Apua toivottomille | K11 | 8/?| Remus/Severus

[Neiti Syksy]

Title: Apua toivottomille
Author: Neiti Syksy
Rating: K11
Fandom: Harry Potter ja Twilight
Pairing: Remus/Severus
Warnings: väkivalta, uhkailu
Genre: seikkailu, HC, vähän kaikkea kivasta ja söpöstä ei-niin-kivaan ja söpöön
Disclaimer: En omista muuta kuin hyvin vilkkaan mielikuvituksen. Kaikki, minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille tai Meyerille, niin näin on.

A/N: TADAA! Vihdoinkin se on täällä, se maaginen joulukuu. Ilmeisesti olen produktiivinen ainoastaan kerran vuodessa.

Tämä on tosiaan multifandomina toimiva, paritus selviää toisessa luukussa! Tämä ei ole niin jouluinen kuin mitä kuvittelisi minun kirjoittavan, vaan tämä on täynnä seikkailua, HC, pientä romanssinpoikasta… Näin tästä hyvin eläväisen unen ja päätin laittaa töpinäksi. Minulla ollut oikein hauskaa tämän parissa, toivottavasti teilläkin. ❤️ Parituksen laitan näkyviin vasta toisen luukun yhteydessä, sitä voitte arvailla.

Haluan tämän kanssa toivottaa erityisen ihanaa joulunalusaikaa Kiirsulle - ja hyvää myöhästynyttä tai hyvin ennen aikaista synttäriä (kumman vain haluat valita)! ❤️

Sen pidemmittä puheitta oikein ihanaa joulukuuta kaikille ja toivottavasti nautitte pienestä reissusta Italiaan. 😘

* * *

LUUKKU YKSI

Piazza dei Priori aukeni mystisenä, aivan kuin aurinko olisi osaksi jäänyt paistamatta aukiolle. Ihmiset parveilivat aurinkoisella osuudella päivitellen sään kylmenemistä. Remukselle tämä sopi paremmin kuin hyvin, hänen onnistuisi olla huomaamattomampi ja ylittää verho jästiaukiolta taikovien keskuuteen.

Hän ei olisi missään nimessä ottanut tällaisia riskejä, jos ei olisi viime kuun yhteydessä ottanut viimeisenkin pisaran sydenmyrkkyjuomaa. Pakatessaan matkalle hän oli toiveikkaasti ajatellut saavansa kaiken työn päätökseen ennen kuin olisi aika palata kotiin - vain huomatakseen, että reissu oli kaikkea muuta kuin päätöksessä. Aina tuli uusi vihje ja sitä seurasi päätön ja raskas reissu. Tuloksena aina uusi vihje.

Mutta nyt hän oli lähellä. Hän tunsi sen suonissaan, jossa virtasi oman verensä lisänä kiihkeästi susi, joka kuiskutteli yöllä luovuttamaan.

Jos Remus olisi ollut vähän paremmalla mielellä, hän olisi ihaillut rakennuksien antiikkisia patsaita, taidetta joka puolella ja hengittänyt syvään historiaa. Italia oli täynnä vanhaa taikaa ja Remus rakasti uppoutua sellaiseen. Taikaoppi ja taikuuden historia olivat sellaisia, mihin hän ei uskonut ikinä tulevansa kyllästymään. Toisin kuin taikajuomiin, jotka vaativat jotain erityistä. Sellaista, mitä Remuksella ei ollut. Vaikka hän noudattaisi täsmälleen annettuja ohjeita ja jopa alentuisi maanittelemaan keitosta käyttäytymään kuin pitäisi, useimmiten tuloksena oli vain keskinkertaista (sudenmyrkkyjuoma vain keskinkertaisesti tehdysti voisi olla jo vaarallista). Ei ihmekään, että hän koki jonkinlaista hengenheimolaisuutta aina niin nokkelan Hermione Grangerin kanssa - jonka tekemistä taikajuomista kannatti kuitenkin pysyä erossa.

Remuksen huulet karkasivat hymyyn (ensimmäistä kertaa sitten kuukausiin). Hän ei sallinut ajatella läheisiään, ei nyt. Ei ainakaan nyt, kun hän oli jo muutenkin vähän herkillä. Nimenomaan siksi hänen pitäisi saada pullo juomaa nopeasti (varalta ehkä tietysti useampikin), jotta saisi etsimänsä päätökseen ja voisi palata turvallisesti kotiin.

Ihmisten puheensorina kaikkosi, mitä pidemmälle sivukujia Remus suunnisti. Hän oli saanut tietoonsa, että Italiassa oli muutamakin eri kykenevä liemimestari tekemään sudenmyrkkyjuomaa. Kävellessään taas uuden kujan päähän, hän näki pienen ja epäselvän kajastavan kyltin. Selkeästi Pozione Magiche ei kovin pitänyt huolta, löytäisivätkö ihmiset helposti. Toki maagiset juomat nyt ei varmaan hirveästi mainostusta tarvitse.

Ovi liikkeeseen oli painava ja Remuksen täytyi työntää ovea koko painollaan saadakseen sen liikkumaan edes jonnekin suuntaan. Ovi vastusteli Remuksen sisääntuloa mutta mies oli ovelampi. Hän leikki taipuvansa oven tahtoon, kunnes yllätti ja ryntäsi pienestä välistä sisään. Hän oli kuulevinaan ovesta pienen valituksen äänen.

Remus räpytteli silmiään hämärässä liikkeessä. Vaikka ulkonakin oli ollut yllättävän harmaata, liikkeen pitäjä oli selkeästi päättänyt sammuttaa kaiken tarpeettoman valaistuksen, mihin Remus oli tyytyväinen. Hänen ei oikeastaan ollut tarve nähdä kaikkia purkkeja ja pulloja, missä olisi säilöttynä ties minkälaisia tuotoksia sisiliskoista hämähäkin silmiin ja peitetty mitä kummallisimmilla eritteillä. Hän olisi täydellisen tyytyväinen omiin ostoksiinsa.

Nähdessään oman heijastuksen sinertävästä pullosta hän vaistomaisesti ojentautui lähemmäksi. Pullo lauloi hänelle ja Remuksen olisi pakko tietää…

"Non toccarlo!", käskevä ääni jylähti, mikä särki lumouksen ja Remus suoristi itsensä nopeasti. Hän kääntyi pahoittelemaan liikkeen myyjää, mutta ei ehtinyt kuin kääntyä katsomaan. "Mitä sinä kuvittelet tekeväsi täällä?"

