Seitsemästä tunnista sekuntiin | K-11, slashdraama, raapalesarja, osat 7/7

[Tikkis]

Otsikko: Seitsemästä tunnista sekuntiin
Henkilöt/Paritus: Aatu/Jali
Ikäraja: K-11
Genre: draama

A/N: Kesä. Kesä. Vielä kerran: kesä. Inspiroiduin siitä, ja vanhasta tekstinpätkästä, jonka löysin selaillessani, mitä kaikkea onkaan tullut vuosien varrella aloitettua. Lyhyehkö raapalesarja.

Seitsemän tuntia
200 sanaa

On tässäkin savotta. Aatu oli mennyt lupaamaan isoisälleen, että voi halkoa pilkkopuut talvea varten. Niinpä hänen isovanhempansa ottivat viikko sitten Ford Fiestan takamustensa alle ja matkasivat koko kesäksi Lappiin sukulaisten luokse. Aatu oli sitten unohtanut isovanhemmilleen (ja minulle) kertoa, että aikoo laittaa minut iskemään kirvestä juovaisia ikärinkuloita vasten.

Alkukesä on ollut kuuma kuin Saharan autiomaa. Hikikarpalot kimmeltävät otsallani ja paarmat surraavat taukoamatta ympärilläni. Ne etsivät ihostani kohtia, joihin eivät ole vielä saaneet paukamaa aikaiseksi. Tukassani tuntuu mönkivän niitä tälläkin hetkellä kaksi. En tiedä, kuinka pian annan tämän Aatulle anteeksi, vaikka kuulemma apuni palkitaankin myöhemmin. Tuhahdan, sillä Aatua ei näy missään, vaikka hän sanoikin käyvänsä vain pikaisesti kusella. Just joo, ja hujun vitut, ajattelen.

Syy Aatun poissaololle selviää varsin pian. Hän kiikuttaa tarjottimella kahta juomalasia ja isoa kannullista sangriaa.
”Seitsemän tuntia saa luvan riittää!” Aatu huutaa kuistilta. Puhallan keuhkoni tyhjäksi, heitän hanskat kannonnokkaan ja pyyhkäisen hiusrajaani kämmensyrjällä. Vilkaisen pinoa vasemmalla puolellani. Ei huono, ajattelen kuin Jorma Uotinen performanssista. Hauiksiani särkee, mutta eipähän tarvitse pumpata rautaa tänä kesänä.

Astelen kuistille. Jääpalojen kalske lasia vasten kuulostaa jumalaiselle. Aatu ottaa toisen lasin omaan käteensä ja ojentaa toista minulle.
”Kesälle”, Aatu sanoo juhlallisesti. Lasini kilisee toista vasten.
”Kesälle”, vastaan. Kulautan lasillisen sangriaa kerralla kurkustani alas.

[Tikkis]

Viisi tuntia
300 sanaa

”Ai saatana, se sauna!” Aatu huudahtaa kesken NHL-kisailun. Olemme yrittäneet lämmittää sitä saakelin saunaa jo kohta kaksi tuntia.
”Ehkä meidän olisi pitänyt sittenkin vaihtaa änärit mato-onkiin ja mennä sinne laiturinnokkaan odottelemaan, että se sauna lämpiää”, Aatu jatkaa.
Ehdotin sitä aiemmin, koska tiesin, että tässä käy näin. Tässä nimittäin aina käy näin, kun laitamme Aatun kanssa Playstationin laulamaan ja NHL-pelaajat tanssimaan pitkin kaukaloa mielivaltaisesti ohjainten nappuloita sormeillen.

Aatu täräyttää maalin, kun ajatukseni hiipivät saunaan ja sen kuumakosteisiin löylyihin. Kesä on ollut niin perkeleen lämmin. Olen hikoillut päivästä toiseen klapeja pilkkoessani, jopa enemmän kuin Sarasen liikuntatunneilla, mutta silti ajatukset rantasaunan natisevista lauteista, kylmästä kolmosoluesta ja pulahduksesta vilvoittavaan järviveteen huutavat mielessäni Hoosiannaa. Hoosiannaa huutaa Aatukin, sillä hän meni ja voitti taas koko pelin.

