”Jättäisit jo sen mulkeron”, Korppu sihahti. ”Se ei tee sinulle yhtään hyvää. Ja eikö sitä sanotakin, että kolmas pyörä on aina liikaa. Me emme kaipaa tänne ketään ylimääräistä!”
Nimi: Kolmansista pyöristä ja miten niistä pääsee eroon
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Ikäraja: S
Tyylilaji: (kissa)huumori, fantasia, kevyt draama
Hahmot: Korppu-kissa + Atte/Oskari
Haasteet: Originaali10 #4
A/N: Katselin vanhoja tekstejäni ja yllätyin positiivisesti, miten hupaisa tämä teksti on! 
Uudelleenkirjoitin tämän sitten vähän paremmaksi ja uudelleenjulkaisukuntoon. Kirjoitin tämän aikoinaan A Softer World -haasteeseen tämän kuvan (S) pohjalta.
Kolmansista pyöristä ja miten niistä pääsee eroon
Korppu oli tiennyt jo pitkään, että tämä päivä koittaisi. Se oli tiennyt sen aina siitä hetkestä lähtien, kun Atte oli palannut takaisin ensitreffeiltään Oskarin kanssa ja hymyillyt kuin idiootti vielä kolme päivää markkinahumun jälkeenkin. Korppu oli tiennyt, mutta ei se silti tarkoittanut, että sen olisi pitänyt alistua niin kurjaan kohtaloon. Loppujen lopuksi Leinikinmäki 14 oli myös sen koti. Sillä olisi pitänyt olla edes vähän sananvaltaa tässä asiassa!
”Oskari tulee ihan kohta”, Atte sanoi ja hieroi tuoksuvaa vartaloöljyä ranteisiinsa. ”Koitahan katti olla sitten kiltisti.”
”En voi luvata mitään”, Korppu sanoi salaperäisesti. Se istui sohvan käsinojalla ja heilutteli laiskasti pörröistä häntäänsä. ”Vielä sinä ehtisit soittaa ja sanoa sille karvattomalle mulkerolle, ettei sillä ole tänne mitään asiaa.”
Atte huokaisi raskaasti. ”Lopettaisit jo tuon valittamisen. Oskari tulee tänne, piste.”
”Mutta kun minä en
halua sitä tänne”, Korppu valitti ja pyöritti päätään. ”Se haiseekin niin pahalta.”
”Sun mielipidettäsi ei kysytä.”
Korppu tuhahti. ”Kannattaisi kysyä. Minä tiedän paremmin, mikä on sinulle parhaaksi, rakkaani.”
”Rakkaani”, Atte toisti ja pyöritti silmiään.
Korppu loikkasi käsinojalta lattialle ja tepsutti Aten jalkoihin kiehnäämään. ”Niin. Kukaan ei rakasta sinua enemmän tai
paremmin kuin minä”, se kehräsi.
”Ei tietenkään”, Atte sanoi ja kuulosti siltä, ettei ottanut Korpun sanoja tosissaan. Hän hieroi öljyä myös kaulaansa.
”Mäkin rakastan sua, mutta mä pidän myös Oskarista ja –.”
”Jättäisit jo sen mulkeron”, Korppu sihahti. ”Se ei tee sinulle yhtään hyvää. Ja eikö sitä sanotakin, että kolmas pyörä on aina liikaa. Me emme kaipaa tänne ketään ylimääräistä!”
”Eiköhän se ole ihan mun päätettävissäni, tekeekö Oskari mulle hyvää vai ei.”
”Uskoisit minua kerrankin,
rakkaani”, Korppu kehräsi niin lipevästi kuin vain taisi. ”Sinä et halua sitä piskiä tänne.”
”Mä –.”
”Mutta!” Korppu kiirehti jatkamaan ja kellahti selälleen lattialle. Se veti tassunsa sykerölle pörröiseen rintaansa ja tapitti Attea kultaisilla silmillään niin suloisesti, että sitä itseäänkin alkoi jo melkein ällöttää.
”Minulla on sinulle ehdotus”, se sanoi.
Atte katsoi sitä epäluuloisena, muttei onnistunut kuitenkaan taistelemaan sen suloisia silmiä vastaan. Hän polvistui ja upotti sormensa sen vatsan pehmeään turkkiin.
”Puhu, senkin ryökäle katti, ja vähän nopeasti sitten.”
