Pokémon: Häpeän tulivuori (S, Kaki (Kiawe), oneshot)

[Larjus]

Title: Häpeän tulivuori
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Pokémon Sun & Moon
Characters: Kaki (+ Lizardon & Bakugames)
Genre: Drama
Rating: S
Disclaimer: Pokemonin on alun perin luonut Satoshi Tajiri. En tiedä, kuka on luonut Sun & Moonin hahmot yms. mutta en se ainakaan minä ollut. Tämän tarinan kirjoittaminen ei ole hyödyttänyt taloudellista tilannettani millään tapaa.
Summary: Hän oli istahtanut ilta-auringon lämmittämälle rantahietikolle ja aikoi pysyä siinä, kunnes lopulta tuntisi olonsa paremmaksi ja kokisi voivansa taas palata kotiin ja kohdata vanhempansa.

A/N: Alkuperäiset nimet, koska tietty käytän niitä (you won’t catch me calling Kaki Kiawe) Tohon topic-otsikkoon laitoin sen sulkeisiin vain kaiken varalta, jos se sanoo joillekin enemmän.

Sain alun perin idean tähän ficiin 12+ virkettä -haasteen 14. kierroksen sanalistasta (eli tää on aloitettu joskus keväällä 2018). En kuitenkaan yrityksistäni huolimatta saanut aseteltua ideaani haasteen asettamiin raameihin (enkä sitten osallistunut koko haasteeseen). Päädyin lopulta kirjoittamaan ficin haasteen ulkopuolelle ilman mitään rajoituksia. Eipä tähän loppujen lopuksi jäänyt juuri mitään haasteen sanaa Mutta niistä tää idea lähti anyway.

Garagara ei oo tässä ficissä, koska koin, että kolmella pokémonilla tästä olis kadonnut rytmi, ja homma ei olis toiminut niin hyvin. Mielessäni sijoitinkin tämän aikaan, jolloin Kaki ei ollut vielä kohdannut Garagaraa (animesetting, koska en ole pelejä pelannut mutta animeversio on tuttu).



Häpeän tulivuori


Yksi Alolan lukuisista aurinkoisista päivistä oli tulossa päätökseensä, ja taivas oli alkanut punertaa tummuen pian purppuraksi. Viimeiset auringonsäteet vielä niin valaisivat kuin kuumensivatkin rantahiekkaa, päälakeja ja katukivetystä, mutta Kakin mieleen asti se valo – saati lämpö – ei yltänyt. Hänen olonsa oli kylmä ja kelju, häntä puistatti ja inhotti, aivan kuin hänen sisukalunsa olisivat vääntyneet solmuun.

Kaki sentään tiesi, mistä hänen kamala olonsa kumpusi, vaikkei se hänen mieltään rauhoittanutkaan. Hän oli riidellyt äidin kanssa ja ollut aivan hirveä, huutanut, sanonut sanoja, joita ei tarkoittanut… Lopulta hän oli paennut kotoa kesken riidan, lentänyt Lizardonin selässä syrjäiselle rannalle, kauas kotitilalta. Hän oli istahtanut ilta-auringon lämmittämälle rantahietikolle ja aikoi pysyä siinä, kunnes lopulta tuntisi olonsa paremmaksi ja kokisi voivansa taas palata kotiin ja kohdata vanhempansa. Hän ei tiennyt, kauanko se loppujen lopuksi olisi, mutta itsepäisenä pysyi päätöksessään. Ei tässä mielentilassa edes kannattanut palata, pahimmillaan hän sanoisi taas jotain kamalaa ja riita jatkuisi. Hän lähtisi rannalta vasta kun sydän oli sitä mieltä. Edes yö, sade tai aggressiiviset, villit pokémonit eivät saisi häntä palaamaan.

Lizardonilla lentäessään Kaki oli vain halunnut pois kotoa ja ajatellut, että pelkkä tilanteesta pakeneminen helpottaisi ja selvittäisi pään, mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan niin helppoa. Hän tuijotteli verkkaisesti keinuviin aaltoihin pahan olon velloessa hänen sisällään. Kaki ei ollut valmis palaamaan kotiin, ei vielä, mutta jos hän vain istuskelisi rannalla horisonttia katsellen ja yököttävää tunnettaan sietäen, hän ei ehkä olisi valmis koskaan. Hänen oli tehtävä jotain, millä saisi purettua sisuksiaan syövyttävät ja myrkyttävät tunteet. Hän oli tulivuori, Wela kyti hänen sisällään, hänen sielussaan.

