Ficin nimi : Kuurankukka
Kirjoittanut : Ferfuura
Fandom : Frozen
Ikäraja : S
Vastuuvapaus : Frozenin luoja(t) omistavat henkilöt, minä vain kirjoitan niistä ilman mitään korvauksia.
A/N Sain idean tällaiseen, kun mieleeni yhtäkkiä pulpahti tuo ihana sana, kuurankukka. Ja joo, tiedän, että tämä on tosi lyhyt, mutta jotain sitä oli pakko raapustella.
KUURANKUKKA
Kop, kop, kop. Kolme terävää koputusta kuluivat taas samaan aikaa kuin eilen, toissapäivänä, sitä edellisenä päivänä, viime viikolla. Anna oli tullut jo ennen kuin olin ehtinyt kunnolla herätäkään. Painoin pääni polviin ja valmistauduin odottamaan sitä, mitä tuleman piti.
"Elsa, ulkona on ihana ilma! Yöllä on satanut lunta, mennään ulos leikkimään!"
En tiedä, miksi juuri tänä aamuna tuntui niin vaikealta torjua hyvää tarkoittavan pikkusiskoni pyyntö. Huokaisin syvään ja keräilin itseäni normaalia pidempään, ennen kuin pystyin vastaamaan:
"Ei, Anna. Sinun täytyy mennä yksin."
Nuo sanat raastoivat sydäntäni, vaikka minun olisi pitänyt jo tottua siihen. Tiesin kuitenkin, ettei niin tulisi koskaan käymään.
Annan heleä ääni kuului oven toiselta puolen:
"Mutta kun minä en halua mennä yksin."
Äänessä kuulsi ilmiselvästi mökötys, ja minua nauratti, kun kuvittelin Annan mutrusuisen ilmeen. Hymy häipyi kuitenkin nopeasti.
"Ei, Anna. Mene pois."
"Joo, mä meen..."
Minua suretti niin kovin Annan lohduton ääni, että nousin ylös heikko toivon kipinä rinnassa lepattaen. Voi, jospa... Kipinä sammui kuitenkin silmänräpäystä nopeammin, heti , kun laskin jalkani lattiaan. Kaikkein hellimmästäkin varpaiden hipaisusta lähtivät jäiset huurreruusut tanssimaan poikki lattian. Huokaisten nousin ylös, kävelin jääkylmin askelin ikkunalle ja avasin verhot. Anna oli ollut oikeassa: yöllä oli tosiaankin satanut lunta. Vastoin kaikkia aikaisempia talvia, lumi ulkona tuntui vain pahentavan sisäistä kylmyyttäni.
Ajattelematta mitä tein, aloin pyöritellä käsiäni, ensin pienesti, sitten laajemmassa kaaressa. Syntynyt jäämöhkäle kasvoi, vaikken tehnyt mitään, ja napsautin hätääntyneenä sormiani. Jäämöykky hajosi tunanneksi sirpaleeksi, mutta palasten keskeltä avautui... Niin, mikä? Kumarruin lähemmäs, ja henkäisin ääneen. Jäänsirpaleiden keskeltä avautui kaunis, pieni kuurankukka. Ensin se ihmetytti minua, mutta tulin samalla miettineeksi yhtä asiaa: kuurankukka todisti, ettei minun voimani, taikka kiroukseni, ollut sittenkään pelkästään paha. Se oli myös jotain sanoinkuvaamattoman kaunista. Ja, kuka tietää, ehkä minusta on vielä joskus leikkimään Annan kanssa.
