a/n:
Protupojista (K11) tutut hahmot, nyt aikuisina ja isoina, oho! Protupoikien teinitarinaa ei tarvitse välttämättä tuntea voidakseen ymmärtää tätä.
SOKO: First Love Never DieS
"Hääjuhlafluff"
Eka rakkaus ei koskaan kuole
Kukka-asetelmat olivat niin runsaita, että niihin oli selvästi käytetty omaisuus. Katosta roikkui värittömiä ja kelmeän vaaleanpunaisia ilmapalloja. Olavi ihmetteli, että sellainenko todella oli Lotan tyylistä. No, ihmiset muuttuivat, kasvoivat. Morsiuspari oli vihitty maistraatissa läheisimpien kesken jo aiemmin, joten silkka hääjuhla järjestettiin cocktailtilaisuutena. Kutsuvieraina olivat ystävät ja sukulaiset. Olavi oli kiitollinen kutsusta, sillä kun hän oli kuullut Lotan kihlautumisesta, hän ei ollut varma olivatko he Lotan kanssa enää niin läheisiä, että hänet toivottaisi mukaan juhlimaan naimisiinmenoa. Mutta kutsu oli tullut.
Lotalla oli kuparinpunainen polkkatukka ja kermanvalkoinen häämekko, jossa oli pitsiset hihat ja kauniisti laskeutuva helma ja laahus. Lotan sulhanen, Michael, oli komea ja nauravainen. Lotta Laineesta oli tullut Lotta Shea. Lotta Shea oli pirskahteleva kuin Lotta Laine, mutta aikuisempi ja jos mahdollista, vieläkin kauniimpi. Juhlaparia kävi onnittelemassa halaten jokainen vieras ja jokaisen rouva Shea otti vastaan suukottamalla kumpaakin poskea.
Pöydät oli plaseerattu valmiiksi. Olavin oli ollut tarkoitus selvittää paikkansa heti tultuaan, mutta se oli jäänyt. Hän oli jäänyt suustaan kiinni erään tuttavansa kanssa. He keskustelivat ainoasta yhteisestä puheenaiheestaan, Aalto yliopiston taiteidenlaitoksen muutosta Otaniemeen, yliopisto oli ainoa linkki, josta he ylipäänsä toisensa tiesivät.
"Oota sekka. Mun on pakko käydä tuolla", Olavi sanoi ja hypisteli hermostuneena mustan, kauluksettoman kauluspaitansa kaula-aukkoa. Se kiristi vähän, ehkä, tai sitten kiristyksentunne johtui jostakin aivan muusta. Jostain, jostakusta, jonka Olavi ehkä oli huomannut, nähnyt kaukaa.
”Ei hitto, Olavi Peltonen", Aarni luki ääneen pienestä, kultaisesta kortista, etsiessään omaa istumapaikkaansa.
”Sama äijä", Olavi sanoi pienen matkan päästä, nieleskellen jännityksestä.
Aarni oli saman tien rentona ja osasi kummempia hämmästelemättä lähestyä ne pari metriä heidän välissään ja halata kunnolla. Vaikka he olivat molemmat miehistyneitä, oli Aarni selvästi kapeampi ja pienempi kuin Olavi. Aarni oli kuitenkin kerännyt vuosien aikana itselleen helkkaristi enemmän karismaa ja itsevarmuutta. Sen huomasi heti.
”Istutaanko, pian varmasti nostetaan Lotan ja Michaelin malja", Aarni sanoi avoimesti hymyillen.
”Ei hitto, en oo ehtinyt edes käydä vielä onnittelemassa niitä", Olavi hätäili ja sai Aarnin pudistelemaan päätään rauhoittelevasti. ”Kyllä sä ehdit. Näissä häissä on 150 vierasta, Lotta varmaan lähtiessään tervehtii vielä jotain jengiä vasta ekaa kertaa.”