[Kiirsu]

❤️❤️❤️

Olet paras! Tämä on ihana :3 "Apua toivottomille" on nimenäkin mulle juuri osuva XD Tässä on hyvin kutkuttavat speksit! Italia on hauska tapahtumapaikka. Ja odotan erittäin innolla ja suurella mielenkiinnolla, että mitä Twilight tuo tullessaan! En ole oikeasti ikinä lukenut yhtään Twilight-ficciä, joten tämä on tosi jännää!!

Remus on ihanin, odotan kovasti myös tulevaan paritusta. Tästä saa aikaan vaikka mitä hauskaa :3

Oon kovin innoissani ja liikuttunut tästä ;____; Joulu best ja joulukalenterit on mun lemppareita niin ihan superia päästä tätä lukemaan. Kiitos, kiitos, kiitos <3 Odotan jo kovasti seuraavaa luukkua!

[Neiti Syksy]

Oi sinä ihana Kiirsu! ❤️ Minulla on kyllä niin hauskaa, en malta odottaa, että päästään sinne "good stuffiin". Kiitos sinusta!

A/N: Ehdin vielä, jee!! Tein vähän muutoksia mutta ne ovat mielestäni hyviä sellaisia! Tämä on siis vähän eräänlainen pätkitty jatkotarina, luukkujen pituus vaihtelee. Tässä luukussa on ensikontaktissa meidän (toivon mukaan) pääparitus!

Ensi luukun yhteydessä kerron vähän lisää, nyt on tarkoituksena päästä vain painamaan "lähetä"-nappia.

* * *

LUUKKU KAKSI

Remus saattoi myöntää säikähtäneensä varjoista ilmestynyttä henkilöä. Musta pitkä kaapu korkeilla kauluksissa, iho kalpea ja silmät tuntuivat hehkuvan. Nähdessään tutun kyömyisen nenän Remuksen täytti tunnistamisen tuoma helpotus.

"Ah, Severus Kalkaros. Yllättävää tavata näin kaukana Lontoosta", Remus oli ojentamaisillaan kättä mutta veti sen takaisin. Viimeksi, kun he olivat tavanneet, välit olivat olleet kaikkea muuta kuin ystävälliset jos edes tuttavalliset.

"Et sinäkään sen lähempänä kotia ole ollut, tietääkseni", Severus vastasi ja kohotti hienoisesti vasenta kulmakarvaansa. "Mitä sinä täältä etsit?", Severus ehti kysymään ennen kuin katsahti vieressä olevaa astrologista kelloa. "Älä vastaakaan. Pahoittelen, mutta täällä ei sellainen liemi kuulu varastoon eikä sitä voida lain mukaan tehdä."

"Lain mukaan?", Remus kiinnitti huomionsa ja käytti liian pitkän hetken pohtiakseen sitä. Hän ei ollut ikinä kuullut, että sudenmyrkkyjuoma olisi kiellettyjen tai rajoitettujen listalla. Tietenkään hänen tietämyksensä taikajuomia ja -liemiä sisältävästä laista ei ollut kovinkaan laaja vaan enemmänkin hatara.

"Niin", tummanpuhuva mies venytti sanaa ja katsoi merkittävästi ulko-ovea. "Jos siinä oli kaikki, niin suosittelen matkustamista Roomaan. Siellä pitäisi olla jonkintasoinen liemimestari, joka varmasti pystyy järjestämään sinulle tarvitsemasi."

"Ei, et ymmärrä!", Remukselle alkoi hiipiä pieni paniikki. "En voi mennä Roomaan. Aika ei riitä ja minun täytyy olla täällä. Etkö voisi tehdä yhden pienen pullon, mikä riittäisi seuraavaksi kerraksi? Lupaan lähteä täältä ennen seuraavaa kuuta."

"Ei, sinä et nyt ymmärrä", Kalkaros sihisi vastaan ja ojentautui lähemmäksi. "Oletko sinä hullu tai muuten sekaisin? Saat meidät kohta molemmat tapetuiksi."

Remus otti varovasti askeleen taaksepäin ja yritti miettiä päänsä puhki, mitä seuraavaksi sanoisi. "Rauhoitutaan ihan hetkeksi", hän käytti samaa äänensävyä, jolla oli rauhoittanut niin monet kinat ja villitykset Jamesin ja Siriusin kanssa. "Mitä sinä -".

"Voi hyvä Merlin sentään. Odota", Kalkaros käski ja hävisi Remuksen näköpiiristä nopeasti. Jos Remuksella ei olisi ollut silmiä auki, hänellä olisi jäänyt huomaamatta miehen liikkuminen. "Ota tämä ja häviä täältä."

Remus otti vaistomaisesti vastaan ojennetun lapun ja avasi suunsa vain huomatakseen seisovansa taas ulkona. Hänen edessään oleva kaupan ovi katosi ja imeytyi takaisin kiviseinään. Remuksen olisi tehnyt mieli huutaa keskellä katua. Samalla hänen kädessään oleva paperi rypistyi.

Remus avasi lapun ja hänen toivonsa tuli takaisin kertarysäyksellä.

"Tänä iltana, 19, korkeimman tornin juurella. - S"

[mursuhilleri]

Okei, ensinnäkin tässä on mulle jotain uusia juttuja! En ole koskaan lukenut tätä paritusta (), enkä yhtäkään Twilight-ficciä. Nyt saan sitten molemmat korkattua samalla

Tämähän alkoi oikein jännittävästi! Harmi, että Remus voi huonosti. Kuten tuossa sanottiinkin, niin jos olisi paremmalla tuulella, olisi voinut ihastella taidetta ja historiaa. Voin hyvin kuvitella Remuksen ihastelemaan Italiaa <3 Nyt hänellä on kuitenkin valitettavasti jotain ihan muuta mielessä, kuin ihastelu.

Jotenkin tosi severusmainen paikka tuo syrjäisellä kadulla oleva hämärä liemikauppa! Hassua, että laki kieltää sudenmyrkkyjuoman valmistuksen. Ehkä se liittyy jotenkin tämän ficin Twilight-puoleen? Se jää varmastikin nähtäväksi!