”Mitä minä teen, Lizardon?” Kaki kysyi kääntäessään katseensa aalloista pokémoniinsa.

Lizardonin siniset liskonsilmät tuijottivat Kakiin kuin valtameri. Ne eivät kuitenkaan yrittäneet sammuttaa tulivuorta hänen sisällään. Niiden intensiivisyys paloi yhdessä hänen kanssaan. Kakista tuntui hetken, että Lizardon hymyili hänelle. Sitten se käänsi päänsä kohti merta, taivutti kaulaansa taaksepäin ja syöksi tulipallon horisonttia kohti. Kaki seurasi, miten tulipallo kiisi ilmassa, kunnes se lopulta hiipui pois jossain kymmenien metrien päässä. Lizardon puhalsi savua sieraimistaan, astui askeleen taaksepäin, taivutti kaulaansa uudestaan ja syöksi uuden tulipallon merelle. Toista seurasi kolmas. Lopulta Lizardon syöksi horisonttiin päin sellaiset tulenlieskat, että ne näyttivät ilmassa palavalta polulta. Kaki tuijotti Lizardonia ja tulivanaa pitkään. Lopulta Lizardon astui kohti kouluttajaansa ja työnsi tätä kuonollaan muutaman askeleen verran taaksepäin.

”Mi-mitä, Lizardon?” Kaki kysyi yrittäessään estää itseään kaatumasta. ”Mitä yrität sanoa?”
Lizardon hönkäisi savua ja viittoi päällään merta kohti.
”Haluatko sinä, että minä matkin sinua?” Kaki kysyi.
Hän ei ollut varma, näkikö oikein, mutta Lizardon tuntui nyökkäävään.
”Mutta… en minä osaa syöstä tulta”, Kaki naurahti ilottomasti.
Sitten hän vaikeni äkisti.

Hän oli tulivuori. Wela kyti hänen sisällään, oli osa häntä. Hänen täytyi antaa sen purkautua.

Kaki kääntyi äkisti meren suuntaan ja juoksi muutaman askeleen sitä kohti niin, että hänen varpaansa hipoivat rantaa suutelevia aaltoja. Hän veti keuhkonsa täyteen ilmaa, nojasi itseään hivenen verran taaksepäin niin kuin Lizardonkin oli tehnyt, ja suoristaessaan itsensä taas eteenpäin hän huusi. Kaki huusi niin lujaa kuin pystyi, kunnes hänen keuhkonsa olivat tyhjät ja hänestä tuntui, että joku olisi iskenyt häntä palleaan. Ainakin hän huomasi taipuvansa väkipakolla eteenpäin kuin lyötynä. Lizardon hänen vieressään syöksi uusia tulipalloja merelle, hänen seuranaan.

”Näinkö?” Kaki kysyi enemmän itseltään kuin Lizardonilta.
Hän täytti keuhkonsa uudestaan ilmalla, ja huusi ne tyhjiksi. Ja uudestaan. Hän jatkoi ja jatkoi. Kakista tuntui, että hän viimein sai kiinni siitä, mistä koko jutussa oli kyse. Wela paloi hänen sisällään, laava syöksyi ulos joka huudolla ja poltti kaiken alleen.

Huutaminen sai Kakin hengästymään, mutta jokin siinä tuskaisessa tunteessa oli nautinnollista. Kaki tunsi olevansa elementissään, tulivirran vietävänä, eikä mikään ulkopuolinen asia enää painanut häntä. Lisää… Hän janosi lisää. Kaki hapuili taskustaan poképallon ja vapautti Bakugamesin rantahietikolle. Bakugames seurasi hetken, miten Lizardon ja Kaki huusivat ja syöksivät tulta merelle päin. Sitten se asteli lähemmäs, pysähtyi Kakin viereen ja tähtäsi liekinheittimen kauas horisonttiin. Jossain kymmenien metrien päässä se ja Lizardonin tulipallot sulautuivat yhteen ennen kuin  hiipuivat pois.

