Ficin nimi: Kissaa ja hiirtä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: Tulkinnanvarainen EraserMic
Genre: Draama, slice of life
Summary: ”Opiskelijan kidnappaus ja katoaminen ei ole mikään pikkujuttu, mutta ei niiden hyeenojen pitäisi teidän päitä vaatia pölkylle. Sanoohan sen järkikin, right?”
A/N: Tästä tuli tällainen kulissien takana tapahtuva kohtaus, joka sijoittuu jonnekin episodin 46 välimaastoon, kun kesäleiriarkki tuli päätökseensä, eikä lopputulema ollut kovinkaan positiivinen. En sanoisi, että canonista pitäisi liiaksi olla kärryillä, koska pyrin avaamaan tilannetta ficissä sen verran, että suurpiirteinen käsitys muodostuu. Lyhyesti ja ytimekkäästi: pahikset hyökkäsivät hyvisten kimppuun kesken harjoitusleirin, eräs opiskelijoista jäi vangiksi ja kansa vaati myöhemmin Akatemian väkeä antamaan selvityksen tilanteesta ja toimintasuunnitelmasta. ^^ Osallistuu haasteeseen Animaatioiden taikamaailma.
***
”Sano minun sanoneen, jos joskus vaivautuisit käyttämään hoitoainetta, tämä olisi rutkasti iisimpää”, Hizashi tuhahti kuljettaessaan kampaa Shōtan tummien hiusten läpi.
”Hmmh. Älä sitten innostu niiden saksien kanssa.”
”Jätä tämä vain minun huolekseni ja kerää aimo annos henkistä energiaa”, Hizashi kehotti. ”Pääset sentään telkkariin! Tai no tässä kohtaa paremminkin joudut sinne. Ja paita pois, if you please.”
”Nimenomaan joudun”, Shōta täsmensi happamana musta paitansa puolivälissä yli hartioiden. ”Johonkin helvetin suoraan lähetykseen.”
”Olisiko sitten parempi, jos koko juttu nauhoitettaisiin ja näytettäisiin myöhemmin?”
”Samaa sontaa se on joka tapauksessa.”
”Asenne se ratkaisee, Eraser”, Hizashi virkkoi ottaessaan metalliset sakset esiin ja nipsautti niillä tyhjää muutaman kerran kokeillakseen, olivatko ne edelleen iskussa. ”Eihän tämäniltainen tietenkään mairittelevin mahdollinen esiintymistilanne ole, mutta sillä kädellä pitää pelata, mikä on tarjolla. Tulee niitä vielä kivempiakin telkkaritilaisuuksia.”
”Toivottavasti ei. Toisin kuin sinä, minä en kuollaksenikaan viitsisi näyttää naamaani tiedotusvälineissä. En varsinkaan tällaisen asian tapauksessa, mutta rehtorillakaan ei ollut muita vaihtoehtoja kuin myöntyä niiden haaskalintujen vaateisiin kunnon mediasirkuksesta.”
”UA on aika tulenarka puheenaihe tähän maailman aikaan”, Hizashi tuumasi ja puristi Shōtan hartiaa rohkaisevasti ennen kuin alkoi kammata tämän hiuksia yhteen sitoakseen niihin hiuslenkin. ”Eipä tämä ihan sen sortin tilanne ole, että pieni paikallismedian taho olisi tyytyväinen ja pitäisi nokkansa supussa jotain triviaalia tietoa saatuaan...”
”Hmh, aukovat leukojaan vielä kuukausienkin päästä riippuen siitä, miten juttu etenee.”
”Se jos mikä vituttaa”, Hizashi tuhahti vetäessään hiuslenkkiä alemmas löytääkseen sopivan kohdan, josta leikata. Lopulta hän päätti lyhentää hiuksia jokusen sentin. ”Opiskelijan kidnappaus ja katoaminen ei ole mikään pikkujuttu, mutta ei niiden hyeenojen pitäisi teidän päitä vaatia pölkylle. Sanoohan sen järkikin, right?”