"Tänä iltana, 19, korkeimman tornin juurella. - S"

Oii, ihanaa kun Severus haluaa kuitenkin auttaa! Tai toivottavasti tämä ajankohta on sitä auttamista ja sudenmyrkkyjuomaa varten

Ihana kuulla, että sulla on itsellä ollut mukavaa tätä kirjoittaessa <3 Tässä oli oikein lupaava alku, haluan jo lukea tätä lisää! <3

[Neiti Syksy]

Apua, mitä mitä! mursis ei ole lukenut jotain tällaista vähän erilaisempaa paritusta! 😱 Kokemuksia on monenlaisia ja ihanaa, että voin tarjota kaksi yhdellä iskulla Iiiihhh kiitos, en osaa oikein mitään sanoa kun en halua vahingossa paljastaa vaikka oonkin ehkä jo paljastanut kaiken sulle. Mutta se selviää! Kiitos kun olet ❤️

A/N: Loppuun laitoin vähän infoa, se ketä kiinnostaa!

Huomenna päästään sitten taas vähän rakentamaan ihmissuhdetta (lol, meinasi tulla ihmissuteutta - selkeästi ajatukset nyt jossain kiinni).

* * *

LUUKKU KOLME

Majapaikkana toimiva pieni "idyllinen perheen perustama majatalo" oli lähes autio. Remus ei ollut turhan tarkka, mihin laittoi itsensä maate, mutta tätä hänkin välttäisi, jos vain pystyisi. Tässä pienessä Volterran kaupungissa ei ollut muita edes välttäviä hotelleja, motelleja tai vieraanvaraisia ihmisiä. Majatalon pitäjän tytär oli edellisenä yönä kertonut legendaarisia tarinoita Volterran historiasta ja vilahtipa keskusteluun vampyyritkin. Majatalon pitäjä oli pian ottanut tyttöä korvasta kiinni ja pahoitellut kovasti vilkasta mielikuvitusta. Ilmeisesti kaikki italialaiset halusivat itselleenkin Transsylvanian, aivan kuin heillä ei tarpeeksi olisi ollut omia tarinoita, joita kertoa väsyneille matkamiehille.

Huone oli vaatimaton, käytännössä vain sänky ja pieni yöpöytä. Valo oli kellertävä ja paljasti inhottavia tahroja joka puolella. Remus ei uskaltanut katsoa enää huoneen nurkassa olevaan tahraiseen peiliin, sillä hänen ihonsa muuttui kelmeäksi ja hän oli näkevinään peilistä välillä petonsa kasvot.

Remus oli ajatellut heidän olevan jo näiden vuosien aikaan sujut. Hän oli hyväksynyt oman petonsa, toisen minänsä. Taikajuomalla elämisestä oli tullut siedettävämpää ja kuut helpompia kestää, ja hänen sisällään oleva susi rauhoittui. Mutta nyt, mitä lähemmäksi täysikuu tuli, peto aktivoitui. Remus ja susi olivat yhtä, ja Remus tiesi, että susi tiesi, että tälle kuulle ei ole eikä ehkä tule juomaa, mikä muuttaa ihmissudenkin säyseäksi. Mikä taas tarkoittaisi, että vihdoin peto hänessä voisi olla yhden yön vapaa. Se ajatus sai Remuksen voimaan pahoin ja ihoa kiristämään - susi halusi ulos heti, nauttimaan jokaisesta hetkestä.

Ahdistus ja pelko. Ne olivat asioita, mitä Remus oli tuntenut viimeiset kaksi viikkoa. Hän ei enää muistanut kunnolla, miltä ihmissudeksi muuttuminen tuntuu. Hän oli käyttänyt vuosikymmenen juomaa, mikä kahlitsi ja turrutti suden. Vuosien aikana muutoskin oli vähentynyt, sudella ei ollut energiaa, tahtoa tai tarkoitusta saada muutosta kokonaan loppuun - eihän se kuitenkaan siitä hyötyisi. Remus oli monta kertaa ajatellut opettelevansa keittämään itse juomansa, mutta hänellä oli tähän asti aina sitä riittänyt.

"Tyhmä minä", Remus huokaisi ja teki nopean puhdistusloitsun sänkyyn, ennen kuin uskalsi siihen istuutua. Hänen ei auttanut kuin odottaa iltaan.

Sentään korkein torni oli kaupungissa helppo löytää. Tornin siluetti näkyi jopa Remuksen huoneen ikkunasta, kaunis Pisan kalteva torni.

* * *

A/N2: Noniin! Eli siis Volterra on pienehkö kaupunki Italiassa ja sijaitsee Pisan maakunnassa - olen ottanut pienehköjä taiteilijan vapauksia siinä, että Pisan torni näkyisi tässä Remuksen majapaikassa. Noh, se on tarinalle suhteellisen irrelevantti (paitsi mitä nyt esiintyy vielä) mutta että tiedätte aivoilujani.

Ja älkää huoliko! Päästään iiihaan juuri meidän Twilight-osuuteen. Ihanaa viikonloppua kaikille! ❤️

[Myötätuuli]

Kommenttikampanjasta jouluinen tervehdys!

Sain vapaudeksi valita Joulukadulta, mitä itse halusin. Päädyin tähän, sillä täytyy sanoa, että en ole koskaan lukenut HP/Twilight -crossoveria. Ja miten mielenkiintoinen ajatus se onkaan! Lisäksi paritus oli vain plussaa tähän, sillä molemmat lempihahmoni pääsevät seikkailemaan tarinassa. Ja vielä odotettavissa romanssipoikasta. Kyllä nyt hemmottelet meitä lukijoita!

Tarinassa on varsin jännittävä tunnelma ja omiakin spekulaatioita on jo ehtinyt syntyä. Kummallista on kyllä, että Remus ja koko muu taikayhteisö on ilmeisesti pysynyt tietämättöminä Voltureista ja vampyyreista ylipäätään. Mutta Twilightissahan Volturit olivat varsin tarkkoja siitä, että ketkä saavat tietää heistä. Siksihän Bellaankin suhtauduttiin niin epäilevästi. Mutta jotenkin tuntuu, että Severus on tainnut sekaantua melko syvästi vampyyrien yhteisöön... Saa nähdä käyvätkö spekulaationi todeksi tarinan edetessä.

