3 yötä, joina Deanin sänky oli tyhjä | K-11

[Crys]

Nimi: 3 yötä, joina Deanin sänky oli tyhjä
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: K-11
Paritus: Seamus/Dean
Genre: fluff alussa, lopussa angst
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Osallistuu haasteeseen 3 kertaa kun...


1.

Seamus ei voinut uskoa, että hän oli tuhlannut kuusi kokonaista vuotta ennen kuin oli uskaltanut suudella Deania. Vasta viitosluokan seksuaalisuuskriisi oli avannut hänen silmänsä, vaikka hän olikin jo ykkösluokalla tiedostanut miten paljon Dean hänelle merkitsi. Silloin hän oli vain luullut sen olevan puhtaasti kaverillista välittämistä. Kesti kuitenkin vuosi, ennen kuin Seamus sai kerättyä tarpeeksi rohkeutta kertoakseen Deanille tunteistaan.

Seamus työnsi Deanin sängylleen ja taikoi verhot kiinni sauvanheilautuksella. Häntä olisi ehkä pitänyt huolettaa makuusalin muiden poikien reaktio, mutta tuntiessaan Deanin kädet kiskomassa hänen paitaansa pois ja tämän huulet omillaan, oli kovin vaikea keskittyä mihinkään järkevään.

Sinä yönä Deanin sänky jäi tyhjäksi.


2.

Mitä Seamus antaisikaan, että voisi olla nyt Deanin tilalla.

Katsellessaan poikaystävänsä kalpeita kasvoja sairaalasiiven valkealla pedillä, itsesyytöksiä oli vaikea sulkea pois päästä. Jos hän ei olisi typeryyksissään väittänyt pystyvänsä nappaamaan tällipajulta lehden, Deanin ei olisi tarvinnut uhkarohkeasti syöksyä tönäisemään hänet turvaan tällipajun oksalta. Mutta niin oli käynyt ja tässä Dean makasi hänen typeryytensä seurauksena.

Tunteja pimeän laskeutumisen jälkeen matami Pomfrey käski Seamuksen viimein nukkumaan makuusaliinsa. Seamus lähti väittämättä vastaan, sillä matami Pomfrey oli jo antanut hänen jäädä lähelle puolen yön. Toisaalta eipä ajalla ollut väliä, ei Seamus muutenkaan nukkuisi sinä yönä silmäystäkään.

Niinpä hän tuijotti Deanin tyhjää petiä yön pimeydessä.


3.

Seamus kuuli sanoja tajuamatta niiden merkitystä. Hänen ympärillään oli pyörinyt paljon ihmisiä koko päivän, vaikka hän halusi vain olla yksin. Viimein hän olikin karannut. Hän oli monta tuntia istunut tähtitornin penkillä tuijotellen kaidetta mitään näkemättä. Kyyneleet eivät tulleet, eivät tulleet vaikka hän oli käynyt sanomassa Deanille viimeiset hyvästit.

Yön saapuessa Seamus löysi itsensä makuusalista, tajuamatta edes miten oli päässyt sinne. Ei hän ollut edes halunnut palata makuusaliin, jossa kaikki muistutti Deanista. Likainen sukkapari piileskeli sängyn alla ja unipaita oli mytyssä sängynpäädyssä.

Seamus tuijotti Deanin sänkyä lasittunein silmin, tajuten, ettei kukaan tulisi nukkumaan kyseisessä sängyssä enää. Todellisuuden mukana tulivat vihdoin kyyneleet.

[Crys]

kuuskidi: Heheh sori, mietin vähän pitäiskö laittaa alkutietoihin varotukseks toi kuolema, mutta en halunnu spoilata kun koko ficin idea sitte menee Tällipajua mäki ajattelin kuolinsyyksi, mutta voihan sen lukija tulkita miten haluaa, raapaleisiin ei tosiaa mahu niin paljon että pystyi selittää kaiken rautalangasta, plus halusin tosta vikasta tosi angstisen XD Kiitos kommentistasi

[Pineapple_Girl]

Ääh vihaan angstia. Tää fic jätti mulle jotenkin tyhjän olon, että hei, ei tää näin voi loppua. Mutta niin siinä vaan kävi. Seamus parka. Kokonaisuudessaan hieno, vaikka surullinen olikin.

[Crys]

Pineapple_Girl: Mä taas rakastan angstia, sen takia näitä tälläsia syntyykin Kiitos kommentistasi!

[mursuhilleri]

Ekana pitää sanoa, että oon yrittäny alottaa tän kommentointia ehkä puolikkaan ikuisuuden ja kertaalleen vahingossa kadotin koko välilehdenkin, enkä tiedä vieläkään miten onnistuin siinä ja missä välissä ja mitä häh.

Toiseksi, Dean ja Seamus kuuluu yhteen. Piste.

Seamus ei voinut uskoa, että hän oli tuhlannut kuusi kokonaista vuotta ennen kuin oli uskaltanut suudella Deania.

Alotus oli hyvä, tykkäsin tästä ihan superisti. Se tavallaan tiivistää kivasti sen, mitä on tapahtunut ennen tämän ficin tapahtumia.