Aatun voitontanssi saa minut tuntemaan melkeinpä myötähäpeää, mutta Aatu jos joku osaa olla välittämättä paskaakaan siitä, mitä muut ajattelevat.
”Eikös sun pitänyt mennä katsomaan sitä saunaa?” kysyn, ja potkaisen Aatua polvitaipeeseen niin, että koko mies meinaa horjahtaa halailemaan olohuoneen laminaattilattiaa.
”Joojoo, äijä on vaan huonona, kun ei paini lähellekään mun kanssa samassa sarjassa”, Aatu irvailee, mutta lähtee lampsimaan kohti ulko-ovea ja saunalle johtavaa polkua.

Katselen ikkunasta ulos pihakoivuja. Kaivan jääkaapista tölkin Lapin Kultaa, sihautan sen auki ja lähden nykimään koivuista oksia.
”No mitä helvettiä?” Aatu kysyy, kun se askeltaa takaisin kohti päärakennusta ja näkee kädessäni melkein valmiin saunavihdan.
”No sitä, että ajattelin antaa sulle selkäsaunan siitä hyvästä, että oot pistänyt mut rehkimään täällä, vaikka meidän piti pitää äijien kesäreissu. Lisäksi ajattelin piestä sut saunassa, koska äijä pieksi mut änärissä”, vastaan.
Aatu naurahtaa, ja mutisee jotain huonosta häviäjästä.

Tuntia myöhemmin istumme Aatun kanssa hemmetin hikisinä ylälauteella mäiskien koivunoksilla selkää. Kumpikaan ei halua olla ensimmäinen, joka saunasta lähtee. Vasta kaksi tuntia (ja monta välitaukoa) myöhemmin Aatu luovuttaa, ja tunnen mielihyvän pistoksen kehossani leveä hymy huulillani. Voitinhan minäkin sentään jotain tänään.

[Tikkis]

Kolme tuntia
200 sanaa

Viimeistelen viimeiset vedot vahaa Toyotan pintaan. Uljas ratsumme kiiltää kilpaa auringonsäteiden kanssa.
”Jumalauta”, Aatu sanoo silmät levällään, ja jatkaa: ”Ei ihme, että sulla kesti tässä ikuisuus. No, joko mennään?”
Aatu on odottanut koko aamun, että lähdettäisiin lätkimään palloa. Harrastimme joskus junnuina lentopalloa, mutta sitten se vaan jäi. Joskus on niitä päiviä, kun päätän palata lajin pariin. Sitten muistan, miksi lopetin, enkä ajattele asiaa taas hetkeen.

Käynnistettyäni auton siitä kuuluu moottorin hyrinä. Minäkin melkein hyrisen tyytyväisyyttäni. Lämpötila on tippunut alkukesän helteistä, mutta taivas on lähes pilvetön. On kuitenkin lämmin, joten ranta tulee vilisemään paljasta pintaa.
”Täydellinen pelisää”, sanon.
”Älä!” Aatu huokaa, ja avaa pelkääjän puolen ikkunan, koska vanha koslani ei tiedä sanaa ”ilmastointi”.

Saavuttuamme rannalle suurin osa ikäisistämme lojuu pyyhkeidensä päällä grillaamassa koipiaan. Hyppytorneilla huutavat lapset, joiden vanhemmat jurottavat retkipöytien ääressä oltuaan kuumassa koko päivän. Kaivan kassistani rantapallon, eikä pelikavereita tarvitse kauaa houkutella.

Saavuttuamme pelikentälle kuuluu kimakka ääni.
”Eikä! Aatu? Säkö se oot?”
Silmissäni näkyy tyttö ruskeine suurine silmineen ja sulosäärinen.
”Anna! Moi! Mitä sä täällä teet?” Aatu vastaa. Kaksikko juttelee pitkän tovin niistä kesistä, kun olivat joutuneet keskenään vaikka minkälaisiin vaikeuksiin.

Tyttö pyytää kavereitaan pelaamaan meidän kanssamme. Miten ihanaa, ajattelen. Saan seurata kolme tuntia aitiopaikalta Aatun ja Annan ”Kissa-hiiri” -leikkiä.