Remus on niin ihana, mutta samalla niin reppana. Kaikkien vuosien aikana hän ei ole vieläkään opetellut itse keittämään juomaa. Toisaalta, en kyllä hetkeäkään usko, että juoman keittäminen olisi häneltä edes onnistunut (sori, Remus!). Mutta Severuksesta on varmasti tässäkin aspektissa apua  Ihanaa, että vaikka juoma on lailla kielletty kaupungissa, niin silti Severus haluaa riskeerata itsensä ja auttaa Remusta.

Remuksen pohdinnat sudeksi muuttumisesta olivat mielenkiintoisia ja melko lohduttomia. Aivan sydämestä kouristaa, kun tietää millaisen kärsimyksen mies on elämänsä ajaksi saanut kannettavakseen. Oli kuitenkin myönteistä kuulla, että sudenmyrkkyjuoman ansiosta eivät oireet enää vuosikymmenten ajan olleet olleet niin pahoja. Ja ettei susi hänen sisällään joskus edes jaksanut enää kunnolla viedä muodonmuutosta loppuun!

Remus ei uskaltanut katsoa enää huoneen nurkassa olevaan tahraiseen peiliin, sillä hänen ihonsa muuttui kelmeäksi ja hän oli näkevinään peilistä välillä petonsa kasvot.

Voi Remus <3

Innolla jään seurailemaan tätä mielenkiintoista ja omaperäistä tarinaa! Rohkea idea. Kiitos tästä, joulun odottaminen menee varmasti kuin siivillä tätä tarinaa seuratessa!

[Neiti Syksy]

Voi kääk, ihana miisuli! Suuren suuren ja iso lämmin kiitos kommentistasi. ❤️ Itkin avopuolisollekin, että sain niin ihanan kommentin - selkeästi nyt on jokin herkistymisen aika. Ihana lukea spekulaatioita - toivottavasti niitä saadaan vielä paljon lisää! Olen tosiaan ulkona omalta mukavuusalueelta, mutta pitää sitä välillä vähän kostuttaa varpaita jossain muuallakin. Saa nähdä milloin oikeasti päästään Twilight-osuuteen - Remus ja Severus lähtivät vähän eripuraisina liikenteeseen. Kiitos ihanasta kommentista, ja toivottavasti jännitystä riittää. <3

A/N: Apua! Minua kohtaa pieni ongelma tämän kanssa, kun luukut eivät meinaa katketa ei sitten millään. Koetan olla siis mahdollisimman minimalistisella linjalla (yritän!!), jotta luukut olisivat mahdollisimman lukijaystäväillisiä. Tässä päästään ehkä vähän eteenpäin mutta sitten taas ei kuitenkaan.

Ihana lukea erilaisia teorioita! Osa lähempänä ja osa ei niin lähellä - ihanaa viikon alkua kaikille. ❤️

* * *

LUUKKU NELJÄ

"Ajattelin jo, että eksyit", tumma ääni yllätti taas Remuksen, kun hän oli juuri päässyt ilmiintymään suhteellisen lähelle tornin juurta.

Hän oli aliarvioinut matkan ja oli ajatellut reippailevansa ihastellen samalla maisemia kulkumatkalla. Katsottuaan ranteessa olevaa kelloa (kun torni ei meinannut millään tulla lähemmäksi), hän tuli siihen tulokseen, ettei auttanut muu kuin ilmiintyä vähän lähemmäksi. Ilmiintymisen teki helpommaksi Pisan tornin taian aistiminen. Remus tunsi, kuinka Pisassa olevat loitsut ja vanha taika läheni ja voimistui, ja pystyi arvioimaan mihin olisi turvallista ilmiintyä.

"Tämä on suhteellisen helppo maamerkki suunnistaa", Remus vastasi ja ravisti viittaansa. "Aut-".

Severus heilautti kädessään pitämäänsä taikasauvaa ja Remus havahtui, että hänen äänensä katosi.

"Ei mitään syytä hermostua. Varmistan vain, että olemme turvallisesti sekä kuulomatkan ulkopuolella", Severus murahti ja hetken näytti siltä, kuin huvittava muisto olisi käynyt miehen mielessä. Hän ohjasi Remuksen tornin seinustaan ilmestyneestä pienestä ovesta sisään ja käveli hetken ympyrää, ennen kuin poisti loitsun. "Ajattelisin, että olemme niin turvassa kuin ikinä voimme olla täällä."

"Täällä on, yllättävää kyllä, autiota tällä hetkellä eikä ristinsieluakaan satojen metrien sisällä", Remus kyseenalaisti ja hieroi kurkkuaan.

"Siinä sinä et voisi olla enempää väärässä", Severus huokaisi ja otti etäisyyttä. "Luulisi juuri sinun tuntevan taruolennot ja pimeyksien salaisuudet paremmin kuin kukaan - ehdithän olla vuoden ajan menestyksekäs opettajakin."

Remus pysytteli hiljaa ja odotti Kalkaroksen jatkavan. Hän otti taikasauvan viittansa taskusta ja muodonmuutti pienen kiven lattialta pehmeäksi tyynyksi, ennen kuin istuutui siihen. Tämäkin oli jo huomattavasti parempi kuin sänky majapaikassa.

"Oletan siis, että sinua pitää sivistää", Severus lopulta jatkoi ja pyörähti ympäri. "Volterra, tarujen kaupunki. Täällä on niin paljon vanhaa taikuutta mutta myös sellaista verta, mitä ei hevillä löydä. Vampyyrien verta."

"Viittaatko tarujen Volterran vampyyreihin?", Remus epäuskoisesti kysyi. "Se on todistettu, että Volterrassa on saattanut joskus olla vampyyreita, lähinnä ehkä ohikulkumatkalla. Silloin yhdistettiin, että Transsylvanian tarut ja totuudet on sekoitettu ja saatu aikaan Italiassakin vähän vipinää."

"Jätetään se aihe hetkeksi", seisova mies keskeytti. Severus katsoi Remusta alaspäin, rypistäen kulmiaan. Remus huomasi miehen silmien taas hehkuvan oudosti, vaikka tornissa olikin suhteellisen pimeää. "Mitä sinä täällä todellisuudessa teet?"