Korppu kehräsi. ”Ehdotan kompromissia: minä en valita enää ikinä, kun Oskari tulee tänne
tekemään sinulle hyvää –”
”Korppu!” Atte parahti.
”– jos sinä et pyydä sitä kaljua piskiä muuttamaan tänne pysyvästi.
Ikinä.”
Atte tuhahti ja nousi ylös. ”Ei käy.”
”Miten niin ’ei käy’?” Korppu sähisi ja kompuroi itsekin tassuilleen. ”Et sinä voi sanoa minulle ei. Hei! Hei takaisin sieltä, senkin typerä ihminen!”
Atte harppoi makuuhuoneeseen ja veti oven perässään kiinni. ”Mä sanoin jo ja sanon vielä uudestaan: ei!”
”Päästä minut sisään”, Korppu valitti ja raapi ovea. ”Ajattele nyt järkevästi! Sinä et halua sitä haisevaa lahnanruhoa tänne lojumaan. Siinä ei ole mitään järkeä! Se ei muutenkaan tee täällä ikinä mitään muuta kuin vain makaa sohvalla, paskoo ja syö kaikki meidän ruoat!”
Atte aukaisi oven ja mulkaisi kissaa pahasti. ”Ja mitäköhän
sä sitten täällä teet?”
Korppu tuhahti pöyristyneenä. ”Minä olen sentään
suloinen.”
Atte aukaisi suunsa väittääkseen vastaan, mutta silloin ovikello kilahti.
”Sieltä se Oskari nyt tulee”, hän huudahti ja oikoi paitansa helmaa. ”Miltä mä näytän?”
”Aivan kamalalta”, Korppu sanoi happamena, ”et ole koskaan näyttänyt hirveämmältä.”
”Älä sano noin”, Atte ärähti ja kiiruhti eteiseen. ”Tullaan, tullaan!” hän huusi, kun ovikello soi toistamiseen. Korppu tepsutti Aten perässä eteiseen ja hyppäsi pienen kenkälipaston päälle vahtiin. Oskari tervehti Attea lämpimällä hymyllä ja kolmella suudelmalla huulille.
”Ällöttävää”, Korppu valitti ja harkitsi hyppäävänsä kynnet ojossa Oskarin naamaan. Se kuitenkin tiesi, että Atte jättäisi sen luultavasti ruokkimatta siitä hyvästä, joten se tyytyi vain istumaan ja tuijottamaan murhaavasti.
”No moi, pikku veitikka”, Oskari lässytti Korpulle. ”Kiva nähdä sinuukin pitkästä aikaa.”
”Ai miten niin sinua
kin?”
”Joo, sillä on ollut ihan hirveä ikävä sua”, Atte sanoi ja hymyili taas sitä idioottimaista hymyä, jota hän hymyili vain silloin, kun Oskari oli paikalla. Korpulle tuo hymy oli käynyt vähän liiankin tutuksi kuluneen puolivuotisen aikana.
”Kuten on ollut jollain toisellakin.”
”Ai”, Oskari virnisti ja suukotti Attea. ”Miullakin on ollut ikävä sitä toista.”
”Lopettaisitte jo”, Korppu sanoi ja tuuppi Aten kotiavaimet lipaston päältä lattialle.
”Korppu taitaa kaivata huomiota”, Oskari naurahti, pussasi Attea vielä kerran poskelle ja siirtyi sitten rapsuttamaan Korpun korvantaustaa. ”Kiva pikku kisu.”
”Atte!” Korppu huudahti ja katsoi kauhuissaan Oskarin säteileviä kasvoja. ”Atte, auta! Se koskee minuun! Ja lässyttää! Käske sen lopettaa heti paikalla!”
”Korppu tykkää susta”, Atte sanoi ja auttoi Oskaria riisumaan kastuneen takin naulakkoon. ”Kiva, että jaksoit tulla tänne meitä katsomaan.”
”Eihän siinä nyt mitään jaksamista ollut”, Oskari naurahti. ”Kyllähän mie tänne mielelläni aina tulen.”
Atte punastui, ja Korppu oli varma, että se kuuli hänen kiihtyneet sydämenlyöntinsä. Oskari aiheuttaisi Atelle vielä sydänkohtauksen, se kurja koirankuvatus.
”Rauhoitu, typerä ihminen! Mokoma hauki! Se ei sanonut edes mitään erikoista!”