[Kosmik]

Jihuu, tuo slashdraama ja tekstin otsikko vaikutti sen verran houkuttelevalta, että pakkohan tämä oli avata ja lukaista läpi. Ihmettelen, ettei tätä ole vielä kukaan kommentoinut, koska tämä on oikein helppoa luettavaa ja tarina on mukavan eheä ja saa odottamaan jatkoa.

Joskus on muuten hauska alkaa koluta tietokoneen tiedostoja läpi ja löytää niitä vanhoja aloitettuja tekstinpätkiä ja joskus niistä jopa inspiroituu uudelleen. Hauskaa, että joku muukin tekee sellaista. :'D

Mutta itse asiaan. Jotenkin tykkään lukea ja kirjoittaa äijäilytekstejä, jollaiselta tämäkin tuntuu, kun harrastetaan halonhakkuuta, änärin pelaamista, saunomista ja ryyppämistä. XD Ja jotenkin nuo kirosanat kerrontaan upotettuna tuovat tähän oman säväistyksenä. Ja tykkään myös, että kerronta on preesensissä, sitä itsekin suosin eniten kirjoittaessani, joten tulee heti jotenkin kotoisa olo ja että kaikki tapahtuu nyt ja tässä hetkessä. Tästä jää myös hyvin kesäinen olo, joka sopii hyvin tähän vuodenaikaan. Aatun ja Jalin suhteen kehittymistä jään odottamaan, kun kerran genrenä on slash. Jännä nähdä, mitä tämä rannalla tavattu Anna tuo tullessaan.

Ihailen myös sitä, miten paljon tunnelmanluontia ja tapahtumia pystyt luomaan näinkin lyhyisiin tekstinpätkiin. Saat tekstin tuntumaan paljon pitemmältä, mitä se on sanamääränsä puolesta.

Jatkoa jään odottamaan!

[Tikkis]

Koskmik: Voi apua, oon nyt ihan fiiliksissä sun kommentista!
Hauskaa, että joku muukin selailee niitä keskeneräisiä tekstejä. Se on melkein kuin suoranainen harrastus, koska arkistoissa on huomattava määrä jo kertaalleen hylättyjä projekteja, joita en oo raaskinut vielä poistaakaan. Preesens on mulle kirjoitustavaltaan vähän vieraampi, mutta tätä kirjoittaessa oon huomannut, että se vie jotenkin ihan erillä tavalla mukanaan. Voi olla, että jää itsellekin käyttöön tää kirjoitustyyli tän rapsusarjan myötä. Tosi kiva kuulla, että äijäilyslash ja kirjotustyyli uppoavat. Oon tosi otettu sun ihanasta kommentista. Kiitos siitä!

Tässä olisi seuraava osa.

Tunti
200 sanaa

”Lähdetään lavatansseihin”, Aatu sanoo.
”Mitä vittua nyt taas Aatu?” kysyn silmiä pyöritellen.
”Joo joo, mennään!” Aatu yllyttää, ja avaa olutpullon sytkärillään.
”Eläisit nyt vähän”, Aatu sanoo ja pukkaa nyrkillään minua olkapäähän. Otan parhaimman ”Ootko nyt vittu tosissas” -ilmeeni käyttöön, mutta sekään ei saa Aatua lannistumaan, eikä aikaakaan, kun löydän itseni Aatun isoisän pyörän selästä polkemassa kohti Taikakuuta. Lähdin sillä ehdolla, että Aatu on se, joka ottaa Hilma-mummon kukikkaaksi maalatun kulkupelin.

Meidän viiden kilometrin matkamme on muuttunut oikoreitin myötä odotettua pidemmäksi. Aatu laulaa ikivihreitä koko matkan, eikä häntä tunnu haittaavan se, että olemme todennäköisesti eksyneet. Onneksi on sentään bisseä, ajattelen. Tunnen itseni ihan viisitoistavuotiaaksi, kun otimme ensimmäiset oluet Aatun kanssa ja menimme jo yksistä sekaisin. Silloin Aatu lauloi Pohjois-Karjalaa juodessaan Karjalaa ja fillaroidessaan kohti rantaa, jossa olimme päättäneet pulahtaa yöuinnille.

Lopulta jostain puiden takaa kuuluu musiikkia. Korjaan, oikeaa musiikkia, ei sitä Aatun epämääräistä versiota Juppihippipunkkarista.
”Noniin perillä ollaan”, Aatu sanoo.
”Eihän siihen mennytkään kuin tunti”, vittuilen.