”Niin, yritä siinä sitten leikkiä kissaa ja hiirtä median kanssa, kun se on päättänyt olla kissa.”
Hizashi puri hammasta, eikä vastannut hetkeen. Sitähän se oli, vaikkei sitä olisikaan halunnut asettua hiiren asemaan. Kuka tahansa tiesi, miten vaivalloista median näkökulmaa ja asennetta oli yrittää muuttaa etenkin katastrofia lähentelevissä tilanteissa.
Kun Hizashi hetken kuluttua oli saanut leikkelynsä päätökseen, hän nykäisi hiuslenkin pois ja haroi Shōtan hiuksia näyttääkseen saksia vielä valikoituihin kohtiin.
”Te olisitte kaikki voineet kuolla”, hän sanoi sitten. ”Seriously, jos asiat olisivat menneet yhtään enemmän vikaan, tässä alettaisiin pykätä jollekulle hautajaisia! Mutta arvaa vaan, kiinnostaako niitä kusipäätoimittajia...”
”Syntipukit on pakko repiä jostain”, Shōta tokaisi kylmästi. Sen kuuleminen ei ollut miellyttävää, koska se oli täyttä totta. Samalla kuitenkin tilanteesta puhuminen vaikutti avaavan joitain muureja heidän välillään. Hizashi oli viime aikoina viettänyt aikaansa Shōtan kanssa lähes tauotta, mutta vasta parina vime päivänä he olivat alkaneet tuntea tarvetta palata harjoitusleirillä käyneisiin tapahtumiin. Shōtallakin oli paljon ajateltavaa.
”Sinunkin puolesta minä olin suoraan sanoen aika jumpy”, Hizashi totesi tai pikemminkin lipsautti. ”Tiedän, et halua minun olevan huolissani, enkä olekaan, mutta totta hitossa olin silti.”
”Sori.”
”Älä pahoittele, niin en minäkään. Kaatunutta maitoa on turha itkeä etenkään, jos lasi on vielä pystyssä”, Hizashi sanoi painokkaasti ja nipsautti saksia viimeisen kerran.
”Sehän lyheni”, Shōta totesi tunnustellessaan hänen kädenjälkeään.
”Ei niin paljon kuin mitä kuvittelet. Kaikki kaksihaaraiset ainakin päätyivät suoraa tietä saksien hampaisiin”, Hizashi tokaisi ja pudisteli muutaman irtohaivenen Shōtan olkapäiltä. ”Painupa sitten suihkuun siitä. Kylppärin kaapista löytyy kertakäyttöteriä ja partavaahtoa.”
”Kai se on pakko ajaa.”
”On se.” Hizashi heilautti pyyhkeen Shōtan päälle. ”Usko pois, et halua omasta puolestasi antaa niille korppikotkille yhtään lisäsyitä panetella Akatemiaa ja sen opettajakuntaa sen puolesta, että näyttäisit jollain mittapuulla epäsiistiltä. Puvut päälle joka säälle, vaikka se pakolliselta pullalta maistuisikin!”
”Eli kyse on pukupakkopullasta”, Shōta heitti, ja ensimmäistä kertaa pariin päivään tämän kasvoilla käväisi jokin hymyksi tunnistettava.
Hizashi purskahti nauruun.
**
”Eraser, en voi edelleenkään tajuta, miten et muka omista puvunhousuja, aikuinen mies ja vielä opettaja...”
”Luullakseni kyllä omistan”, Shōta murahti pukiessaan parhaillaan Hizashin mustia puvunhousuja ylleen. ”En vain muista, mihin olen heivannut ne.”
”Figures”, Hizashi hymähti napatessaan kaapista vaaleansinisen ristikkokuviolla silatun kravatin. ”Sinuna vaihtaisin vielä tähän. Tuo sinun omasi tuo liiaksi mieleen hautajaismeiningin.”
”Sama se, millainen kravatti minulla on”, Shōta huokaisi tuskastuneena ja napitti valkoisen kauluspaidan viimeisen napin. ”Mutta anna tänne sitten...”