Olavi katseli vastapäätään plaseerattua miestä, teinivuosiensa ensimmäistä poikaystäväänsä. Olavi kyllä tiesi ihan hyvin, miltä Aarni Rehn nykyisin näytti (kuumalta). Olavi oli seurannut Aarnia sosiaalisessa mediassa varmaan kuluneet viisi vuotta.
Siilitukkainen Myrsky pelmahti Aarnin viereen ja taputteli istahtaessaan toisen olkapäätä. Katseensa nostettuaan hän henkäisi ja tuijotti häikäilemättömän suoraan.
”Moi Janne", Olavi tervehti hymyillen.
”Terve. No nyt voi sanoa, että pitkästä aikaa.”
Myrskyllä oli yllään vaatesuunnittelijaystävänsä luomus, joka oli käytännössä vain melko tavallinen musta puku. Hän mietti, jaksaisiko heti ensimmäisenä kertoa nimenmuutoksestaan ja totesi, ettei jaksanut. Nimikeskustelua seurasi nimittäin usein muutkin vähän rasittavat ja henkilökohtaiset puheenaiheet.
”Tulitteko yhdessä?” Olavi kysyi.
”Joo! Me muutettiin kesällä yhteen, kummallakin päättyi pitkä parisuhde samoihin aikoihin", Aarni kertoi hymyillen. Voi kuinka Aarni Rehnin hymy olikaan jotakin, jota nuori ja hölmö Olavi oli rakastanut. Se oli nyt höystynyt aikuisuudella, miehuudella, ja hymyä ympäröi lähes musta, selvästi parturin parturoima parransänki ja viikset. Olavi ajatteli, että ilmankin heidän yhteistä historiaansa, ilmankin sitä, että Aarni oli ollut hänen nuoruutensa ensirakkaus, Olavi olisi varmaan ollut hengästyksissään pelkästä katsomisesta.
”Lotta ja Michael Shea!” juhlaväki hurrasi ja kilautteli maljojaan.
Aarni hymyili estottomasti, naurahteli juhlapuheen oikeissa kohdissa ja huomioi Olavia tasaisin väliajoin katseillaan ja kohteliailla kysymyksillään. Hän myös piti jatkuvasti huolta, että Myrskyllä oli mukava olo.
”Kauanko siitä on?” Myrsky kysyi.
”Mistä niin?” Aarni vastasi, kysymyksellä kysymykseen.
”Siitä, kun me neljä ollaan viimeksi oltu samassa tilassa.”
Aarni hymähti ensimmäistä kertaa illan aikana aavistuksen vaivaantuneena. Hän kohotteli kulmiaan muodostellessaan sanavalintoja mielessään. ”Taitaa siitä olla täsmälleen niin kauan, kuin mun ja Olavin erosta, eikö niin? Kahdeksan vuotta ja… Kolmisen kuukautta", Aarni sanoi, eikä äänensävystä tai ilmeestä paljastunut enempää tunteita.
Aarni ja Olavi olivat eronneet katkeransuloisessa yhteisymmärryksessä. Kumpikaan ei koskaan pettänyt toista, kumpikaan ei lakannut rakastamasta toista. Olavi halusi vaihtoon ulkomaille, eivätkä he halunneet erota toisistaan fyysisesti erossa, joten he päättivät suhteensa lentokentällä.
Pari vuotta he yrittivät pitää yhteyttä eron jälkeen, senkin jälkeen, kun Olavi palasi Hollannista Suomeen. Vähitellen heillä ei vain ollut toisilleen enää aikaa tai sanottavaa, mutta Olavi kiersi aika ajoin sisälmyksiään kuuntelemalla Aarnin suosikkikappaleita. Kun heidän erostaan oli noin neljä vuotta, Olavi kuunteli usein erästä biisiä ja kärvensi itseään ihan tahallaan katsomalla Aarnista somessa kuvia.