Jätämme pyörät tien varteen ja askellamme kohti lipunmyyntipistettä. Hinta on hiton kallis siitä hyvästä, että näkee vanhuksia tanssimassa, mutta onneksi en maksa itse senttiäkään. Toinen ehto lähtemiselleni oli se, että Aatu hoitaa tämän huvin.

Kun saan baaritiskiltä oluen kouraani, Aatu on jo kadonnut Annan luo.

[Tikkis]

30 minuuttia
300 sanaa

Lavatanssiepisodista on jo viikko. Katselin vierestä, kun Aatu, Anna ja Annan kaveri Jenna tanssivat ja talloivat vanhusten varpaille. Hitaiden alkaessa soida Aatu tyrkkäsi minut Jennan syliin, jotta sai itse tanssia Annan kanssa. Siitä lähtien olemme nähneet tyttöjä joka päivä.

”Mennäänkö autolla?” varmistan Aatulta, kun minulle selviää, että tänään on vuorossa makkaran grillaamista keskellä korpea.
”Jos sä ajat”, hän vastaa. En tiedä, kestänkö tätä selvinpäin, mutta en kai voi joka päivä päissäänkään olla, joten tyydyn kohtalooni.

”Haetaan tytöt Annan luota”, Aatu sanoo hypätessään uljaan ratsuni pelkääjänpaikalle pakattuaan ruoat takakonttiin. Toyotani hyrisee tänään tyytymättömämmin kuin yleensä. Ehkä auto osaa lukea ajatukseni, tai sitten se yksinkertaisesti on päättänyt päättää päivänsä juuri tänään. Äänestä piittaamatta aloitan matkamme kohti tuomiopäivää.

Tuomiopäivältä tämä alkaa tuntua heti, kun tytöt nousevat autoon. Kaksi kikattavaa naista takapenkillä raastaa hermoja kovemmalla tahdilla kuin Jackie Chan ninjailee ukkoja kumoon kung-fu-leffoissaan. Matkan aikana kuulen, kuinka superseksikäs Chris-mikä-vitun-lie on. Ei sillä, olen samaa mieltä, mutta pitääkö siihen perään kikattaa niin että kikatus kaikuu korvissa vielä ensi kesänäkin.

”Perillä!” Aatu huudahtaa, kun laavun parkkipaikka tulee esiin mutkan takaa. Loppumatka täytyy taittaa kävellen. Anna hyppää Aatun reppuselkään, joten kannamme Jennan kanssa tavarat laavulle. Siellä tytöt kikattavat Aatun performansseille, ja huomaan tekeväni ruoan alusta loppuun.

”Joko lähdetään?” kysyn, kun olemme saaneet syötyä, ja huomaan Jennan hivuttautuvan hieman liian lähelle.
”Ai hitto joo, pakko! Kohta alkaa se matsi”, Aatu sanoo ja pongahtaa ylös, ja alkaa raivata ennätysvauhtia tavaroita autolle. Siitä alkaakin puolituntinen matka helvettiin ja takaisin. Jenna hyppää etupenkille, koska Anna halusi Aatun kanssaan takapenkille. Jenna pyörittelee koko matkan kiharoitani ja salakuuntelee Annan ja Aatun kuiskailuja.  Matkan loppumetreillä Jenna kiljuu Aatulle aivan korvani juurella: ”Voi joo, te olitte niin söpöjä sinä kesänä Änän kanssa!”

Puristan rattia yhä kovemmin, kun tytöt jäävät kyydistä. Illan matsia Aatu tuskin edes huomaa, kun kädessä on luuri, jonka toisessa päässä on ”Änä”.

[Tikkis]

10 minuuttia
300 sanaa

Kello ei ole vielä edes kymmentä, kun Anna soittaa Aatulle. Tunnistan soittoäänen, sillä Aatu vaihtoi sen pari päivää sitten. Aatu on itsekäs paskiainen, joten lähden kotiin. Etsin treenikassini lattialta ja alan lappaa sinne tavaroitani sellaisella apinan raivolla, ettei tällä taktiikalla kaikki kamani tule mahtumaan sinne, mutten oikeastaan edes välitä.