"Luulisin sinun sen jo tietävän", hän vastasi hiljaa ja itsepintaisesti tuijotti Severusta silmiin. Hän tunsi miehen kosketuksen mielessään, hienovaraisen mutta kuitenkin tunnistettavan.

"Et kai sinä todella usko niiden olevan tosia?", Severus pilkallisesti kysyi. "Ymmärtääkseni olet ollut kauan jahtaamassa vihjettä vihjeen perään - ja todellisuudessa ei ole minkäänlaista todistetta, että se toimisi."

"No, sen tietää vain kokeilemalla. Mitä olen puhunut Hermionen kanssa, hän kallistuu samalle kannalle kanssani. Että kyse on ensisijaisesti eräänlaisesta viruksesta kuin mistään muusta, jos näin sitä voi kuvailla."

"Hermione Granger voi olla mitä mieltä vain, se minua ei kiinnosta", Severus vastasi. "Mitä tulee sinun lähestyvään ongelmaasi, minun olisi ehkä mahdollista tehdä pienen pieni annos salassa. Täällä, tornissa."

Remus tunsi innostuksen ja toivon väreilevän sisällään - samalla kuin myös epätoivon ja ahdistuksen sudessaan. Hän olisi kiitollinen vaikka vain jo pienestä pisarasta.

"Miksi et voi tehdä sitä kaupassasi? Tämä torni on kuitenkin turistinähtävyys ja luullakseni pienet keitokset kiinnittäisivät useimpien ihmisten huomion", Remus kysyi kammeten itseänsä takaisin seisomaan.

"Luitko sinä ollenkaan mitään jotain todellista kirjoitusta, mikä on faktoihin perustuvaa? Kuten varmasti aistit, tämä torni on täynnä taikuutta. Jästit ottavat tietenkin tästä kunnian, että tällainen pysyy pystyssä. Koska tänne on uhrattu yksi jos toinenkin noita ja velho satoja vuosia sitten, päätettiin tämä pelastaa ja turvata. Miten muuten kuvittelet tämän pysyvän pystyssä?", Severus vastasi ja osoitti yläpuolella killuvaa isoa kelloa, mitä Remus ei ollut huomannutkaan. Se näytti olevan huterasti kiinni, ja Remus painautui vasten seinää.

"Se selventää ehkä sen, miksi olisi turvallista jästien keskuudessa mutta ei sitä, miksi oma kauppasi ei olisi parempi", Remus totesi ja lausui huomaamattoman suojaloitsun päänsä ylle - aivan varmuuden vuoksi vain.

Severus katsoi tuskastuneena ulos oviaukosta ja käänsi katseensa takaisin Remukseen. "Meidän täytyy lähteä, kiinnitimme jo liikaa huomiota. Tule huomenna yön laskeutuessa tänne, niin alamme tekemään. Sinun on jo aika oppia itse sitä tekemään."

Ennen kuin Remus sai prosessoitua Severuksen viimeiset sanat, mies oli jo poissa. Remus tunsi alkavan päänsäryn ja jännityksen kehossaan. Toivottavasti tämän kuun jälkeen hänen ei enää tarvitsisi ikinä taikalientä.

[Neiti Syksy]

A/N: Te, jotka Twilightia olette lukeneet/katsoneet, tiedättekin jo, mitä tässä oikein tapahtuu. Mutta älkää huoliko! Remus saa vielä tietää oikein perusteellisesti itsekin. Nyt haluaisin vain halata Remusta. ❤️

* * *

LUUKKU VIISI

Seuraava päivä oli valjennut samanlaisena kuin edellinenkin. Remuksen olokin oli suhteellisen samanlainen - mitä nyt pieni pelonsekainen odotus illasta. Hänen kouluvuosistaan oli jo niin kauan aikaa, että hän ei varmaan tunnistaisi ruohonjuurta oljenkorresta. Kalkaroksen opetustavat ja -metodit olivat myös jokseenkin vielä muistissa, eivätkä ne olleet kannustavimmista päästä.

Remus aikoi viettää pakollisen vapaapäivänsä kierrellen vähän Volterrassa, olihan hän ensimmäistä kertaa Italiassa. Katedraali olisi pakko nähdä (vaikka Remus ei ollut aivan varma, ettei palaisi poroksi kynnyksen yli astuttuaan) sekä hänen pitäisi myös heittää toivonlantti suihkulähteeseen. Onnea ja toivoa hän kovasti tarvitsisi, että hänen suunnitelmansa onnistuisi.

"Buon appetito", ystävällinen vanhempi rouva sanoi laskiessaan ison lautasen Remuksen eteen. Remus kiitti oppimallaan italialla ja otti ruokailuvälineet viereisestä purkista.

Kuka kävisi Italiassa ja ei maistaisi heidän aitoa pitsaa? Remus oli päättänyt mennä erittäin turvallisella vaihtoehdolla, ja valinnut lopulta Margheritan. Olihan se lopulta italialaisten kansallispitsa, eli ei kovin paljoa voinut mennä valinta pieleen. Remus vajosi hetkeksi taas muistoihin vuosikymmenien taakse, jolloin neljä nuorta poikaa olivat karanneet jästimaailmaan maistamaan pitsaa. Sirius ja James olivat tietenkin haastaneet toisensa ja heidän pitsoistaan löytyi kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Peter oli valinnut Hawaiin ("Pääsisipä joskus niin kauaksi! Kokeilkaa ihmeessä ananasta, se on täydellisen makeaa pitsaan.") kun taas Remus muistaakseen oli mennyt samalla valinnalla kuin nyt.

Hän nautiskeli syömällä hitaasti ja tarkkaili kiinnostuneena ravintolan ikkunasta ulos. Juuri parahiksi iso matkustusbussi lipui ikkunan ohi, pysähtyen kyltin lähelle. Bussista pyrähti iso joukko turisteja kamerat käsissään, osa porukasta näytti pakotetuilta mukaan (kuten esimerkiksi pieni poika, jonka oletettavasti äiti pakkasi pienen pelikoneen laukkuunsa). Remus koetti tihrustaa kylttiä, mutta erotti vain sanat Volturien Linna. Ilmeisesti siellä olisi turistikierroksia, jotka kuulostivat erittäin mielenkiintoiselta. Remuksen täytyisi ilmoittautua sellaiseen mukaan, jos vielä täällä joutuisi viipymään kovinkin kauan.

