Pintajännitteestä ja varjoista sateen alla | Severus/Lily, Severus/Hermione, K11, oneshot

[FractaAnima]

Title: Pintajännitteestä ja varjoista sateen alla
Author: FractaAnima
Genre: angst, drama
Rating: K11
Pairing: Severus/Lily, Severus/Hermione?
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa tunnistettavat hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Oneshot

Haasteisiin:
Sadonkorjuuetydejä: kuva ja kuvapari
Eroon maneereista
Aistihaaste
Kirjoitusterttu
Aakkoshaaste III
Kerää kaikki hahmot
FF100 sanalla 035. Kuudes aisti.
OTS20 #2


A/N: Tässä on paljon tulkinnan varaa ja tilaa liikkua. Annoin itselleni luvan kirjoittaa ja liikuin tekstin pinnan molemmin puolin.

Pintajännitteestä ja varjoista sateen alla

"Auta minua", sanat juoksivat kuplavanoina kohti pintaa. Pakokauhu kiiri nuoren miehen selkää pitkin, kun hän katsoi ylös silmät saastaisesta vedestä kirvellen. "Auta minua, Lily", mies yritti ylettää omalla kädellään hänelle ojennettuun käteen, mutta apu oli kaukana. Pintaan oli liikaa matkaa ja suunta oli alaspäin, hän vajosi. Hän näki avun, hän näki sen, muttei ylettänyt siihen enää.


"Sinä olet nähnyt sen unen taas", Dumbledore istuutui pöydän ääreen. Hän kaatoi itselleen teetä ja annosteli sokerin kide kerrallaan, välillä sekoittaen. Hänellä ei ollut kiire. Hänellä ei alkaisi opetus kymmenen minuutin päästä, kun välitunti olisi ohitse.
"Ja sinä päättelet sen mistä?" Severus murahti hieroen ohimoitaan.
"Kireydestä hartioissasi, tummuudesta silmiesi alla, ärtymyksestä katseessasi - ", Severus mulkaisi rehtoria, " - olet oikeassa, näytät täsmälleen samalta kuin kaikkina muinakin päivinä, minä vain aavistan sen", Dumbledore muutti lauseensa kulkua vastauksena miehen reaktioon.
"Aavistuksesi ovat ärsyttävän teräviä", Severus kohottautui tuolillaan. "En helvetti soikoon ymmärrä sitä - hän seisoo siinä, edessäni, tai oikeastaan yläpuolellani, aivan lähellä, mutta en vain yletä, vaikka kuinka yritän", Severus kurtisti kulmiaan katsoen pöydän lakattua pintaa kuin sen syvyyksissä piilisi vastaus.

"Joskus kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, Severus", Dumbledore kopautti lusikkaansa vasten teekuppinsa laitaa saaden pisarat putoilemaan kuuman juoman pintaan. Pinta väreili.
"Mitä yrität sanoa?"
"Kerro minulle, onko hänen kätensä pinnan alla?"
"Mistä minä sen tietäisin?" Severus katsahti vanhaa miestä kuin tämä olisi tärähtänyt. "Mitä väliä sillä on? Minä näen hänen kätensä, mutten yletä siihen, on aivan sama onko se pinnan ylä- vai - ei", Severus ymmärsi sitten. "Ei, hänen kätensä ei ole pinnan alapuolella. Pinta ei väreile. Hän seisoo edessäni, minä ylettäisin - minä ylettäisin, jos hän rikkoisi pinnan", Severus ymmäsi.
"Miksi hän ei riko pintaa, Severus?"
"En tiedä, hän ylettäisi, jos hän haluaisi", ymmärrys sai Severuksen vatsan sisällön valahtamaan ikävästi.

"Joka tapauksessa, se on vain uni", Dumbledore sanoi ottaessaan nautinnollisen pitkän kulauksen teestään. Hän tiesi Severuksen ymmärtäneen, mitä hän oli yrittänyt sanoa aiemmin, ja nyt hän yritti lievittää sanojen taakkaa - no - pikkuisen.
"Olet oikeassa, vain unta, hölynpölyä", Severus nyökkäsi ryhdistäytyen ja hörppäsi oman teekuppinsa tyhjäksi välittämättä teenpurusakasta, joka valahti mukin reunalle.
"Minulla on idiootteja opetettavanani", Severus nousi ylös ja asteli opettajainhuoneen ovelle.
"Oppilaita, Severus, oppilaita", Dumbledore moitti lempeästi.