”Anna hei, sopiiko, jos mä soitan sulle takas kymmenen minuutin päästä?” kuulen Aatun sanovan puhelimeen.
”Mitä vittua Jali?” Aatu kysyy, kun hän tulee huoneeseen. Minä pysyn hiljaa.
”Hei äijä, ihan oikeesti, mikä helvetti sua riivaa?” Aatu jatkaa tivaamistaan.

Koitan olla sanomatta mitään, mutta epäonnistun.

”Mä en jaksa enää kattoa tota sun ja Änän lemmenleikkiä. Mä en tullut tänne iskee muijia toisin kuin sä näköjään. Mä en ees vittu pidä muijista! Enkä mä edes tiedä mitä tältä kesältä odotin, mutten ainakaan vittu tätä”, soperran ja kadun jo nyt, että vihjasin (aika suoraan) pitäväni miehistä. Näen jo silmissäni, miten lentopallokatastrofi tapahtuu taas. Sitä suuremmalla syyllä jatkan paasaamistani, mutta Aatu tulee minua kohti, ja painaa kämmenensä suuni eteen niin, ettei sanoistani saa enää mitään selvää.

”Oo hetki hiljaa ja kuuntele”, Aatu sanoo, ja vetää kätensä pois suuni edestä.
”Emmä oo täällä mitään mimmejä iskemässä. Ja Änä, ei se oo Anna vaan yks Andrew Jenkeistä. Sen isä pelas niihin aikoihin lätkää Suomessa, ja Andrew oli tullut tänne lomalle. Sen faija oli joku Annan perhetuttu, ja tapasin Änän niillä.”

Katson Aatua hämilläni, enkä osaa vastata mitään.

”Helvetti Jali, sä osaat joskus olla ihan helvetin urpo”, Aatu jatkaa, enkä vieläkään tiedä mitä sanoisin.
”Jos sua ei haittaa, mä soitan nyt yhen puhelun, ja sanon, et mulla on tänään parempaa tekemistä. Sä voisit nyt ottaa vaikka yhen bissen ja vähän rauhottuu, tai mee lämmittää meille sauna.”

Aatu lähtee huoneesta. Päätän totella Aatua ja ottaa bissen. Kävellessäni jääkaapille suupielet nykii väkisinkin ylöspäin. Ehkä voin jäädä tänne vielä yhdeksi päiväksi.

[Tikkis]

Sekunti
200 sanaa

Kasailen pleikkarin ohjaimet ja konsolin viimeisenä, sillä kaikki muu on jo pakattu. Pilkkopuut on siisteissä pinoissa varastossa ja pressun alla. Lattiat on kuurattu tahmeista kaljatahroista viimeistä pisaraa myöten. Pahvisia kaljakoppia on rutistettu luvattoman suuri pino Hilma-mummon kukkatapetilla vuorattuun eteiseen.

”Auta armias, jos Hilma-mummo tietäisi, millaisessa kunnossa niiden kämppä on ollut”, Aatu nauraa. Hymähdän, sillä ajatuksissani on kulkenut sama mantra eilisestä asti: ei enää NHL-matseja, ei rantasaunaa, ei loputonta oluen litkimistä – eikä Aatua.

Illalla istumme vielä viimeisellä ehtoollisella rantasaunan terassilla. Öylätin sijasta lautasella lepää ehta ja aito grillimakkara. Viinilasien tilalla on viimeiset väljähtäneenlämpöiset oluet.
Saunan ylälauteilla ihoa nipistelee, kun Aatu heittää kylmää vettä kuumille kiville, jotka sihisevät kuin käärmeluola. Kuumuus ajaa meidät kilpaa laiturinnokkaan ja sieltä suoraan järviveteen.

En halua palata saunaan, sillä sauna on kuin kiirastuli. Siellä loppuu happi ja rintakehää ahdistaa. Vaikkei se sauna ahdista, vaan jäähyväiset.
”Mikä äijää masentaa?” Aatu kysyy, kun naamani vetää irveeseen, vaikkei saunassa ole edes kuuma.
”Ei mikään”, vastaan.
Aatu läimäyttää minua selkään, ja tunnen kuinka kuuma käsi polttaa merkkijälkensä lähelle ristiselkääni.
”Mä tiiän, Jali, mä tiiän. Mä mietin ihan samaa.”