Kaki huusi ja huusi merelle Lizardon ja Bakugames vierellään niin kauan, kunnes ei lopulta enää jaksanut. Hän oli yksinkertaisesti aivan poikki. Jalat pettivät alta, ja Kaki lyyhistyi polvilleen. Kylmä merivesi kävi aika ajoin nuolemassa hänen jalkojaan. Kahden tulipokémonin kuumat hengitykset polttivat hänen niskaansa. Kaki itse ei voinut muuta kuin istua paikoillaan hiekalla ja tasata hengitystään samalla kun antoi kylmän meren kastella polvensa ja pokémonien kärventää takaraivonsa.

Kaksi töytäisyä yläselässä sai Kakin lopulta nousemaan horjuen ylös. Hän laski kätensä Lizardonin ja Bakugamesin kylkiin tukea hakien. Vaikka hänen jalkansa olivat yhä heikot, ja huutamisen takia keuhkoihin sattui ja häntä jopa hieman pyörrytti, sisältä olo oli totaalisen tyyni. Wela hänen sisällään nukkui, ja yhtäkkiä kaikki oli taas selvääkin selvempää. Aivan kuin hän olisi kokenut valaistuksen.

Häpeä. Syyllisyys. Se oli ikävä tunne, ja vaikka huutaminen olikin saanut tulivuoren hänen sisällään tyyntymään, häpeästä ei päästykään eroon samalla tavalla. Kaki oli nyt kuitenkin aivan sinut asian kanssa. Hän tiesi, miten menetellä tuntemustensa kanssa, nyt kun tulivuori uinui taas, ja hän oli saanut laavalleen nimen.

”Minä pyydän äidiltä anteeksi.”

Kakin sanat tarttuivat kevyeen ilmavireeseen ja leijailivat aaltojen seassa kauas horisonttiin. Taivas punersi tummana ja oli jo muuttumassa violetin sävyyn. Auringon viimeiset säteet lämmittäisivät iltaa vielä hetken. Hänen olisi syytä palata kotiin. Vaikka Kaki olikin aiemmin uhonnut mielessään viettävänsä vaikka koko yön rantahietikolla istuen, jos siltä tuntui, hän tiesi, että sillä tavalla vain huolestutettaisiin vanhemmat ja kasvatettaisiin omaa häpeää. Nykyisessäkin määrässä oli enemmän kuin tarpeeksi.

Kaki kääntyi Lizardonin ja Bakugamesin suuntaan ja hymyili.
”Lizardon, Bakugames”, hän henkäisi, ”kiitos teille molemmille.”
Molemmat pokémonit nyökkäsivät hyväksyvästi, ja Lizardon nosti kuononsa ylös puhaltaen kolme savupilveä leijumaan  purppuralle taivaalle. Kaki otti poképallon käteensä, osoitti sillä Bakugamesia, ja pian puna-keltainen pokémon oli kadonnut sen sisään. Kaki laittoi pallon hellästi takaisin taskuunsa.

”Tule, Lizardon”, Kaki sanoi sitten laskien kätensä pokémonin kyljelle. ”Mennään kotiin.”

Kaki nousi satulaan ja puristi käsillään edessään olevaa tankoa. Lizardon levitti siipensä ja hetkessä he lensivät vasten tummana punertavaa taivasta. Ranta, jolla he olivat olleet, näytti kutistuvan heidän alapuolellaan ja pian se oli enää kaitale vaaleaa tumman metsän ja meren välissä. Kaki tuijotti suoraan eteensä Lizardonin sarvien välistä, puristi satulan tankoa ja antoi kylmän ilmavirran juosta pitkin kasvojaan. Hän kävi mielessään läpi sanoja, jotka sanoisi äidille heti kotiin päästyään. Sanoja, joilla riita saataisiin viimein selvitettyä. Sanoja, joilla häpeän tulivuori hänen sisällään sammuisi pysyvästi.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Pokémonia tuli aikoinaan lapsuudessa katseltua, ja myöhemmin aikuisiällä olen yhtä peliäkin pelannut, ja lämpimät muistot innostivat minut nappaamaan tämän tekstin. Kaki hahmona ei soita mielessäni minkäänlaisia kelloja, ja pokémonitkin piti googlata muistin virkistykseksi, mutta se ei häirinnyt lukukokemusta. Olipa hauskaa lukea tästä fandomista! En olekaan varmaan koskaan lukenut.