I feel like walking
Do you feel like coming
I feel like talking coz
It’s been a long time
Now your hair is long
And you look so thin
You’re always so pale
But something has changed
You’re almost a man
Four years and I still cry sometimes
First love never die
Four years and I still cry sometimes
First love never die
Olavi nousi pöydästä mennäkseen viimein onnittelemaan Lottaa.
”Aika pakkaus", Myrsky tokaisi.
”Jep", Aarni päästi pidätellyn henkäisynpurkauksen ja joi yhdellä kulauksella loput skumppansa.
Aarni ei koskaan puhunut Lotan kanssa Olavista. Heillä oli sen verran paljon muuta juteltavaa ja muita yhteisiä tuttuja. Nyt Aarni ei voinut käsittää, miksei Lotta ollut kertonut aiemmin, että Aarnin eka poikkis oli kokenut helvetti jonkun
metamorfoosin haltiapojasta kuumaksi shamaanihipsteriseksijumaluudeksi. Olavilla oli rastojen tilalle kasvaneet paksut ja kullankeltaiset kiharat ja mielenkiintoinen, mutta hyvin istuva asu. Olavin korvat olivat aina olleet vähän höröllään, mutta nyt, kun hänen kasvoistaan oli ravisteltu nuoruuden pehmeys ja hänen poskipäänsä olivat terävöityneet, ne suloiset korvat jotenkin pistivät esiin.
Aarni ei tiennyt, kuinka hän selviäisi siitä illasta.
Long time no see
Long time wondering
What you were doing
Who you were seeing
I wish I could go back to it
I feel like walking
Do you feel like coming
I feel like crying coz
It's been a long time
Four years and I still cry sometimes
First love never die
Lotta ja Olavi kävelivät yhdessä heidän pöytäänsä ja Lotta istahti Aarnin syliin. “Viihdyttekö?” Lotta kysyi. Siinä he olivat sitten. Saman pöydän ääressä kaikki neljä. Teinivuosien tiivis jengi, joka perustustensa murenemisen jälkeen levisi omille teilleen. Myrsky muuttuneimpana, Lotta kauneimpana, Aarni menestyneimpänä ja Olavi valaistuneimpana.
“Jos sulla on kiinnostusta ja aikaa Lotta jossain vaiheessa, voisin lukea sulle kortit päivän kunniaksi”, Olavi sanoi.
“Mahdollisesti onkin! Mutta nyt en ehdi, lue vaikka Aarnille ja Myrskylle!”
Ja niin Lotta liihotteli kermanvalkoinen laahus perässään seuraavien vieraidensa luokse ja Olavi epäili, ettei hän varmaankaan nostaisi Lotalle ainuttakaan korttia sinä iltana.
“Onks sulla häissä mukana tarotkortit?” Myrsky kysyi ja hymähti.
“Mulla on pakka aina mukana”, Olavi sanoi vakavana ja kaivoi pienestä olkalaukustaan käytöstä hieman kärsineen, mutta kuitenkin arvossa pidetyn tarotkorttipakkansa, “kumpi haluaa ensin?”
“Mä”, sanoi Aarni ja tuijotti syvälle Olavin silmiin. Nyökäten Olavi alkoi sekoittaa pakkaansa. Toiminta herätti muiden pöydässä istuvien huomion, mutta pian uteliaat kasvot kääntyivät takaisin keskusteluihinsa. Aarni nosti kolme korttia, menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.
“Aloitetaan menneisyydestä”, Olavi sanoi ja hymyili hieman, “sä nostit taikurin, tai maagikon tai miksikä sitä haluaa sanoa suomeksi. Se edustaa menneisyydessä yleensä jotain sellaista, että oot saavuttanut jotakin tärkeää, sua määrittelevää. Ei haittaa, jos et ehkä ihan tiedä mikä se on se saavutus, mutta on tärkeää tiedostaa, että sä olet siitä kuitenkin hyötynyt jotenkin... Kuinka kauas menneisyyteen ajattelit, kun nostit tän kortin?”