"Hän ei vaikuta normaalilta", kuului kuiske muutaman pulpettirivin päästä.
"Anna olla, Hermione, mitä väliä?" vastasi toinen ääni. "Mennään."

Severus kääntyi vain nähdäkseen kuudesluokkalaisen rohkelikkotytön kohtaavan hänen katseensa. Tyttö oli kahden vaiheilla, aikeissa sanoa jotain, mutta sulki sitten suunsa. Severuksen kylmä katse oli saanut tämän kääntymään ympäri.
"Taidatte olla oikeassa", tyttö kuului sanovan ystävilleen, kun he poistuivat muiden perässä luokasta.

Miksi hän ei ojenna kättään? Miksi hän ei riko pintaa?

Severuksen selkää pitkin kulkivat kylmät väreet, jotka hän joutui ravistelemaan pois. Kun luokka oli häntä itseään lukuun ottamatta autio, mies koetti niskaansa varmistuakseen siitä, ettei se ollut märkä, ettei hän ollut veden alla.


"Auta minua", Severus anoi. Hän potki jaloillaan vettä allaan, muttei löytänyt jalan sijaa, ei pohjaa, jota vasten polkaista, josta saada kimmoke. "Lily?" Severus ymmärsi, ettei hän ylettäisi. Hän ymmärsi, ettei hän ylettäisi tälläkään kertaa. Hän lopetti potkimisen tietäen sen hyödyttömäksi. Hän irroitti kiintopisteensä Lilyn kädestä, joka siinsi hänen yläpuolellaan auringonvalon osuessa sen kermaiseen ihoon.

Severus pysähtyi antaen veden hiljalleen vajottaa hänet yhä alemmas. "Miksi, Lily?" Severus kysyi ja ilmakuplat nousivat pintaan. Ne rikkoivat pinnan. Sanat väreilivät hetken kaiken kannelta näyttävässä tasossa ja sitten Lily kääntyi katsomaan taakseen. Severus näki Jamesin seisovan rannalla. Hän näki tämän pudistelevan päätään.
"Anna olla, Hermione, mitä väliä?"


Severus henkäisi syvään. Hän heräsi jälleen siihen, että oli pidättänyt henkeään aivan liian pitkään. Hänen hartioitaan särki, eikä hänen olotilansa muutenkaan ollut erityisen levännyt. Silti hän nousi ylös, kuten jokaisena aamuna siihen asti. Uni palaisi, jos hän jäisi sänkyyn makaamaan. Hän hukkuisi, jos hän jäisi sänkyyn makaamaan.


"No? Saitko vastauksen kysymykseesi?" Dumbledore istuutui aamiaispöytään, jossa Severus särpi kahviaan näyttäen yhä synkemmältä. "Taisit saada", Dumbledore arveli. "Tyydyttikö se sinun tiedonjanosi, Severus?"
"Se muuttui", mies vastasi lyhyesti.
"Tiedonjanosi?"
"Uni", Severus jätti kahvikupin rauhaan ja nojautui selkänojaansa vasten. Hänen katseensa vaelsi oppilaissa, jotka mutustelivat aamiaistaan, toiset iloisesti puhellen, toiset taistellen lukuisia haukotuksia vastaan.

"Ahaa. Rikkoiko hän tällä kertaa pinnan?" Dumbledore kysyi levittäen sitruunamarmeladia paahtoleivälleen. Severuksen katse oli löytänyt etsimänsä.
"Ei", mies vastasi. "Minä rikoin", hän jatkoi sitten. "Kysymykseni rikkoi."
"Kysymyksesi? Mitä sinä kysyit?"
"Miksi?" Severus sanoi kääntämättä vieläkään katsettaan rohkelikkojen pöydässä aamun uutisia lukevasta tytöstä.
"Mielenkiintoista", Dumbledore vastasi kuin tämä uni olisi ollut hänen mieltään mukavasti haastava, visainen arvoitus. "Merkityksellistä, sanoisin."
"Miksi?" Severus tällä kertaa kysyi vastaamisen sijaan.
"Ehkä vain sinä voit rikkoa pinnan? Sinua on totisesti hankala lähestyä - ", Dumbledore oli seurannut miehen katsetta ja hymyili nyt heitä kysyvästi katsovalle neiti Grangerille kuin tervehtien.
"Mitä ajat takaa?" Severus käänsi katseensa Dumbledoreen inhosta irvistäen.
"En mitään, en mitään", vanha velho hymisi itsekseen kastaessaan paahtoleivän kulman teehensä.