”Onko sun nälkä, kulta?” Atte kysyi ja hoputti Oskarin sisemmäs tupaan. ”Haluatko voileipiä? Keksejä? Teetä?”
”Voisin ottaa teetä, kiitos. Siellä oli vähän vilpoinen ilma.”
”Odottakaa minua!” Korppu huudahti ja kiirehti poikien perään. ”Atte! Atte! Hei Atte!” Se iski kyntensä Aten housunlahkeisiin. ”Ota syliin. Nyt heti!”
”Voi elämä tätä kattia”, Atte hengähti ja nosti Korpun syliinsä. ”Mitä nyt?” hän sihahti sen korvaan.
”Katso sitä”, Korppu kuiskutti takaisin. ”En käsitä, miksi sinä tykkäät siitä. Sillähän on ihan likaiset hiuksetkin!”
”Sulje jo kitasi. Oskari näyttää oikein hyvältä. Se on geeliä. Tiedätkö sä, typerä katti, mitä geeli on?”
”Totta kai tiedän!” Korppu valehteli ja mulkaisi jälleen
heidän keittiöönsä tunkeutunutta Oskaria. Luuliko se olevansa kotonaan tai jotain?
”Katso nyt sitä”, Korppu sanoi inhoten. ”Se on ihan siivoton. Tuollainen paita ja housut… Sen ihokin haisee ihan kummalta.”
”Lopeta jo”, Atte ärähti. ”Oskari on ihan puhdas!”
”Ei ole”, Korppu intti. ”Kyllähän minä sen nyt omalla kuonollani haistan! Tuo mulkero ei ole puhdasta nähnytkään. Et sinäkään näkisi, jos en joka yö siistisi tukkaasi.”
”Sinä teet
mitä?!”
”Öö…” Korppu rimpuili pakoon. ”Katsos nyt, mitä se idiootti taas tekee!” Se viuhotti häntä ojossa keittiöön Oskarin jalkojen juureen. Oskarilla oli selvästi vaikeuksia hellan ja teepannun kanssa.
”Hei mulkero”, Korppu yritti kiinnittää Oskarin huomion. ”Mulkero, hei.”
Oskari katsoi alas ja hymyili typerän näköisesti. ”No hei, veitikka. Tulitko pitämään miulle seuraa?”
”Voi juma nyt sen lässyttämisen kanssa!”
”Onpas siulla paljon asiaa tänään”, Oskari sanoi ja polvistui taas rapsuttamaan sitä. ”Kiva pikku kisu.”
”Minä puren siltä kohta sormen irti, jos se ei lopeta lässyttämistä!”
”Olepas nyt kiltisti”, Atte naurahti kuivasti ja kiirehti keittiöön, ennen kuin Korppu saisi päähänsä toteuttaa uhkauksensa.
”Oih”, Oskari ähkäisi nostaessaan kissan syliinsä. ”Kuinka Korppu nyt näin on lihonut.”
”Minäkö muka lihonut!” Korppu huudahti. Sen lisäksi, että Oskari lässytti kaiken aikaa, hänen piti vielä loukatakin sitä! Tätä Korppu ei kyllä nielisi, ei sitten millään.
”Kuuletko sinä tätä karvatonta kampelaa, Atte? Minäkö muka lihonut!”
”Onhan se vähän”, Atte myönsi.
”MINÄKÖ MUKA LIHONUT?!”
”Se on tänään aika puheliaalla päällä”, Oskari sanoi ja paijasi Korppua hyvillään. ”Tosi kiva juttu. Korppu on kyllä ihana.”
”Mähän sanoin, että sillä on ollut sua ikävä”, Atte hymyili.
”Vielä yksikin vale ja minä puren ensi yönä poikaystävältäsi kikkelin irti! Ehkä sinunkin!”
”Hehe, kisukisukisu”, Atte irvisti ja nipisti sitä korvasta. ”Olepas nyt jo hiljaa.”
”Ei jumankekka!” Korppu sanoi ja pisti nenänsä Oskarin tummaan tukkaan. ”Se tuoksuu… oudolta…”
”Yäh, märkä nenä”, Oskari ynähti – ja ynähti taas uudestaan, kun Korppu painoi tassunsa hänen naamalleen (kynnet niin ikään aivan
vahingossa ulkona) yltääkseen nuuhkimaan ylempää.