Tää oli tosi surullinen En tykkää angstista. Vaikka tiesinkin etukäteen, mitä tässä tulee tapahtumaan, niin kyllä se silti pisti surulliseksi. Et sä voi noin vaan tappaa Deania just kun se oli löytäny Seamusin! Deanin teko oli kyllä rohkea ja jalo, tosi rohkelikkomainen. Ei se olis ansainnu kuolla Ja musta tuntuu pahalta Seamusin puolesta. Tuntea nyt syyllisyyttä rakkaan kuolemasta.

Vaikka tää olikin surullinen, ja olisin mielelläni lukenut enemmänkin tuota alun fluffya, niin oli tää silti tosi kiva pieni teksti. En kyllä vieläkään tykkää siitä, että Dean meni kuolemaan Niiden piti elää onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti ja sen pituinen se. Ja silleen.

Kiitos tästä iltapalasta <3

[Crys]

mursuhilleri: Heh sainpas sut kuitenkin lukemaan tän vaikka angstia onkin, kirjotan sulle vielä joskus Dean/Seamus fluffifluffia jos saa paremman mielen

[Mirror]

Eikä o: eieieieiei

Tykkäsin tosta alun fluffista, toi alotus etenkin oli ihana. Siinä rupesi heti hymyilyttämään että hei, jes, vihdoinkin ne löys toisensa! Taino löys ja löys, Seamus kertoi tunteistaan :DD

Vaikka noissa alkutiedoissa luki että angst, en kyllä silti odottanut tälläistä loppua D: ajattelin jotain, että Seamus suris sitä kun Dean on siel sairaalasiivessä. Mut ei. Crysted mä oon nyt surullinen sun takias D:
Okei ehkä se kuitenkin on mun oma vika, itepähän tulin lukemaan

Tykkäsin kuitenkin tästä kerronnasta, joskus näkee sellasia täyteen ahdettuja raapaleita okei ihan kun ite kirjottaisin parempia krhm , mutta tässä oli just sopivasti kaikkea. Ei menny liian nopeasti eteenpäin tapahtumissa, ja jätettiin lukijalle myös "omaa tilaa", että sai itsekin päätellä jotain tapahtumia ja tehdä niistä omat mielikuvansa. Ainoa mikä vähän häiritsi oli tuo Deanin kuolinsyy, se jäi mun mielestä ehkä vähän liian avoimeksi. Mä kyllä olen tunnetusti hidas älyämään asioita ja yleensä skippailen lukiessani sanoja ja rivejä huomaamattani, mutta kolmenkaan lukukerran jälkeen en löytänyt sieltä että miksi Dean kuoli D: (toisaalta kyllä löysin muunmuassa yhden kappaleen jonka jätin kokonaan välistä, mikä ihme mun silmillä on??)

Kiitos kovasti tekstistä! Toivoisin, jos voisit kirjoittaa lisää Seamus/Deania? Ja mielellään niin ettei kumpikaan kuolisi

[Crys]

Mirror: heh sori sori tosiaan nuo kaks viimestä tavallaan liittyy toisiinsa enemmän kun eka ja myöhemmät, että tarkotus oli että se kuolinsyy on just tuo tällipaju. Voisihan sitä oikeasti yrittää vähän fluffisempaa Seamus/Deania kunhan saan inspiraation jostain en toki ole haalinut itselleni ison kasan haasteita sulkakynästä kröh kröh

[Larjus]

Fluffista angstiin on vaarallinen yhdistelmä, mutta siitäkin huolimatta päätin lukea nämä! Ja siis, voi ääää, en mä kestä 😭 Ensin kaikki on niin ihanaa ja söpöä ja nuorta rakkautta, ja sitten Dean joutuukin sairaalasiipeen ja lopuksi vielän kuolee! Ihan kauheeta  :'( :'( En mä näin surulliseen loppuun ollut varautunut.

tosiaan nuo kaks viimestä tavallaan liittyy toisiinsa enemmän kun eka ja myöhemmät, että tarkotus oli että se kuolinsyy on just tuo tällipaju.

Ja tää tekee tuosta lopusta vieläkin kamalamman 😭😭 Seamushan tulee syyttämään itseään lopun ikäänsä!

Jos sivuutetaan täysin se, miten surkufiilis varsinkin viimeisen raapaleen lukemisesta tulee ja keskitytään kaikkeen muuhun, niin pakkohan se on todeta, että hyvin nää on kirjoitettu. Raapaleet on mun mielestä tosi haastavia kirjoittaa, tuntuu etten ikinä saa niihin kaikkea haluamaani, mutta sä olet onnistunut tosi hyvin. Jokainen raapale tuntuu tasapainoiselta ja ehyeltä, ei mitään liikaa eikä liian vähän. Tarinaa oli myös helppo seurata, vaikka ihan kaikkea ei suoraan kerrottukaan.

Täytyy vielä lopuksi lukea toi eka raapale uudestaan ja kehitellä mielessä oma vaihtoehtoinen loppu, jossa Seamus herää ja tajuaa nähneensä painajaista ja että Dean nukkuy hänen vierellään 😅 Jotain helpottamaan näitä surkufiiliksiä, joita tämä raapalesarja (varsin onnistuneesti) synnytti!

[Crys]

Larjus: (kun klikkasin tän eka auki luulin et tää oli supernaturalfikki kun en yhtää muistanu kirjottaneeni tällästä ja olin hetken aikaa hämilläni XD) mutta joo, kiva jos tykkäsit tästä surullisesta ficistä, raapaleet on tosiaan välillä haastavia, mutta hyvä jos tää tuntu luontevalta. Kiitos kommentistasi