Olipa tämä jotenkin terapeuttinen lukukokemus. Tarinassa käydään läpi kokonainen tunteiden kirjo ja se, miten mielenmyllerryksestä lopulta selvitään. Läheisen ihmisen kanssa riiteleminen on tuttua ja samaistuttavaa, ja erityisen samaistuttavan tästä tapauksesta tekee se, miten osuvasti tässä on kuvailtu myös sitä hiljaista mutta kokonaisvaltaista tunnetta, joka kaiken alla ja takana kytee: häpeää. Riitatilanteissa on helppo ripustautua mielipide-eroihin ja keskittyä oman näkökulman raivokkaaseen puolustamiseen, ja usein häpeän ja syyllisyyden tunteet nousevat pintaan vasta myöhemmin. Niille pitää ikään kuin antaa mahdollisuus nousta pintaan; pitää hyväksyä se, että on toiminut ikävästi ja ehkä väärinkin haastaessaan riitaa. Tässä tarinassa Kakin asteittainen antautuminen tunteilleen on kuvattu minusta aivan loistavasti! Kun sisällä roihuava tuli on syösty pois, on taas tilaa muullekin, inhimillisyydelle ja järjen äänelle, ja anteeksi pyytäminen alkaakin tuntua ihan selvältä seuraavalta askeleelta. Voi että, tulee itsellekin lukijana oikein helpottunut olo. ♥ Vihanpito on kamalaa ja kuluttavaa, ja siitä eroon pääseminen on kuin laskisi taakan harteiltaan.

Pidän kovasti siitä, millaisessa roolissa Kakin pokémonit tässä tekstissä ovat. Lizardon on viisas opastaessaan Kakin huutamaan pahan olonsa merelle. Sisällä purkautuva tulivuori rinnastuu ihanasti tulipokémonien lieskoihin ja savupöllähdyksiin, ja näistä purkauksista lukeminen saa aikaan levollisen ja puhdistuneen olon. Ihanaa.

Lisäksi pidän hurjasti siitä, miten tekstissä kuvaillaan ympäristöä, erityisesti taivasta ja merta. Kaiken pystyy kuvittelemaan ja näkemään mielessään; on kuin olisi itsekin tuolla syrjäisellä hiekkarannalla katselemassa auringon viimeisiä säteitä ja purppuraiseksi hiljalleen taittuvaa taivasta. Vau, mitkä näkymät! Ja Lizardonilla lentäminen lopuksi - mahtaa olla aika huikea kokemus!

Voi että, tykkäsin tästä tarinasta hirveästi! Tämä oli aivan ihanaa luettavaa. Kiitos! -Walle

[Larjus]

Äääää kiitos kauniista kommentistasi, Waulish! (tähän jos sais itkuparkuhymiön niin laittaisin sellaisen sydänten saattelemana, koska sopii mun tunnetiloihin hyvin)

Pokémon on itsellenikin lähinnä lapsuuden fandom, vaikkakin Pokémon Go:ta pelaan edelleen päivittäin, ja Sun & Moon animen päädyin aloittamaan muutama vuosi sitten kun sitä alettiin näyttää (ja rakastuin). Ei ole itsekään tullut Pokémonista luettua mitään, ja kirjoittamaankin päädyin sattumalta, kun se mainitsemani 12+ virkkeen sanalista antoi inspistä kirjoittamaan nimenomaan rannalle karanneesta Kakista