“Uskotko sä Olavi näihin?” Aarni kysyi, sanat hieman viipyillen.
“En näe siinä mitään pahaakaan. Älä huoli, en tee kaikkia elämäni päätöksiä korttien perusteella.”
“Ajattelin varmaan yleisesti mennyttä aikaa... Ajattelin ehkä vahingossa meidän tutustumista siinä vaiheessa.”
“Ehkä meidän suhde oli sulle merkittävä saavutus”, Olavi tokaisi ja siirsi katseensa seuraavaan korttiin, “jaahas. Aika mielenkiintoista. Nykyisyydessä pikarien kuningatar ja tulevaisuudessa pikarien kuningas... Kuppien kuningatar nykyisyydessä saattaa vihjata, että jokin sun elämässä vaatii sua olemaan kärsivällisempi ja kypsempi kuin tavallisesti. Sun täytyy mahdollisesti pitää jostakin tällä hetkellä huolta. Kuitenkaan se ei välttämättä ole mitään vakavaa tai mitään. Yritä muistaa, mikä on sulle oikeasti tärkeää ja pidä huolta omista arvoistasi, kun tapaat työssäsi esimerkiksi niin paljon uusia ihmisiä.”
Aarni ja Myrsky kuuntelivat tarkasti Olavia. Olavi vaikutti katsovan korteista jotain muutakin, kuin sanoi ääneen. Sen sormi kävi symboleilla korttien kuvissa ja sen huulet vääntäytyivät välillä vähän mutruun.
“Tulevaisuudessa sulla vaikuttaa tällä hetkellä tosiaan pikarien, tai kuppien, kuningas... No mä tulkitsen sen niin, että jos sulla nyt on tärkeää auttaa jotain toista, niin tulevaisuudessa se kääntyy vähän päinvastaiseksi, että sun täytyisikin aktiivisesti löytää joku, joka puolestaan auttaa sua. Se saattaa olla joku työsuhteeseen liittyvä henkilö, tai ystävä... No pitkällä tähtäimellä pikarien kuningas, tai prinssi, myös tarkoittaa ihan vaan miellyttävää, tasapainoista elämää, täynnä akateemisia haasteita ja stimulaatiota”, Olavi sanoi ja päätti korttien luennan Aarnille.
Aarni oli hetken hiljaa ja pohti kuulemaansa. Olavi selitti, että se mitä Aarni oli päässään pyöritellyt sillä hetkellä, kun nosti kortteja, oli tavallaan kysymyksiä, joihin kortit sitten vastasivat. Aarni oli kieltämättä pohtinut lähinnä ihmissuhteitaan. Ehkä hän tosiaan oli ottanut viime aikoina, ja silläkin hetkellä, aika paljon vastuuta Myrskyn hyvinvoinnista. Ehkä hän tosiaan tulisi tarvitsemaan jossain vaiheessa itse enemmän tukea.
“Luetaanko sulle, Myrsky”, Olavi sanoi ja piti huolta, ettei kutsunut Myrskyä uudelleen Janneksi.
“Okei.”
“Sun kaikki kolme korttia kuuluu pieneen arkanaan. Se tarkoittaa, että sulla on sun kohtalon ohjat omissa käsissäsi. Sama oli kyllä Aarnilla, vain se eka oli isosta arkanasta. Joskus, jos on suurin osa korteista isosta arkanasta, se voi vihjata ettei oikein ole kohtaloon vaikuttamista”, Olavi selitti tutkiessaan Myrskyn kortteja, ”juu. Tää the Page on suomeksi yleensä lähetti tai prinsessa. Sulla on kolikkojen prinsessa ja se menneisyyden tapahtumissa yleensä tarkoittaa aikaa, jolloin olit kunnianhimoinen tai keskittynyt johonkin asiaan... Se saattaa tarkoittaa jotakin tiettyä kokemusta, jolloin sä oot hahmottanut mitä haluat elämältäsi.”
