Ikäraja - Sallittu
Paritus - Severus/Lily
Genre - Angst
Summary - Joka joulu hän istui takkatulen ääressä juoden tuliviskiä, palaten muistoissaan vuosia taaksepäin.
Beta - SparklingAngel
A/N - Joulun jälkeinen joululahjani Kiirsulle, mimamulle ja Nevillalle
Severuksen joululahja
Severus täytti lasinsa kolmannen kerran tuliviskillä ja palasi sohvalle, jossa oli viettänyt aattoiltaansa palattuaan jouluaterialta. Albus oli jälleen yrittänyt houkutella häntä opettajien yhteiseen joulunviettoon, mutta koskaan Severus ei suostunut. Hän viihtyi usein illanistujaisissa kollegoidensa kanssa, joulua hän kuitenkin vietti mieluiten yksin.
Joka joulu hän istui takkatulen ääressä juoden tuliviskiä, palaten muistoissaan vuosia taaksepäin. Kuudennen kouluvuoden joulu oli ollut hänen parhaimpansa koskaan. Severus ei muistanut koskaan olleensa niin onnellinen kuin silloin.
Sauvan heilautuksella aukesi huoneen perällä kaappi ja miehen eteen laskeutui hopeinen laakea astia. Vetäistyään syvään henkeä liemimestari nosti sauvan ohimolleen. Sauvan kärkeen tarttui hopeinen nauha, joka seurasi sauvaa kunnes se laskettiin ajatusseulaan. Nauha muuttui hopeiseksi pyörteileväksi nesteeksi, jonka liikkeitä mies seurasi hetken aikaa mustilla silmillään.
Severus otti suuren kulauksen lasistaan ja veti muutaman kerran väristen ilmaa keuhkoihinsa. Syvä huokaus kaikui tyhjän huoneen seiniltä vielä kerran ennen kuin mies upotti kasvonsa ajatusseulan nesteeseen ja yhdessä keikauksessa hän oli poissa.
Aikuinen Severus seisoi eteishallissa kuudesluokkalaisen Severuksen vieressä. Nuorempi näytti jännittyneeltä ja vaihteli painoa jalalla toiselle. He molemmat tuijottivat odottavasti portaikon yläpäähän. Aikaa kului ja vanhempi heistä mietti miksi joka vuosi aloitti muistonsa tällä odotuksella. Niin kuin joka vuosi, juuri sillä hetkellä portaikon yläpäähän ilmestyi punatukkainen tyttö.
”Lily”, molemmat Severukset henkäisivät samaan aikaan.
Miehen silmissä kimmelsi tuskaisia kyyneleitä, kun hän katseli kuinka tyttö käveli heidän luokseen.
”Hei”, Lily sanoi ujosti hymyillen.
”Hei”, nuori Severus sanoi suoden tytölle harvinaisen hymyn.
Nuoret lähtivät kävelemään kohti tyrmiä, vanhemman Severuksen pysytellessä hieman kauempana. Hän ei tahtonut kuulla keskustelua, hän muisti sen edelleen. Ajatus siitä että se oli heidän viimeinen kunnollinen keskustelunsa ennen kuin… Severus ei tahtonut ajatella sitä. Tästä joulusta ei menisi kauaa, kun Lily valitsisi sen Potterin pojan ja Severus jäisi yksin.
”Ooh katso Severus, misteli!” Lily hihkaisi tyrmien käytävässä.
Mies asteli hieman lähemmäksi nuoria ja näki omissa nuoremmissa silmissään jännityksen. Hän muisti tuon tunteen kuin edellisviikon. Henki tuntui salpaantuvan ja kuumuus levisi väreinä alaselästä, saaden posket hehkumaan. Se oli vain pieni hetki, joka oli tuntunut venyvän minuutiksi. Lilyn hymyilevät punatut huulet lähestyivät nuoren Severuksen ohuita vakavia huulia lopulta painautuen niitä vasten.
Vanhemman Severuksen sydän tuntui tukahtuvan niistä tunteista. Rakkautta, kaipuuta ja vihaa. Heidän ensisuudelmansa. Heidän ainoa suudelmansa. Kaiken häneltä oli varastanut se ylimielinen sotkutukkainen poika, josta koskaan ei ollut kuin harmia.
Nuorten suudelma syveni hiukan pojan saadessa vastattua järkytykseltään. Vanhempi Severus ei voinut enää katsoa, hän tiesi mitä olisi tulossa. Ei nyt, ei tällä kertaa. Hän ei tahtonut nähdä omaa onnellisuuttaan, minkä hän tiesi loistavan tuon nuoren miehen kasvoilta luullessaan vihdoin saaneensa sen mitä oli aina tahtonut.
Keikauksen saattelemana mies oli jälleen nykyajassa omassa huoneessaan. Severuksen polvet pettivät ja täristen hän vajosi maahan. Kyyneleet valuivat poskilla ja värisevät nyyhkäykset kaikuvat huoneessa.
”Lily, rakas Lily”, mies toisteli hiljaa ja keinutti itseään hieman edestakaisin. ”Voi Lily.”
Olkapäiden tärinä väheni ja kyyneleet vaihtuivat raskaaksi hengitykseksi. Hieman äkäisesti liemimestari pyyhkäisi raidoittuneita kasvojaan nousten ylös. Tuliviski odotti häntä pöydällä ja yhdellä kulauksella lasi oli tyhjä, vain täyttyäkseen uudelleen sauvan heilautuksella.
Joka jouluinen perinne oli suoritettu. Palaaminen elämänsä parhaimpaan jouluun oli raskasta, mutta se oli myös Severuksen joululahja itselleen. Niin kaunis, niin rakas, niin saavuttamattomissa. Jokaisen kumotun lasillisen myötä Severus kovetti jälleen sydämensä. Hänen täytyisi olla valmis alkavaan vuoteen, siihen että sen kirotun Potterin jälkeläinen tulisi jälleen rääkkäämään hänen sydäntään.
Yksi vilkaisukin pojan suuntaan sai vihan kuohahtamaan. Yksi katsekontakti sai sydämen särkymään uudelleen ja uudelleen.