”Tuoksuu… vaniljalta? Vai kookokselta? Maistuukohan se myös…”
”No niin!” Atte huudahti ja kahmaisi kissan syliinsä, ennen kuin se ehti pistää kieltään ulos. ”Menepäs nyt siitä häiritsemästä. Hus hus!”
”En muuten mene”, Korppu sanoi uhmakkaasti ja hyppäsi keittiötasolle. ”Kyllä se on sitten raukka… Eihän se osaa edes teetä keittää.”
”Hus pois!” Atte yritti napata Korpun hännästä kiinni, mutta se oli nopeampi ja loikkasi vaivatta Oskarin käsien toiselle puolelle.
”Hei mulkero”, se sanoi ja nuuhki tyhjiä teekuppeja, jotka Oskari oli ottanut kaapista esille. ”Atte juo sitten teensä hunajan, ei sokerin kanssa. Hyödytön nilviäinen…”
”Pitäisikö miun antaa Korpulle vähän maitoa?” Oskari kysyi Atelta.
”Ei ehkä –.”
”KYLLÄ EHKÄ!” Korppu kiljahti ja kiirehti juomakuppinsa ääreen. ”Vihdoinkin jotain järkipuhetta tuon nahkiaisen suusta.”
”Hassu kissa”, Oskari hihitti, ”tunnisti varmaan sanan maito.”
”Niin varmaan”, Atte sanoi vähän jo pahantuulisena. Hän otti kukkakuosisen maitokannun mukaansa ja kumartui Korpun vierelle. ”Sä et halua tätä oikeasti”, hän kuiskutti. ”Sulla menee maha ihan sekaisin.”
”Se on kyllä harmi”, Korppu kehräsi ja pyyhki Aten kasvoja hännällään, ”sille, joka joutuu siivoamaan kusiastiani.”
”Lopettaisit jo tämän kiusanteon!”
”Vain, jos sinä et pyydä Oskaria jäämään.”
Atte puuskahti ja kaatoi raivokkaasti maidot kissan kuppiin. ”Älä luulekaan, että tämä jää tähän. Mä vien sut vielä leikattavaksi, jos et lopeta tätä kiusantekoa.”
”Et sinä raaskisi. Olen sinulle liian rakas.”
Atte mulkaisi Korppua pahasti, ennen kuin marssi Oskarin luokse. Hän kietoi kätensä tämän ympärille ja painoi hampaansa tämän kaulan ihoon – sillä kyllä
hänkin osasi tehdä kiusaa.
”Atte”, Oskari hyrisi ja puristi keittiötasoa lujempaa. ”Mitä sie nyt –.”
”Äl-löt-tä-vää”, Korppu maukui, vaikkei ollutkaan edes nostanut katsettaan valkea kullasta.
”Teki vain mieli”, Atte kuiskasi vino hymy huulillaan. ”On ollut ikävä.”
”Kerroit jo.”
”Tiedän. Mutta teki mieli kertoa uudestaan.”
”Aijaa”, Oskari virnuili, ”mitä muuta siun tekisi mieli sitten tehdä uudestaan?”
Atte punastui. ”No vaikka –.”
”Hei tyypit.”
Atte älähti, kun Korpun kasvot pistivät Oskarin olkapään takaa esiin. Sen pitkillä viiksikarvoilla kelli valkoisia maitohelmiä.
”Saakelin katti!”
Korppu kehräsi ja nuoli maitoa suupielistään. ”Annan sinulle kaksi vaihtoehtoa: joko annat minulle lisää herkkuja tai sitten tulet sohvalle pitämään perusteellisen rapsutussession. Minulle on aivan sama, kumman vaihtoehdon valitset.”
Atte siristi silmiään, ja äkkiä Korpusta tuntui, ettei hänen ilmeensä voinut tietää hyvää.
”Hei, kulta. Mitä sanot, jos mä pistäisin teen tulille –”
”Uskallakin!” Korppu varoitti.
”– niin mene sä leikittämään Korppua siksi aikaa.”
Oskarin kasvot säteilivät. ”Okei.” Hän pussasi Attea nenänpäähän, kahmaisi Korpun olalleen ja läksi takaisin olohuoneen puolelle. Korppu tuijotti Attea murhaavasti.
”Minä vannon, että kostan tämän yöllä. Katsotaan, vitsailetko enää sen jälkeen kuohinnalla!”