Pimeyden voimilta suojautumisen opettaminen oli Severukselle pitkäaikaisen unelman täyttymys, mutta hänen täytyi aika ajoin myöntää itselleen, että hän kaipasi liemiä. Toki hän yhä edelleen käsitteli muutamia tarpeellisia taikajuomia omassa yksityisessä laboratoriossaan, mutta ajatuskin Kuhnusarviosta liemimestarin - hänen tarvikevarastossaan tuntui häväistykseltä. Severus pyrki olla ajattelematta vanhasta tumpelosta johtuvaa sekasortoa, joka varmasti vallitsi hänen läpikotaisin tuntemassaan ainesosien tarkoin varjellussa säilytystilassa.

"Tunti on päättynyt", Severus sanoi juuri ennen kuin herra Finnigan olisi räjäyttänyt aisaparinsa herra Thomasin sauvakäden taivaan tuuliin. Oppilaat pysähtyivät säikähtäessään professorin keskeytystä, mutta liukuivat sitten hyvin nopeasti ulos luokasta ymmärtäessään, että lupa oli annettu. Severus hengitti syvään odottaessaan luokan tyhjenevän. Tuttu tunne kosteasta niskasta valtasi hänet. Severus oli nostamassa jo kättään, kun hänet keskeytettiin.

"Professori Kalkaros?" ärsyttävän tunnistettava ääni odotti. Severus laski kätensä takaisin alas, laski kolmeen ja kääntyi sitten ympäri kasvoillaan mitä vastenmielisin ilme.
"Neiti Granger?" Nenäkkään lisäksi sietämättömän utelias. Et sitten lopultakaan kyennyt pysymään erossa asiosta, jotka eivät kuulu sinulle pätkän vertaa, Severus ajatteli.
"Minä - ajattelin, että - ", tyttö takelteli. Severus ei epäröinyt näyttää pitkästymistään kasvoillaan.

"Minä tarvitsen apuanne, professori Kalkaros. Minulla on liemien projekti, jonka tekemiseen olen kerännyt materiaalia, mutta en ole löytänyt kaikkea tarvitsemaani", tyttö ryhdistäytyi. Severus kohotti toista kulmaansa yllättyneenä, mutta palasi sitten pitkästymiseen.
"Professori Kuhnusarvio auttaa teitä varmasti mielellään, neiti Granger", Severus oli jo vähällä päättää keskustelun. Tyttö kuitenkin jatkoi.
"Hän on - ", tyttö epäröi, " - uskallan sanoa, että hän on puolueellinen. Hän suosii valitsemiaan oppilaita", neiti Granger näytti henkilökohtaisesti loukatulta. Sitten Severus ymmärsi, mistä oli kyse.
"Ah - ymmärrän. Tämän täytyy koskea sitä tapausta, josta kuulin. Herra Potter, avuttomin tuntemani liemien opiskelija kuulemma päihitti teidät, neiti Granger", Severus ivasi. Hän kykeni näkemään kuinka tyttö puri kieltään. He seisoivat hetken epämiellyttävässä hiljaisuudessa, Severus tosin nauttien tilanteesta, jossa nenäkäs kaikkitietävä Granger kärvisteli, kunnes mies lopulta kyllästyi.

"Vastaus on ei", Severus sanoi. Tyttö aloitti jo vastaväitteensä, mutta Severus ei antanut sille tilaa. "Ja kymmenen pistettä rohkelikoilta - professorin halventamista, neiti Granger", mies napautti. Neiti Granger avasi vielä suunsa, mutta Severus ehätti jälleen ensin: "Tämä keskustelu on päättynyt", hän tokaisi terävästi ja tuuppasi tytön kevyellä loitsulla liikkelle. Tyttö näytti pettyneeltä. Hän oli selkeästi antanut kaikkensa alentuessaan pyytämään apua inhoamaltaan professorilta. Severus tuhahti.

Nyt hän oli jo varma, että hänen niskastaan valui vesinoro.