“Ihan varmasti se tarkoittaa sitä, kun ymmärsin mun identiteettiin liittyvät ongelmat ja päätin alkaa työstää niitä”, Myrsky sanoi vakaalla äänellään.
“Sauvojen ritari merkitsee yleensä matkaa. Jos sulla on nyt ihan konkreettisesti vaikka harkinnassa joku seikkailu tai matka ulkomaille, suosittelen lähtemään”, Olavi sanoi rohkaisevasti hymyillen, “hahaa. Sun tulevaisuutta edustaa nyt kolikkojen yhdeksikkö, se on hyvä. Se on ihan sellainen... Satumainen tulevaisuuden kuva. Se on ehdottomasti hyvän toivon kortti. Kaikki menee hyvin lopulta.”
Pöytä kerrallaan oli buffetista saanut hakea ruokaa, viimein oli heidän pöytänsä vuoro. Cocktailhäiden menüssa oli erilaisia ruokaisia salaatteja ja piiraita. Jälkiruoaksi oli tiedossa kakkugalleria.
”Mitä ihmettä, ootko oppinut syömään?” Olavi naureskeli Aarnin kukkuraiselle annokselle.
”Mä kuule urheilen paljon. Niin kyllä, syön myös paljon.”
”Ja edelleen se on vegaani", Myrsky sanoi.
”Mitä sä urheilet?”
”Juoksen, joogaan ja käyn salilla. Itseasiassa me käydään Lotan kanssa joka keskiviikko lenkillä. Se on meidän semmonen, juttu.”
Aarni oli Lotalle heistä nykyisin läheisin, heillä oli työn puolesta paljon yhteistä. Lotta oli valokuvaaja ja bloggaaja ja Aarni oli vähän samantyyppinen, joku ihme julkisuushenkilö, joka työskenteli musameiningeissä ja buukkasi keikkoja. Joskus Aarni järjesti tilaisuuksia, joskus tubetti.
”Voisin lähtee lenkkiseuraksi myös joskus."
”Noinkohan pysyisit perässä", Aarni haastoi virnistäen.
Häätanssin jälkeen Olavi haki Aarnia ja siitä oli aikaa, kun Aarni viimeksi oli ketään miestä niin lähellä. Hän oli erotessaan päättänyt, ettei turvautuisi laastareihin.
Olavi oli varma askelissaan.
”Siinä missä mä oon oppinut tykkäämään syömisestä, niin sä oot oppinut tykkäämään tanssimisesta, vai?”
”En tykkää edelleenkään kauheesti. Yleensä. Mutta mulle iski kaipuu tanssia sun kanssa.”
Aarni ei osannut enää sanoa mitään. Mutta tanssiminen tuntui hyvältä, varmalta, siihen hetkeen maadoittavalta. He olivat askel askeleelta varkain tiukemmassa otteessa toisistaan, rinta rintaa vasten, kämmen kämmeneen puristuneena.
”Me tanssittiin tälleen", Olavi sanoi ja vaihtoi hieman asentoaan.
”Miten sä voit muistaa?”
”Miten sä oot voinut unohtaa?
”En mä olekaan.”
Aarnin käsi kulki Olavin hartialta niskaan. Hän pyöräytti peukaloaan ja tunnusteli hiuksia, jotka eivät olleet rastoilla. Aarni nojautui eteenpäin ja nuuhkaisi hiussuortuvaa sormissaan. Se tuoksui shampoolta, ehkä vähän suolaiselta.
”Mitä sä teet", Olavi kuiskasi suoraan Aarnin korvaan.
”Ihmettelen.”
Olavi sulki muutaman sentin välimatkan ja pyyhkäisi huulillaan Aarnin korvalehteä. Tummempi värähti kosketuksesta, muttei saanut irrotettua otettaan, vaikka ehkä halusi. Kappale päättyi, Olavi vetäytyi kauemmas ja he kävelivät yhdessä takaisin pöytään.