Kiva kuulla, että tämän lukeminen oli terapeuttista, sillä itsellenikin tämän kirjoittaminen oli sellaista jossain määrin. Vaikka tykkään menevistä ficeistä, nautin myös siitä, että pysähdytään ja keskitytään hetkeen. Myös tunteista kirjoittaminen on kivaa, etenkin vähän epäsuoralla tavalla. Tässäkin tietoisesti jätin puhumatta häpeästä ja syyllisyydestä siihen asti, että Kaki on huutanut kaikki tunteensa pellolle (tai merelle ).
Tulivuori- ja tulisymboliikka tuli (höhö) ihan puhtaasti Kakista itsestään. Jätkä on erikoistunut tulipokemoneihin, on luonteeltaan todella tulinen ja tunteikas (niin hyvässä kuin pahassa, ja sitä usein korostetaan vielä tulenliekoilla ja tulivuorilla), heidän kulttuurissaan Welan tulivuorella on tärkeä rooli, ja on se Kaki itsekin joskus verrannut itseään tavalla tai toisella Welaan (mm. sanonut, että hänen pitää olla vahvempi ja kuumempi kuten Wela ja jatkaa palamista). Oli siis täysin tietoinen valinta, että tässä oli paljon puhetta ja vertauskuvia tulivuorista Siitä sai myös hyvän vertauskuvan Kakin tunteille ja niiden purkamiselle. Käytännössä koko jätkä on itse palava tulivuori lol

Kiva kuulla, että ympäristön kuvailu miellyttää <3 Se oli tuli oikeastaan ihan vahingossa Se alkoi siitä, että ekat lauseet jäivät hyvinkin sellaisiksi kuin ne alun perin kirjoitin (silloin, kun tämän piti vielä olla osa 12+ virkettä -haastetta), ja ne pysyivät loppuun asti mukana, kun olisi tuntunut vähän tyhmältä jättää asia ikään kuin kesken. Lisäksi animessa miljöö on niin kaunista katseltavaa, että senkin takia niistä kirjoittaa mielellään. Oijoi, pääsispä itsekin sinne lentelemään pokémonin selässä... o.o

Ihana kuulla että tykkäsit! ♥ Kiitän ^^

[Maissinaksu]

Olen siinä mielessä yksinkertainen, että kun näen Pokémonia, klikkaan.

No ja tuota niin... Voin tosin todeta senkin, että tietämykseni ja perehtyneisyyteni Pokémonin kokoisessa mittakaavassa on jäänyt vähän minne on. Lyhyesti muotoillen old school Pokémonista (Kanto ja Johto) tiedän tyyliin kaiken, Hoenn ja Sinnoh jjjooo menevät, mutta Unovasta eteenpäin olenkin sitten enemmän tai vähemmän täh. Pieni tietojen päivittäminen ajan tasalle tuskin olisi pahitteeksi, mutta samalla tuntuu että sarja itse kehittyy niin vauhdilla, ettei tällainen Slowpoke pysy perässä. Pitäisi kai hankkia enemmän pelejäkin pelattavaksi.

Oli sekä erikoinen että mielenkiintoinen veto käyttää alkuperäisiä hahmojen ja pokémonien nimiä! Tuntuisi omasta puolesta erikoiselta seurata Satoshin ja kumppanien seikkailuja, kun minulla ei japaninkieliseen pokémoniin ole oikein minkäänlaista tunnesidettä, mutta vaihtelu virkistää toisinaan. Yleisesti animen kohdalla englantidubit ovat pilke silmäkulmassa todettuna pahasta ja harhaoppia, mutta Pokémonin kohdalla olen niin nostalgiarunkkari (en keksinyt parempaakaan ilmausta xD), että englantipohjainen kokonaisuus uppoaa parhaiten. Lizardonin tiesin Charizardiksi, mutta Bakugames piti tarkistaa, vaikkei kyseinen epeli siltikään soittanut kelloja. Kaki/Kiawe on ennestään tuttu nimeltä ja ulkonäöltä, liekö siksi että kyseessä on Pokémonin mittapuulla varsin komea kaveri ja siksi jäänyt mieleen, heh. Garagaraa en muistanut japaniksi, mutta pikagoogletuksella valkeni sekin! Sivumennen sanoen en ole varma, mitä mieltä olen pokémonien Alolan designeista, mutta Alolan Marowak on ihan perhanan cool. o.o Ja jotta tämä kappale ei olisi pelkkää omaa hölinääni, olen samaa mieltä siitä, että pari pokémonia oli juuri hyvä määrä tähän ficin kohtaukseen.