Pitsan tuonut rouva purjehti Remuksella kysymään mielipidettä pitsasta, kumartuen katsomaan Remuksen huomiota kiinnittäneeseen asiaan. Remus ei ehtinyt kuin nyökätä, kun nainen alkoi hädissään huutamaan ja tekemään rukousliikkeitä.

"No, no! Diablos!", hän huudahti ja katsoi Remusta silmiin.

Remusta harmitti, että hän ei yhtään enempää opetellut italiaa, ja pystyi vaan elehtimään takaisin. Keittiöstä tuli juoksujalkaa kokki, joka kaappasi rouvan syliinsä ja vei taakse.

Hän etsi rahapussistaan tarpeeksi rahaa kattaakseen pitsan sekä hermoromahduksen, joka oli oletettavasti hänet johtuvaa. Remuksella oli vahva epäilys, että hänessä asuva susi oli taas ilmestynyt enemmän näkyviin kasvoille - ei ihmekään, jos tuli paholaisen vaikutelma. Ei hän voinut siitä naista syyttää, hänhän oli itse paholaisen irvikuva ainakin.

Poistuessaan ravintolasta Remus päätti suunnata takaisin majapaikkaansa. Hän halusi olla piilossa, kunnes olisi turvallisempaa.

[Neiti Syksy]

Oikein ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille. ❤️ Sää ollut romanttisen luminen ja on ollut kieltämättä vaikeuksia pysyä lämmössä ja auringossa - mutta eiköhän viimeistään aamuviiden jäljestä herättäessä taas haikaile Italiaan. Vähän teasingia tähän, vielä kun ehtii! Kohta alkaakin sen verran tapahtumaan, että pitää pitää hattua päässä kiinni.

* * *

LUUKKU KUUSI

Pimeys laskeutui Italiassa aivan eri tavalla kuin kotona, vaikka välimatkaa ei ollut paljon. Ensiksi oli henkeäsalpaavan upea auringonlasku ja sitten pimeys ympäröi. Varjot tuntuivat kuiskivan Remukselle, ja hän kovasti toivoi olevansa takaisin omassa pienessä talossa mukavan kirjan ja valoisan lämmön luona. Suunnistus Pisan tornille oli kuitenkin helpompaa, varsinkin kun heti ilmiintyi mahdollisimman lähelle.

"Tiedätkö sinä, mikä on kuukivi?", Severus kysyi ilman tervehdystä, kun Remus pääsi torniin sisään.

"Ja hei vain sinullekin", Remus tokaisi sulkiessaan oven. "Kuukivi on maagisia ominaisuuksia sisältävä kivi, mikä ladataan kuunvalossa. Ja ilmeisesti sitä käytetään myös liemien tekoon, kerta kysyt."

"Et sinä tuosta vastauksesta saisi tupapistietä mutta ehkä et menettäisikään", Severus totesi ja hymynkare välkehti suupielissä, ennen kuin hävisi. "Meillä on pieni ongelma."

Remus huokaisi ja polvistui Severuksen eteen, kun mies lajitteli pussista tavaroita.

"Inhoan, kun ongelmia ilmestyy. Mikä se ongelma on?"

"Tässä ongelmassa hyvä puoli on se, että aikataulu ei välttämättä veny ja estä juoman valmistamista halutussa aikataulussa. Tarvitsen voimakkaan kuukiven, vähintään kymmenessä kuunkierrossa vahvistetun."

"Mutta?"

"Sellaista ei valitettavasti löydy täältä. Tein tänään pieniä etsintäretkiä, mutta kukaan ei uskalla tuoda kaupungin rajan sisälle sellaista", Severus nosti purkin pussista helistäen sitä korvaansa vasten. "Joten pääset retkelle. Olen valitettavasti estynyt itse tätä suorittamaan, ja sinunhan keitos tämä loppujen lopuksi on."

Remukselle tuli mielihalu repiä hiuksensa. "Muistaakseni kuukivi aiheutti jonkinlaisia oireita, tiedäthän - minun kaltaisilleni. Sitä paitsi mistä ihmeestä minä lähden etsimään sellaista? Ja toisekseen, mitkä säännöt täällä kaupungissa oikein vallitsevat."

"Otat hanskat, ei oireita. Tiedustelin, ja Roomassa olisi yksi kivi. Ehtisit hakea sen huomenna ja tuoda illaksi, jolloin pääsemme vihdoin aloittamaan", mies vastasi ja kopautti sormellaan kuivattuja perhosia. "Madam Zabaglione on laittanut sivuun, saat sen nimelläni."

[Myötätuuli]

Moikka taas! Lukuja ehtinyt tulla ja vasta nyt ennätin lukemaan. Tässä onkin ehtinyt taas tapahtua. Ja mukava kuulla, että kommenttini ilahdutti kovasti. <3

Pisan tornin taikahistoria oli mielenkiintoinen ja itseasiassa kävi melko paljon järkeen. Mahtavaa myös, että siitä voikin tulla hyvä piilopaikka kahdelle sankarillemme. Remuksen hotellihuone vaikutti varsin... no, kamalalta.

"No, sen tietää vain kokeilemalla. Mitä olen puhunut Hermionen kanssa, hän kallistuu samalle kannalle kanssani. Että kyse on ensisijaisesti eräänlaisesta viruksesta kuin mistään muusta, jos näin sitä voi kuvailla."

"Hermione Granger voi olla mitä mieltä vain, se minua ei kiinnosta", Severus vastasi.

Severus, ainainen realistinen pessimisti! Toivottavasti hän ei ole oikeassa, vaan Remus löytää sen, mitä on etsimässä. Tosin mikä se on? Ehkäpä jotain Voltureille kuuluvaa? Taikka muuten Twilightin maailmaan liittyvää? Remus on myös todella pihalla yhtään mistään, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Voi olla, että Severus joutuu suojelemaan häntä kerran jos toisenkin, kun Volturit kekkaavat hänen, ihmissuden, majailevan Volterrassa! On hyvä, että Severus tuntuu olevan kaikessa aina askeleen edellä.