Severus katseli veden väreilevää pintaa ja sitä lävistävää kehoa, joka oli hänen omansa. Hetken hän luuli, että hän oli jälleen upoksissa, nyt päälaellaan, kunnes ymmärsi, että hänen ympärillään satoi vettä. Ei hänen päälleen, vaan hänen ympärillään, ja pisarat rikkoivat veden pintaa jatkuvasti. Se tuntui erilaiselta. Severus laittoi kätensä lähelle peilaavaa tasoa ja leikki ajatuksella. Hänen kehonsa vierelle pisarat eivät pudonneet, aivan kuin jokin olisi estänyt niitä pääsemästä lähelle.

Kun Severuksen sormenpäät olivat millien päässä pinnasta, lämmin käsi laskeutui hänen kädelleen ja rikkoi pinnan hänen kanssaan yhdessä. Mies säikähti otetta ja katsahti hahmoon, joka piteli häntä kädestä. Toisessa kädessään hahmolla oli sateenvarjo. Severus kurtisti kulmiaan.
"Miksi te pitelette sateenvarjoa, neiti Granger? Aivan kuin te ette kastuisi muuten, me seisomme keskellä järveä", Severus katsahti nyrpeästi ympärilleen. Ranta oli tosiaan joka suunnassa aivan yhtä kaukana. Miehestä alkoi tuntua omituiselta, seistä nyt siinä oppilaansa kanssa, käsi kädessä.

"Sade rikkoo pinnan", tyttö sanoi katsoen heidän käsiinsä, jotka olivat veden pinnan alapuolella.
"Ei, sinä rikoit pinnan", Severus sanoi, vaikka kesken sanojensa hän ymmärsi, ettei sade tosiaan ollut rikkonut pintaa, sateenvarjo suojeli sitä heidän kohdallaan. Mies katsoi heidän käsiään ja sitten hitaasti hän nosti katseensa kohti kaukana siintävää näkyä.
"Sinä itse rikoit pinnan, tarvitsit vain hiukan apua", neiti Granger sanoi puristaen miehen kättä lämpimästi.

"Tuo on Lily", Severus sanoi huomaten liikettä rannan läheisyydessä. "Hän seisoo vedessä käsi ojossa, mutta ei yritäkään auttaa tuota hukkuvaa poikaa", mies sanoi kulmat kurtistuen.
"Se mahtaa näyttää erilaiselta tästä kulmasta katsottuna", sanoi Dumbledoren ääni. Severus hätkähti. Hän katsahti viereensä, missä neiti Granger oli hetki sitten seissyt. Siinä ei ollut ketään. Severus ymmärsi pitävänsä sateenvarjoa nyt itse. Se tuntui typerältä. Hän oli kaapujaan myöten läpimärkä. Mies katsahti vielä Lilyyn, joka asteli poispäin hänestä, sekä hukkuvasta nuorukaisesta.

"Ehkäpä toiselle rannalle", Severus murahti katsoessaan kuinka James auttoi Lilyn rantapengermälle. Severus tuhahti ja sulki hyödyttömäksi toteamansa sateenvarjon. Hän kääntyi vastarantaa kohti antaen sadeveden kastella hiuksensa ja valua lopulta hänen niskaansa pitkin syvälle hänen selkäpiihinsä.
"Hyvä ajatus", Dumbledore vastasi hänelle kuin mikäkin matkaseuralainen.


Severus avasi silmänsä ja tuijotti hiljaa sänkynsä katosta. Muutaman minuutin päästä hän nousi istualleen ja hieroi nenänsä vartta mietteliäänä. Hän päätti olla tapaamatta Dumbledorea sinä päivänä. Vanhan velhon aavistukset olivat joskus käsittämättömän teräviä eikä hän kaivannut niitä sellaisina päivinä, kun ei vielä itsekään kyennyt ymmärtämään, mitä oikein oli tapahtunut. Mistä kaikessa oikein oli kyse. Tällä kertaa hän selvittäisi sen itse.

Mies nousi ylös sängystään ja kietoi ylleen luihuisen tuvan aamutakin. Hän tarttui sulkakynään ja raapusti tyhjään pergamenttiin muutaman rivin.

Neiti Granger,
olen muuttanut mieleni. Odotan teitä luokkani edessä kello 19:00, tasan.
Ottakaa mukaanne oppikirjanne, sekä muut keräämänne aineistot, ja olkaakin ajoissa.
En aio odottaa.

Professori S.K.

"Hankala lähestyä? Ennemminkin mahdoton", Severus naurahti omahyväisesti. Hän näki jo sielunsa silmin kuinka peloissaan neiti Granger saapuisi tapaamiseen, hyvissä ajoin, tietenkin.

