Title: Jäähyväiset
One-shot
Author:Cissy
Rating: S //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Pairing: Lily/Severus
Genre: Angst, romance
Summary: Lily ja Severus tapaavat vielä kerran...
A/N: Tuli niin paha mieli Severuksemme kovasta kohtalosta, että halusin kirjoittaa itse jotain, joka takaa edes sen, ettei hänen rakkautensa Lilyyn ollut yksipuolista, siitä tämä inspis. Jos jokin sotii jotakin canonin tosiasiaa vastaan niin antakaa sotia, älkää häiritkö:) Asiavirheet aina mahdollisia kuitenkin.
Jäähyväiset
Tuuli pyyhki yksinäisen lasten leikkikentän ympärillä kasvavia puita, joiden lehdet suhisivat hiljaa, kuin keskenään kuiskaillen. Kuu oli tullut esiin täydessä loistossaan pilvenriekaleiden takaa ja läikitti helmenvalkealla hehkullaan hiekkaista maata, jättäen varjoon hiekkalaatikon ja liukumäet. Kaksi keinua heilui hiljaa yötuulessa, aivan kuin pienet aavelapset olisivat istuneet niissä menneiden riemujen kaikuina.
Miehen silmät seurasivat keinujen verkkaista liikettä kuitenkaan todella näkemättä sitä. Kylmä kipu, tuskallisempi kuin mikään kidutuskirous viipyi koteloituneena hänen rintaansa ja säteili sieltä turtaa tunnottomuutta kaikkiin hänen jäseniinsä.
Se ei voinut olla totta, se ei saanut olla totta. Asiassa täytyi olla jokin erehdys. No, pian hän tietäisi.
Kevyt poksahdus pensaiden takana herkisti miehen aistit välittömästi ja hänen kätensä kiertyi lujemmin hänen pitelemänsä sauvan ympärille. Muuten hän ei liikahtanutkaan, eikä häntä ollut mitenkään mahdollista havaita paljain silmin, niin taitavasti hän kykeni sulautumaan varjojen sekaan, hän oli kuin varjo itsekin.
Nyt hän kuuli kuinka varovaiset askelet lähtivät etenemään ja Lily astui hänen näkyvilleen silmäillen varovasti ympärilleen. "Severus?", Lily kuiskasi hätäisesti ja pelokkaasti ja Severus tunsi sisällään tutun ilon ja ylpeyden läikähdyksen kuullessaan Lilyn sanovan hänen nimensä. Hän otti askelen eteenpäin ja astui esiin kuunvaloon saaden Lilyn pyörähtämään rajusti ympäri sauva kohotettuna.
Kumpikaan ei sanonut aluksi mitään. Oli monta vuotta siitä, kun he viimeksi olivat nähneet toisensa ja nyt he vain seisoivat siinä ja tuijottivat toisiaan, havaiten hienoisia muutoksia, joita toisessa oli tapahtunut, ja muistuttaen mieleensä piirteitä, jotka olivat kerran olleet heille niin tutut.
Säteilevä, oli ensimmäinen ajatus joka välähti Severuksen mielessä hänen katsoessaan ahnaasti Lilyä. Säteilevä ja pehmeä... erilainen kuin ennen...ja Severus tajusi samassa syyn muutokseen ja tunsi kuin jäinen keihäs olisi pistetty hänen vatsaansa.
Hän ei tiennyt mitä oli aikonut sanoa, mutta hän kuuli kuin etäältä suustaan tulevan sanat, "Miten hän kohtelee sinua, Lily?"
Lily ei vastannut, laski vain katseensa hetkeksi maahan, niin, että hänen pitkät tummat ripsensä laskeutuivat hänen poskilleen. Kuin perhoset, ajatteli Severus jollain tavoin etäisesti. Lily nosti katseensa takaisin häneen.
"Olet muuttunut Severus;", hän sanoi hiljaa.
"Niin sinäkin", vastasi Severus.
"En niin paljon kuin sinä. Sinä...sinä näytät siltä kuin et olisi syönyt kunnolla kuukausiin, etkä nukkunut liioin...mitä olet tehnyt Severus?"
"Miksi se sinua kiinnostaisi?", kysyi Severus pistävään sävyyn. "Miten se kuuluu sinun mukavaan pikku elämääsi huispaustähden kanssa?"
Lily kavahti hänen äänensävyään. "Miksi pyysit minut tänne Severus? En voi viipyä kauan joten..."
"Et tietenkään voi olla erossa Potterista hetkeäkään, ymmärrän", Severus sanoi katkeruuden tihkuessa hänen äänestään.
"James ei tiedä...että olen tullut. Hän ei tietenkään nähnyt viestiäsi. Olin yllättynyt kun käytit salaista viestimiskeinoamme, luulin, etten saisi sinulta enää milloinkaan mitään."
"Mitä sinä olet minulta milloinkaan halunnutkaan?", ärähti Severus. Hän ei voinut estää itseään, kipu, jota hän tunsi aineellistui myrkyksi hänen huulillaan ja pursui ulos hallitsemattomasti.
"Kerran halusin," sanoi Lily katsoen Severuksen silmiin rävähtämättä.
Severus liikahti epämukavasti, veti sitten henkeä ja sanoi: "Tahdoin kuulla, onko se totta. Onko totta, että sinä ja...P-Potter...saatte...saatte..." Severus olisi voinut ruoskia itseään äänensä hallitsemattoman värinän vuoksi, mutta hän ei kerta kaikkiaan saanut sanotuksi lausetta loppuun asti.