Sekunnin ajan luulen, että Aatu ottaa sen askeleen, jonka toivoin tapahtuvan jo paljon aiemmin tänä kesänä. Mutta sekunti meni, ja niin meni kesäkin. 



A/N: Viimein Aatun ja Jalin kesäreissu sai päätöksensä! Viimeiseen osaan tuntui vaikealta löytää sitä samaa kertojaääntä, jonka tän työstämisen aikana löysin. Lisäksi viimeisen osan työstämiseen meni hirmu kauan, koska jouduin pistämään sen pitkäksi aikaa jäähylle. Tarinan loppu, jonka olin sille alun perin suunnitellut, piti kovasti otteessaan, mutta lopulta sen hylkääminen oli oikea ratkaisu. Oon ihan fiiliksissä nyt, kun tarina on viimein paketissa. Jee!

[Angelina]

Here as promised Kommentoin samalla kun luen, joten pahoittelen jos vaikutan sekavalta tai jos löpinässä ei ole järkeä :''D En yleensä lue minä-kertojalla, joten sitä aina alkuun vähän vierastaa. Se ei kuitenkaan häirinnyt tässä ollenkaan ja itseasiassa sopi hyvin muuhun tekstiin ja kerrontatyyliin.

Hyhhy, pystyin oikein aistimaan tuon ensimmäisen raapaleen fiiliksen - itsekin jonkin verran puuhommia tehneenä tiedän, että se on ehkä hirveintä hommaa kesäkuumalla ja vielä paarmojen kiehnätessä ympärillä. Enkä tainnut itse saada kyllä edes sangriaa palkaksi........ Tykkäsin kovasti tuosta kisailusta änärissä ja saunomisessa, siitä tuli jotenkin mukavan kiusoitteleva fiilis! Annan ilmestyminen sitten taas toi ehkä pienen pientä mustasukkaisuutta ilmaan ja ai että, ihan parasta : D Oikein hihkuin täällä.

Matkan aikana kuulen, kuinka superseksikäs Chris-mikä-vitun-lie on

Evans, niinhän? Ei? Hemsworth? :--------DD Huomaatko, miten tykkään yksityiskohdista! Ei oikeesti, tässä on paljon hyviä pieniä juttuja - esimerkiksi tuo "Mitä vittua nyt taas Aatu", lentopallokatastrofi (tästä olisin halunnut kuulla enemmän ja toisaalta en, koska voi Jali-raukkaa ;___;) tai se että Aatu on itsekäs paskiainen, koska KYLLÄ, niin on. smh.

Mutta mit --- mit --- eihän tää näin voi loppua!!! Senkin jänishousut, missä oli loppukesän kruunaava suudelma?! Mitä kidutusta tää on :''''DD Oikeesti pidin tästä kovasti, vaikka toi loppu vähän jätti kyllä roikkuun Hattua nostan projektin saattamisesta loppuun ♥

[Pura]

Terveisiä kommenttikampanjasta! <3

En oo tainnut ennen lukea siulta mitään, mikä on huutava vääryys sillä siullahan on aivan mahtava tyyli! Olin aikonut jakaa näistä pari ekaa rapsua iltasaduksi ja loput huomenna aamupalaksi, mutta ei siitä tullut mitään kun tarina kaappasi mukaansa ja miun oli pakko ahmia kaikki osat heti :'D Kielesi on jotenkin todella elävää ja aitoa, ja Jalin ajatusmaailmaan pääsee sisälle ihan täysillä. Kesä alkaa olla tältä vuodelta jo ohi, mutta etenkin ekojen raapaleiden myötä lensin suoraan takaisin helletunnelmiin ja alkoi kyllä omatkin sormet syyhytä tarttumaan kylmään olueen! Harvoin törmää näin vaikuttavaan ja mukaansatempaavaan tyyliin.

Tykkäsin siitäkin, että kuvasit niin positiivisia kuin negatiivisiakin puolia kesähelteissä, ja etenkin tämä kohta herätti paljon kiroiluntäytteisiä muistoja :'DD

Hikikarpalot kimmeltävät otsallani ja paarmat surraavat taukoamatta ympärilläni. Ne etsivät ihostani kohtia, joihin eivät ole vielä saaneet paukamaa aikaiseksi. Tukassani tuntuu mönkivän niitä tälläkin hetkellä kaksi.