[jossujb]

Mulla tuli niin paljon ajatuksia tästä, että olin aloittavinani kommenttia jo vaikka kuinka monta tuntia sitten, mutta pistinkin sitten välilehden kiinni ja painuin ulos miettimään. Hitsi kun saisi sanottua nyt jotenkin järkevästi puettua kaikki tuntemukset sanoiksi.

En tajunnut katsoa kuvia ennen kuin aloin lukea tekstiä, koska olen alkutietojen kanssa pälli, mutta olin yllättynyt miten hyvin teksti vastasi kuvien tunnelmaa! Äärimmäisen surrealistinen tunnelma, nimenomaan unimaailmaan sopiva. Mua itseäni viehätti eritoten se, että Kalkaroksen unilla toimivat nimenomaan unilogiikan perusteella, eivätkä ne olleet niin selkesti tulkittavissa - muille kuin Dumbledorelle, ja hänkään ei puhu suoraa  Emmä tiä, mä tykkäsin jotenkin siitä, että tässä tuli enempiä selittelemättä ilmi, että Kalkaros ja Dumbledore jutskailevat tällaisia asioita ihan yhtenään, ja että tämäkin uni oli ollut aikaisemmin vaikka kuinka monta kertaa puheenaiheena, mutta taustatarinoita ei ruvettu turhaan märehtimään. Dumbledore oli erityisesti Kuoleman varjeluksista tuttu melko juoni äijä, myhäilee vaan ja hettele kryptisiä viestejä.

"Kerro minulle, onko hänen kätensä pinnan alla?"

"Ehkä vain sinä voit rikkoa pinnan? Sinua on totisesti hankala lähestyä - "

Mulla oli just niinku Kalkarokset fiilikset Dumbleroden kommentteja lukiessa, että tekee mieli tukistaa velhoa parrasta ja kysyä, että mitä sä tarkoitat mies!! Mut sit toisaalta, Kalkarokselle ja lukijalle myös on tärkeää käsitellä sitä tulkintaa itse. Mä tykkäsin, että uni-Lilyn ja uni-Hermionen olemassaolo ei ollut liian seliteltyä tai yksioikoista - ini-Hermione jossain määrin selittää sen, että Kalkaroksen itse piti päästä tavallaan menneistä kuvitelmista irti, mutta unen lopullinen merkity jäi kuitenkin itse kunkin tulkittavaksi. Oliko tämä Kalkaroksen havahtuminen siihen, että ehkei ole ollut järkevää alunperinkään haikailla jonkun perään, joka ei oikeasti edes välitä niin paljon? Vai eikö Lily vain edes näe, että poika hukkuu veteen? Mielenkiintoista. Unikohtaukset teksteissä usein selitetään liian auki, tähän jäi just sellanen sopiva avoimuuden fiilis.

Niin, no, avoimeksihan tarina jäi muutenkin. Kysymysmerkki Severus/Hermionen perässä on nimenomaan aiheellinen. Oliko Hermionen liittyminen uneen ollenkaan romanttinen, vai vain ulkoinen ärsyke, joka rikkoi paikalleen jumahtaneet ajatukset. very interesting. Sanotaanko, että joskus kommenttikampanjointi todella kannattaa, enmpä olisi tätä varmaan muuten keksinyt lukea, ja se jos joku olisi ollut vahinko.

Kiitos,

T: jjb

[ruttotohtori]

Kommenttikampanjasta toistamiseen hei! o/ Ei vitsi, komppaan kyllä jjb:tä siinä, että kommenttikampanjointi kannattaa - tää teksti on niin helmi että oisin missannut paljon jos en tätä ois lukenut. Oon kelannut että voisin aloittaa tulostamaan inspiroivia tekstejä pöytälaatikkoon, ja tää ois heti ekojen joukossa. Mieletöntä settii, man. Huh.

