenpäin, leuka pystyssä, valmiina sotaan jokaisen kanssa.
On kertoja, jolloin hänenkään suunnitelmansa eivät toimineet.
3. (Auringonlasku)
Ehkä on naurettavaa uskoa jokaista huhua, jota kaupungissa kuiskaillaan. Dazai ei anna niille arvoa, mutta jokin pienessä sivulauseessa mainitusta onnettomuudesta, haavoittuneesta punatukkaisesta, verestä valumassa pitkin kaupungin kujia, saa niskavillat pystyyn. Eihän se voi olla mahdollista, hän lopulta naurahtaa itsekseen, eihän se voi olla.
Siinä, missä Dazai on tehty varjoista, pimeistä kujista ja aseista, hymynkareesta ennen pistoolin laukaisua, on Chuuya tehty kipinöistä, jotka valaisevat koko tienoon. Hän on tuli, hän on nopea roihahdus, joka lämmittää, mutta myös polttaa.
Ei se ole totta, hän ajattelee vielä illallakin, ja katsoo horisonttiin. Auringonlaskun viimeiset punat heijastuvat rakennusten pintoihin, värjäävät kaiken punaisella, veren värillä ja Dazai värähtää. Ei se voi olla totta. Chuuya on vahvempi, vahvin kaikista.
Huhut eivät häviä, eivät muuta muotoaan ja lopulta Dazain on uskottava. Jossain näistä kaupungin huoneista, suojassa muilta, makaa hänen entinen partnerinsa haavoittuneena. Dazai puristaa kätensä nyrkkiin, pyrkii ajattelemaan muuta.
Verta se vain on, hän miettii ja haluaa unohtaa.
4. (Mikä)
Älä unohda itseäsi, sanovat sanomalehdet, kun Dazai nostaa jalkansa työpöydälleen, sulkee Kunikidan motkotukset pois ja lukee päivän uutiset. Hän hymähtää. Mitä on unohtaminen? Mikä on itse? Miten määritellään, mitä minä olen? Jos minä unohdan, se on kuitenkin minua, hän miettii ja heittää turhan aviisin pois.
Ei uutisia tärkeistä asioista. Ei kukaan kerro enempää eräästä onnettomuudesta, ei eräästä haavoittuneesta. Dazaita ärsyttää, että hänen pitää olla se, joka tulee vastaan. Chuuya on aina ennen ollut se, joka toimii ennen kuin tarvitsee, Chuuya on se, joka toimii, kun muut vasta miettivät. Eikä se aina ole ollut huono asia. Hän vain on nopea, jopa miettimään, sen Dazai myöntää. Ehkä he siksi olivat niin hyvä pari, ehkä he siksi toimivat yhteen niin sujuvasti.
Ranpo tuijottaa häntä pistävällä katseella, ja hän väistää sen, ei anna toisen keksiä vastauksia ennen häntä.
Perhana, hän nousee tuolista, nappaa takkinsa ja on ulkona ennen kuin muut ehtivät kysyä. Ehkä hän soittaa heille myöhemmin, ehkä ei.
Hänen petturijalkansa vievät hänet paikalle, josta on kerran jo ehtinyt paeta. Port Mafian päämaja nousee ylväänä ylöspäin, eikä häntä estellä, kun hän saapuu etuaulaan. Kaikki tietävät hänen kasvonsa, hyvässä ja pahassa.
(Hirotsun huulilla viivähtää hymy, kun hän tapaa tulijan. Ehkä ei sittenkään ole liian myöhäistä.)
5.
Dazain pitäisi olla tottunut näkemään Chuuya haavoittuneena. Olivathan he sentään kentällä yhdessä monta vuotta, nyt monta arpea rikkaampia. Kuitenkin näky vaaleassa huoneessa, valkoisten lakanoiden keskellä makaavasta Chuuyasta saa pahan maun suuhun. Siteet ovat värjäytyneet punaisiksi, ja keho on liikkumatta. Rinta kohoaa vielä, mutta kuinka kauan.
”Mori?” hän kysyy ja Hirotsu huokaa.
”Yrittää parhaansa.”
Morin paras voi tarkoittaa mitä tahansa. Ehkä hän jättää Chuuyan kokonaan arpiensa armoille, ei katso päinkään. Huolenpito ei tarkoita mitään mafialaisille. Dazai puristaa kätensä nyrkkiin ja miettii, miettii, miettii. Perhanan, perhana. Käsi kupertuu puhelimen ympärille ennen kuin ajatus on edes ehtinyt loppuun asti.
Yosano vastaa ensimmäisellä soitolla.
6.
Yosano on nopea otteissaan, mistä Dazai on kiitollinen, kerrankin. Chuuya on siirretty etsivätoimiston tiloihin, tajuttomana, ja kenties siksi jokseenkin onnellisessa asemassa kohtaamaan Yosanon käsittely. Atsushi Dazain vieressä kavahtaa huoneesta kantautuvia ääniä, muistelee kai omia kertojaan Yosanon hoidettavana.
”Dazai-san… Miksi--, miksi Nakahara-san?” hän kysyy.
Kai se on odotettavissa oleva kysymys. Miksi hän vaivautuu auttamaan mafialaista, miksi hän näkee näin paljon vaivaa jotakuta kohtaan? Dazai on miltei yllättynyt itsekin.
”Yokohama tarvitsee häntä.”
Mafia ei olisi mafia, ellei Chuuya eläisi. Hän on ainut, jolla on enää jonkinlaista suhteellisuudentajua, muiden haltuun Port Mafiaa ei uskaltaisi antaa.
Ja kenties, ehkä, myös Dazai tarvitsee häntä.
7. (Huokaista)
”Miksi?” Chuuyan ääni on käheä, eikä hän avaa silmiään, kun Dazai saapuu huoneeseen. Kai hän tunnistaa tulijan jo askelista, harppomisesta.
Miksi kaikki haluavat kysyä samaa kysymystä, tekee Dazain mieli kysyä, mutta lopulta hän tyytyy vain huokaisemaan.
”Miksi, Dazai?”
”Kappas, pätkä, olet hereillä!”
”Niin olen.”
”Miksi järjestit itsesi tällaiseen tilanteeseen?”
”Huvikseni tietysti.” Sarkasmi ei pue Chuuyaa yhtä hyvin kuin Dazaita, mutta ainakin toinen yrittää.
”Huvittavaa”, Dazai hymähtää, mutta kiristelee hampaitaan.
Miksikö? Chuuyalle hän ei vastausta antaisi, sillä se antaisi hänelle liikaa valtaa.
Yokohama ei olisi entisensä ilman Chuuyaa. Dazai on saanut jo mahdollisuutensa paeta, mutta on silti päättänyt jäädä, Chuuyan luokse.
Ehkä se on ratkaisu, joka tulee puremaan häntä vielä nilkkaan, ehkä se on tyhmää, ehkä se on ollut väärä ratkaisu. Hän olisi voinut lähteä muualle mafian jälkeen, leikata hiuksensa, kasvattaa parran ja kadota. Olisiko se auttanut sielun tyhjyyteen?
Hän katsoo Chuuyaa, tuimaa katsetta, punaisia hiuskiehkuroita ja tuntee olonsa melkein kotoisaksi.