”Korppu tykkää pusuista!” Atte huikkasi heidän peräänsä.
”
Vannon!”
Korppu oli kissa, joka ei hevillä niellyt ylpeyttään. Kolmenkymmenen minuutin ja perusteellisen kokovartalorapsutuksen jälkeen se saattoi kuitenkin myöntää, ehkä hampaat vähän irvessä, ettei Oskari nyt ihan läpeensä hyödytön ihminen ollut. Nyt se kehräsi tyytyväisenä hänen sylissään, mikä oli sinällään jo saavutus, sillä Korppu harvemmin oli hiljaa ja vain… oli.
”Sä et ole koskenutkaan teehesi”, Atte kuiskasi ja silitteli peukalollaan Oskarin kämmenselkää.
”Oho, enpäs olekaan”, Oskari naurahti ja maistoi jo jäähtynyttä teetä. ”Oli vähän muuta tekemistä.”
”Ei se mitään”, Atte huokaisi ja painoi päänsä Oskarin olkapäälle. ”Voin keittää sulle lisää, jos haluat.”
”Ei tarvitse. Korppu on ollut aika hyvä lämmike.”
”Niinhän se…”
Atte ojensi oman teekuppinsa sohvapöydälle. Korppu oli vihdoin ja viimein pitäytynyt valittamasta, ja hän näki tilaisuutensa tulleen.
”Kuule Oskari, mä olen vähän ajatellut –.”
”Atte”, Korppu maukui hiljaa Oskarin sylistä. ”Tämä mulkero on ehkä jumalten lahja, mitä tulee rapsutuksiin, mutta en minä silti halua sitä tänne.”
”Mä… mä olen ajatellut yhtä asiaa.”
Korppu loikkasi lattialle ja iski kyntensä sen kummemmin varoittamatta Aten varpaisiin. Atte oli jo niin tottunut ikävään kohteluun, että hän vain irvisti hiukan.
”Minä en halua sitä tänne”, Korppu sanoi ja hyppäsi takaisin sohvalle. ”Atte-kiltti. Sanon tämän nyt niin rakastavasti kuin vain rakastava kissa ihmiselleen pystyy: olet tekemässä suunnattoman kamalan virheen. Oskari ei kuulu tänne. Se ei osaa olla täällä meidän kanssamme. On paljon helpompi vain jatkaa näin, ihan ilman mitään häiriötekijöitä.”
Atte jatkoi kuin ei olisi kuullutkaan: ”Mun on pitänyt kysyä sulta yhtä asiaa jo jonkin aikaa…” Hän ryki kurkkuaan ja yritti tuloksetta pyyhkiä punaa pois kasvoiltaan. ”Mä… Öh… Tuota noin…”
”Voi elämän kevät!” Korppu huudahti ja loikki sohvan pehmusteita pitkin aina Aten niskan taakse. ”Kakista ulos, ihminen! Puhu suusi puhtaaksi! Jos sinä aiot tehdä sen, niin teekin sitten nopeasti. Kuin laastarin repäisisi irti. Ei tätä aikuinenkaan kissa viitsi kauaa kuunnella!”
”Mä… Mä mietin, että… ehkä sä…”
”PUHU!” Korppu huudahti ja läimäytti tassunsa Aten otsalle (tällä kertaa kynnet kiltisti piilossa). ”TÄTÄ ON TUSKALLISTA KATSELLA!”
”Ai”, Atte kivahti ja nappasi Korpun tiukkaan karhunhalaukseen.
”Päästä irti”, se mourusi kärsivänä ja yritti rimpuilla pakoon. ”Senkin mätä lahna!”
”Oskari, mä mietin, että haluaisitko sä jäädä tänne ehkä… öh… ehkä vähän pidemmäksi aikaa?”
Oskari hymyili vähän hämillään. ”Ai kuinka pitkäksi aikaa?”
”Öh…”
”Koko loppuelämäksi! Tämä typerä ihminen haluaa sinut tänne koko loppuelämäkseen! Sano kyllä, senkin kalju ahvenenkuvatus, niin pääsemme kaikki elämässämme eteenpäin!”
Atte nielaisi. Sitä ei ollutkaan niin helppo sanoa ääneen kuin hän oli suihkussa harjoitellut. ”Mä… mä haluaisin, että sä muutat tänne.”