”Tuli ihan vanhat ajat mieleen tota äskeistä katsoessa", Myrsky hymähti, ”joko te suutelittekin?”
”Alä nyt sekoile", Aarni sanoi ja puristeli merkitsevästi Myrskyn hartiaa. Virnistellen Myrsky kääntyi ja jatkoi keskustelua, jota oli ollut käymässä pöytäseuralaisensa kanssa sen aikaa, kun Aarni ja Olavi olivat tanssittaneet toisiaan.
”Ei mua olisi kyllä haitannut”, Olavi sanoi ja vinkkasi silmäänsä.
”Älä nyt säkin sekoile. Ilta on liian nuori tollasille kommenteille.”
”Se vanhenee.”
Puheita pidettiin suomeksi ja vahvasti irlantilaisaksenttisella englannilla. Bändi vaihtui, nyt soi ehkä enemmän iltaan sopivaa, tai ainakin reilusti menevämpää, musiikkia. Aarni nyökytteli ja pohti ja muisteli. Ei tavallaan ollut mikään yllätys, että Olavi oli kasvanut sellaiseksi aikuiseksi kuin se oli. Tietynlainen taiteellisuus oli ollut Olavissa jo nuorena. Tai lapsia he olivat tutustuessaan olleet, mitä hittoa sentään.
Lukion alussa he eivät enää olleet niin tiiviisti he neljä enää, sillä kaikki olivat aloittaneet eri lukioissa. Lotta päätyi Torkkeliin, Janne Kallioon, Olavi Alppilaan ja Aarni Sibikseen. Ekat pari vuotta lukiota olikin sitten mennyt pitkälti leikkimielisenä neljän kivoimman lukion välisenä vertailuna ja kilpailuna. Janne voitti aina. Lukiosta he olivat tietysti saaneet myös uudet omat jengiläiset. Aarni ja Olavi tapailivat, kunnes eivät enää. Abivuonna, kun he olivat kaikki taas Helsingissä, Olavin vaihdosta paluun jälkeen, he koittivat järjestää tapaamista, jota ei koskaan tapahtunut, ja vähitellen uudet kuviot erottivat heidät kokonaan.
Myrsky palasi röökiltä. Olavia kiinnosti ihan kauheasti tietää, miten Jannesta oli tullut Myrsky ja kuinka paljon Myrsky oli edelleen Janne, mutta hän ei kehdannut kysyä. Olavi muisti etäisesti, kuinka epäsuvaitsevainen Janne oli oikeastaan nuorena ollut esimerkiksi transihmisiä kohtaan. Mutta kai se oli aika tyypillistä reagoida sillä tavalla, jos ne asiat tuntuivat pelottavan tutuilta.
”them or they, I think. But in Finnish its great, I can be just hän or se”, Myrsky sanoi vieressään olevalle mimmille, ”how about you?”
”same as you.”
Olavia nolotti, hän oli taas mielessään lokeroinut automaattisesti ihmisen mimmiksi. Se oli typerä tapa, josta ei jotenkin osannut päästää irti. Kuitenkin hän oli, hyvänen aika, itsekin queer ja pan ja mitä kaikkea.
”Oon ylpeä Myrskystä”, Aarni sanoi.
”Mäkin taidan olla", Olavi hymähti, ”mulla on ollut teitä kaikkia ikävä.”
Aarni pyöräytti virnistellen silmiään ja jokin pyöräytti jotain myös Olavin vatsalihasten takana. Aarnin ilme oli liian tuttu, sen komeat piirteet muistuttivat välähdyksen ajan sellaisia nuoren ja siron pojan kasvoja, joiden kantajaan Olavi oli ensimmäisen kerran elämässään rakastunut.