”Okay, mitäs muuta sitten vielä... Kai olet avannut ääntä edes vähän?” Hizashi kysyi katsoessaan, miten Shōta solmi kravattisolmun näppärin sormin. Tämän ilmeestä päätellen moinen ei ollut käynyt edes mielessä.
”Enpä ole tainnut.”
Hizashi naksautti niskaansa ja rentoutti hartioitaan. ”Stoppaa hommat hetkeksi ja tee perässä.”
Shōta näytti siltä kuin olisi mielellään jättänyt koko jutun väliin, mutta saatuaan häneltä asiaankuuluvan mulkaisun tämä asetti kravatin kunnolla ja antoi käsivarsiensa lysähtää sivuille.
”Okay, pitkiä vokaaleja. Aaaaaaaaaaaaaa...”
”Mic, tämä on typerää.”
”Aaaaaaaaaa... Usko pois, jatkan tätä niin kauan, kunnes liityt mukaan, aaaaaaaaaaaa...”
Shōta pyöräytti silmiään, mutta päätti lopulta, että leikkiin ryhtymällä asiat etenisivät kaikista kivuttomammin ja rykäisi pariin kertaan. ”Aaaaaaaaaaaaa...”
”Good, seuraava! Iiiiiiiiiiiiiiii...”
”Iiiiiiiiiiiiiiiii...”
”Uuuuuuuuuuuuu...”
”Uuuuuuuuuuuuu...”
”Rio rio rio roi roi roi... Avaa suuvärkkiä kunnolla ja artikuloi!” Hizashi virkkoi ja viittasi omaan tapaansa liikutella leukapieliään mahdollisimman isosti. ”Kunnon irvistyksiä peliin, Eraser!”
”En ajatellut alkaa irvistellä.”
”Come on, täällä olen vain minä”, Hizashi naurahti kättään huolettomana heilutellen. ”Kuvittele vaikka, miten haluaisit nylkeä jokaisen toimittajan yksi kerrallaan ja millainen badass-asenne siihen vaadittaisiin!”
”Psykopaatin asenne siihen vaadittaisiin”, Shōta hymähti kuivasti. ”Miten se mantra meni?”
”Hoe vaikka rioa.”
”Rio rio rio rio rio rio...” Shōta toisteli väännellen suupieliään sitä mukaa, että Hizashia hymyilytti väkisinkin. Eipä sellaista ilmekavalkadia olisi helposti kuvitellut näkevänsä Shōta Aizawan kaltaisen jurottajan naamalla.
”Tässä alkaa tehdä mieli lähteä Rioon! Pitäisikö ottaa äkkilähtö?” Hizashi virnisti, kun Shōta otti häneltä vastaan mustan puvuntakkinsa.
”Sitä suuremmalla syyllä, jos meidät lynkataan kunnolla toimittajien edessä.”
”Tiedät kyllä, mitä sanoa niille”, Hizashi kannusti ja tökkäsi Shōtaa hellästi selkään. ”Ja ruoto suoraksi, niin esiintyminen helpottuu!”
”Kiitti, Mic. Arvostan apuasi, vaikkei se siltä kuulostakaan.”
”Hymyä huuleen, sanoi pyöveli”, Hizashi virkkoi. Shōta tai muut eivät todella ansainneet toimittajien möyhennystä, mutta jos maailma olisi ollut reilu paikka, sankareitakaan ei olisi tarvittu pitämään järjestystä. ”Äläkä vain provosoidu niistä kusimulvaaneista, Eraser. Sitä ne juuri odottavat, koska asenteesi tiedotusvälineitä kohtaan on yleisessä tiedossa.”
”En provosoidu.”
”Lupaatko kanssa?” hän varmisti ja nosti pikkurillinsä, jonka ympärille Shōta kietoi omansa.
”Lupaan. En minä niitä säiky.”
Hizashi virnisti tuntien omituista ylpeyttä. ”Sinä oletkin kissa etkä hiiri.”
