Title: Joulun ihanuutta
Author: Minä
Rating: S
Genre: Jotain uskomattoman epäselvää. JOULU.
Paring: Molly/Arthur (ei mitenkään etualalla)
Summary: Weasleyn perheen jouluvalmisteluja maustettuna lasten oikuilla ja ideoilla.
Disclaimer: Rowling omistaa kaiken paitsi joulun. ^^
A/N: Tämä taitaa oikeasti olla peräisin vuodelta 2006. Julkaisin tämän jo vanhassa finissä, mutta ajattelin nyt tulevan joulun kunniaksi laittaa tännekin. Jouluficcejä ei voi koskaan olla liikaa (ainakaan toivottavasti.)
Kommentteja otan edelleen mielelläni vastaan.
Joulun ihanuutta
”Äitiii! Koska koristellaan kuusi?” pieni punapäinen tyttö vinkui roikkuen äitinsä helmassa. Mollylta pääsi syvä huokaus.
”Huomenna, kultaseni, huomenna”, hän sanoi ties kuinka monennen kerran sinä päivänä. Ginnyn alahuuli mutristui.
”Mutta miksei tänään?” Ginny mankui. Molly alkoi tuntea olonsa pikkuhiljaa kypsäksi. Oliko joulun ihan pakko olla joka vuosi?
”Ginny, muistathan, että tontut kurkkivat ikkunoista.” hän sanoi varoittavalla äänensävyllä. Ginnyn silmät laajenivat hetkeksi ja tyttö vilkaisi ikkunasta ulos lumisateeseen. Sitten tämän jännittynyt ilme rentoutui.
”Ei se haittaa, me ollaan kolmannessa kerroksessa. Ei tontut osaa kiivetä.”
Jos Molly ei olisi ollut niin väsähtänyt hän olisi nauranut.
”No, vielä ei ole kuusta mitä koristella. Isä ja pojat ovat vasta hakemassa sitä”, hän sanoi ja vihdoin Ginny tuntui ymmärtävän. Tosin heti oivalluksen jälkeen tyttö alkoi murjottaa.
”Miksen minä saanut mennä mukaan?” Ginny kysyi laittaen kädet puuskaan.
”Koska sinä olet vielä niin pieni”, Molly selitti kärsivällisesti. ”Eihän Percykään lähtenyt mukaan kuusta hakemaan.”
”Perci ei halunnut mennä, minä olisin tahtonut!” Ginny huusi vihaisesti.
”Sinä olet vasta viisivuotias”, Molly muistutti.
”Minä olen jo iso tyttö!” Ginny huusi vastaan. Molly huokasi raskaasti kun Ginny käänsi hänelle selkänsä ja alkoi niiskuttaa.
”Sinä ja isä olette molemmat ihan tyhmiä”, Ginny sanoi niiskuttaen kiivetessään portaita.
”Ginny, muista ne tontut!” Molly huusi tyttärensä perään, kun tämän huoneen ovi paukahti kiinni. Molly huokasi syvään ja lähti keittiöön tarkastamaan piparkakkujen tilannetta.
”Enää muutama isku”, Arthur sanoi iskien kirvestään kuuseen. Charlie piteli puuta toiselta puolelta pystyssä ja Bill auttoi isäänsä tähtäämään lumituiskussa. Arthurin silmälasit olivat aivan hiutaleissa.
”Puu kaatuu!” Ron huuteli aina kun hänestä siltä tuntui, ja joka kerta jompikumpi kaksosista kaatui toisen päälle leikkien olevansa kuusi. Lunta oli nietoksittain ja Ron oli jo hukannut toisen lapasensa. Tämä oli kuitenkin helposti korjattavissa työntämällä molemmat kädet yhteen lapaseen.
”PUU KAATUU!” Ron karjaisi taas koko keuhkojensa voimalla.
”Ron, pitäisitkö pienempää suuta?” Arthur kysyi aavistuksen hermostuneesti.
Hän ei halunnut joutua taas samaan kahakkaan jästien lainvartijoiden kanssa kuin viime vuonna. Jo pelkkä muisto puistatti häntä.
Arthur iski pari viimeistä kertaa kirveellä ja vihdoin kuusi kaatui. Se olisi ollut niin helppoa leijuttaa kotiin, mutta jästien joulutavat olivat aina kiehtoneet häntä. Niinpä hän heivasi kuusen kahden vanhimman poikansa avustuksella kyhäämäänsä rekeen ja niin alkoi kotimatka.
Kun he viimein saapuivat kotiovelle, olivat kaikki aivan lopussa. Charlie olisi voinut kaatua vuoteeseen siltä seisomalta ja Bill puuskutti pahanpäiväisesti. Arthurin hengitys pihisi, kun tämä hieroi pistävää kylkeään.
Kaksosten housut olivat kuluneet takamuksista melkein puhki, sillä pojat olivat keksineet roikkua reen perässä jalkojensa varassa. Ron oli käpertynyt rekeen kuusen oksien lomaan ja tuhinasta päätellen nukahtanut sinne jossain vaiheessa.