Mutta niin, itse asiaan! Oli kyllä virkistävää törmätä tähän fandomiin, ja itse ficin tarinakin on inhimillinen ja maanläheinen. Walle onkin pitkinä pätkinä ehtinyt tuoda esiin samanlaisia ajatuksia kuin mitä itselle heräsi mieleen. Kuten todettu, tämä oli terapeuttinen lukuelämys. Toisinaan pahan olon purkamiseksi on hyvä töräyttää kunnon itkunpuuska tai vaihtoehtoisesti päästää sisäinen tulivuori valloilleen ja ärjyä merelle. Hyvä että Kiawekin sai uutta energiaa ja näkökulmaa riidan sopimiseksi. Pidin siitä, että itse huutamista ja sen tuomia tunteita oli kuvailtu enemmän kuin parissa lauseessa, kyseessä kun oli koko tekstin suola. Komppaan myös ympäristön kuvailua, hienosti tuotu kaunis rantamiljöö esiin! <3

Bakugames seurasi hetken, miten Lizardon ja Kaki huusivat ja syöksivät tulta merelle päin.

Raasu tulee juuri esiin pallosta ja on yhtäkkiä keskellä huuto- ja tulipallosirkusta! No eeei.

Kiitos, tämä oli oiva myöhäisillan päätös! <3

- Mai

PS: Yhyy, tämän lukeminen ei yhtään auttanut hinkuun kirjoittaa samasta sarjasta Steven/Wallacea, Morty/Falkneria tai Butch/Jamesia... xD Jos jokin noista shipeistä sattuisi inspiroimaan teikäläistäkin?

[Larjus]

Kiitos ja kummarrus yksinkertaisuudellesi kuten myös kommentillesi.

Et oo todellakaan ainoa, jonka pokémontietämys on jännillä kantamilla. Mullekin eka gene on lapsuudesta asti hyvinkin tuttu, ja seuraavaksi oikeastaan tiedänkin parhaiten tämän Sun & Moonin generaation (onks tää jo seitsemäs?? en ikinä muista XD). Pitäis ehkä itsekin hankkia niitä pelejä, mutta sopiva konsoli puuttuu, joten animetietämyksellä mennään

Hauska kuulla, että alkuperäisten nimien käyttö oli erikoinen ja mielenkiintoinen veto, sillä itselleni se oli vain ja ainoastaan luonnollinen. Muista geneistä puhun aika lailla sekaisin käyttäen alkuperäisiä japanilaisia ja käännettyjä englantilaisia nimiä (ilman mitään logiikkaa ja joskus jopa samassa lauseessa käytän molempia versioita), mutta tämä seiskagene on minulle sellainen, että siitä puhun vain alkuperäisillä nimillä (en edes tiedä valtaosaa englanniksi). Olen katsonut Sun & Moon -animea vain japaniksi, ja sitä kautta kaikkiin hahmoihinkin tutustuin, joten ne englanninkieliset nimet ovat minulle todella vieraita ja vähän epämiellyttäviäkin. (Kuten sanottu, you won't catch me calling Kaki Kiawe, ja jos pitäis puhua vaikka Amamaikosta Steeneenä niin yök, tekee mieli oksentaa henkisesti XD Bakugamesinkin enkkunimi on niin hirveä, että yök :''D) Tohon otsikkoon sentään siedin enkkunimenkin laittaa, koska aattelin, että ehkä se sanoo monille vähän enemmän kuin alkuperäisnimi Kaki (vaikka niin ei jumaliste pitäis olla, alkuperäisnimet kunniaan ) Enkkudubit on todellakin pahasta ja harhaoppia ihan ei niin pilke silmäkulmassakin Oon joskus kattonu alkuperäistä pokémonia englanniksi kun en eräitä jaksoja löytänyt japaniksi tai suomeksi, ja voi luoja, aika järkkyä. Ash/Satoshikin kuulosti siltä kuin sen pitäisi olla kasari-My Little Ponysta XD

Ja joo, Kaki on komea ♥ + rakastan sitä, että sen seiyuu on Ishikawa Kaito, yks lemppareitani ♥ jätkä on niin ilo silmälle kuin hunajaa korvillekin

Kakille olisi kyllä jossain määrissä sopinut itkeminenkin (koska ah, se jäbä osaa itkeä joskus suorastaan koomisen tunteellisesti ), mutta kyllä toi merelle karjuminen on sittenkin paras tapa tyynnyttää sisällä kytevä tulivuori. Ja tietenkin huutoa ja tunteita tulee käsiteltyä vähän enemmänkin. Olis jäänyt fici aika köyhäksi, jos niissä oltaisin viipyilty vain parin lauseen ajan.