Siinä se nyt oli, ihan kirkkaassa päivänvalossa. Atte hieroi vaivaantuneena niskaansa. Korppu pääsi viimein livahtamaan pakoon.
”Hei mulkero”, Korppu sanoi ja painoi tassunsa Oskarin rintaan. ”Sano kyllä tai järsin kikkelisi irti ja käyn syöttämässä sen naapurin haisevalle piskille.”
”Mä ymmärrän, jos sä haluat miettiä tätä vähän kauemmin”, Atte kiirehti sanomaan. ”Ja mä ymmärrän, jos sä et… jos sä et sitten haluakaan…”
Korppu, joka ei ollut läpeensä tuhma kissa, vaikka välillä vikuroikin, kipusi takaisin Aten syliin ja antoi hänen paijata itseään lujaa. Se kyllä kuuli, kuinka kovasti Aten sydän hakkasi, eikä se voinut olla säälimättä häntä vähän. Kyllähän se nyt tiesi, että Atte todella piti Oskarista ja jossain syvällä pienessä kissansydämessään se toivoi, että haiseva lahnanraato päättäisi jäädä heille – vaikka sitten kokonaiseksi ihmisen elämäksi.
”Mie… Tämä tulee kyllä vähän äkkiä”, Oskari sanoi hiljaa kulmat pohtivasti kurtussa. ”En mie tätä ajatusta lyttää, mutta haluaisin ehkä ajatella tätä vielä pidemmän aikaa. Tai kun… Kyllä mie sinuu rakastan, mutta… Äh, en mie tiedä. Se on vähän pelottavaa.”
”Mä tiedän. Mua pelotti kysyäkin sitä… Onhan se tosi iso muutos.”
”Niin on.”
Korppu pyöritti silmiään. ”Olette isoja idiootteja molemmat. Jos se olisin minä, joka kysyy, niin täällä asuisi jo iso liuta komeita ja ehdottomasti paremman tuoksuisia poikia Aten iloksi. Olet oikea idiootti, jos kieltäydyt! Attea parempaa ihmistä et löydä sitten mistään.”
Atte piilotti hymynsä Korpun pörröiseen turkkiin.
”Kyllä mie tänne haluisin silti yöksi jäädä”, Oskari sanoi varovasti, ”jos se siulle vaan käy? Myö voitaisiin puhua tästä sitten enemmänkin.”
”Tietenkin”, Atte sanoi enemmän kuin helpottuneena ja painoi sitten Korpun Oskarin syliin kuin hätävarana. ”Korppukin olisi innoissaan, jos jäisit.”
Korppu puuskahti. Se ei olisi halunnut antaa niin helposti periksi, mutta se myös tiesi, milloin oli aika niellä ylpeytensä ja tehdä jotain mukavaa Aten hyväksi. Siksi se kurotti painamaan märän kissansuudelman Oskarin leualle ja kehräsi hänelle niin imelästi, että sitä itseäänkin alkoi oksettaa. Kumpikaan pojista ei sanonut mitään, mutta Korppu tunsi Aten vapisevat sormet selässään ja tiesi, että tästä hyvästä hän varmasti antaisi sen nukkua sängyssä monta kuukautta. Ei luultavasti sinä iltana, sillä Oskarilla oli tapana
tehdä Atelle hyvää aina heillä käydessään, eikä Korpulla ollut aikomustakaan jäädä kuuntelemaan poikien touhuamista. Ehkä se voisi yrittää taas kiusata naapurin typerää piskiä, joka ei saanut edes omaa häntäänsä kiinni. Tai ehkä se menisikin kiusaamaan vastapäisen tilan kollia vain siksi, että voisi. Kyllä hän tekemistä keksisi.
”Kiitos”, Atte kuiskasi Korpulle, kun Oskari lähti käymään vessassa. Hänen sydämensä ei ollut vieläkään rauhoittunut kokonaan.
”Älä minua kiitä”, Korppu sanoi ja painoi märän nenänsä Aten poskea vasten, ”vaan kiitä tuota lahnankuvatusta. Jos se ei olisi ollut niin hyvä rapsuttaja, minä en missään nimessä olisi hyväksynyt tätä. Äläkä muuten luule, että hyväksyn vieläkään! Minä en vitsaillut, kun sanoin, että purisin teiltä kikkelit irti.”
”Etpä tietenkään…”
