Ficin nimi: Kevätjäätä
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: MCU
Tyylilaji/Genre: triplaraapale
Hahmot: taiteilija!Steve ja Loki
Vastuuvapaus: MCU kuuluu tekijöilleen. Kirjoitan huvikseni, enkä saa tästä rahaa.
Haasteet:
Talvietydejä (inspiraatiokuvat
tämä ja
tämä)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Steve tarkkaili Lokia vaivihkaa. Uskomatonta, että Tony oli voinut esitellä hänet jumalalle. Tai oikeastaan kahdelle, mutta Thorin mystisyys oli karissut nopeasti. Mies oli kuin vakaa kesäpäivä, valoisa ja kirkasvärinen. Steven oli alusta alkaen helppo piirtää hänestä henkilötutkielmia. Tummatukkainen ja vastahakoinen veli oli kuitenkin toista maata. Loki oli jäätä, eikä edes sitä laatua, jolla saattoi turvallisesti kävellä talvipakkasilla vaan ryöppyinä irtoavaa ja laineiden riepottelemaa kevätjäätä. Jokaisen ilmeen ja juonteen takana tuntui piileskelevän salaisuuksia. Steve oli harvoin tyytyväinen Lokista tekemiinsä luonnoksiin, pidemmälle edenneistä töistä puhumattakaan.
”Piirrätkö minua?”
Kysymys tunkeutui Steven tajuntaan kuin tikarin isku. He olivat huoneessa kahdestaan, muut olivat menneet Tonyn laboratorioon. Hän oli kuvitellut jumalan olevan täysin keskittynyt lukemaansa kirjaan. ”Hahmottelen kyllä”, hän mumisi epävarmasti.
Loki ilmestyi yllättävän nopeasti hänen viereensä. ”Näytä.”
Steve ojensi paperin vaativille, pitkille sormille. Mies tarkkaili kuvaa jonkin aikaa.
”En minä ole tuonnäköinen.”
Hän antoi kuvan takaisin ja palasi tuolilleen. Stevessä kuohahti suuttumus. Eikö piirroksessa ollut jumalan mielestä senkään vertaa arvoa, että sitä olisi voinut kutsua hyväksi tai huonoksi tai kauniiksi tai…
”Ehkä herra olisi lopputulokseen tyytyväisempi, jos istuisi mallinani eikä minun tarvitsisi kurkistella hänen piirteitään sivusta”, hän tiuskaisi ja katui sanojaan heti.
Loki loi häneen pistävän katseen. ”Ei kai tässä ole muutakaan tekemistä. Lupaat sitten, että se on näköinen”, tämä sanoi ironisen laiskasti.
Jumala kääntyi häneen päin ja kiinnitti katseensa kaukaisuuteen. Steve uskalsi nyt ensimmäistä kertaa tarkastella noita kasvoja kunnolla. Piirteet olivat hienostuneet. Puolen tunnin päästä hän oli tyytyväinen kynänsä jälkeen.
”Haluatko tulla katsomaan?”
Loki liukui jälleen hänen luokseen. ”Tämä on samanlainen kuin aiempikin”, mies sanoi tutkittuaan paperia hetken.
Steve kohautti harteitaan, vaikka sanat kirpaisivatkin. ”Sen näköinen sinä nyt satut olemaan.”
Surumielinen hymy häivähti jumalan kasvoilla. ”Voit piirrellä minua jatkossakin niin paljon kuin huvittaa. Saanko pitää tämän?”
Steve ei ehtinyt sanoa juuta, kun mies oli jo häipynyt piirros mukanaan. Kauniina pidit kuitenkin, hän ajatteli pöllämystyneenä.