Bakugames on aiiivan varmasti tottunut tuollaisiin ja vastaaviin näkyihin, ettei varmaan paljoa hötkyile Se on aina valmis taistelemaan ja tekemään mitä Kaki nyt tahtookin. Muutenkin se on aina niin ihanan rauhallinen (ja ehdottomasti noussut animen ensiesiintymisestään lähtien mun lempparipokemoniksi, se on niin söpö ettei mitään rajaa ja ääää x3 jos haluatte tietää lisää musta ja mun mielipiteistä Bakugamesin suhteen, siskoni osaa kertoa hyvinkin seikkaperäisesti, itse en ehkä kehtaa lyhyesti sanottuna paras ja söpöin pokémon, ja haaveeni on pitää sitä kädestä.)

Kiitän kommentista! Vaikka Mai, oot kirjoittanut kommenttisi kello kaksi yöllä, se ei ole myöhäisiltaa vaikka conissa olitkin...

Ja vai että shippejä... myönnän, ettei mulle ei noista yksikään sanonut mitään, ei vaikka googletin XD ainoastaan Jamesin tunnistin nimenä... (vaikka senkin yhdistän nykyisin paitsi Kojiroon, myös Lilien hovimestariin, joka on japaniversiossa James... :0) Ja jos nyt jotain satun kirjoittamaan, niin silloinkin ihan tietoisesti käytän alkuperäisnimiä haha Välillä oon kyllä pohtinut, että mitähän mä teen sitten, jos päädyn käyttämään iskujen nimiä. Lähinnä niitä, jotka on alun perin olleet japaniksi... Ehkä teen taas taktisesti niin, että vältän niiden käyttöä, vaikka omalla tavallaan haluaisin kirjoittaa ficin, jossa Kaki karjuu minkä keuhkoistaan pystyy Dynamic Full Flame, koska animessakin se kuulostaa niin päheeltä (kiitos Ishikawa ♥).

[Kelsier]

Kommenttiarpajaisista hei!

Tämä oli kaunis tarina ja pokemonit olivat kivalla tavalla mukana siinä. Mulle Sun&Moon on tuntematon, ainoastaan alkuperäinen(?) sarja, jossa oli Ash ja Pikachu on tuttu. Mulle tuli tästä heti animaatiosarjafiilikset, kuvittelin nuo lokaatiot, mitä kuvailit just sillä tyylillä. Hienosti olit käsitellyt suuttumuksen tunteita ja sitä miten pitää joskus oikein huutaa ulos itsestä. Lizardon ymmärsi viisaasti, mitä oli syytä tehdä, vaikkei Kaki toki osannutkaan syöstä tulta

Kiitos kivasta tarinasta!

[Larjus]

No hei Kelsier Kiitos kommentistasi. Kiva ettei vähäinen hahmotietämys sen erityisemmin estänyt pääsemästä mukaan tarinaan (en mäkään tän genen lisäksi tunne sen kummemmin muuta kuin sen ekan alkuperäisen, tai no pokemoneja kyllä tunnistan ja muistan mutta ihmishahmoista ja animekausien sisällöstä oon ihan pihalla ). Tää aihe kyllä on pohjimmiltaan tosi universaali, häpeä, sen käsittely ja omien virheiden korjaaminen on tuttuja juttuja kaikille. Jokaisella on se oma tapansa käsitellä asiaa, ja Kakia helpotti merelle huutaminen ja "tulen syökseminen" Lizardon on ollut Kakin elämässä osana jo siitä asti kun Kaki syntyi (se oli alkujaan Kakin isoisän pokemon), joten se kyllä tietää ja tuntee senhetkisen kouluttajansa läpikotaisin.

Alolan miljöö on mielestäni ihan mielettömän upea (semmosia kauniita vehreitä etelänmeren saaria), kiva että sait sitä kuviteltua mielessäsi vähäisen kuvailun perusteella! ^^  Melkeen tuntuu, että voisin kirjoittaa ficin jo pelkästään Alolan luonnosta...

