Kirjoittaja: liljankukka
Ikäraja: S
Varoitukset! Maininta itsetuhoisuudesta ja viittaus itsetuhoisuuteen.
Osallistuu teelusikan tunneskaalaan tunteella paha olo : )
Ei ole kuulemma tulossa yöksi kotiin
Kaapon sisuksissa möyri. He olivat Topiaksen kanssa jälleen riidelleet, mutta tällä kertaa toinen oli lähtenyt ovet paukkuen, eikä ollut tullut takaisin. Topiaksen lähdöstä oli kulunut melkein kokonainen vuorokausi, eikä tästä ollut kuulunut hiiskaustakaan.
”Ei se sinun vikasi ollut”, oli Kaapon paras kaveri, Mimosa sanonut. Kaapo ei oikein tiennyt uskoako vaiko ei, Topias oli kuitenkin lähtenyt ja Kaaposta tuntui, että se oli aivan varmasti hänen vikansa.
Vatsaan sattui, päätä särki ja kyyneleet kihosivat silmiin. Sattui niin kovasti, mitä jos toiselle oli sattunut jotain. Se olisi hänen vikansa, eikä mikään tai kukaan voisi koskaan helpottaa hänen syyllisyydentunnettaan. Kaapon teki mieli palata vanhoihin tapoihin ja napata kaapista terä, viiltää ranteisiin, vatsaan, jalkoihin, ihan minne vain saadakseen sen kamalan pahan olon pois. Kyyneleet puskivat väkisin ulos, hengitys kiihtyi, vatsaan sattui ja teki mieli huutaa.
Tekstiviesti Topiaksen ystävältä, Nikolta, sai Kaapon olon helpottamaan hetkeksi, mutta siltikään ei ollut hyvä olla, kun toinen oli edelleen jossain, eikä edes vaivautunut ilmoittamaan olinpaikastaan.
”Topias on täällä. Ei ole kuulemma tulossa yöksi kotiin.”
Ja uudet kyyneleet valuivat poskille. Topias ei halunnut edes nähdä häntä. Kaapon silmät eksyivät kaapille, eikä hän ollut varma osaisiko pysyä poissa.