Hyvää iltaa kommenttikampanjasta! (Pahoittelen, että olen 4min myöhässä / tai 7min, kuten finin kello näyttää
) Valitsin tämän luettavakseni, koska fantasia + nimi yhdistelmänä iski minuun jostain syystä ennen tarinan lukemistakin mystisinä. Ehkä se johtui siitä, että saari on miljöönä jo itsessään todella jännittävä ja vallan mainio kaikenlaisille mysteereille, sellainen suljettu paikka, josta ei pääse lähtemään pois.
Minä opin uimaan, jotta voisin uida pois.
Pidän tästä kohdasta, summaa mielestäni hyvin sitä tunnetta, mikä tulee, kun ei oikein kuulu joukkoon. Muut opettelevat uimaan ja niin tekee kertojakin, mutta ihan eri motiivein. Pidän myös näisten ensimmäisten raapaleiden fiiliksestä. Kertoja on tavalla tai toisella joutunut paikkaan, jonne hän ei kuulu, mutta keinoa lähteä pois ei ole. Tämä on yksi asia, miksi saaret sopivat tällaiseen niin hyvin! Meri ei ole mikään yliluonnollinen asia, se on vain vettä, mutta silti ihminen on niin pieni luonnonvoimien edessä, ettei saarelta noin vain uida pakoon. Kertojan on vain pakko sopeutua tilanteeseen, vaikka häntä ei selvästikään ole saarelle luotu.
Sukellan, enkä näe muuta kuin tummana vellovan meren.
Tästäkin kohdasta pidän. Kertoja tekee juuri sitä, mitä tilanteessaan voi, eli sopeutuu saaren asukkaiden elämään. Hän tekee asioita, joita muiltakin odotettaisiin, mutta silti, kun hän sukeltaa pinnan alle, ei häntä vastassa ole muuta kuin tumma meri. Ei mitään ihmeellistä, elämää mullistavaa. Vain se sama todellisuus, mikä ennenkin: hän muukalaisena ja meri, joka ei aivan taivu hänen tahtoonsa.
Meri-raapaleessa on sellaista vastakkainasettelua, jota en aivan osaa nimetä. Päähenkilö ei halua kuolla ja hänet pelastetaankin tiputukselta, mutta silti pelastajan ote on tiukka ja kylmä – ei lämmin ja varma, kuten voisi kuvitella tuollaisessa tilanteessa päähenkilön ajattelevan. Toisaalta alla on tyyni ja kimalteleva meri, kaunis ja todella kutsuva. Juuri sellainen, johon kuka tahansa varmasti haluaisi hypätä. Ajattelen tätä raapaletta ehkä niin, että vaikka päähenkilö ei halua kuolla, pelastus ei silti välttämättä ole yhtään sen parempi vaihtoehto.
Keho-raapale jätti minut vähän hämmentyneeksi. Saari on tuntunut tähän asti hyvin suljetulta, mutta nyt maailmasta esitelläänkin täysin uusi piirre: saaren asukkaat voivat rahalla tilata itselleen uuden kehon mantereelta. Tietenkin on täysin tulkintakysymys, mitä tälläkin tarkoitetaan, mutta scifihöpsönä minä tietenkin heti ensimmäiseksi ajattelin jotain "kasvatamme ihmisiä koeputkissa" -bisnestä. Pidin tästä raapaleesta ehkä vähiten juuri sen takia, että se sekoitti täysin minun pasmani Saaren maailmasta
Minulle ei viimeisimmästä raapaleesta jää lainkaan toiveikas olo. En oikeastaan edes usko kertojaa. Kertoja on ajettu väkisin sisälle samalla, kun muut saaren asukkaat ilakoivat ulkona, sukeltavat mereen ja jättävät kertojan yksin. Vaikka sadepäiviä olisikin vain yksi vuodessa, kertoja ei silti kuulu saarelle. Hän tietää sen varmasti hyvin itsekin. Ehkä tämä on vain minun sisäinen angst-rakastajani, joka nostaa tässä nyt päätään, mutta minä tykkään tulkita tätä viimeistä raapaletta siten, että kertoja on hyväksynyt kohtalonsa ja yrittää ehkä huiputtaa itseään vakuuttelemalla, että no kerran vuodessa on vain näin, en minä halua enää paeta. Ja tämä minun tulkinta saa vain lisää pökköä pesään juuri tuon paeta-sanan käytöstä. Pakenemisella on vain hyvin erilainen sävy kuin esimerkiksi lähtemisellä.
Minulla pisti sanojen toistaminen välillä silmääni tätä lukiessa, erityisesti saman lauseen sisällä.
Minä opin uimaan, jotta voisin uida pois.
He kyllä tulevat takaisin, ovat aina tulleet ja tulevat aina tulemaan.
Tuon ensimmäisen olisi voinut laittaa esimerkiksi
Minä opin uimaan, jotta pääsisin täältä pois.Lyhyesti sanottuna tämä oli oikein kiva raapalesarja. Tässä oli juuri sellaista mystiikkaa, jota toivoinkin, kun tämän valitsin! Kiitoksia :3
// Ai niin! Piti vielä sanoa, että musiikki ja kuvat osuivat mielestäni nappiin tälle raapalesarjalle. Tajusin tsekata ne vasta sen jälkeen, kun tämän ensimmäisen kerran luin, mutta ehkä sitten se kertoo jotain mahdollisesti onnistuneesta tunnelmasta, kun kerran inspiraatiomuruset vastasivat ainakin minun mielikuviani ja fiiliksiäni lukiessa