Four years and I still cry sometimes
First love never die
Can you feel the same
I will never love again
”Miten sä voit olla noin kuuma? Mun on vaikea hyväksyä sitä", Myrsky sanoi ja tökki Olavia rintaan kakkukahvijonossa, ”sä olit niin…
hippi aikaisemmin. Ja sellanen nörtti.”
”Ei Olli ollut koskaan nörtti, mitä sä selität", Aarni sanoi taaempaa jonosta ja Olavi vähän suli
Ollille.
”Säkin näytät tosi hyvältä", Olavi sanoi Myrskylle. Aarnille hän ei tohtinut.
”Kiitos, mä tiedän.”
Olavia hymyilytti.
Olavi oli yli tuntia aikaisemmin kadottanut Myrskyn ja Aarnin johonkin ihmismassaan. Pian hän löysi heidät tanssilattialta yhdessä. Myrsky jorasi ihan hulluna ja Aarni hillitymmin, mutta irrottelevasti hänkin. Olavi lähestyi heitä, mutta Myrsky oli kiemurrellut Aarnin eteen ja nyt he tanssivat yhdessä. Myrskyn kädet tarttuivat Aarnia niskasta ja Aarni hymyili onnellisen näköisenä. Olavi hytkyi paikallaan vaivaantuneena ja yritti keksiä mihin suuntaan pakenisi.
Myrsky painoi suukon Aarnin huulille ja karkasi teilleen läpsäisten Aarnia pepulle. Olavi ei ollut onnistunut pakenemaan ja Aarni huomasi hänet.
”Vai et tykkää tanssia, miten mä sitten jatkuvasti törmään suhun tanssilattialla?” Aarni kysyi.
”Mähän kysyin, että ootteko te yhdessä Myrskyn kanssa?” Olavin suusta pääsi.
”Ja mä vastasin, että me ollaan molemmat sinkkuja”, Aarni vastasi hämillään, kunnes ymmärsi, ”joo Myrskylle käy vähän tolleen, jos se saa elimistöönsä skumppaa.”
”Mitä sä sanoisit, jos mullekin kävis vähän tolleen?”
”Oikeesti, sä et läpsäise mua perseelle. Tää ei oo läppä,” Aarni sanoi virnistäen vinosti ja veti Olavia samalla käsistään lähemmäs, ”mulle käy kanssa kaikkee typerää, jos juon skumppaa ja poltan puolikkaan tupakan. Vastaan suudelmiin, flirttailen…”
”Sinä? Röökillä?”
”I’m a man of many mysteries.”
”No todellakin.”
Aarni sipaisi Olavin lonkkaluita mustan ja karhean kankaan läpi pitkillä, sorjilla sormillaan. Sormet tiesivät, ne toimivat lihasmuistilla. Aarnilla itsellään ei ollut asiaan mitään sanomista. Olavi tarttui Aarnin takaraivoon ja hymyili ajatukselle, että vetäisi pompulan hiuksista ja avaisi nutturan. Sitten heidän molempien pitkät hiukset voisivat sotkeutua toisiinsa... Pidemmälle hän ei ajatuksissaan ehtinyt, kun Aarni oli jo kuronut huulten välisen etäisyyden olemattomiin. Ahnas suudelma ei taatusti ollut. Se oli hapuileva, muisteleva ja kirpeä. Aarni tuntui Olavin syleilyssä ja huulilla oikealta, vanhalta, uudelta ja rakkaalta.
First love never dies. Mutta se sattui. Jokin pisti ja poltteli ja kärvensi ja paransi ja kaikkea sitä samaan aikaan.
”Villeimmissäkään fantasioissa en sentään näin nopeaa toimintaa odottanut", Lotta sanoi Myrskylle.
“Minkä ne sille mahtaa? Oon aina tiennyt, että ne palaa yhteen ja hankkii omakotitalon ja sekarotuisia koiria”, Myrsky vastasi olkiaan kohautellen.