[niiina]

Kommenttiarpajaisista hei o/

Valitsin tekstin, koska Pokemon oli varmasti tutuimpia tuolta sinun tekstipankistasi! Toki ei ehkä itse juuri tämä, mutta ainakin alkuperäinen. Kuitenkin mielestäni tässä ei juuri sitä tietämystä juuri tarkemmin näistä hahmoista kaivannutkaan. Selkeästi tässä oli tosi universaaleja asioita, mitkä koskettaa meistä varmasti jokaista. Mielestäni tuolla muissa kommenteissa olikin jo hyvin sanottu, että tämä oli aika terapeuttista. Joskus sitä tosiaan kaipaa, että saa huutaa ne keuhkonsa tyhjäksi ja äänensä käheäksi saadakseen sen jonkun vellovan pahan tunteen sisältään ulos. Mielestäni olit kuvaillut tätä tekstiä todella kauniisti, pieniä yksityiskohtia sekä voimakasta tunteiden kuvailua myös.

Jotenkin pidin myös kovasti, että teksti loppui ns. siihen, että pyytää anteeksi mitä onkaan ikinä tehnyt. Että tavallaan sen kaiken alta löytyi se, että joskus on pyydettävä anteeksi myös omia tekojaan/valintojaan, vaikka se tuntuisi kuinka hankalalta. Anteeksi pyytäminenkin on omanlaisensa taito.

Musta tämä oli hieno teksti ja olen iloinen, että nappasin tämän luettavaksi. Aloin jo pelkäämään, etten kiireisen viikon vuoksi ehdi osallistua, mutta onneksi nyt löytyi rako lukea teksti! Kiitos sinulle hurjasti tästä lukukokemuksesta!

[Larjus]

niiina: Hahah, nuo tuttuihin fandomeihin liittyvät sanasi kuulostavat niiiin tutuilta Oon kuullut niin monen suusta tavalla tai toisella just tuota, että mun fandomit on lähes poikkeuksetta vieraita tai jopa sitä never heard -luokka Mut olen myös kuullut tuota, että ficeissäni on paljon universaaleja asioita, ja fandomtietämyksen puute ei lukemista ja ymmärtämistä estele (mikä on musta aina kiva juttu) ♥

Nuo puheet tämän terapeuttisuudesta ilahduttavat, koska pokemonin maailma on omalla tavallaan tosi terapeuttinen, varsinkin jos siihen kaikessa eskapistisuudessaan uppoutuu kunnolla. Tämän tarinan kirjoitusprojekti oli tosi jännä, kun tosiaan alkujaan aloin kirjoittaa tätä 12+ virkettä -haasteeseen, ja se ei kyllä ollut mikään terapeuttinen kokemus Mutta sitten kun hylkäsin sen idean ja annoin tämän edetä omia teitään luonnollisesti, tämän kirjoittamisesta tuli aika terapeuttista itsellenikin. Pääsi kunnolla uppoamaan Kakin tunnelmiin tuossa tilanteessa ja siihen, miten hän alkoi omaa pahaa oloaan purkaa (ja sitä kautta ymmärtämään kunnolla paitsi omia tunteitaan myös sitä, miten hänen pitäisi seuraavaksi toimia). Sen jälkeen on helpompi tehdä omat päätöksensä (ja myös niellä se oma ylpeys ja esim. just pyydettävä anteeksi).

Onneksi Kakilla oli myös rakkaat pokemoninsa vierellään. Mun mielestä Pokemonissa on aina ollut tärkeää ihmisten ja pokemonien välinen kumppanuus ja yhteys (ja se onkin hyvin oleellinen osa sitä Pokemonin universumin terapeuttisuutta), joten halusin tuoda myös sen osaksi tätä ficiä.

Mielestäni olit kuvaillut tätä tekstiä todella kauniisti, pieniä yksityiskohtia sekä voimakasta tunteiden kuvailua myös.

Awww, kiitos ♥ Halusin keskittyä tunnekuvailuun (mutta nimetä sen tärkeimmän, häpeän, vasta lopussa, kun Kaki itse osaa sen nimetä), mutta koska seiskagenen Alolan trooppiset saaret on niin upeita, oli pakko ujuttaa mukaan vähän miljöökuvaustakin ^^ Ja vähän muutakin, koska kuvailu on kivaa!

Kiitos kommentistasi ♥ Ihana kuulla, että olet iloinen siitä, että luit tämän ♥