Title: Pyyhit pelkoni pois
Author: LillaMyy
Rating: S
Pairing: Daphne/Theodore
Beta: -
Genre: romance, fluffy, songfic, hurt/comfort
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Daphnea pelottaa, mutta Theodore pyyhkii pelon pois.
Challenges: Salainen ystävä IV, Teelusikan tunneskaala ja Genretasohaaste
A/N: Poikaystäväni on paras ikinä! <3 Ilman häntä ei tästä olisi varmaan tullut yhtään mitään, joten kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Hän siis muusaili tätä aika lailla alusta loppuun saakka. Alkusysäys tälle kuitenkin tuli lopussa olevasta biisistä ja erään Salaisen ystävän toiveista. Siispä, hyvää ennenaikaista ystävänpäivää Rae!
Pyyhit pelkoni pois
Daphne istui yksinään Tylypahkan pihamaalla eräällä lumihangesta esiin pilkistävällä kannolla. Hän oli kietonut vihreähopeaisen kaulahuivinsa tiukasti kaulansa ympärille ja nostanut sen niin korkealle, että sen yläreuna viisti hänen nenäänsä. Samoissa väreissä kiiltävä pipokin oli vedetty syvälle päähän, ja paksut tumput peittivät tytön käsiä.
Daphnen päässä pyöri miljoona ajatusta, joista vain murto-osa oli miellyttäviä. Koko velhomaailma kuhisi huhuista ja juoruista, että Pimeyden Lordi olisi palaamassa takaisin tai oli jo kenties palannutkin. Daphne ei halunnut uskoa niistä yhtäkään. Etenkään, koska se saattaisi ajaa hänet ja Theodoren eri suuntiin. Daphnen suvussa ei tiettävästi ollut yhtä ainoaa kuolonsyöjää, kun taas Theodoren isä ja setä olivat aikoinaan kuuluneet siihen joukkoon.
Mikäli kaikki menisi hyvin, eikä Pimeyden Lordi palaisi, ei mitään kamalaa voisi tapahtua. Mutta, jos huhut pitivät paikkansa, Daphne pelkäsi suunnattomasti, että Theodore vedettäisiin mukaan pimeyden puolelle. Hän itse ei kokenut mitään houkutusta liittyä kuolonsyöjiin, eikä uskonut Theodorenkaan haluavan sitä, mutta pojan isä osasi olla hyvin suostuttelevainen niin halutessaan.
Daphne pelkäsi niin paljon, että hänen henkensä uhkasi salpautua, että hänet ja Theodore pakotettaisiin valitsemaan sukunsa puoli, jolloin he joutuisivat erilleen. Daphne ei uskaltanut edes puhua asiasta kenenkään kanssa, ei edes Astorian, koska sen ääneen sanominen tekisi siitä liian todellista. Jos pelkoa ei sanonut ääneen, ei se voinut voittaa sinua. Tai niin Daphne ainakin uskotteli itselleen yön pimeinä tunteina, kun hän ei saanut nukuttua peloltaan.
Lunta tipahteli hiljalleen taivaalta Daphnen kaavulle, mutta hän ei hievahtanutkaan kannolta. Hän oli niin syvällä mietteissään, ettei hän edes huomannut lumen narskuvan ympärillään jonkun askelien painosta.
”Täällähän sinä olet”, tuttu ääni tokaisi. Daphne nosti katseensa maasta ja huomasi katsovansa suoraan Theodoren ruskeisiin silmiin.
”Täällähän minä olen”, Daphne vastasi huokaisten ja käänsi katseensa takaisin valkoiseen hankeen.
Jos Daphne olisi katsonut edessään seisovaa poikaa, hän olisi huomannut tämän katseesta paistavan huolestuneisuuden ja rakkauden. Theodore katseli kannolla istuvaa tyttöä palavin silmin ja toivoi tämän tuntevan hänen katseestaan sen, mitä hän ei uskaltanut sanoa ääneen säikäyttääkseen toista. Theodoren teki mieli ojentaa kätensä Daphnelle ja vetää tämä itseään vasten, mutta sen sijaan hän vain otti askeleen lähemmäs kantoa ja sillä istuvaa tyttöä.
