Nimi: Galápagossaarista ja selviytymisestä
Kirjoittaja: Ronen
Ikäraja: S
Fandom: Riverdale
Hahmot: Cheryl/Toni
Vastuuvapaus: En omista, en tienaa.
Haasteet: Fluffy10 #3 sanalla "kotona", Ficlet300 sanalla 92. Ulkopuolinen
A/N: Kiitokset Nevillalle Galápagossaarista ja Kiirsulle angstista - näistä inspiraatiomurusista muodostui tämmöinen vähän outo teksti, joka ei oikein osaa päättää, mitä olisi. :D Omistan tämän vaikkapa nyt Melodielle, joka on Riverdalesta kanssani ohimennen höpissyt vuoden varrella. <3
Cherylin huone on muuten lähes tyhjä, mutta yhdelle seinälle on ripustettu jättimäinen maailmankartta. Cheryl arvelee, että se on varmaankin puolitoista tai ehkä kaksi metriä leveä. Ja hän tietää, että se on siinä tarkoituksella. Ainahan kaikki tapahtuu tarkoituksella. Hiljaisen armon sisaret varsinkaan eivät jätä mitään sattumalta johonkin tilaan, vaan tämäkin on jokin mielen ansa.
Cheryl yrittää olla välittämättä kartasta, mutta tuntien ja päivien kuluessa se vetää häntä puoleensa. Lopulta hän tarkastelee sitä läheltä, opettelee maailman valtioita ja pääkaupunkeja ja tietää, että Angolan pääkaupunki on Luanda ja että maailma on suuri ja jossain tuolla ja että hän on pieni eikä pääse pois ennen kuin myöntää, ettei rakasta Antoinette Topazia.
Ja siihen hän ei koskaan myönny.
Päivät kuluvat ja Cherylin mieli irrottautuu harmaista betoniseinistä hänen ympäriltään, lentää vapaana, tervehtii Galápagossaarten laavaleguaaneja ja Filippiinien rengashäntämakeja. Tonin vaaleanpunaiset hiukset liukuvat Cherylin sormien väleissä rantavedessä, ja aurinko sokaisee heidät niin, että suudelmat valuvat vääriin paikkoihin.
Valuvika. Sellaisen ne sanovat Cherylissäkin olevan, mutta ei hän näe siinä mitään väärää. Miten hänen rakkautensa muka eroaa Jasonin tai Bettyn tai ihan kenen tahansa hänen tuttunsa rakkaudesta? Mutta Hiljaisen armon sisaret sanovat, että hän ei saa rakastaa Antoinette Topazia. Cheryl Marjorie Blossom ei ole oikeutettu siihen. Leima paperin yläkulmaan.
Tai sitten Cheryl polttaa leimasimen niin kuin hän poltti menneisyytensä.
Viimein koittaa vapaus. Kun se tunkee ovista ja ikkunoista sisään, pysäyttää projektorit ja aiheuttaa hälytykset, Cheryl elää. Hän on aina ollut luonnonvoima, ja nyt, Kevinin, Tonin ja Veronican avulla, hän pääsee taas valtaan. Juostessaan metsän läpi Cheryl näkee mielessään, kuinka maailmankartta revitään seinältä alas ja sisaret kiroavat hänet alimpaan helvettiin.
Eikä se häntä haittaa, sillä yöt Tonin vieressä ovat kauneinta ikinä. Tonin huulet maistuvat marketista ostetuilta kirsikoilta, ja toista kertaa elämässään Cheryl tietää löytäneensä onnen. Unissa Galápagossaaret kutsuvat. Kun Fernandina purkautuu, Cherylin unen värit saturoituvat ja hän kuulee David Attenborough’n pehmeän, tumman äänen:
”Maailmassa on nelisen miljoonaa erilaista eläintä ja kasvia. Nelisen miljoonaa erilaista ratkaisua hengissä pysymiseen.”
Ja kun Cheryl hengittää Antoinette Topazin makeaa tuoksua keuhkonsa täyteen, hän tietää, että näin hän haluaa elää.