Toivon vain, että Remus ei ymmärtäisi hankkiutua kierrokselle linnaan! Se ei ainakaan päättynyt hyvin Twilightissa... Pahoin pelkään, että tässäkin mainituille turisteille ei hyvin käynyt.

Odotan jo innolla, mitä seuraavaksi tapahtuu!

[Neiti Syksy]

Hihii, kiitos taas paljon kommentista. <3 Minä täällä kihertelen spekuloinneille. Ja todentotta, turistit eivät todennäköisesti enää linnakierrokselta tulleet - ainakaan elävinä. Hihi ihana lukea arvailuja (ja niistä saa välillä uusia ideoita, mihin viedä tarinaa tai lisätä). Kiitos. ❤️

A/N: Zabaglione on suosikkikonvehtini Pandan konvehdeista - se unohtui aiemmin sanoa. Tämäkin on tällainen vähän väliluukku, mutta ensi luukussa pääsemme kurkistamaan pieniin salaisuuksiin sitten enemmän! Löydän koko ajan uusia asioita, mitä haluaisi päästä tutkimaan enemmän - katsotaan, mitä lopulta mahtuu!

Ja jeee, olen saanut luukut nyt enemmän sopivan pituisiksi!

* * *

LUUKKU SEITSEMÄN

Madame Zabaglione oli oikeastaan juuri sellainen, kuin kuvitella saattoi. Ensinäkemältä rouva oli rientänyt halailemaan ja mittailemaan Remusta, mutisten itsekseen. Remus oli aika varma, että rouva puhui jonkinlaisesta paketista, vaikka ei aivan ymmärtänytkään viittausta. Hän oli pukeutunut niin runsaaseen pitsikerroksiseen mekkoon, jonka miehusta meinasi aina välillä valahtaa liiaksi. Remuksen olisi kovasti tehnyt mieli tehdä jonkinlaisen tarttumisloitsun, jotta välttyisi liialliselta kohtaamiselta.

"Haen sen kiven, aivan pieni hetki", madame supatti tavoitellen arvoituksellisuutta puhetapaansa. "Tule perässä, oi rakas Remus. Mitä minun pienelle Severukselle kuuluu?"

"Öh, hän - en oikeastaan tiedä, mutta hän on luvannut joka tapauksessa auttaa minua", Remus vastasi ja hänen korviansa alkoi punoittaa. Eikö hän ollut puhunut Severuksen kanssa oikeastaan mistään muusta kuin liemistä?

"Niin, sinun pieni karvainen pulmasi, jos näin voi sanoa", rouva naurahti ja Remus pakotti itsensä naurahtamaan mukana. Niin helvetin kulunut vitsi mutta nyt ei sopinut ojentaa, varsinkin kun hällä olisi tärkeä elementti mitä tulee juuri siihen pieneen pulmaan.

Remus kääntyi katsomaan seinustalla lepääviä erilaisia kristalleja ja kiviä, kun madame katosi verhon taakse. Hän ei ollut perustanut kouluaikoina ennustuksesta eikä varsinkaan minkäänlaisesta tällaisesta kivihölynpölystä. Vaikka hänen täytyi kyllä myöntää, että osa kivistä vetosi enemmän kuin toiset.

"Kuulehan, nuori mies. Annan sinulle mukaan myös yhden noista sinua kiinnostavista kivistä. Maaliskuu, eikö vain?", madame oli palannut ja avasi pitämänsä mustan pussukan. Remus ei ehtinyt äännähtääkään, kun nainen laittoi pussiin myös turkoosin, aivan kuin jäisen kiven. "Tämä kaunis ilmestys on akvamariini ja tuo varmasti sinulle lohtua."

"Kiitos, varsinkin tästä kuukivestä. Merlin tietäköön, että alan olla vähän heikoilla kantimilla mutta tämä vie vähän jo eteenpäin", Remus kiitti ja lopulta hymyili. Madame oli kaikessa outoudessaan ihastuttava, ja hän kovasti haluaisi tutustua häneen lähemmin. Ehkä toisenlaisissa olosuhteissa Remus voisi palata takaisin.

"Sano Severukselle rakkaimmat terveiset sekä lämpimät nuhtelut", madame vilkutti. "Ja uskon kovasti tarkoituksiesi toteutumiseen, näen sen hyvin hatarasti mutta oikealla avulla saavutat sen, mitä niin kovasti haluat."

Remus ei oikein tiennyt, mitä vastata jälkimmäiseen. Hän heilautti kättään kömpelösti ja karkasi takaisin ulkoilmaan, missä raikas ilma tervehti. Hänellä olisi niin paljon kysyttävää Severukselta seuraavan kerran kun he kohtaisivat.

[Kiirsu]

Vihdoin toimii aivot flunssan jäljiltä sen verran, että jaksoin tulla kommentoimaan. Tykkään tästä tosi paljon <3 Ihanaa nähdä viittauksia Twilightin tapahtumiin, odotan vaan, että koska saadaan oikeasti Remus keskellä niitä tapahtumia!

Severus on tässä tosi söpö :3 Oletan, että tässä kuukiven hakemisessa on myös mukana joku taka-ajatus, jota Remus ei vielä tiedä. Ehkä se on Severuksen kiero tapa osoittaa rakkautta. Ja tykkään myös tästä Remuksesta kovasti, se on oma hömelö itsensä <3

Toivon, että jaksat tätä jatkaa vielä, tämä on tosi kiva ja odotan kovasti, että mihin tämä vielä viekään <33

Tykkäsin myös siitä, että Peter haluaa pitsaansa ananasta, sopii hänelle

[Neiti Syksy]

Oi ihana Kiirsu.  Ilouutisena voin sanoa, että jatkan kyllä - mutta tein pieniä muutoksia! Eli seuraava tavoite on saada tämä valmiiksi ennen kuin täytät 40.

A/N: Täällä taas!