”Saanko istua seuraksesi?” Theodore kysyi. Daphne ei vastannut mitään, teki vain tilaa suurella kannollaan. Hän enemmänkin tunsi kuin näki Theodoren istuvan viereensä aivan kylki kiinni hänen kylkeensä. Pojasta lähtevä lämpö sai Daphnen haluamaan käpertyä tämän kainaloon ja unohtua siihen ikiajoiksi, mutta hän istui siitä huolimatta paikoillaan. Hän ei uskaltanut rikkoa hetken taianomaisuutta liiallisella hempeilyllä. Ei ainakaan ennen kuin tiesi, miksi Theodore oli etsinyt hänet käsiinsä, miksi tämä oli halunnut hänen seuraansa juuri sillä hetkellä.
Kumpikaan luihuisista ei puhunut hetkeen mitään, he vain istuivat kannolla ja katselivat kuka mitäkin. Daphne tuijotti lunta ja yritti unohtaa, Theodore katseli vuoroin hiljalleen tipahtelevaa lunta ja vieressään istuvaa tyttöä.
”Tiedäthän sinä, että minä en ole menossa mihinkään?” Theodore varmisti hetken hiljaisuuden jälkeen. Daphne häkeltyi ja katsoi vieressään istuvaa poikaa haikein silmin. Theodore vastasi katseeseen varmasti ja luottavaisesti.
”Olen tässä niin kauan kuin sinä haluat minun olevan tässä”, hän jatkoi, kun tyttö ei vastannut mitään. Daphnen kurkkua alkoi kuristaa, ja hänen silmänsä alkoivat kostua. Hän ei tiennyt yhtään mitä sanoa, joten hän vain nojautui vieressään istuvan pojan olkaa vasten. Theodore kietoi molemmat kätensä tytön ympärille ja vain piteli tätä lähellään.
Siinä, kannolla istuessa, Theodoren syleilyssä Daphne uskalsi viimein hengittää kunnolla ja syvään pitkästä aikaa. Hänestä tuntui siltä, kuin Theodore olisi imenyt hänestä kaiken sen pelon ja ahdistuksen pois ja antanut tilalle lämpöä, varmuutta ja rakkautta. Daphne käänsi kasvonsa katsoakseen Theodorea silmiin ja tunsi hukkuvansa niiden syvyyteen.
”Mitä ikinä sitten teetkin, minä en ole katoamassa minnekään”, Theodore vannoi, ja Daphnen sydän suli sitä peittäneestä roudasta. Daphne kurotti painamaan pehmeän suudelman Theodoren huulille ja lupasi mielessään, ettei enää pelkäisi niin kauan kuin Theodore olisi hänen vierellään.
Stone Sour - Song #3
If you take a step towards me
You will take my breath away
So I'll keep you close and keep my secret safe
No one else has ever loved me
No one else has ever tried
I never understood how much I could take
Then I saw the worst was over
When I laid my eyes on you
It was all that I could do to know my place
Out of all the vast illusions
Out of all the dreams come true
I was gone until I finally saw your face
If you cried out for more
If you reached out for me
I would run into the storm
Just to keep you here with me
I have gone beyond my years
I've wasted half my life
But I found it all in you
Did I save you?
'Cause I know you saved me too
Let me take a step towards you
Let me feel you in my hands
Let me cross this line and show you where it leads
There's a darkness down inside me
That I know we'll both enjoy
And it's screaming from within to set it free
I have left this bloody nightmare
In my wake but out of sight
All I want is deviation by design
Out of all the past confusion
Out of all the common spite
Just tell me I am yours 'cause you are mine
And if you cried out for more
If you reached out for me
I would run into the storm
Just to keep you here with me
I have gone beyond my years
I've wasted half my life
But I found it all in you
Did I save you?
'Cause I know you saved me too
It doesn't really matter what you do or say
I'm never going anywhere anyway
'Cause when I'm dying for you
I've never felt so alive
If you cried out for more
If you reached out for me
I would run into the storm
Just to keep you here with me
I have gone beyond my years
I've wasted half my life
But I found it all in you
Did I save you?
'Cause I know you saved me too
I know you saved me too