Ficin nimi: Mitäpä sitä ei tosiaan rakkauden eteen tekisi
Kirjoittaja: liljankukka
Ikäraja: S
Genre: Fluffy, romance, slash, drama
Paritus: Tokio/Otava
A/N: Kyselin yöllä irkissä sanoja joiden perusteella voisin kirjoittaa jotain suloista näistä kahdesta (kiitos
Ronen (leija),
Orca (voikukka) ja
Aurinkolapsi (vadelmamehu ja mustaherukkamehu), joku sanoi vielä hattara, mutta unohdin, että kuka
) ja tämä syntyi! Omistan tään kaikille sanojen... sanojille (?) ja erityisesti
Aurinkolapselle <333
Ruusunmarjapojat-sarja(kronologisessa järjestyksessä kuudes)
Mitäpä sitä ei tosiaan rakkauden eteen tekisiMe oltiin ainoat ihmiset Räätälinsaaressa. Ehkä se johtui siitä, että lämpöasteita oli yli kolmekymmentä, eikä piknik taatusti ollut muilla ensimmäisenä mielessä. Katottiin yhessä kuinka joku pikkupoika yritti saada leijaa lentämään vastarannalla, mutta ei se tietenkään onnistunut, kun ei tuullut.
”Kauankohan se jaksaa yrittää?” Tokio kysyi virnistellen, sen hymykuopat oli söpöintä ikinä.
Mä naurahdin, koska olihan se nyt aika suloista. ”En tiiä.”
Maattiin siinä piknik-alustalla varmaan vartti ihan hiljaa ja katseltiin pilviä. Tai no lähinnä Tokio katsoi ja mä tuijotin sen suloista pientä hymyä ja sitä hiuskiekuraa joka valahti sen silmille vähän väliä. Mä nypin voikukkia nurmikosta ja yritin ampua sitä niillä, mutta se ei edes huomannut.
”Noi pilvet näyttää ihan hattaralta”, Tokio sanoi ja mä hymähdin. Oli ihan sen tapaista keksiä jotain tollasta ihan puskista.
”En tiiä, kun katoin vaan sua”, mä sanoin, koska Tokion punastuneet posket oli jotain niin suloista.
”Otavaaa… Älä nolostuta mua”, se sanoi ja punastui vähän lisää. Mä hymähdin, mutta en sanonut mitään.
Oltiin taas ihan hiljaa kunnes Tokio nousi yhtäkkiä istumaan. ”Mä haluan vadelmamehua.”
”Eikäää… Voitaisko kerranki ostaa mustaherukkamehua?” Mä vinguin, koska ihan oikeasti. Me oltiin ostettu vadelmamehua jo viitenä päivänä peräkkäin, enkä mä edes tykkää siitä.
”No ei voida! Sitä pitää juoda lämpimänä ja nyt on jo muutenkin kuuma!” Tokio sanoi kuin se olisi ollut itsestäänselvyys.
”Voi sitä kylmänäkin juoda…” Mä mutisin, mutta tiesin hävinneeni jo.
”Kiitos rakas”, Tokio sanoi virnistäen. ”Mä korvaan tän sulle.”
”Parempi olisikin korvata!” Mä huusin ja juoksin sen perään.
Mitäpä sitä ei tosiaan rakkauden eteen tekisi?