Ficin nimi: Pimeyden kaunaus
Kirjoittaja: Odo
Genre: drama, romance
Paritus: Marcus Flint/Oliver Wood
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Inspiraatiomurusten tuotoksia, tällä kertaa inspasivat
Nevillan antamat
kuva ja
gif FF50: Luihuisten sanaan 039.Pimeys. Kiitos. ♥ Osallistuu myös Vuosiraapalehtien V.
Pimeyden kauneus
Marcus oli huutanut Oliverille saman kysymyksen jo kymmeniä kertoja heidän kiitäessään yli erämaan. Heidän välissään roikkui taioin matka-arkku, eivätkä he voineet lentää täysin rintarinnan. Syksyinen ilta pimeni koko ajan ja erämaa tuntui jatkuvan loputtomiin heidän allaan, eikä matka tuntunut päättyvän koskaan. He olivat ilmiintyneet heidän Irlannin nummien saartamalta asunnoltaan jonnekin Oliverin ajattelemaan paikkaan ja jatkaneet lentäen. Nyt Marcusista tuntui, että hänen sormensa kohmettuisivat kiinni luudanvarteen ja flunssa tekisi Oliverin kauan odottamasta retkestä mahdottoman kestettäväksi. Kuten aiemmillakaan kerroilla, Oliver ei ollut vastannut, mutta viittoi nyt laskeutumaan alaspäin kohti vuoren varjossa olevaa laaksoa, jonka ympärillä kuusimetsä alkoi jylhänä ja kesyttymättömänä silmän kantamattomiin.
*
Yö oli kylmä, ja Marcus oli toivonut, että he olisivat tulleet matkakohteeseensa aiemmin. Nuotiosta huolimatta hänen sormiaan palelsi ja keho värisi viiman puhaltaessa jostain pohjoisen suunnalta vahvana ja vavisuttavana. Oliver puuhasi teltan kanssa ja Marcus odotti, että pääsisi sen lämpöön ja saisi sytyttää nuotion sijasta takan ja paistaa itselleen muutaman nakin ja avata kermakaljan. Oliver oli kuitenkin eri mieltä, kun asteli teltan luota vilkaisemaan nuotiota mukanaan kattila ja evästarpeet. Marcusia ei huvittanut syödä ulkona, mutta hän suostui, sillä Oliver oli sietämätön kun hänen intoaan koetettiin taltuttaa. Intohimoa hehkuvaa ihmistä ei vain voinut laittaa rajoittavaan häkkiin, eikä etenkään oman miehen toimesta.
*
Luudanvarret Marcus kantoi kotoisaan telttaan, kun Oliver kehotti häntä niin tekemään ja tuomaan tullessaan pari pullollista kermakaljaa sisältä. Teltassa oli takka jo sytytettynä ja Marcus kielsi itseltään houkutuksen jäädä sen lämpöön ja valoon, kun ulkona pimeys kietoitui yhä tiukemmin heidän ympärilleen ja yö tuli kuin kutsumaton vieras. Pimeässä erämaassa oli taikaa, mutta myös jotain hyvin synkkää, ja tukahduttavaa. Oliver ei kuitenkaan vaikuttanut huomaavan sitä ja Marcus halusi tietää, miksi ei. Astellessaan takaisin ulos Oliver oli laittanut kattilan tulelle ja täyttänyt sen vedellä ja vihanneksilla, taikavoimien hoidettua niiden pilkkomisen. Marcus käveli Oliverin luokse oman sauvansa valossa, mutta toinen pyysi sammuttamaan sen.
*
Pilvet harvenivat ja katosivat lopulta kokonaan pakkasen kiristyessä heidän ympärillään ainoastaan nuotion ja turkisviltin lämmittäessä kahta erämaahan eksynyttä. Tai ei eksynyttä, koska Oliverhan heidät sinne oli johdattanut. Pilvien paljastaessa mustan yötaivaan täynnä tähtiä ja täysikuun Marcus vihdoin ymmärsi, miksi hänen rakastettunsa hänet oli sinne tuonut. Kuunvalo paljasti metsän uudenlaisessa valossa ja vuori heidän yläpuolellaan kohosi kunnioitettavana ja taipumattomana. Tähtikirkas taivas toi toivoa ja sai hengen salpautumaan, eikä Marcus halunnutkaan enää takaisin teltan valoisuuteen. Pimeyden syleily tuntui mukavalta kylmyydestä huolimatta antaessaan heille omaa hopeasta valoaan pitkiksi tunneiksi. Oliver kietoi kätensä Marcusin ympärille kuin huomaten toisen tajunneen vihdoin hänen rakastamansa pimeyden kauneutta.