Mitä enemmän teksti muhun tunnetasolla vaikuttaa, sitä hankalampi mun on sanoa mitään. Pidin kyllä siitä aiemmasta tekstistäskin jota kommentoin, mut tää korjas jättipotin. Musta tais just tulla sun fani. Ei oo sanoja. Ehkä mä vaan listaan asiat, joista erityisesti tykkäsin:

- Se, kuinka unien merkitys oli alussa sekä lukijalle että Kalkarokselle mukamas selkeä, mut yhä uusien unien jälkeen tajusi lisää ja lisää asioita ja oltiinkin ihan eri maailmassa. Siis ihan mieletöntä hahmonkehityksen rakentamista, niin hienovaraista ettei alussa edes tajua että tässä ollaan oikeasti menossa johonkin suuntaan mutta kuitenkin niin järkeenkäypää että se lopussa tuntuu miltei itsestäänselvältä - mutta silti hämmentävältä koska lopussa ollaankin menossa jo muualle. Siis ylipäätään tää kokonaisuuden rakennus, siis tää on kuin joku tosi monisyinen klassinen sävellys joka voimistuu ja hiljenee ja kyseenalaistaa ja siis. Mitä. Miten. Anna tää taito mulle, pliis.

- Kaikki hahmot oli tosi uskottavia. Okei, ekaks oli vähän hankala uskoa et Kalkaros menis avautumaan ongelmistaan Dumbledorelle, mutta toisaalta Dumbledoren trollaamisen jälkeen... Salee Dumbledore luki Kalkaroksen ajatukset huvikseen ja Kalkaros tympääntyi ja päätti sitten suoraan kertoa kaiken itse - muttei tietenkään ihan kaikkea, vaikka tietty Dumbbis tietää. Mokoma äijä.

- T ä m ä  t r a a g i s u u s. Rakastan surua, rakastan traagista, ja siks rakastan Snilyä vaikken sitä sillee shippaa shippaa, niin se tarina vaan... oih. Kauhee Lily kun ei edes huomaa - mä itse kallistun sen puoleen et se ei huomaa, se ehkä näkee että pinnan alla on jotain muttei tarkkaan mitä, ja kun James tulee, kiinnostus lakkaa täysin ja pinnan alapuoli unohtuu. Tai no, niin, sit se ei vaan välitä. Kun miettii että tää on kuitenkin vaan Kalkaroksen päänsisäinen Lily, se voi olla kummin vaan.

- Mutta vaikka traagisuudesta pidänkin, ihastuin myös että lopussa oli jo mahdollisuuksia ylipääsemisestä ja jopa onnellisuudesta - mitä nyt ei tietenkään oikeesti kun Severus on vuoden päästä kuollut mut anyhow. En tiedä, haluanko ajatella Hermionea Severukselle romanttisena kontaktina vai vaan jonain ärsykkeenä. Toisaalta Severus on just niin vähän vinksallaan että saattais kiinnostua oppilaasta ja Hermione kuitenkin on tosi älykäs ja lilymäinen - mut toisaalta Dumbledore tuntui tietävän kaiken enkä oo ihan varma antaisko se tollasen suhteen toimia. Mitä nyt voispa antaakin, lol. Vaikka vihaan epätietoisuutta, tän pidän kyllä mieluusti kysymysmerkkinä koska en osaa päättää mitä itse ajattelisin!

Lisäks rakastin mm. joka virkettä, dialogi oli kultaa ja unimaailman absurdius niin prima että apua. Kuvat tsekkasin itekin vasta tekstin jälkeen ja ne kyllä näytti kuin ficistä revityiltä. Ja varmasti unohdin sanoa jotain mut pakko postaa tää kommentti kun muistan ja jaksan ja vitsi haluisin vaan et koko maailma tai ainakin koko fini lukis tän kun tää oli niin hemmetin hyvä. Uskomaton. En pysty. Kiitos, kiitos, kiitos ja bravo! <3

[FractaAnima]

jossujb Lukasin läpi vanhoja ficcejäni ja huomasin, että olen (jälleen kerran) unohtanut vastata kommentteihin, joten moi! o/ Ihanaa miten paljon olet jaksanut pohtia tätä ficciä ja kivaa, että unilogiikka oli mieleen, koska unet on nimenomaan hyvin logiikattomia. Unet on muutenkin tosi inspiroivia ja tunnun kirjoittavan niistä kovin usein. Kiitos näinkin paljon jälkikäteen hirmuisen paljon kommentistasi! <3
Orca Aaaaah, en kestä sun kommenttia! Oon täällä ihan sanaton ja liikuttunut ja kaikkea muuta, vaikka toki oon lukenut sun kommentin jo kauan sitten, mutta silti sun sanat vaan kolahtaa uudestaan. Huuh. Kiitos kiitos kiitos itsellesi tosi paljon! <3