Nämä pätkät on muutenkin täynnä hauskoja, mieleenpainuvia ilmaisuja kuten

meinaa horjahtaa halailemaan olohuoneen laminaattilattiaa.

Uljas ratsumme kiiltää kilpaa auringonsäteiden kanssa.

ja viimeisenä ehtoollisena kalja ja grillimakkara ja käärmeluolan tavoin sähisevä kiuas ja äää! Tykkään näistä niin paljon! Tällaiset jättää ison hymyn kasvoilleni, jotenkin kielenkäyttösi on vaan niin riemukasta.

Hahmojen suhde on mielenkiintoinen, ollaan tosi hyviä kavereita ja toinen tunnetaan ihan läpikotaisin, mutta jännitteestä huolimatta yhteistä säveltä ei oikein löydy. Olin etenkin lopussa Jalin puolesta ihan kiukkuinen, sillä mitä ihmettä Aatu säätää? :< Ottaisi nyt sen viimeisen askeleen kun on niin selvää, että Jali haluaa sitä ja niin kai Aatukin, vaikka onkin itse tässä se urpo :<
Ei vaan, oli tosi kiinnostavaa lukea vaihteeksi tällaista, missä se jännite ei kehitykään muuksi. Tämä jättää lukijan arvailemaan, että mitähän Aatun päässä sitten loppujen lopuksi oikein liikkuu, yrittikö hän tahallaan esittää olevansa kiinnostunut Annasta jotta näkisi Jalin reaktion? Pelottaako häntäkin ottaa ensimmäinen askel ystävyydestä eteenpäin, vai mikä tässä mättää? Avoin loppu on helppoa tehdä huonosti, mutta vaikka tässä se ensin yllätti ja harmitti, olen kuitenkin sitä mieltä, että teit sen hyvin ja se sopii tähän tarinaan. Ja lukijahan voi tietysti jatkaa tarinaa päässään ja antaa pojille oman onnellisen lopun!

Kiitos tästä, tykkäsin todella paljon! <3

[Tikkis]

Tuun vastailemaan teille melko myöhässä näihin kommentteihin, mutta ensinnäkin kiitos molemmille ihanista kommenteista. Oon lukenut näitä hymy huulilla pariin kertaan, ja aina vaan jaksaa hymyilyttää.

Angie: Ai että sun kommentti on hykerryttävä! Mun pitää selkeesti ruveta kirjottaa enemmän slashia niin saan sulta sitten tämmösiä timanttisii kommentteja ehkä palkaksi siitä hyvästä.
Ihan enstekskin oot ollut kyllä jollain ihan toopella tekee puuhommia, jos et oo saanu sangriaa tai muuta mukavaa vaivanpalkkaa. Jos tulisit tekee meikäläiselle puuhommia, tekisin sulle jotain ihan spessujuomia! Ei sillä, että semmosia hommia ois nyt varsinaisesti tarjolla. Mut kyl mä voin aina halvat valkkarit tarjota ihan ilman syytäkin.

Matkan aikana kuulen, kuinka superseksikäs Chris-mikä-vitun-lie on

Evans, niinhän? Ei? Hemsworth? :--------DD Huomaatko, miten tykkään yksityiskohdista!

Tässä sulle pähkäiltävää. Kumpikin on meinaan aika seksikkäitä.


Pura: Sun kehuista tulin kyllä ihan älyttömän hyvälle tuulelle. <3 Oon monesti aika epävarma kirjoittaja, joten on ihana kuulla, että jonkun mielestä mun kirjoitustyyli on vaikuttava ja mukaansatempaava. Tätä tarinaa kertoessa musta tuntui, että löysin tietyn minä-äänen, ja on aina mieltä lämmittävää, että se välittyy lukijallekin. Avoimet loput on mulle niin paljon helpompia kuin niin sanotut lopulliset lopetukset. Ehkä koitan seuraavaks kehittyä siinä. Ja kuka tietää, voihan se olla, että intoudun vielä tekemään tälle tarinalle jatko-osan, jossa saadaan mieltä lämmittävämpi loppu.