Tajusin tätä kirjoittaessani, että en pysty saamaan kerrottua tätä tarinaa niin kuin haluaisin tai sellaisessa muodossa. Luukkujen rajaaminen oli vaikeaa ja tuntui kiireiseltä, sillä olen alkanut oppia antamaan hahmoille ja tilanteille aikaa kehittyä ja olla, ilman turhaa laukkaamista. Joten! Muutin nyt tämän perinteisempään jatkotarinamuotoon, muutin vähän juonen aikataulua mutta kehikko on nyt valmis! Sanoja tulee aika kiitettävän helposti ainakin nyt, ja en malta odottaa, mitä tässä tulee vielä tapahtumaan. Nyt olen myös päässyt sellaiseen fiilikseen, että minua ei oikeastaan haittaa, jos kukaan muu ei tätä lue, koska tämän kirjoittaminen on niiiin ihanaa! Twilight tulee myös yllättävän huonommin ilmeisesti esiintymään tässä kuin ensiksi olin ajatellut mutta katsotaan - lisäksi tämän "uudistuksen" ja päätöksen myötä en nyt rajoittele lukujen pituuksia tai koeta väkisin katkaista.

Kiitos, nyt julkaisen kahdeksannen luvun. <3

~~~~~~~~~

KAHDEKSAN

Italian ilta-aurinko silitti viimeisen kerran Remuksen poskea. Mies oli hermostuneena odottanut ja laskenut ensiksi tunteja ja sen jälkeen minuutteja siihen, kun heidän tapaamisen aika lähenisi. Hän huomasi kätensä hakeutuvan useasti taskuun hipelöiden madamen antamaa kiveä. Kivi tuntui viileältä mikä rauhoitti Remusta. Hän ei olisi voinut uskoa, että pieni matka Italiaan voisi olla lopulta näin stressaava. Kyllähän hän tiesi, että ei tämä nyt mikään lomamatka pitänytkään olla mutta kuitenkin.

Remus veti taskustaan kiven näkyville katsellen lähemmin sinertävää sävyä. Hänestä tuntui, kuin kivi olisi pienesti lämmennyt jo hänen sormissaan ja Remus olisi voinut vannoa tuntevansa ikään kuin pulssin kivestä. Hän asetti kiven varovasti ikkunalaudalle ja päätti unohtaa koko kiven hetkeksi. Kivissä syke, kyllä aivan varmasti. Hän oli kohdannut kaikenlaisia epäuskottavia ja pelottavia asioita, taruja ja legendoja mutta ennustus, tarot-kortit ja kivet… Remus halusi pitäytyä todistettavissa olevissa tosiasioissa. Hän hetken hymyili muistolleen Hermionesta ja pienestä yhteenotosta Punurmion kanssa.

Kuitenkin, todistettavasti ainakin joissain kivissä oli jonkinlaista magiaa, Remus ajatteli ja vilkaisi yöpöydällä mustaa pussukkaa. Hänen sutensa tunsi kuukiven lähettyvillä olon ja Remuksen selkäpiitä pitkin menivät väristykset. Remus tiesi, että kuukiveä käytettiin olennaisesti sudenmyrkkyjuomassa mutta oikeastaan koko kiven olemassaolo oli suurta salaisuutta ja mysteeriä. Ehkä sen jälkeen, kun hän palaisi takaisin kotiin, hän voisi ottaa yhteyttä Hermioneen ja he voisivat yhdessä tutkia kiviä. Ihan vain harrastusmielessä ja mielenkiinnosta.

Hänen pitäisi kyllä muutenkin tehdä aikaa kirjeiden lähettämiselle, heti kun hän selviytyisi seuraavasta täysikuusta. Palata takaisin ihmisten perään. Hän oli laiminlyönyt niin pitkään kirjeiden kirjoittamista ja kyläilyä kenenkään luona. Suurin osa hänen ystävistään olisi liian tarkkanäköisiä ja Remuksen tämänhetkinen tehtävä, missio, oli sellainen, mihin hän ei kaivannut kenenkään apua tai mielipiteitä. Ehkä hieman yllättävästikin nimenomaan Hermione oli ainoa ihminen, kenen kanssa hän oli uskaltanut asiasta mitään enempää puhua. Hänen kanssa oli tultu palloiteltua eri lähteitä, kirjoja ja taruja, ja Remukselle oli kasvanut hiljalleen varmuus ratkaisusta. Siitä, että ratkaisu oli olemassa jossakin. Jos Hermione oli valmis uskomaan ohuita tarulegendoja (tiettyyn pisteeseen asti), niin Remus oli myös.

Jos hän oikein ajatteli ja pohti, hän tiesi tämänkin reissunsa olevan todennäköisesti hyvin pitkälti hakuammuntaa. Kuiskauksia, vaiettuja sanoja sekä kryptisiä salattuja sanoja oli tullut Remukselle vastaan jo niin monta vuotta kuin hän muisti. Koko susi-ikänsä, jos tarkkoja oltiin. Hän oli jo kerran luullut päässeensä lähelle mutta sitten –

Remus hätkähti arkaan koputukseen. Olisiko se Severus? Hetkellinen paniikki valtasi Remuksen, sillä hän ei halunnut kohdata miestä ovensa takana. Severuksella ei varmaankaan olisi mitään yllättävää ilouutista kerrottavana (“Löysinkin vanhan pullon takin pohjalta, minkä voit käyttää!”) vaan enemmänkin jotain sellaista, mitä Remus ei voinut kuuna päivänä kuulla.

Hän avasi oven valmistautuen jo kiivaaseen väittelyyn, jämähtäen suu auki. Käytävä oli tyhjä, vain hento laventelin tuoksu viipyi ilmassa. Remus katsoi alas ja näki vanhan näköisen kirjan, minkä päällä oli paperilappu, jonka teksti näytti kiireessä kirjoitetulta.

“Remus,

löysin tämän vanhasta sukukirjastostamme. Ajattelisit, että voisit tykätä tutustua meidän kylähistoriaan ja tarustoon, olethan sentään tarutologi.

Älä kerro äidille!

Valentina”

Paperilapun alta paljastui “Volterra – kuinka tuho saapui” -kirja, mikä oli kulunut reunoista ja huolimattomasti pyyhitty pöly heijastui kirjan kansilta. Remus hetken ihmetteli lappua, kunnes muisti sanoneensa kirjautuessaan sisään olevansa tutkija. Ihkaoikea tarutologi. Remus oli keksinyt termin päästään, sillä se oli lähinnä oikeaa vastausta (eikä hän pitänyt valehtelemisesta).

Mies katsoi ikkunasta, arvioiden kuinka paljon hänellä olisi aikaa. Varmasti sen verran, että hän voisi tarttua kirjaan hetkeksi.