Kuusen pystytys jäi seuraavan aamun tehtäväksi, vaikka kello olikin heidän paluunsa aikaan vasta puoli yhdeksän illalla.
* * *
”Hyvää joulua!”
”Hyvää joulua, kultaseni. Oletko tänään kiltimmällä päällä?” Molly tervehti Ginnyä, joka oli pistänyt päänsä keittiön ovesta sisään.
”Olen. Anteeksi että kiukuttelin eilen, äiti et sinä ole tyhmä”, Ginny sanoi katuvasti ja Mollyn sydän suli.
”Ehkä tontut eivät saaneet tietää siitä”, hän sanoi ja iski tyttärelleen silmää.
”Luuletko?” Ginny kysyi ja tytön ilme kirkastui. ”Minä menen auttamaan kuusen pystytyksessä!” hän huudahti ja pyyhälsi huoneesta ennen kuin Molly ehti vastata.
Olohuoneessa oli menossa tuskallinen ruljanssi. Arthur oli jotenkin onnistunut saamaan kuusen sisälle huoneeseen, mutta kun se seisoi kuusenjalassa, juttu oli aivan toinen.
Katsoi kuusta mistä suunnasta tahansa, se oli selkeästi vino. Siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Arthur haroi hiuksiaan ja yritti saada kuusen edes näyttämään suoralta. Kaksosista ei tässä ollut paljon apua, sillä nämä olivat keksineet, että kuusi näyttäisi paremmalta, jos sitä katsoisi toisesta vinkkelistä.
Molemmat yrittivät seistä käsillään, ja Billillä riitti työtä siinä, kun hän yritti pitää huolen, ettei kummaltakaan rasavilliltä halkeaisi pää.
Ron oli hiippaillut autotalliin ja löytänyt sieltä isänsä uusimman hankinnan, jästien rikkinäisen moottorisahan. ”Ehkä tästä on apua?” Ron kysyi toiveikkaana palatessaan olohuoneeseen. Percy oli pudottaa silmät päästään, kun hän näki Ronin sormen hivuttautuvan kohti käynnistysnappia.
”Älä koske siihen!” Percy komensi ja otti sahan nopeasti pois Ronin innokkaista käsistä. Ron laittoi kätensä puuskaan ja alkoi inttää vastaan.
”Se on minun. Minä löysin sen”, Ron sanoi alahuuli uhkaavasti mutrulla.
”Se on vaarallinen”, Percy sanoi tietäväisenä. Arthur oli opettanut Percylle jästivälineiden hienouksia pari viikkoa sitten.
Ron alkoi murjottaa, kun Percy riensi näyttämään sahaa äidilleen.
Siitä tuli perheen kaikkien aikojen suurin jouluriita. Suurempi kuin Charlien kalsarikatastrofista, tai siitä, miten kaksoset olivat edellisenä vuonna vaihtaneet kaikkien lahjojen nimilaput.
* * *
Sillä välin kun Molly ja Arthur rähisivät keskenään keittiössä, kuusen koristelu oli kokonaan lasten käsissä. Niin olivat myös koristelaatikot.
”Yäk”, Ginny kiljahti kun hänen kätensä osui johonkin epämääräiseen laatikon pohjalla. Kaksoset olivat heti innokkaina tutkimassa laatikon sisältöä.
”Mönjää”, George totesi haistellen sormeaan, joka oli jonkin epämääräisen peitossa.
”Kakkaa”, vahvisti Fred ja Ginny peruutti kauhuissaan kauemmas laatikosta.
”Höpöhöpö”, sanoi Bill ja antoi koko laatikon Charlielle, joka nyrpisti nenäänsä.
”Mitä minä tällä teen?” Charlie kysyi pidellen laatikkoa mahdollisimman kaukana itsestään.
”Heitä pois”, Bill sanoi, ja Charlien teki hirmuisesti mieli heittää töhnää komentelevan veljensä päälle, mutta hän hillitsi itsensä ja vei laatikon pois.
”Se oli Ronin vanhasta kakkavaipasta.” Fred sanoi tietäväisenä. Kaikki nauroivat, paitsi Ron, joka murjotti.
”Eikä ollut”, Ron sanoi kädet puuskassa, mutta kukaan ei kuunnellut.
Myöhemmin kävi ilmi, että mönjä oli jämä härskiintyneestä piparista, jonka George oli edellisvuonna unohtanut laatikkoon.
Sinä iltana soivat Weasleyn talossa joululaulut, eikä edellispäivien ja saman päivän tappeluista ja kinasteluista ollut enää tietoakaan.
Ehkä joulu ei sittenkään ole niin paha asia, Molly ajatteli käpertyessään sohvannurkkaan Arthurin kylkeen passitettuaan lapset nukkumaan. Hän oli vakuuttanut heille, että mitä nopeammin menee nukkumaan, sitä nopeammin jouluaamu koittaa. Ja niinhän asia oikeastaan olikin.
Molly tarkkaili hiipuvia punaisia kynttilöitä ja hymyili painautuessaan lähemmäs miestään. Nyt hän saattoi tuntea jouluyön taian.
Sprig muokkasi ikärajan alkutiedoissa suomalaiseksi.