Lily ymmärsi kuitenkin. "On se totta. Synnytän heinäkuussa."
Severuksesta tuntui, kuin häntä olisi lyöty. Hän sulki silmänsä pimeydessä.
"Miksi Lily?" hän kysyi käheästi. "Miksi? Tiedän, että tein virheitä, mutta miksi sinun piti kääntyä minua vastaan?
Nyt Lilyn silmissä välähti kiukku. "Käännyin sinua vastaan niinkö? Milloin? Sinä se käännyit minua vastaan, Severus ja jokaista minun kaltaistani! Sinä itse kutsuit minua kuraveriseksi..."
"Pyysin anteeksi-"
"Vai anteeksi? Anteeksi?", Lilyn kuiskaava ääni koveni hieman. "Aiotko pyytää anteeksi myös sitä, että liityit kuolonsyöjiin? Sillä niin huhut kertovat Severus, sinä kuulut hänen joukkoihinsa. Olen oikeastaan hullu, kun suostun tapaamaan sinut täällä, aivan yksin, kun taistelemme vastakkaisilla puolilla tässä sodassa. Sano Severus, että minä olen väärässä. Sano, ettet ole hänen, ettet ole itse kääntynyt minua vastaan pahimmalla mahdollisella tavalla!"
Severus ei voinut sanoa mitään, hän vain katsoi Lilyyn, tuskan ja kaipauksen polttaessa hänen sisintään. "Jos minulla vain olisi ollut sinut Lily..."
"Mutta sinulla oli minut! Sinä valitsit kuitenkin toisen tien, sanoin sen jo sinulle silloin koulussa. Teit itse oman valintasi." Lilyn posket olivat nyt märät ja kiiltävät. "Teit valintasi," toisti Lily hiljaa eikä halunnut katsoa enää Severukseen.
Severus tunsi voimatonta kiukkua. Jollakin tasolla hän tiesi, että Lily oli oikeassa, hän oli itse tuhonnut kaiken, mutta hän ei kyennyt ymmärtämään kunnolla, vihansa sokaisemana, miksi ja miten kaikki oli mennyt niin vikaan. Kiukku kasvoi hänen sisällään, ja samalla raju mustasukkaisuus.
"Mene sitten takaisin hänen luokseen, ala painua! Unohda minut, et sinä minusta koskaan todella välittänytkään. Halusit Potteria heti alusta alkaen, viis minusta, vaikka tiesit-", Severus katkaisi lauseensa ja mulkoili Lilyä, toivoen, että tämä lähtisi ja samalla peläten sitä.
Lily katsoi häneen kyynelten juovittamat kasvot kuunvalossa heikosti hehkuen, ja kääntyi sitten mitään sanomatta poispäin. Lähteäkseen. Severus ojensi kätensä. "Lily..."
Ja sitten Lily oli hänen käsivarsillaan ja halasi häntä tiukasti, painaen kasvonsa hänen mustan kaapunsa laskoksiin, ja Severus nuuhki hänen hiuksiaan ja piti häntä syleilyssään, kuin hänen henkensä olisi riippunut siitä. Molemmat tiesivät, että nämä olivat lopulliset jäähyväiset ja molemmat halusivat pitkittää niitä vielä hieman. He pitivät toisensa lähellään ja Severuksen silmät olivat myös kosteat, kun he lopulta hellittivät toisistaan. Lily katsoi ylös Severuksen kasvoihin ja Severus katsoi ihmeissään hänen vihreiden silmiensä syvyyksiin ja hetken hänen teki mieli painaa huulensa alas kohtaamaan Lilyn huulet...mutta jokin varoitti häntä siitä, eikä hän tehnyt niin, katsoi vain Lilyä. Lily kohotti kätensä Severuksen poskelle ja kuiskasi " Toivoa on vielä Severus. Sinun ei tarvitse jatkaa sillä tiellä, millä olet nyt. Voit vielä muuttaa-"
Mutta Lilyn puhuessa hetki tuntui rikkoutuvan ja Severus muisti taas, että Lily oli toisen oma, kantoi toisen lasta sisällään ja hän irrotti otteensa Lilysta, astui muutaman askelen taaksepäin ja koitti päästä tunteittensa herraksi. Lopullinen ero oli tosiasia, eikä Severus halunnut pilata tätä viimeistä hetkeä täysin.
"Toivon, että tulet...että tulet onnelliseksi hänen ...kanssaan, Lily," hän sai ponnistellen sanotuksi ja asteli sitten taaksepäin , kunnes saavutti pensaan reunan, irrottamatta katsettaan Lilyn silmistä.
Hän seisoi hetken siinä ja kuiskasi sitten niin hiljaa, että Lily ei voinut olla varma, kuuliko sitä todella, "Rakastan sinua," ja katosi samassa tyhjään ilmaan.
Lily seisoi pitkään paikallaan tuijottamassa kohtaa, josta hänen ensirakkautensa oli kadonnut ja kuiskasi sitten, "Minäkin rakastan sinua. Aina"
Sitten hänkin oli poissa, ja keinut jatkoivat hiljaista liikettään vielä kunnes pysähtyivät ja jäivät riippumaan paikalleen hylättyinä ja unohdettuina.
Loppu.